Rodun itsemurha
Tri. William Pierce
American Dissident Voices -lähetys 23.12.2000
Hei!
Kun vuodenvaihde on jälleen käsillä, tuntuu tämä hyvältä hetkeltä tehdä pieni yhteenveto asioista. Ennen kuin teemme yhteenvedon kuluneesta vuodesta, tarkastelkaamme mennyttä vuosisataa. Silmiinpistävin piirre 1900-luvussa oli valkoisen rodun kollektiivinen itsemurha. Vuonna 1900 me hallitsimme maailmaa. Me hallitsimme poliittisesti, sotilaallisesti, kulttuurillisesti, taloudellisesti, tieteellisesti ja kaikin muinkin mahdollisin tavoin. Yksikään muu rotu ei päässyt edes lähelle. Me hallitsimme Intiaa ja Afrikkaa suoraan ja Kiina oli käytännössä Euroopan ja Amerikan taloudellinen siirtomaa. Kiinan keisari pysyi valtaistuimellaan vain niin kauan kuin hän salli valkoisten miesten saada tahtonsa läpi Kiinassa. Japani oli ainut jollain lailla merkittävä ei-valkoinen maa, jolla oli jonkinlaista autonomiaa.
Meillä oli ylivoimaiset aseet, ylivoimaiset armeijat, ylivoimaiset viestintämenetelmät, ylivoimaiset kuljetustavat, ylivoimainen maatalous ja teollisuus, ylivoimaiset standardit terveyden suhteen, ylivoimainen organisaatio, ylivoima kaikilla tieteen ja teknologian osa-alueilla. Meillä oli parhaat yliopistot -- todellakin ainoat, jotka ansaitsivat tuon nimen -- parhaat insinöörit. Me rakensimme asioita, joista toiset rodut eivät osanneet edes kuvitella. Me tutkimme, me valloitimme, me hallitsimme.
Kaikkia muita tärkeämpi oli meidän moraalinen ylivoimaisuutemme -- ja pyydän, älkää ymmärtäkö väärin tuon termin käyttöäni. En tarkoita, että olisimme olleet alistuvia, olisimme varoneet suututtamasta ketään tai olisimme kääntäneet toisen posken. Tarkoitan, että olimme ylpeitä ja itsevarmoja. Me tiesimme keitä olimme ja me tiesimme olevamme paljon, paljon parempia kuin kukaan muu, emmekä ollenkaan hävenneet paremmuuttamme. Me tunnistimme rotujen väliset erot samalla tavalla kuin tunnistimme sen, että aurinko nousee idästä, emmekä tunteneet pienintäkään tarvetta pyydellä sitä anteeksi keneltäkään. Egalitarismi oli moraalinen ja henkinen sairaus, joka oli tarttunut vain joihinkin harvoihin meistä, huolimatta siitä murhanhimoisesta egalitaristisen mielettömyyden purkauksesta, mitä Ranskan vallankumous oli ollut vuosisata aiemmin. Kaikenlainen rodunsekoitus oli meille kauhistuttavan vastenmielistä. Me katsoimme rodunsekoittamista samalla inholla ja yhtä lailla tuomiten kuin katso
imme eläimiinsekaantumista ja nekrofiliaakin. Me emme suvainneet sitä. Emmekä hyväksyneet juutalaisia tai luottaneet heihin. Se oli tilanteemme vuosisata sitten.
Meissä oli kuitenkin joitakin vikoja: Joitakin hyvin vakavia vikoja. Me emme olleet valppaita. Me olimme niin vakuuttuneita omasta ylivertaisuudestamme, ettemme ottaneet vaaria niistä varoituksista, joita saimme niiltä harvoilta keskuudessamme, jotka olivat valppaita. Me emme kiinnittäneet huomiota kun jotkut harvat varoittivat meitä, että "Hei, meidän olisi parasta tehdä jotain rotuongelmalle. Meillä on yhdeksän miljoonaa ei-valkoista Yhdysvalloissa vuoden 1900 väestönlaskennan mukaan ja tulevaisuudessa heistä voi kehkeytyä meille todellinen ongelma. Alkakaamme hankkiutumaan eroon heistä nyt."
Me ajattelimme, että "Niin kauan kuin he pysyvät omalla puolellaan kaupunkia ja poissa silmistä, kuinka he voisivat muka olla meille ongelma? Sitä paitsi, heistä on hyötyä puuvillan poimimisessa ja siivoojina, kokkeina sekä puutarhureina."
Ja kun muutamat varoittivat meitä juutalaisista, emme kuunnelleet heitäkään. Muutamat varoittivat meitä juutalaisten aiemmin meille tekemästä vahingosta, heidän pahansuopuudestaan, heidän kasvavasta vauraudestaan, mutta useimmat meistä eivät ottaneet varoituksia tosissaan. Me näimme juutalaiset inhottavana ja epämiellyttävänä porukkana, emmekä päästäneet heitä yksityisiin klubeihimme emmekä parempiin hotelleihimme, mutta emme pitäneet heitä oikeastaan vaarallisina. Emme havahtuneet vielä siinäkään vaiheessa kun he alkoivat ostaa meidän sanomalehtiämme ja tunkemaan kyynärpää-taktiikalla muuhun propagandamediaan.
Eikä valppauden puute ollut ainoa vikamme. Me olimme liian valmiita kinastelemaan keskenämme. Mitään muuta rotua ei nähty meille uhkana, joten emme nähneet mitään syytä tukahduttaa omia sisäisiä kinojamme, kateuttamme ja vihojamme muodostaaksemme kiinteän rintaman ei-valkoista maailmaa vastaan. Me annoimme englantilaisten ja saksalaisten, saksalaisten ja ranskalaisten, englantilaisten ja Etelä-Afrikan buurien sekä niiden meistä, jotka puhuivat germaanisia kieliä ja niiden, jotka puhuivat slaavilaisia tai romaanisia kieliä välisten vanhojen kinojen kyteä ja kukoistaa. Me emme huomanneet omia vikojamme, omia heikkouksiamme -- mutta muut huomasivat.
Jälkimmäinen puolisko 1900-luvusta ei nähnyt pelkästään juutalaisten massamediamme haltuunoton alun, vaan myös lähes samanaikaisesti haudottujen kahden pitkäaikaisen, murhaavan salaliiton, jotka oli suunniteltu käyttämään hyväksi heikkouksiamme ja kääntämään ne meitä vastaan. Nämä kaksi salaliittoa olivat sionismi ja marxismi. Jotkut juutalaiset seurasivat toista ja toiset toista, mutta molemmat olivat meille kuolettavia.
