POIKAHUORANA DOMINOJEN SAUNAILLASSA

POIKAHUORANA DOMINOJEN SAUNAILLASSA

Olin juuri lopettanut opintoni, enkä ollut vielä löytänyt töitä mistään.Vuokra
piti kuitenkin maksaa ja ylimääräistä rahaa ei jäänyt yhtään, joten päätin yrittää pitkään harkitsemaani juttua.Laitoin lehteen ilmoituksen jossa luvattiin
antaa uskalias nuorimies, hyvällä varustuksella, halukkaiden naisten käyttöön,
rajoituksetta. Illalla soi puhelimeni ensimmäisen kerran ja vastasin jännittyneenä siihen. Soittaja oli kolmekymppinen nainen, joka pyysi minua
leikkikaluksi hänelle ja kahdelle muulle domina ystävättärelleen.Hetken mietittyäni päätin suostua, kun nainen lupasi koko illasta minulle 4000 markkaa.

Saavuin taksilla pihaan ja soitin ovikelloa. Oven avaa tumma valtiatar nahkahousuissa ja nahkatopissa joka jätti nännit paljaiksi. Nännit oli lävistetty
renkailla ja renkaat oli yhdistetty ketjulla. Dominan takana sohvalla istui kaksi
muuta naista. Toinen oli pukeutunut kumiseen kissapukuun ja toisella oli kuminen
huppu päässään ja kaulapanta kaulassa, muuten hän oli alasti ja hyväili juuri
itseään jalkojensa välistä isolla kyrvän näköisellä sauvalla.

Tämän nähdessäni kyrpäni pamahti valtavaan seisokkiin. Sirpa huomasi sen ja veti
minut hiuksistani Sarin ja Sadun eteen ja läpsäsi minua kipeästi takamukselle.
"Sulla on näköjään himot jo heränny, mutta varokkin saamasta ennen kun saat luvan""Ja nyt nuolet Saria ja teekin se hyvin" Sari levitti jalkansa ja pääsin
hänen pillunhuuliensa väliin kieleni kanssa. Sari oli jo vähän märkä ja join innolla hänen mehujaan samalla kun hän suuteli Sirpaa. Jonkun aikaa nuoltuani Saria, hän alkoi huohottaa ja voihkia äänekkäämmin.Sari antoi minulle sauvan "työnnä tämä Sarin suoleen" kastelin suvan ensin syljelläni liukkaaksi ja asetin sitten sauvan pään Sarin persereiän kohdalle ja työnsin sen kerralla puoliksi
sisään, sitten laitoin sauvan surisemaan samalla kun pidin sitä paikoillaan.
Samassa Sari kiljaisi ja alkoi täristä orgasmin vallassa sauva suristen suolessaan.samaan aikaan vielä nuolin hänen pilluaan.Kun Sarin orgasmi oli melkein ohi Sari päästi pitkän kusisuikun suoraan suuhuni, yllätyin siitä niin paljon että vetäydyin taaksepäin ja sain loput kuset paidalleni ja farkuilleni.
"Juo sitä ja nuole valtiattaresi puhtaaksi" Sirpa sanoi.

Otin sauvan Sarin suolesta ja nuolin kiltisti kuset Sarin jaloilta ja imin vielä viimeiset pisarat hänen sisästään.

"Se meni hyvin" Satu sanoi ja tuli viereeni.Hän hyväili kusesta märkiä vaatteitani " nämä täytyy riisua" hän sanoi ja alkoi riisua minua.Kun olin
alasti minulle puettiin kaulapanta ja minut työnnettiin polvilleni lattialle.
Naiset ottivat minustani kovakouraisesti kiinni ja kun vähän vastusteli minulle
laitettiin suukapula.Naiset sitoivat kaluni karkealla narulla tiukasti ja naru vedettiin tiukasti jalkojeni välistä takakautta kaulapantaan kiinni niin että
edestä katsoen näytti että minulla ei olisi munia ollenkaan"nyt saat olla meidän naisemme" Sirpa sanoin ja meni taakseni ja laittoi ylleen jonkinlaisen lantiovyön jossa oli tekokyrpä kiinni.Hän asettui taakseni ja alkoi rasvata
takamustani samaan aikaan kun Satu istui selkäni päälle ja alkoi ratsastaa minulla lyöden välillä piiskalla pakaroilleni.Samalla kun Sirpa työntyi minun
suoleeni takaa, laski Satu omat kusensa niskaani ja selkääni.

