Suomessa ei ole käyty kunnollista kansalaiskeskustelua Suomen asemasta maailmassa ja Euroopassa.
Ranskassa ja Hollannissa käydyt kansanäänestykset EU:n perustuslaista mursivat padon Suomessakin. Olen saanut paljon yhteydenottoja sellaisilta ihmisiltä, jotka olivat jo menettäneet uskonsa oman äänensä voimaan. Moni ajatteli, että äänestäminen ei kannata, koska mikään ei kuitenkaan muutu.
Kaikille teille politiikkaan pettyneille haluan sanoa: ääni kuuluu, kun sitä käyttää oikein. Meillä on nyt loistava mahdollisuus saada Suomen kansan ääni kuuluviin...On vain ote Timo Soinin kotisivuillaan kertomasta.Eikö olis aika kokeilla muutakin kuin tyhjiä lupaavia kepulaisia ja demareita....lukekaa edes Timo Soinin mielipiteet hänen sivuiltaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
sääli vaan että Halos-Suomessa vaihtoehdot tukahdutetaan väkisin.
monta kertaa raha ratkaisee yle lehdet=halonen. En voi ymmärtää kansan sokeutta.
....se vain on niin ja Halosesta tulee pressa ensimmäisellä kierroksella,tarjosin vaihtelun vuoksi yhdellä saitilla Soinia pressaksi tulis ainakin jotain vaihtelua niin joku fiksu vastasi että ei käy, Soini ei ole yhtä edustava kuin Tarja Halonen...olen mielestäni terävä kielinen mutta siihen viestiin jäi vastaamatta...jos joku on tosiaan sitä mieltä että Tarja on edustava niin........................????????????