Oli ihan munaton jätkä ilman Remua. Remu piti kaverin maan pinnalla. Ilman Hurriganesta kaverista ei olisi tullut yhtään mitään.
Järvinen
10
1837
Vastaukset
- Pegga Järvine
Lahjakas kitaristi.
Pärjäsi ilman Hurriganesiakin.
Vientiä olisi ollut ulkomaita myöten, mutta halusi pysytellä Suomessa.- 4rt3trvwwa
"Vientiä olisi ollut ulkomaita myöten, mutta halusi pysytellä Suomessa."
Tai sitten ei ollut kielitaitoa, tai työlupien anominen oli ihan ylivoimaisen vaikeaa. Aikalaishaastattelut kun eivät anna kuvaa mistään ruudinkeksijästä.
- setä
no no tunsin sut, so, so, älä liiku heikoilla jäillä!
- Joulupukki
Aikas huvittava väite. Kirjoittajan ÄO ainakin paljastui kertaheitolla. Oisko pikemminkin niin, ettei Hurriganesista olis tullut mitään ilman Järvistä? Järvinen saattaisi jopa olla hengissä ellei olisi tutustunut siihen vittuilevaan romanipelleen ja piripäissään sekoilevaan kriminaaliin.
- yks vaan
romanipelle??!! ettet vaan ole pelle itsekin..
- Vinkeri
Et tiedä asioista mitään. Järvisellä oli isomi 'SE' kuin Remulla ja soittaja, hyvä sellainen, hän oli jo tavatessaan Remun ensimmäisen kerran, ja silloinkin vielä, kun kohtasivat viimeisen kerran. Helsingin muusikkopiirit meinasivat saada joukolla sydänkohtauksen, kun kuulivat, että Järvinen alentuu menemään sellaiseen epämusikaaliseen ja ei yhtään arvostettuun bändiin, kuin Hurriganes. Rahvaanomaista runkutusta, ajattelivat monet silloin.
- habaab
kuunteles royalsin "spring 76" ja "out" niin selviää onko abesta mihinkään ilman remua
- ilefani84
loistava kitaristi ja oma kitaristisuosikki..royalsseissa ja rock and roll bandissä..
- mu564
ilefani84 kirjoitti:
loistava kitaristi ja oma kitaristisuosikki..royalsseissa ja rock and roll bandissä..
soittanut Rock and roll bandissa, vaan Dave Lindholm. Kyllähän Järvinen hyvä kitaristi oli, ei siitä pääse mihinkään. Ganesin lisäksi Royals oli hieno bändi, MUTTA sen lisäksi ei mitään mainittavaa olekaan. Sleepy Sleepersin ryyppyhommat ei hirveästi mainetta kohota, hyvä kitaristi kuitenkin ja parhaat suoritukset Hurriganesin riveissä 10/80 on hieno levy.
- Taavetti L.
mu564 kirjoitti:
soittanut Rock and roll bandissa, vaan Dave Lindholm. Kyllähän Järvinen hyvä kitaristi oli, ei siitä pääse mihinkään. Ganesin lisäksi Royals oli hieno bändi, MUTTA sen lisäksi ei mitään mainittavaa olekaan. Sleepy Sleepersin ryyppyhommat ei hirveästi mainetta kohota, hyvä kitaristi kuitenkin ja parhaat suoritukset Hurriganesin riveissä 10/80 on hieno levy.
Hyvin soittikin nimenomaan Dave Lindholmin kanssa. Lindholmia ei varmaan kiinnostanut soittaa Albertin kanssa pitempään Pen Leessä. Albert oli Antinkin komennossa.
http://www.youtube.com/watch?v=wvNAw1K7m8c
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 918535
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on978313Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1736190- 146123
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist585248En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛234295Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?54120- 384063
- 373849
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..673738