Marxilaiset julkaisivat Kommunistisen manifestinsa jopa niinkin kauan aikaa sitten kuin 1800-luvun puolessa välissä, mutta vaadittiin silti vielä toiset 50 vuotta ennen kuin he saivat aikaan suurempaa vaikutusta ei-juutalaiseen maailmaan. Mitä tulee sionisteihin, hekin alkoivat levittää propagandaa ja organisoimaan 1800-luvun puolessa välissä, mutta alkoivat näkyä enemmän vasta 1900-luvun alussa, jolloin he ryhtyivät järjestämään kansainvälisiä sionistikonferensseja ja enemmän tai vähemmän avoimesti laatimaan suunnitelmiaan juutalaisten etujen ajamisessa hyödyllisten sotien ja vallankumouksien lietsomiseksi.
Esimerkiksi vuoden 1897 sionistikonferenssissa Sveitsin Baselissa sionistien johtaja Theodor Herzl kertoi kanssajuutalaisilleen, että heillä oli ongelmia turkkilaisten, jotka silloin hallitsivat Palestiinaa, suostuttelemisessa luovuttamaan maan heille, mutta että juutalaisjohtajilla oli suunnitelmat turkkilaisten kiertämiseksi. Minun tulee myös mainita, että Herzlin puhe vuoden 1897 sionistikonferenssissa on julkaistu monessa paikassa ja kuka tahansa ahkera tutkija voi kaivaa esiin siitä kopion. Herzl sanoi:
"Voi olla, että Turkki torjuu meidät tai ei kykene ymmärtämään meitä. Tämä ei tule lannistamaan meitä. Tulemme etsimään toisia keinoja saavuttaaksemme päämäärämme. Orientin kysymys on tämän hetken suurin kysymys. Ennemmin tai myöhemmin se tulee synnyttämään konfliktin kansojen välille... Suuren eurooppalaisen sodan on tultava. Kello kädessäni odotan tätä kauheaa hetkeä. Kun suuri surooppalainen sota on päättynyt, rauhankonferenssi tulee kokoontumaan. Meidän tulee olla valmiita siihen hetkeen."
Muistakaa, Herzl puhui juutalaisten suunnitelmista 17 vuotta ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Mutta juutalaiset olivat valmiita kun se hetki koitti. Vuonna 1916 kun sota oli enemmän tai vähemmän jumissa, he lähestyivät Britannian poliittisia johtajia ja tekivät näiden kanssa sopimuksen tuodakseen Yhdysvallat mukaan sotaan Britannian puolelle ja tästä maksuksi britit lupasivat ottaa Palestiinan pois turkkilaisilta luovuttaakseen sen juutalaisille sodan jälkeen. Brittien puolen sopimuksesta teki julkiseksi niinkutsuttu Balfourin julistus. Sionistit taas pitivät oman puolensa sopimuksesta toimien Yhdysvaltain demokraattipresidentti Woodrow Wilsonin lähellä olevien juutalaisten kautta. Wilson oli voittanut vaalit päästäkseen toiselle virkakaudelleen vuonna 1916 lupaamalla amerikkalaisille äänestäjille, että hän pitäisi Yhdysvallat ulkona Euroopan sodasta. Kuitenkin heti kun hän aloitti virkakautensa vuonna 1917, hän alkoi punoa juonia, miten saisi maansa sotaan Britann
ian puolelle, jonka hän sitten tietysti saikin aikaiseksi kaksi kuukautta myöhemmin. Se maksoi vielä parin miljoonan ei-juutalaisen hengen lisää, mutta sillä juutalaiset saivat Palestiinan -- ja se myös pitkitti sotaa tarpeeksi, jotta juutalaiset Venäjällä peittosivat tsaarin ja saivat kommunistisen vallankumouksensa ilmaan.
Kun sanoin, että jotkut juutalaiset valitsivat marxismin tien ja jotkut sionismin tien, en tarkoittanut, että kaikki juutalaiset olisivat ryhtyneet aktiivisiksi toimijoiksi jommassa kummassa noista liikkeistä. Suurin osa juutalaisista jatkoi kokoaikaisina rahankahmijoina ja tarjosivat propaganda- ja taloudellista tukea vehkeileville veljilleen, jatkaen massamedian ostamista ja pääoman jakamista sionisteille tai kommunisteille aina tarpeen mukaan. Eivätkä he odottaneet ensimmäistä maailmansotaa siihen. Viime vuosisadan ensimmäinen suuri ei-juutalaisten verenvuodatus, missä heidän kätensä oli mukana, oli Buurisota Etelä-Afrikassa, brittien ja buurien välillä. Tämä julma ja murhanhimoinen sota, jossa juutalaisjohtajat olivat liittoutuneet brittikapitalistien kanssa Etelä-Afrikan hollantilaisia, saksalaisia ja ranskalaisia maanviljelijöitä -- buureja -- vastaan, loi perustan juutalaisten kontrollille suuresta osasta Afrikan mineraalivaroja.
Vuonna 1904 juutalainen Wall Streetin keinottelija Jacob Schiff, suunnitellen etukäteen kommunistien valtaannousua Venäjällä, auttoi rahoittamaan Japanin puolta Venäjän ja Japanin välisessä sodassa ja käytti vaikutusvaltaansa estääkseen tsaarin hallitusta saamasta lainoja Amerikalta. Tämä oli sama Jacob Schiff, joka vähän yli vuosikymmen myöhemmin lahjoitti juutalais-bolshevistiselle liikkeelle 25 miljoonaa dollaria, jotta tämä sai vietyä työnsä loppuun Venäjällä: Siis 25 miljoonaa dollaria kapitalistiselta Wall Streetiltä kommunistien ei-juutalaisten venäläisten teurastamiseen. Vuonna 1917 25 miljoonaa dollaria oli paljon rahaa; joka tapauksessa sillä sai tarpeeksi pommeja, luoteja ja kommunistisia propagandalehtisiä, että asia saatiin hoidettua.
Nythän siis mikään tästä juutalaisten toiminnasta ei ole ollut varsinaisesti mikään salaisuus. Sopulit eivät tienneet siitä, koska siitä ei kerrottu lehtien sarjakuvasivuilla tai elokuvissa. Juutalaiset eivät kuitenkaan edes yrittäneet salata sympatioitaan tai toimintaansa ja valppaat ei-juutalaiset jatkoivat varoitusten antamista kaikille, jotka vain kuuntelivat. Mutta, kuten sanoin hetki sitten, me emme olleet valppaita. Valkoiset amerikkalaiset eivät uskoneet olevansa missään vaarassa. Asiat, kuten Amerikan vetäminen ensimmäiseen maailmansotaan maksuksi Palestiinan luovuttamisesta juutalaisille olivat liian viekkaita amerikkalaisten mielille.
Sodan jälkeen tapahtunut juutalais-bolshevististen komissaarien suorittama ukrainalaisten ja venäläisten massamurha olisi mahdollisesti rekisteröitynyt keskiverto-valkoisten amerikkalaisten tajuntaan, paitsi että keskiverto-valkoinen amerikkalainen ei pitänyt venäläisiä ja ukrainalaisia todellisina ihmisinä: He puhuivat eri kieltä ja pukeutuivat erilailla kuin me. Tämän lisäksi tähän mennessä juutalaisilla oli jo melko hyvä ote Hollywoodista ja radio-alasta ja näin ollen ainut puoli tarinasta, joka amerikkalaisten sallittiin nähdä tai kuulla, oli juutalaisten puoli.
