Haluammeko naurunalaiseksi EU-kuvioissa yhden naisen vallanhimon vuoksi? Eikö kukaan asioita ymmärtävä saa Suomen tasavallan presidenttiä pysymään poissa hänelle kuulumattomista kokouksista. Perustuslaki ei tunnu koskevan nykyistä presidenttiä.
Irvokasta
äivistelyä
4222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miten Vanhanen voi keskittyä neuvotteluihin, kun hänen pitää vastentahtoisesti raahata Halosta mukanaan syömään vain siksi, että Halonen saadaan erottumaan iloisena ja piristävänä suomalaisena väriläikkänä kokouksen muuten tummanpuhuvassa ryhmäkuvissa, ja melkein aina eturivissä ja keskellä.
Alkoi työnteko kummasti kiinnostaa, vaikka tällä kertaa ei edes omia lakisääteisiä hommia siellä. Bleiseri rypyssä matkustellaan - luultavasti on käsky käynyt Hakaniemen vallankannattelijoilta.
hommia Putinille.
Kyllähän Stasi-Haloselta nyt vakoilu luonnistuu.
On se kyllä älytöntä, että tarja tunkee itsensä mukaan, vaikkei ole edes mitään asiaa mennä sinne. Kohta kokouksiin ei pääse enää mistään maasta kuin yksi edustaja. Edes sellaisiin kokouksiin, joissa oikeasti käsitellään joitain pressalle kuuluvia asioita.