Pari sivua taakse päin on mielenkiintoinen keskustelu, jonka haluan nostaa tähän näkyville.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000012614931
Poukama kehottaa pitämään kiinni Raamatun antamasta merkityksestä omatunto-sanalle. Merkitykset eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Tässä omakohtainen havainto siitä, miten yksi sana "omatunto" voi saada uusia merkityksiä. Ei ole yhdentekevää miten käsitteitä määritellään, koska virheelliset ajattelutavat voivat johdattaa meitä harhaan.
Vajaa kymmenen vuotta sitten luin Päivämiehestä ja samoihin aikoihin kuulin seurapuheessa määriteltävän omaatuntoa uudella tavalla seurakunnan yhteiseksi tiedoksi ruotsin samvete-sanasta johdettuna. Tällaisen määrittelyn huomioin ilmeisesti siksi, etten ollut sitä kuullut aiemmin noin 30-vuotisen seurahistoriani aikana. Olin myös ajatellut, että saan luottaa valintatilanteissa omaan harkintakykyyni= omantunnon ääneen. Millaisia havaintoja muilla on omatunto-sanan määrittelyhistoriasta vl-puheissa? Vai onko niin, etten ollut vain kuullut aiemmin tätä määrittelyä?
"Yhteisessä tiedossa" ja "omantunnon" äänessä ei sinänsä tarvitse olla ristiriitaa. Ihmettelen vain, kuka sen yhteisen tiedon määrittelee? Saako se muodostua vapaasti yhteisessä keskustelussa niin, että se olisi todellista yhteistä tietoa eikä jossakin takavasemmalla kehkeytynyttä hiljaista tietoa. Voimmeko sitoa toisen kristityn omantunnonvapauden vetoamalla srk:n yhteiseen tuntoon aina, kun olemme eri mieltä valintatilanteissa? Uskomisen vapaudesta tulee ehtyvä luonnonvara, jos omatunto on vain srk:n yhteinen tunto. Usko ei ole enää ilon ja luottamuksen lähde, jos en saa kuunnella Jumalan ääntä sydämessäni.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000012614931
Poukama kehottaa pitämään kiinni Raamatun antamasta merkityksestä omatunto-sanalle. Merkitykset eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Tässä omakohtainen havainto siitä, miten yksi sana "omatunto" voi saada uusia merkityksiä. Ei ole yhdentekevää miten käsitteitä määritellään, koska virheelliset ajattelutavat voivat johdattaa meitä harhaan.
Vajaa kymmenen vuotta sitten luin Päivämiehestä ja samoihin aikoihin kuulin seurapuheessa määriteltävän omaatuntoa uudella tavalla seurakunnan yhteiseksi tiedoksi ruotsin samvete-sanasta johdettuna. Tällaisen määrittelyn huomioin ilmeisesti siksi, etten ollut sitä kuullut aiemmin noin 30-vuotisen seurahistoriani aikana. Olin myös ajatellut, että saan luottaa valintatilanteissa omaan harkintakykyyni= omantunnon ääneen. Millaisia havaintoja muilla on omatunto-sanan määrittelyhistoriasta vl-puheissa? Vai onko niin, etten ollut vain kuullut aiemmin tätä määrittelyä?
"Yhteisessä tiedossa" ja "omantunnon" äänessä ei sinänsä tarvitse olla ristiriitaa. Ihmettelen vain, kuka sen yhteisen tiedon määrittelee? Saako se muodostua vapaasti yhteisessä keskustelussa niin, että se olisi todellista yhteistä tietoa eikä jossakin takavasemmalla kehkeytynyttä hiljaista tietoa. Voimmeko sitoa toisen kristityn omantunnonvapauden vetoamalla srk:n yhteiseen tuntoon aina, kun olemme eri mieltä valintatilanteissa? Uskomisen vapaudesta tulee ehtyvä luonnonvara, jos omatunto on vain srk:n yhteinen tunto. Usko ei ole enää ilon ja luottamuksen lähde, jos en saa kuunnella Jumalan ääntä sydämessäni.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mielenkiintoista on pohtia omatunto -sanan etymologiasta nousevien eri painotusten (yhteisön kanssa tietäminen/ Jumalan kanssa tietäminen) suhdetta toisiinsa ja vielä näide suhdetta vakiintunutta sanontaan, että omantunnnon tulee olla sidottu Jumalan sanaan. (Taustalla ajatus Raamatusta uskon ja opetuksen mittatikkuna.)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000012625308
Omatunto tarkoittaa pyhänhengen ääntä sydämessä, siis "yhteistietoa" Jumalan kanssa. Ei siis seurakunnan kanssa, joka voi (hetkellisesti) olla väärässäkin, ts. opettaa väärin.