Eurooppalaiset olivat valppaampia kuin amerikkalaiset. Ensinnäkin eurooppalaisilla oli pidempi muisti: He olivat enemmän tietoisia juutalaisten juonittelun ja saalistamisen pitkästä historiasta kuin amerikkalaiset. Toisekseen Euroopassa vaara oli melko paljon lähempänä. Kommunistiset puolueet lukuisissa Euroopan maissa Venäjän lisäksi olivat käyttäneet hyväkseen sodan jälkeistä kaaosta hamutakseen vallan kahvaa ja muutamissa maissa -- esimerkiksi Unkarissa -- he onnistuivat tilapäisesti. Ihmiset havaitsivat komissaarien etnisyyden ja kauhistuivat heidän käytöksestään ei-juutalaisia kohtaan. Jopa Brittein saarilla niinkin julkinen hahmo kuin Winston Churchill puhui avoimesti juutalaisen kommunismin vaaroista. Churchill kirjoitti koko sivun artikkelissaan London Illustrated Sunday Herald -sanomalehdessä 8.2.1920:
"Tämä liike juutalaisten keskuudessa ei ole uusi. Spartacus-Weisshauptin päivistä alkaen Karl Marxin päiviin, ja vielä Trotskiin Venäjällä, Bela Kuniin Unkarissa, Rosa Luxembourgiin Saksassa ja Emma Goldmaniin Yhdysvalloissa, tämä maailmanlaajuinen salaliitto sivilisaation syrjäyttämiseksi ja yhteiskunnan uudelleenjärjestämiseksi pysäytetyn kehityksen, kateellisen pahansuopuuden ja mahdottoman tasa-arvoisuuden pohjalta on kasvanut tasaisesti. Se näytteli ... ehdottomasti tunnistettavaa osaa Ranskan vallankumouksen tragediassa. Se on ollut jokaisen kumouksellisen liikkeen pääasiallinen lähde 1800-luvun aikana; ja nyt viimein tämä epätavallisten persoonallisuuksien porukka Euroopan ja Amerikan suurten kaupunkien alamaailmoista on tarrannut Venäjän kansaa hiuksista ja tullut käytännössä tuon valtavan imperiumin kiistämättömiksi herroiksi."
"Ei ole tarvetta liioitella sitä osaa bolshevismin luonnissa sekä Venäjän vallankumouksen varsinaisessa toteutuksessa, mitä nämä kansainväliset ja suurimmaksi osaksi ateistiset juutalaiset ovat näytelleet. Se on todellakin hyvin suuri; se todennäköisesti voittaa kaikki muut. Leninin muodostamaa huomattavaa poikkeusta lukuunottamatta enemmistö johtohahmoista on juutalaisia. Pääasiallinen inspiraatio ja ajava voima vieläpä tulee näiltä juutalaisilta johtajilta. Niinpä Tchitcherin, puhdas venäläinen, jää nimellisen alaisensa Litvinoffin varjoon, eikä sellaisten venäläisten kuten Bukharinin tai Lunatsharskin vaikutusvaltaa voida verrata Trotskin tai Zinovievin valtaan ... tai Krassinin tai Radekin -- kaikki juutalaisia. Neuvostoliiton laitoksissa juutalaisten hallitseva asema on vieläkin hämmästyttävämpi. Myöskin huomattavan, jos ei pääasiallisen osan terrorijärjestelmässä, mitä Erityinen komissio vastavallankumousta vastaan (Tsheka) käyttää, ovat juutalaiset ottaneet haltuunsa,
joissain huomioitavissa tapauksissa juutalaisnaiset. Samanlaisen pahan hallitsevan aseman juutalaiset ottivat sinä lyhyenä terrorin kautena, minä Bela Kun hallitsi Unkarissa. Sama ilmiö on esiintynyt Saksassa (varsinkin Baijerissa) niin kauan kuin tämän hulluuden on sallittu saalistaa saksalaisia sen väliaikaisen uupumustilan aikana. Vaikka jokaisessa näistä maista on monia ei-juutalaisia, jotka ovat aivan yhtä pahoja kuin pahimmat näistä juutalaisista vallankumouksellisista, se osa, mitä jälkimmäiset näyttelevät suhteessa heidän osuuteensa koko väestöstä, on hämmästyttävä."
Itseasiassa Churchill sanoi vielä melko paljon enemmänkin koskien vaaroja, mitä juutalaisesta kommunismista koituu, mikäli sille ei jotain tehdä, ja jos todella haluat opiskella meidän nykyisen tilanteemme taustoja sinun kannattaisi itse lukea koko artikkeli. Se on helmikuun 8. päivän numero, vuodelta 1920, ja lehden nimi on Illustrated Sunday Herald. Jos et löydä sitä itse isommasta tutkimuskirjastosta, koko artikkeli on valokuvineen kaikkineen jäljennettynä kirjaan The Best of Attack! and National Vanguard Tabloid, joka on saatavissa National Vanguard Booksilta, tämän ohjelman sponsorilta. Ja kun löydät artikkelin, josta juuri luin -- pitkä artikkeli, jonka on kirjoittanut yksi viime vuosisadan suurimmista persoonista ja jonka on julkaissut suuri brittiläinen sanomalehti -- voit kysyä itseltäsi, miksi et ollut ikinä kuullut siitä ennen kuin toin sen tietoosi.
Kuten sanoin, meiltä puuttui valppautta. Jotkut harvat kiinnittivät huomiota asioihin -- Amerikan autoteollisuuden pioneeri Henry Ford, esimerkiksi -- mutta suurin osa valkoisista amerikkalaisista oli liian kiireisiä pallopeliensä ja sarjakuvasivujensa kanssa. Emmekä me todella välittäneet siitä mitä juutalaiset tekivät valkoisille merten takana, koska nuo ihmiset eivät olleet amerikkalaisia. Ainoat, jotka todella kiinnittivät huomiota, olivat saksalaiset, jotka päättivät, etteivät salli juutalaisten tehdä heille samaa minkä nämä olivat tehneet venäläisille ja yrittäneet tehdä unkarilaisille. Niinpä he kävivät toimeen saadakseen Rosa Luxembourgin kavereineen pois niskastaan ja ulos Saksasta. Ja kun saksalaiset tekivät sen, juutalaiset Amerikassa alkoivat kiljua ääni käheänä ja vaativat uutta maailmansotaa pelastuakseen saksalaisilta. Tähän mennessä juutalaisilla oli myös jo lähes monopoliasema oman puolensa tarinasta kertomisessa amerikkalaiselle yleisölle.
Noh, meidän kansallamme oli eräs toinenkin puute riittämättömän solidaarisuuden muita maailman valkoisia kohtaan sekä riittämättömän valppauden lisäksi: Meiltä puuttui myös vastuuntuntoinen johto. Meillä ei ollut edes järjestelmää, joka olisi voinut antaa meille vastuuntuntoisen johdon. Mitä meillä oli, oli poliitikkoja: Harjaantuneita valehtelijoita -- näyttelijöitä, lakimiehiä -- jotka eivät koskaan kysyneet itseltään "Minkälainen politiikka olisi hyväksi kansallemme?", vaan ainoastaan "Kuinka saan itseni menemään läpi vaaleissa? Mitä minun tulee luvata kansalle saadakseni heidän äänensä? Minkälainen politiikka tekisi minusta suositun?". Ja kun juutalaisten ote massamediastamme, Hollywoodista ja Madison Avenuesta -- ja siten myös yleisön mielistä -- kävi yhä enemmän ja enemmän täydelliseksi koko viime vuosisadan ajan, kysymyksestä, jonka poliitikot kysyivät itseltään, tuli yhä enemmän ja enemmän "Mitä minun tulee tehdä miellyttääkseni juutalaisia ja saadakseni heidän tukens
a?".
Niinpä sitten vuonna 1933, samana vuonna, jona Saksassa astui virkaan hallitus, joka päätti vapauttaa saksalaiset juutalaisten otteesta, Amerikassa astui virkaan hallitus, jonka politiikkana oli tehdä ihan mitä juutalaiset vain halusivat tehtävän. Franklin Roosevelt ympäröi itsensä suuremmalla joukolla juutalaisia kuin yksikään aiempi Amerikan presidentti. Tässä suhteessa hän oli oman aikansa Bill Clinton.
Käyttäen Rooseveltia halukkaana työkalunaan, juutalaiset tekivät amerikkalaisille samanlaisen syötti-harhautustempun saadakseen meidät toiseen maailmansotaan kuin minkä olivat tehneet käyttäessään Woodrow Wilsonia saadakseen meidät ensimmäiseen maailmansotaan. Aivan kuten Wilson oli tehnyt 24 vuotta aiemmin, Roosevelt pyrki toiselle presidenttikaudelleen vuonna 1940 kampanjalupauksenaan pitää Yhdysvallat erossa Euroopan sodasta ja samalla kun hän esitti tuota lupausta amerikkalaisille, juonitteli hän aktiivisesti juutalaisten neuvonantajiensa ja tukijoidensa kanssa saadakseen Yhdysvallat mukaan sotaan niin pian kuin pystyi ja pitäen sen aikaa sodan käynnissä Euroopassa antamalla lupauksia tuesta niille maille, jotka vastustivat Saksaa.
Se oli sotiminen sodan väärällä puolella, joka enemmän kuin mikään muu löi meidät maahan. Se myös tuhosi Brittiläisen imperiumin ja löi Britannian maahan. Joka puolella ei-valkoista maailmaa valkoiset alkoivat luopua vallastaan, vetäytyen, pyydellen anteeksi. Egalitarismin sairaus levisi kulovalkean lailla. Joka puolella valkoista maailmaa tapahtui moraalinen romahdus. Saksalaiset eivät olleet ainoat, jotka hävisivät toisen maailmansodan; sen hävisivät kaikki eurooppalaiset, kaikki valkoiset, mukaanlukien eurooppalaisperäiset amerikkalaiset.
Juutalaiset olivat ainoat todelliset voittajat. Ensimmäinen maailmansota johti Palestiinan avautumiseen heidän sionistileirilleen ja Venäjän joutumiseen heidän kommunistileirinsä käsiin. Toinen maailmansota ei ainoastaan pelastanut heitä häädöltä Euroopasta Hitlerin toimesta, vaan myös toimitti Itä- ja suuren osan Keski-Euroopasta heidän kommunistileirilleen sekä viimeisteli Palestiinan hallinnan luovuttamisen heidän sionistileirinsä käsiin. Sota maksoi heille noin miljoona vähemmän vikkelää juutalaista Euroopassa, mutta samalla se antoi heille perustan valtavan tuottoisalle "holokausti"-tarinalleen, millä he ovat hakanneet valkoista maailmaa päähän aina siitä lähtien.
Niinpä meillä sitten on tänä päivänä George Bush yrittämässä voittaa Bill Clintonin Yhdysvaltain hallinnon monikulttuuristamisessa. Konservatiiviset amerikkalaiset, patrioottiset amerikkalaiset, pistivät toivonsa Bushiin, jotta tämä vetäisi Amerikan Clintonin aikakauden mielettömyydestä, ja ensimmäinen asia mitä Bush tekee on yrittää päästä clintonistojen ja juutalaisten suosioon nimittämällä ei-valkoisia hallintonsa kaikkein tärkeimpiin virkoihin.
Lukekaa miehen huulilta. Se mitä hän sanoo on: "Hei, en oikeasti ole niin paha mies. Katsokaa, nimitän virkoihin mustia, nimitän virkoihin juutalaisia, nimitän virkoihin meksikolaisia. Ja mustat ja meksikolaiset, joita nimitän, ovat aivan yhtä juutalais-mielisiä kuin minäkin. Kovasanainen musta ulkoministerini puhuu jiddishiä ja on valmis puolustamaan juutalaisten etuja ympäri maailmaa aivan yhtä paljon kuin Bill Clintonin juutalainen ulkoministerikin. Te voitte luottaa minuun. Teen juuri niin kuin te käskette. Minä tulen tukemaan Israelia. Minä tulen tukemaan 'puherikos'-lakeja. Minä olen teidän miehenne." Eikä hän sano tuota eikä hän tee noita nimityksiä siksi, että republikaanit haluaisivat niin, tai edes siksi, että Amerikan kansa haluaisi niin. Se on se, mitä juutalaiset haluavat, mikä merkitsee. George Bush on ontto mies, tyhjä mies.
George Bush on myös mainio rotumme tämän hetkisen tilanteen symboli: Erinomainen symboli meidän moraalimme romahtamiselle viime vuosisadalla. Se on myöskin täysin sopivaa, että hänestä tuli nukkehallitsijamme jatkaessamme viime vuosisadalta lähtien noudattamallamme kurssilla kohti rotumme itsemurhaa. Se on myöskin täysin sopivaa, että hänestä tuli nukkehallitsijamme sen koomisen oopperan kaltaisen prosessin kautta, jota olemme todistaneet tämän vuosisadan ensimmäisen vuoden kahden viimeisen kuukauden aikana -- joka tulee olemaan todellakin meidän viimeinen vuosisatamme, jos emme tee radikaalia suunnanmuutosta ja ala keräämään takaisin menetettyä moraalista voimaamme.
Kiitos, että olitte kanssani jälleen tänään.