Siinä naisten edessä, märkänä kusesta, yhden kustessa selkääni ja toisen pannessa minua tekokullilla, tunsin itseni todella nöyryytetyksi, mutta kuitenkin tilanteessa oli jotain niin uutta ja perverssillä tavalla kihotavaa,
että sain rajun orgasmin.Tosin se oli kivulias sillä en purkautunut kun valtiattareni eivät olleet avanneet sitomaansa narua munistani.

He käänsivät minut selälleen lattialle ja tyonsivät sauvan suoleeni.Satu istui
naamani päälle, Sari työnteli sauvaa ja Sirpa istui mahalleni."Katsokin että tämä seisoo vielä" Sirpa sanoi ja avasi narun kyrpäni ympäriltä ja seisoihan se
hän istui kaluni päälle ja alkoi ratsastaa villisti, sitten hän vaihtoi reikää
ja työnsi kaluni suoleensa. Siinä pomppiessaan ylös ja alas hän sai lopulta täristen orgasmin. Sirpan vielä täristessä orgasmissaan, minäkin laukesin taas.
Orgasmini oli niin raju että en hetkeen tiennyt tästä maailmasta mitään.
Havahduin siihen kun kolmaskin naisista laski omat kusensa naamalleni.

Tästä alkoi ilopoikana oloni, jonka jälkeen olen palvellut näitä valtiattariani
kerran kuussa, eikä minulla ole ollut enää ongelmia vuokran kanssa ja lisäksi
olen oppinut oikein kuuliaiseksi palvelijaksi heille.

T.Orjapoika
64477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

pervo mielikuvitus kirjoittajalla ei iskenyt

Äänestä
  • en ymmärrä homoutta enkä noita pissa-asioita vaikka miten asia esitettäisiin, enkä ymmärrä niitä jotka ymmärtävät, eikä mielestäni pitäisikään ymmärtää

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    en ymmärrä homoutta enkä noita pissa-asioita vaikka miten asia esitettäisiin, enkä ymmärrä niitä jotka ymmärtävät, eikä mielestäni pitäisikään ymmärtää

    suoraan sanottuna.. kalu kovana luin juttua... olisimpa itse saanut kokea saman...*kateellisena*

    Äänestä

  • forcedbim kirjoitti:

    suoraan sanottuna.. kalu kovana luin juttua... olisimpa itse saanut kokea saman...*kateellisena*

    Kun ei ollut seksinovelliosastolla vaan täällä. Pitääkin varoa millaisten naisten matkaan kapakasta lähtee.

    Äänestä

Vaihda jo naisia tyhmä poika.

Äänestä

No tuolla hinnalla varmaan monikin lähtisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


orjapoika kirjoitti:

POIKAHUORANA DOMINOJEN SAUNAILLASSA

Olin juuri lopettanut opintoni, enkä ollut vielä löytänyt töitä mistään.Vuokra
piti kuitenkin maksaa ja ylimääräistä rahaa ei jäänyt yhtään, joten päätin yrittää pitkään harkitsemaani juttua.Laitoin lehteen ilmoituksen jossa luvattiin
antaa uskalias nuorimies, hyvällä varustuksella, halukkaiden naisten käyttöön,
rajoituksetta. Illalla soi puhelimeni ensimmäisen kerran ja vastasin jännittyneenä siihen. Soittaja oli kolmekymppinen nainen, joka pyysi minua
leikkikaluksi hänelle ja kahdelle muulle domina ystävättärelleen.Hetken mietittyäni päätin suostua, kun nainen lupasi koko illasta minulle 4000 markkaa.

Saavuin taksilla pihaan ja soitin ovikelloa. Oven avaa tumma valtiatar nahkahousuissa ja nahkatopissa joka jätti nännit paljaiksi. Nännit oli lävistetty
renkailla ja renkaat oli yhdistetty ketjulla. Dominan takana sohvalla istui kaksi
muuta naista. Toinen oli pukeutunut kumiseen kissapukuun ja toisella oli kuminen
huppu päässään ja kaulapanta kaulassa, muuten hän oli alasti ja hyväili juuri
itseään jalkojensa välistä isolla kyrvän näköisellä sauvalla.