Hyvä Omatunto ei ole oma tunto, vaan se on Jumalaan sanaan sidottu ja Jumalan sanalla hoidettu. Jumalan sana taas raittiisti opetaan vain seurakunnassa (usko tulee kuulosta, jne...).
Eli jutttu ei ole aivan helppo, milloin siis seurakunnassa opetetaan oikein ja milloin väärin, kun seurakunta on aina oikeassa.
Jos omantunnon ääntä ei kuuntele, se johtaa synnin luvallisuuteen ja pahimmillaan sitä kautta ulos Jumalanvaltakunnasta.
Tämä hetken muodissa ollut "samvete" lähtee ymmärtääkseni vähän eri pohjalta ja se ei näin ollen ihan vastaa merkitystä "yhteistieto Jumalan kanssa".
Olisiko jollakulla parempaa ymmärrystä asiaan. Asia on tärkeä.
"Jos omantunnon ääntä ei kuuntele, se johtaa synnin luvallisuuteen ja pahimmillaan sitä kautta ulos Jumalanvaltakunnasta."
Omatunto ei ole helppo käsite. Sitä käytetään löysästi ja siihen on helppo vedota, koska jokainen haluaa kuunnella omantunnon ääntä.
Esitän kuvitteellisen tilanteen:
Omantunnon ääntä kuunnellen teen ratkaisun, jota seurakunnassa oudoksutaan ja pidetään synnin luvallisuudessa elämisenä. Olen näin lähtenyt esim. muumivideoilla "laajentamaan" omaatuntoani. Pahimmillaan tilanne etenee niin, että ajaudun tämän "raittiin" opetuksen ja Jumalan sanalla hoitamisen/sitomisen yhteydessä ulos- mutta MISTÄ? Pitääkö minun suostua tekemään pakkoparannusta vastoin omantunnon ääntä? Voiko Jumalan valtakunta toimia näin?
Tämä oli kuvitteellinen tilanne, mutta pidän sitä täysin mahdollisena.
Mitä on siis Jumalan sanaa sidottu tai Jumalan sanalla hoidettuomatunto?
...niin vaikeaa kuin omantunnon (käsite syneidesis) tarkka määritteleminen onkin. Esimerkiksi Vanhassa Testamentissa sanaa omatunto ei juurikaan esiinny. Uudessa testamentissa se taas ilmenee usein Paavalin puheissa.
Ajattelisin näin, että nimenomaan omaantuntoon tulee luottaa ja turvata. Mutta omatunto täytyy olla Jumalan sanalla hoidettu ja Pyhän Raamatun ohjeiden ja neuvojen mukaan toimiva. Paavalikin varoittaa heikon omantunnon haavoittamisesta, mitä meillä ei pitäisi tehdä, jotta säilyisimme "herkällä tunnolla".
""Yhteisessä tiedossa" ja "omantunnon" äänessä ei sinänsä tarvitse olla ristiriitaa. Ihmettelen vain, kuka sen yhteisen tiedon määrittelee?" ja "Voimmeko sitoa toisen kristityn omantunnonvapauden vetoamalla srk:n yhteiseen tuntoon aina, kun olemme eri mieltä valintatilanteissa?"
Mielestäni tämä on aika ristiriitainen asia. Toisaalta meidän tulee seurata omantuntomme ääntä, toisaalta ei saa eristäytyä muiden ihmisten yhteydestä. Kunhan vaan yhteinen tieto perustuu Raamattuun.
Eli onko omatunto yhteisenä tietona kaikilla samanlainen, jos se pohjautuu Raamattuun? Hmm...
Omantunnon tehtävähän on asettaa yksilön vastuuseen teoistaan ja kertoa synnistä. Näin se olennaisena osana kuuluu vapauden periaatteeseen. Ihminen on vastuussa sekä Jumalalle että lähimmäisilleen, MUTTA pääpaino on Jumalassa. Jumalaa on toteltava enemmän kuin ihmisiä - tämän tiesivät apostolit ja sen ovat tietäneet kaikki kristityt, jotka ovat halunneet suhtautua uskoonsa vakavasti. Ilman hyvää omaatuntoa ei ole rakkautta tai elävää uskoa.
Kuitenkin usein puhutaan, kuinka jollakin on herkempi omatunto jossakin asiassa kuin toisella (esim. seurapuheessa olen näin kuullut sanottavan). Ja ehkä näin voi ollakin. Mutta muistakaamme, että omantunnon asioita eivät ole tapakulttuuriimme liittyvät asiat. Toisaalta taas: aika rohkea pitäisi olla, jos jonkun ihmisen omantunnon yli uskaltaisi kävellä ja neuvoa tekemään toisin.
Tällaisesta psykologisoinnista on varoitettu PM:ssä, mutta otanpa riskin. ;-)
Omatunto rinnastuu yleisessä kielenkäytössä usein freudilaiseen yliminään. Varsinkin kun puhutaan herkästä omastatunnosta, tarkoitetaan juuri tiukkaa, kontrolloivaa yliminää.
Tässä Wikipedian teksti yliminästä:
"Yliminä toimii kaikilla eri mielen tasoilla. Se alkaa muotoutua oidipaalisen vaiheen aikana, kun lapsen on pakko alkaa hyväksyä ympäristön rajoitteita ja omaksua sosiaalisia normeja. Yliminä rajoittaa Viettipohjan mielihyvähakuisia impulsseja ja sisältää ihmisen käsitykset siitä, mikä on oikein ja väärin. Myöskin ihanneminä sijaitsee Yliminässä. Ympäristöllä ja kasvatuksella on hyvin suuri vaikutus Yliminän kehitykseen. Hyvin ankara Yliminä voi johtaa hiljaiseen luonteeseen, joka aina pelkää tekevänsä väärin ja ei koe itseään hyväksytyksi. Toisaalta liian heikko Yliminä voi johtaa ylimieliseen ja itsekeskeiseen ihmiseen, jonka on vaikea ymmärtää ja huomioida muita ihmisiä."
Myös meidän vl:n henkilökohtaiset "yliminät" voivat kontrolloida tekemisiämme eri tavoin. Siinäkö syy siihen, että tutut lauseet Jumalan sanaan sidotusta tai Jumalan sanalla hoidetusta omastatunnosta ymmärretään mielestäni eri tavoin. Joku voi ajatella, että koko srk:n on hyväksyttävä yksimielisesti jokaisen uskovaisen yksittäiset tekemiset. Havaitessaan erimielisyyksiä, hän ahdistuu ja alkaa vaatia, että kaikkien on toimittava hänen oikeudentajunsa mukaan. Toinen uskovainen taas tekee valintojaan luottavaisesti "ihmisten ja Jumalan edessä" -käyttäen omaa harkintaansa, mutta myös keskustellen avoimesti asioista. Jos me olemme toistemme yliherkkien omantunnon arvioiden tai srk:n kollektiivisen yliminän armoilla, emme ole vapaita.
Itselleni tosi ristiriitainen tilanne on, kun joku vaatii ehdottomasti noudattamaan näitä tiettyjä tapa-asioita. Vaikka minulle itse asia olisikin ihan samantekevä, niin uskonasioihin liitettynä ja ehdottomasti vaadittuna koen joutuvani toimimaan omaatuntoani vastaan, jos menen mukaan. Olen pohtinut paljon tuota problematiikkaa.
Minusta on niin yksiselitteisesti Raamatun opetuksen vastaista ja tuntuukin tunkkaiselta tuollainen "paketti-ajattelu". Siitä kaikkine käytännön kontrolleineen on uskomisen ilo ja vapaus kaukana. Sellaisessa annetaan ihmisen inhimillisyydelle liian suuri valta.
Ja otetaan iso riski kun aletaan kiristämään otetta noissa kysymyksissä. Pohjimmaltaan monelle vakavamieliselle krisitylle tilanne on se, että tuollainen loukkaa syviä uskonnollisia tunteita ja omaatuntoa, sellaiseen ei voi mennä. Eikä sellaista voi opettaa lapsilleen.
Seurakunnan tehtäväkin on Raamatussa määritelty. Me tarvitsemme seurakuntaa ja sen yhteyttä. Mutta seurakunnan tulee neuvoissaan pitäytyä Jumalan sanan opetuksessa. Se ylittää valtuutensa alkaessaan antamaan neuvoja (velvoittavia jopa sitomisen uhalla) kaikkiin mahdollisiin ykstyiskohtiin ja makuasioihin liittyen. Siitä Raamattu selkeästi seurakuntaa varoittaa.
Siksi kannattaisi pitää asiat erillään ja omilla paikoillaan. Olemmehan kuitenkin kaikki siinä yhtä mieltä, että uskomassa olemme yksin armosta.
Kun ihmisen omatunto "pimenee", se on seurausta hänen "kovakorvaisuudestaan" Jumalan ääntä kohtaan henkilön sisimmässä?
Ihmisen eettinen perusta on mielestäni eri asia kuin omatunto.
Omatunto, sellaisena kuin sitä hengellisissä puheissa käsitellään on todella yhteistietoa, (vai pitäisikö sanoa "yhteistä tietoa", eräänlaista sosiaalista pääomaa) kun taas ihmisen perusta on eettisyys, kyky "tuntea totuus ja tietää valhe", tarkoitan sanoa että kukaan ei ole epärehellinen tietämättään, eikä kukaan vääristele tai muunna tosiasioita niin että salaisi sen itseltään. Näin ajattelen.
Ns "pahat ihmisetkin" tietävät mitä ovat tekemässä, kriminaalit tietävät, mentaalisesti häiriintyneet tietävät, todellakin kaikki ihmiset tietävät ja tuntevat omat vikansa, mutta HE EIVÄT HALUA OLLA NIISTÄ TIETOISIA.
Tämän vuoksi pidän uskonnollista saarnaa tärkeänä; se on muistuttamassa siitä että olemme sairaita (sanotaan nyt sitten vaikkapa "syntisairaita")
Kun ihmiselle puhutaan Luoja hyvästä tahdosta ja rakkaudesta häntä kohtaan, se on hyvä; kun taas se, mitä esim vl-liike opettaa oikeasta opista ja sen mukaisesta elämästä, (ole kuulianen opetuksellemme niin säilytät = "saat palkaksi" uskon ja hyvän oman tunnon) on jotakin muuta. Näin tiiviisti ilmaistuna.
Lyhyesti vielä. En siis ole Paavalin kanssa samaa mieltä siitä että laki on kirjoitettu ihmisen sydämeen.
Sydämeen on kirjoitettu rakkaus, ja rakkaus ei ole lakia tai edes rakastamisen vaatimista; sen vuoksi rakkaus on niin täydellisen ehdoton rakkaudessaan, että sillä ei ole mitään "lisäpykälää, alaviitettä, tai asetuskokoelmaa" jo osoittamansa rakkauden lisäksi.
Sitä kai kutsutaan armoksi.
Oman tunnon vapaus on vapautta laista, jota ei ole olemassa.
että omatunto on ruotsiksi samvete.
Ei siinä sen kummempaa problemointia tarvita.
Mitenhän kommenttisi liittyy aiheeseen, tai mitä yrität sillä sanoa?