Tri. William Pierce
American Dissident Voices -lähetys 23.12.2000
Hei!
Kun vuodenvaihde on jälleen käsillä, tuntuu tämä hyvältä hetkeltä tehdä pieni yhteenveto asioista. Ennen kuin teemme yhteenvedon kuluneesta vuodesta, tarkastelkaamme mennyttä vuosisataa. Silmiinpistävin piirre 1900-luvussa oli valkoisen rodun kollektiivinen itsemurha. Vuonna 1900 me hallitsimme maailmaa. Me hallitsimme poliittisesti, sotilaallisesti, kulttuurillisesti, taloudellisesti, tieteellisesti ja kaikin muinkin mahdollisin tavoin. Yksikään muu rotu ei päässyt edes lähelle. Me hallitsimme Intiaa ja Afrikkaa suoraan ja Kiina oli käytännössä Euroopan ja Amerikan taloudellinen siirtomaa. Kiinan keisari pysyi valtaistuimellaan vain niin kauan kuin hän salli valkoisten miesten saada tahtonsa läpi Kiinassa. Japani oli ainut jollain lailla merkittävä ei-valkoinen maa, jolla oli jonkinlaista autonomiaa.
Meillä oli ylivoimaiset aseet, ylivoimaiset armeijat, ylivoimaiset viestintämenetelmät, ylivoimaiset kuljetustavat, ylivoimainen maatalous ja teollisuus, ylivoimaiset standardit terveyden suhteen, ylivoimainen organisaatio, ylivoima kaikilla tieteen ja teknologian osa-alueilla. Meillä oli parhaat yliopistot -- todellakin ainoat, jotka ansaitsivat tuon nimen -- parhaat insinöörit. Me rakensimme asioita, joista toiset rodut eivät osanneet edes kuvitella. Me tutkimme, me valloitimme, me hallitsimme.
Kaikkia muita tärkeämpi oli meidän moraalinen ylivoimaisuutemme -- ja pyydän, älkää ymmärtäkö väärin tuon termin käyttöäni. En tarkoita, että olisimme olleet alistuvia, olisimme varoneet suututtamasta ketään tai olisimme kääntäneet toisen posken. Tarkoitan, että olimme ylpeitä ja itsevarmoja. Me tiesimme keitä olimme ja me tiesimme olevamme paljon, paljon parempia kuin kukaan muu, emmekä ollenkaan hävenneet paremmuuttamme. Me tunnistimme rotujen väliset erot samalla tavalla kuin tunnistimme sen, että aurinko nousee idästä, emmekä tunteneet pienintäkään tarvetta pyydellä sitä anteeksi keneltäkään. Egalitarismi oli moraalinen ja henkinen sairaus, joka oli tarttunut vain joihinkin harvoihin meistä, huolimatta siitä murhanhimoisesta egalitaristisen mielettömyyden purkauksesta, mitä Ranskan vallankumous oli ollut vuosisata aiemmin. Kaikenlainen rodunsekoitus oli meille kauhistuttavan vastenmielistä. Me katsoimme rodunsekoittamista samalla inholla ja yhtä lailla tuomiten kuin katso
imme eläimiinsekaantumista ja nekrofiliaakin. Me emme suvainneet sitä. Emmekä hyväksyneet juutalaisia tai luottaneet heihin. Se oli tilanteemme vuosisata sitten.
Meissä oli kuitenkin joitakin vikoja: Joitakin hyvin vakavia vikoja. Me emme olleet valppaita. Me olimme niin vakuuttuneita omasta ylivertaisuudestamme, ettemme ottaneet vaaria niistä varoituksista, joita saimme niiltä harvoilta keskuudessamme, jotka olivat valppaita. Me emme kiinnittäneet huomiota kun jotkut harvat varoittivat meitä, että "Hei, meidän olisi parasta tehdä jotain rotuongelmalle. Meillä on yhdeksän miljoonaa ei-valkoista Yhdysvalloissa vuoden 1900 väestönlaskennan mukaan ja tulevaisuudessa heistä voi kehkeytyä meille todellinen ongelma. Alkakaamme hankkiutumaan eroon heistä nyt."
Me ajattelimme, että "Niin kauan kuin he pysyvät omalla puolellaan kaupunkia ja poissa silmistä, kuinka he voisivat muka olla meille ongelma? Sitä paitsi, heistä on hyötyä puuvillan poimimisessa ja siivoojina, kokkeina sekä puutarhureina."
Ja kun muutamat varoittivat meitä juutalaisista, emme kuunnelleet heitäkään. Muutamat varoittivat meitä juutalaisten aiemmin meille tekemästä vahingosta, heidän pahansuopuudestaan, heidän kasvavasta vauraudestaan, mutta useimmat meistä eivät ottaneet varoituksia tosissaan. Me näimme juutalaiset inhottavana ja epämiellyttävänä porukkana, emmekä päästäneet heitä yksityisiin klubeihimme emmekä parempiin hotelleihimme, mutta emme pitäneet heitä oikeastaan vaarallisina. Emme havahtuneet vielä siinäkään vaiheessa kun he alkoivat ostaa meidän sanomalehtiämme ja tunkemaan kyynärpää-taktiikalla muuhun propagandamediaan.
Eikä valppauden puute ollut ainoa vikamme. Me olimme liian valmiita kinastelemaan keskenämme. Mitään muuta rotua ei nähty meille uhkana, joten emme nähneet mitään syytä tukahduttaa omia sisäisiä kinojamme, kateuttamme ja vihojamme muodostaaksemme kiinteän rintaman ei-valkoista maailmaa vastaan. Me annoimme englantilaisten ja saksalaisten, saksalaisten ja ranskalaisten, englantilaisten ja Etelä-Afrikan buurien sekä niiden meistä, jotka puhuivat germaanisia kieliä ja niiden, jotka puhuivat slaavilaisia tai romaanisia kieliä välisten vanhojen kinojen kyteä ja kukoistaa. Me emme huomanneet omia vikojamme, omia heikkouksiamme -- mutta muut huomasivat.
Jälkimmäinen puolisko 1900-luvusta ei nähnyt pelkästään juutalaisten massamediamme haltuunoton alun, vaan myös lähes samanaikaisesti haudottujen kahden pitkäaikaisen, murhaavan salaliiton, jotka oli suunniteltu käyttämään hyväksi heikkouksiamme ja kääntämään ne meitä vastaan. Nämä kaksi salaliittoa olivat sionismi ja marxismi. Jotkut juutalaiset seurasivat toista ja toiset toista, mutta molemmat olivat meille kuolettavia.
Marxilaiset julkaisivat Kommunistisen manifestinsa jopa niinkin kauan aikaa sitten kuin 1800-luvun puolessa välissä, mutta vaadittiin silti vielä toiset 50 vuotta ennen kuin he saivat aikaan suurempaa vaikutusta ei-juutalaiseen maailmaan. Mitä tulee sionisteihin, hekin alkoivat levittää propagandaa ja organisoimaan 1800-luvun puolessa välissä, mutta alkoivat näkyä enemmän vasta 1900-luvun alussa, jolloin he ryhtyivät järjestämään kansainvälisiä sionistikonferensseja ja enemmän tai vähemmän avoimesti laatimaan suunnitelmiaan juutalaisten etujen ajamisessa hyödyllisten sotien ja vallankumouksien lietsomiseksi.
Esimerkiksi vuoden 1897 sionistikonferenssissa Sveitsin Baselissa sionistien johtaja Theodor Herzl kertoi kanssajuutalaisilleen, että heillä oli ongelmia turkkilaisten, jotka silloin hallitsivat Palestiinaa, suostuttelemisessa luovuttamaan maan heille, mutta että juutalaisjohtajilla oli suunnitelmat turkkilaisten kiertämiseksi. Minun tulee myös mainita, että Herzlin puhe vuoden 1897 sionistikonferenssissa on julkaistu monessa paikassa ja kuka tahansa ahkera tutkija voi kaivaa esiin siitä kopion. Herzl sanoi:
"Voi olla, että Turkki torjuu meidät tai ei kykene ymmärtämään meitä. Tämä ei tule lannistamaan meitä. Tulemme etsimään toisia keinoja saavuttaaksemme päämäärämme. Orientin kysymys on tämän hetken suurin kysymys. Ennemmin tai myöhemmin se tulee synnyttämään konfliktin kansojen välille... Suuren eurooppalaisen sodan on tultava. Kello kädessäni odotan tätä kauheaa hetkeä. Kun suuri surooppalainen sota on päättynyt, rauhankonferenssi tulee kokoontumaan. Meidän tulee olla valmiita siihen hetkeen."
Muistakaa, Herzl puhui juutalaisten suunnitelmista 17 vuotta ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Mutta juutalaiset olivat valmiita kun se hetki koitti. Vuonna 1916 kun sota oli enemmän tai vähemmän jumissa, he lähestyivät Britannian poliittisia johtajia ja tekivät näiden kanssa sopimuksen tuodakseen Yhdysvallat mukaan sotaan Britannian puolelle ja tästä maksuksi britit lupasivat ottaa Palestiinan pois turkkilaisilta luovuttaakseen sen juutalaisille sodan jälkeen. Brittien puolen sopimuksesta teki julkiseksi niinkutsuttu Balfourin julistus. Sionistit taas pitivät oman puolensa sopimuksesta toimien Yhdysvaltain demokraattipresidentti Woodrow Wilsonin lähellä olevien juutalaisten kautta. Wilson oli voittanut vaalit päästäkseen toiselle virkakaudelleen vuonna 1916 lupaamalla amerikkalaisille äänestäjille, että hän pitäisi Yhdysvallat ulkona Euroopan sodasta. Kuitenkin heti kun hän aloitti virkakautensa vuonna 1917, hän alkoi punoa juonia, miten saisi maansa sotaan Britann
ian puolelle, jonka hän sitten tietysti saikin aikaiseksi kaksi kuukautta myöhemmin. Se maksoi vielä parin miljoonan ei-juutalaisen hengen lisää, mutta sillä juutalaiset saivat Palestiinan -- ja se myös pitkitti sotaa tarpeeksi, jotta juutalaiset Venäjällä peittosivat tsaarin ja saivat kommunistisen vallankumouksensa ilmaan.
Kun sanoin, että jotkut juutalaiset valitsivat marxismin tien ja jotkut sionismin tien, en tarkoittanut, että kaikki juutalaiset olisivat ryhtyneet aktiivisiksi toimijoiksi jommassa kummassa noista liikkeistä. Suurin osa juutalaisista jatkoi kokoaikaisina rahankahmijoina ja tarjosivat propaganda- ja taloudellista tukea vehkeileville veljilleen, jatkaen massamedian ostamista ja pääoman jakamista sionisteille tai kommunisteille aina tarpeen mukaan. Eivätkä he odottaneet ensimmäistä maailmansotaa siihen. Viime vuosisadan ensimmäinen suuri ei-juutalaisten verenvuodatus, missä heidän kätensä oli mukana, oli Buurisota Etelä-Afrikassa, brittien ja buurien välillä. Tämä julma ja murhanhimoinen sota, jossa juutalaisjohtajat olivat liittoutuneet brittikapitalistien kanssa Etelä-Afrikan hollantilaisia, saksalaisia ja ranskalaisia maanviljelijöitä -- buureja -- vastaan, loi perustan juutalaisten kontrollille suuresta osasta Afrikan mineraalivaroja.
Vuonna 1904 juutalainen Wall Streetin keinottelija Jacob Schiff, suunnitellen etukäteen kommunistien valtaannousua Venäjällä, auttoi rahoittamaan Japanin puolta Venäjän ja Japanin välisessä sodassa ja käytti vaikutusvaltaansa estääkseen tsaarin hallitusta saamasta lainoja Amerikalta. Tämä oli sama Jacob Schiff, joka vähän yli vuosikymmen myöhemmin lahjoitti juutalais-bolshevistiselle liikkeelle 25 miljoonaa dollaria, jotta tämä sai vietyä työnsä loppuun Venäjällä: Siis 25 miljoonaa dollaria kapitalistiselta Wall Streetiltä kommunistien ei-juutalaisten venäläisten teurastamiseen. Vuonna 1917 25 miljoonaa dollaria oli paljon rahaa; joka tapauksessa sillä sai tarpeeksi pommeja, luoteja ja kommunistisia propagandalehtisiä, että asia saatiin hoidettua.
Nythän siis mikään tästä juutalaisten toiminnasta ei ole ollut varsinaisesti mikään salaisuus. Sopulit eivät tienneet siitä, koska siitä ei kerrottu lehtien sarjakuvasivuilla tai elokuvissa. Juutalaiset eivät kuitenkaan edes yrittäneet salata sympatioitaan tai toimintaansa ja valppaat ei-juutalaiset jatkoivat varoitusten antamista kaikille, jotka vain kuuntelivat. Mutta, kuten sanoin hetki sitten, me emme olleet valppaita. Valkoiset amerikkalaiset eivät uskoneet olevansa missään vaarassa. Asiat, kuten Amerikan vetäminen ensimmäiseen maailmansotaan maksuksi Palestiinan luovuttamisesta juutalaisille olivat liian viekkaita amerikkalaisten mielille.
Sodan jälkeen tapahtunut juutalais-bolshevististen komissaarien suorittama ukrainalaisten ja venäläisten massamurha olisi mahdollisesti rekisteröitynyt keskiverto-valkoisten amerikkalaisten tajuntaan, paitsi että keskiverto-valkoinen amerikkalainen ei pitänyt venäläisiä ja ukrainalaisia todellisina ihmisinä: He puhuivat eri kieltä ja pukeutuivat erilailla kuin me. Tämän lisäksi tähän mennessä juutalaisilla oli jo melko hyvä ote Hollywoodista ja radio-alasta ja näin ollen ainut puoli tarinasta, joka amerikkalaisten sallittiin nähdä tai kuulla, oli juutalaisten puoli.
Eurooppalaiset olivat valppaampia kuin amerikkalaiset. Ensinnäkin eurooppalaisilla oli pidempi muisti: He olivat enemmän tietoisia juutalaisten juonittelun ja saalistamisen pitkästä historiasta kuin amerikkalaiset. Toisekseen Euroopassa vaara oli melko paljon lähempänä. Kommunistiset puolueet lukuisissa Euroopan maissa Venäjän lisäksi olivat käyttäneet hyväkseen sodan jälkeistä kaaosta hamutakseen vallan kahvaa ja muutamissa maissa -- esimerkiksi Unkarissa -- he onnistuivat tilapäisesti. Ihmiset havaitsivat komissaarien etnisyyden ja kauhistuivat heidän käytöksestään ei-juutalaisia kohtaan. Jopa Brittein saarilla niinkin julkinen hahmo kuin Winston Churchill puhui avoimesti juutalaisen kommunismin vaaroista. Churchill kirjoitti koko sivun artikkelissaan London Illustrated Sunday Herald -sanomalehdessä 8.2.1920:
"Tämä liike juutalaisten keskuudessa ei ole uusi. Spartacus-Weisshauptin päivistä alkaen Karl Marxin päiviin, ja vielä Trotskiin Venäjällä, Bela Kuniin Unkarissa, Rosa Luxembourgiin Saksassa ja Emma Goldmaniin Yhdysvalloissa, tämä maailmanlaajuinen salaliitto sivilisaation syrjäyttämiseksi ja yhteiskunnan uudelleenjärjestämiseksi pysäytetyn kehityksen, kateellisen pahansuopuuden ja mahdottoman tasa-arvoisuuden pohjalta on kasvanut tasaisesti. Se näytteli ... ehdottomasti tunnistettavaa osaa Ranskan vallankumouksen tragediassa. Se on ollut jokaisen kumouksellisen liikkeen pääasiallinen lähde 1800-luvun aikana; ja nyt viimein tämä epätavallisten persoonallisuuksien porukka Euroopan ja Amerikan suurten kaupunkien alamaailmoista on tarrannut Venäjän kansaa hiuksista ja tullut käytännössä tuon valtavan imperiumin kiistämättömiksi herroiksi."
"Ei ole tarvetta liioitella sitä osaa bolshevismin luonnissa sekä Venäjän vallankumouksen varsinaisessa toteutuksessa, mitä nämä kansainväliset ja suurimmaksi osaksi ateistiset juutalaiset ovat näytelleet. Se on todellakin hyvin suuri; se todennäköisesti voittaa kaikki muut. Leninin muodostamaa huomattavaa poikkeusta lukuunottamatta enemmistö johtohahmoista on juutalaisia. Pääasiallinen inspiraatio ja ajava voima vieläpä tulee näiltä juutalaisilta johtajilta. Niinpä Tchitcherin, puhdas venäläinen, jää nimellisen alaisensa Litvinoffin varjoon, eikä sellaisten venäläisten kuten Bukharinin tai Lunatsharskin vaikutusvaltaa voida verrata Trotskin tai Zinovievin valtaan ... tai Krassinin tai Radekin -- kaikki juutalaisia. Neuvostoliiton laitoksissa juutalaisten hallitseva asema on vieläkin hämmästyttävämpi. Myöskin huomattavan, jos ei pääasiallisen osan terrorijärjestelmässä, mitä Erityinen komissio vastavallankumousta vastaan (Tsheka) käyttää, ovat juutalaiset ottaneet haltuunsa,
joissain huomioitavissa tapauksissa juutalaisnaiset. Samanlaisen pahan hallitsevan aseman juutalaiset ottivat sinä lyhyenä terrorin kautena, minä Bela Kun hallitsi Unkarissa. Sama ilmiö on esiintynyt Saksassa (varsinkin Baijerissa) niin kauan kuin tämän hulluuden on sallittu saalistaa saksalaisia sen väliaikaisen uupumustilan aikana. Vaikka jokaisessa näistä maista on monia ei-juutalaisia, jotka ovat aivan yhtä pahoja kuin pahimmat näistä juutalaisista vallankumouksellisista, se osa, mitä jälkimmäiset näyttelevät suhteessa heidän osuuteensa koko väestöstä, on hämmästyttävä."
Itseasiassa Churchill sanoi vielä melko paljon enemmänkin koskien vaaroja, mitä juutalaisesta kommunismista koituu, mikäli sille ei jotain tehdä, ja jos todella haluat opiskella meidän nykyisen tilanteemme taustoja sinun kannattaisi itse lukea koko artikkeli. Se on helmikuun 8. päivän numero, vuodelta 1920, ja lehden nimi on Illustrated Sunday Herald. Jos et löydä sitä itse isommasta tutkimuskirjastosta, koko artikkeli on valokuvineen kaikkineen jäljennettynä kirjaan The Best of Attack! and National Vanguard Tabloid, joka on saatavissa National Vanguard Booksilta, tämän ohjelman sponsorilta. Ja kun löydät artikkelin, josta juuri luin -- pitkä artikkeli, jonka on kirjoittanut yksi viime vuosisadan suurimmista persoonista ja jonka on julkaissut suuri brittiläinen sanomalehti -- voit kysyä itseltäsi, miksi et ollut ikinä kuullut siitä ennen kuin toin sen tietoosi.
Kuten sanoin, meiltä puuttui valppautta. Jotkut harvat kiinnittivät huomiota asioihin -- Amerikan autoteollisuuden pioneeri Henry Ford, esimerkiksi -- mutta suurin osa valkoisista amerikkalaisista oli liian kiireisiä pallopeliensä ja sarjakuvasivujensa kanssa. Emmekä me todella välittäneet siitä mitä juutalaiset tekivät valkoisille merten takana, koska nuo ihmiset eivät olleet amerikkalaisia. Ainoat, jotka todella kiinnittivät huomiota, olivat saksalaiset, jotka päättivät, etteivät salli juutalaisten tehdä heille samaa minkä nämä olivat tehneet venäläisille ja yrittäneet tehdä unkarilaisille. Niinpä he kävivät toimeen saadakseen Rosa Luxembourgin kavereineen pois niskastaan ja ulos Saksasta. Ja kun saksalaiset tekivät sen, juutalaiset Amerikassa alkoivat kiljua ääni käheänä ja vaativat uutta maailmansotaa pelastuakseen saksalaisilta. Tähän mennessä juutalaisilla oli myös jo lähes monopoliasema oman puolensa tarinasta kertomisessa amerikkalaiselle yleisölle.