Tämän nähdessäni kyrpäni pamahti valtavaan seisokkiin. Sirpa huomasi sen ja veti
minut hiuksistani Sarin ja Sadun eteen ja läpsäsi minua kipeästi takamukselle.
"Sulla on näköjään himot jo heränny, mutta varokkin saamasta ennen kun saat luvan""Ja nyt nuolet Saria ja teekin se hyvin" Sari levitti jalkansa ja pääsin
hänen pillunhuuliensa väliin kieleni kanssa. Sari oli jo vähän märkä ja join innolla hänen mehujaan samalla kun hän suuteli Sirpaa. Jonkun aikaa nuoltuani Saria, hän alkoi huohottaa ja voihkia äänekkäämmin.Sari antoi minulle sauvan "työnnä tämä Sarin suoleen" kastelin suvan ensin syljelläni liukkaaksi ja asetin sitten sauvan pään Sarin persereiän kohdalle ja työnsin sen kerralla puoliksi
sisään, sitten laitoin sauvan surisemaan samalla kun pidin sitä paikoillaan.
Samassa Sari kiljaisi ja alkoi täristä orgasmin vallassa sauva suristen suolessaan.samaan aikaan vielä nuolin hänen pilluaan.Kun Sarin orgasmi oli melkein ohi Sari päästi pitkän kusisuikun suoraan suuhuni, yllätyin siitä niin paljon että vetäydyin taaksepäin ja sain loput kuset paidalleni ja farkuilleni.
"Juo sitä ja nuole valtiattaresi puhtaaksi" Sirpa sanoi.

Otin sauvan Sarin suolesta ja nuolin kiltisti kuset Sarin jaloilta ja imin vielä viimeiset pisarat hänen sisästään.

"Se meni hyvin" Satu sanoi ja tuli viereeni.Hän hyväili kusesta märkiä vaatteitani " nämä täytyy riisua" hän sanoi ja alkoi riisua minua.Kun olin
alasti minulle puettiin kaulapanta ja minut työnnettiin polvilleni lattialle.
Naiset ottivat minustani kovakouraisesti kiinni ja kun vähän vastusteli minulle
laitettiin suukapula.Naiset sitoivat kaluni karkealla narulla tiukasti ja naru vedettiin tiukasti jalkojeni välistä takakautta kaulapantaan kiinni niin että
edestä katsoen näytti että minulla ei olisi munia ollenkaan"nyt saat olla meidän naisemme" Sirpa sanoin ja meni taakseni ja laittoi ylleen jonkinlaisen lantiovyön jossa oli tekokyrpä kiinni.Hän asettui taakseni ja alkoi rasvata
takamustani samaan aikaan kun Satu istui selkäni päälle ja alkoi ratsastaa minulla lyöden välillä piiskalla pakaroilleni.Samalla kun Sirpa työntyi minun
suoleeni takaa, laski Satu omat kusensa niskaani ja selkääni.

Siinä naisten edessä, märkänä kusesta, yhden kustessa selkääni ja toisen pannessa minua tekokullilla, tunsin itseni todella nöyryytetyksi, mutta kuitenkin tilanteessa oli jotain niin uutta ja perverssillä tavalla kihotavaa,
että sain rajun orgasmin.Tosin se oli kivulias sillä en purkautunut kun valtiattareni eivät olleet avanneet sitomaansa narua munistani.

He käänsivät minut selälleen lattialle ja tyonsivät sauvan suoleeni.Satu istui
naamani päälle, Sari työnteli sauvaa ja Sirpa istui mahalleni."Katsokin että tämä seisoo vielä" Sirpa sanoi ja avasi narun kyrpäni ympäriltä ja seisoihan se
hän istui kaluni päälle ja alkoi ratsastaa villisti, sitten hän vaihtoi reikää
ja työnsi kaluni suoleensa. Siinä pomppiessaan ylös ja alas hän sai lopulta täristen orgasmin. Sirpan vielä täristessä orgasmissaan, minäkin laukesin taas.
Orgasmini oli niin raju että en hetkeen tiennyt tästä maailmasta mitään.
Havahduin siihen kun kolmaskin naisista laski omat kusensa naamalleni.

Tästä alkoi ilopoikana oloni, jonka jälkeen olen palvellut näitä valtiattariani
kerran kuussa, eikä minulla ole ollut enää ongelmia vuokran kanssa ja lisäksi
olen oppinut oikein kuuliaiseksi palvelijaksi heille.

T.Orjapoika

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu