Ylen johtaja tarkistaa Halos-ohjelman etukäteen
Yleisradion TV1:n ohjelmajohtaja Riitta Pihlajamäki tarkistaa etukäteen ensi maanantain A-Piste-ohjelman jutun Sdp:n presidenttiehdokkaasta Tarja Halosesta.
Viime maanantain juttu kokoomuksen ehdokkaasta Sauli Niinistöstä nostatti kohun. Siksi Pihlajamäki haluaa tietää, mitä Halosesta aiotaan sanoa. Niinistöstä kerrottiin muun muassa, että valtiovarainministerinä hän "nautti ilkeydestään". "Profiili oli matala kaikkialla muualla paitsi Helsingin yössä", todettiin Niinistön kansanedustajauran alusta.
A-Pisteen tuottaja Ari Korvola ei koe käytännössä olevan ennakkosensuurin makua. "Päinvastoin on kehotettu jatkamaan valitulla linjalla eteenpäin", Korvola sanoo.
Pihlajamäki on Ylen toimittajan Hannu Lehtilän puoliso. Tämä puolestaan kirjoitti Halosesta syksyllä ilmestyneen kirjan Yksi meistä, joka on käytännössä Halosen vaalikirja. Pihlajamäen mukaan Lehtilä teki kirjansa "omissa nimissään", eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että Pihlajamäki tarkistaa Halosta koskevan tv-jutun etukäteen. "Korostan, että kukaan ei ole ollut minuun missään yhteydessä tässä asiassa etukäteen", Pihlajamäki sanoo. Hänen mukaansa se, että vastaava ohjelmatoimittaja tarkistaa ohjelmien sisällöt etukäteen, on normaalia Yleisradiossa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.