Noh, meidän kansallamme oli eräs toinenkin puute riittämättömän solidaarisuuden muita maailman valkoisia kohtaan sekä riittämättömän valppauden lisäksi: Meiltä puuttui myös vastuuntuntoinen johto. Meillä ei ollut edes järjestelmää, joka olisi voinut antaa meille vastuuntuntoisen johdon. Mitä meillä oli, oli poliitikkoja: Harjaantuneita valehtelijoita -- näyttelijöitä, lakimiehiä -- jotka eivät koskaan kysyneet itseltään "Minkälainen politiikka olisi hyväksi kansallemme?", vaan ainoastaan "Kuinka saan itseni menemään läpi vaaleissa? Mitä minun tulee luvata kansalle saadakseni heidän äänensä? Minkälainen politiikka tekisi minusta suositun?". Ja kun juutalaisten ote massamediastamme, Hollywoodista ja Madison Avenuesta -- ja siten myös yleisön mielistä -- kävi yhä enemmän ja enemmän täydelliseksi koko viime vuosisadan ajan, kysymyksestä, jonka poliitikot kysyivät itseltään, tuli yhä enemmän ja enemmän "Mitä minun tulee tehdä miellyttääkseni juutalaisia ja saadakseni heidän tukens
a?".
Niinpä sitten vuonna 1933, samana vuonna, jona Saksassa astui virkaan hallitus, joka päätti vapauttaa saksalaiset juutalaisten otteesta, Amerikassa astui virkaan hallitus, jonka politiikkana oli tehdä ihan mitä juutalaiset vain halusivat tehtävän. Franklin Roosevelt ympäröi itsensä suuremmalla joukolla juutalaisia kuin yksikään aiempi Amerikan presidentti. Tässä suhteessa hän oli oman aikansa Bill Clinton.
Käyttäen Rooseveltia halukkaana työkalunaan, juutalaiset tekivät amerikkalaisille samanlaisen syötti-harhautustempun saadakseen meidät toiseen maailmansotaan kuin minkä olivat tehneet käyttäessään Woodrow Wilsonia saadakseen meidät ensimmäiseen maailmansotaan. Aivan kuten Wilson oli tehnyt 24 vuotta aiemmin, Roosevelt pyrki toiselle presidenttikaudelleen vuonna 1940 kampanjalupauksenaan pitää Yhdysvallat erossa Euroopan sodasta ja samalla kun hän esitti tuota lupausta amerikkalaisille, juonitteli hän aktiivisesti juutalaisten neuvonantajiensa ja tukijoidensa kanssa saadakseen Yhdysvallat mukaan sotaan niin pian kuin pystyi ja pitäen sen aikaa sodan käynnissä Euroopassa antamalla lupauksia tuesta niille maille, jotka vastustivat Saksaa.
Se oli sotiminen sodan väärällä puolella, joka enemmän kuin mikään muu löi meidät maahan. Se myös tuhosi Brittiläisen imperiumin ja löi Britannian maahan. Joka puolella ei-valkoista maailmaa valkoiset alkoivat luopua vallastaan, vetäytyen, pyydellen anteeksi. Egalitarismin sairaus levisi kulovalkean lailla. Joka puolella valkoista maailmaa tapahtui moraalinen romahdus. Saksalaiset eivät olleet ainoat, jotka hävisivät toisen maailmansodan; sen hävisivät kaikki eurooppalaiset, kaikki valkoiset, mukaanlukien eurooppalaisperäiset amerikkalaiset.
Juutalaiset olivat ainoat todelliset voittajat. Ensimmäinen maailmansota johti Palestiinan avautumiseen heidän sionistileirilleen ja Venäjän joutumiseen heidän kommunistileirinsä käsiin. Toinen maailmansota ei ainoastaan pelastanut heitä häädöltä Euroopasta Hitlerin toimesta, vaan myös toimitti Itä- ja suuren osan Keski-Euroopasta heidän kommunistileirilleen sekä viimeisteli Palestiinan hallinnan luovuttamisen heidän sionistileirinsä käsiin. Sota maksoi heille noin miljoona vähemmän vikkelää juutalaista Euroopassa, mutta samalla se antoi heille perustan valtavan tuottoisalle "holokausti"-tarinalleen, millä he ovat hakanneet valkoista maailmaa päähän aina siitä lähtien.
Niinpä meillä sitten on tänä päivänä George Bush yrittämässä voittaa Bill Clintonin Yhdysvaltain hallinnon monikulttuuristamisessa. Konservatiiviset amerikkalaiset, patrioottiset amerikkalaiset, pistivät toivonsa Bushiin, jotta tämä vetäisi Amerikan Clintonin aikakauden mielettömyydestä, ja ensimmäinen asia mitä Bush tekee on yrittää päästä clintonistojen ja juutalaisten suosioon nimittämällä ei-valkoisia hallintonsa kaikkein tärkeimpiin virkoihin.
Lukekaa miehen huulilta. Se mitä hän sanoo on: "Hei, en oikeasti ole niin paha mies. Katsokaa, nimitän virkoihin mustia, nimitän virkoihin juutalaisia, nimitän virkoihin meksikolaisia. Ja mustat ja meksikolaiset, joita nimitän, ovat aivan yhtä juutalais-mielisiä kuin minäkin. Kovasanainen musta ulkoministerini puhuu jiddishiä ja on valmis puolustamaan juutalaisten etuja ympäri maailmaa aivan yhtä paljon kuin Bill Clintonin juutalainen ulkoministerikin. Te voitte luottaa minuun. Teen juuri niin kuin te käskette. Minä tulen tukemaan Israelia. Minä tulen tukemaan 'puherikos'-lakeja. Minä olen teidän miehenne." Eikä hän sano tuota eikä hän tee noita nimityksiä siksi, että republikaanit haluaisivat niin, tai edes siksi, että Amerikan kansa haluaisi niin. Se on se, mitä juutalaiset haluavat, mikä merkitsee. George Bush on ontto mies, tyhjä mies.
George Bush on myös mainio rotumme tämän hetkisen tilanteen symboli: Erinomainen symboli meidän moraalimme romahtamiselle viime vuosisadalla. Se on myöskin täysin sopivaa, että hänestä tuli nukkehallitsijamme jatkaessamme viime vuosisadalta lähtien noudattamallamme kurssilla kohti rotumme itsemurhaa. Se on myöskin täysin sopivaa, että hänestä tuli nukkehallitsijamme sen koomisen oopperan kaltaisen prosessin kautta, jota olemme todistaneet tämän vuosisadan ensimmäisen vuoden kahden viimeisen kuukauden aikana -- joka tulee olemaan todellakin meidän viimeinen vuosisatamme, jos emme tee radikaalia suunnanmuutosta ja ala keräämään takaisin menetettyä moraalista voimaamme.
Kiitos, että olitte kanssani jälleen tänään.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.