Suomessa ei ole käyty kunnollista kansalaiskeskustelua Suomen asemasta maailmassa ja Euroopassa.
Ranskassa ja Hollannissa käydyt kansanäänestykset EU:n perustuslaista mursivat padon Suomessakin. Olen saanut paljon yhteydenottoja sellaisilta ihmisiltä, jotka olivat jo menettäneet uskonsa oman äänensä voimaan. Moni ajatteli, että äänestäminen ei kannata, koska mikään ei kuitenkaan muutu.
Kaikille teille politiikkaan pettyneille haluan sanoa: ääni kuuluu, kun sitä käyttää oikein. Meillä on nyt loistava mahdollisuus saada Suomen kansan ääni kuuluviin...On vain ote Timo Soinin kotisivuillaan kertomasta.Eikö olis aika kokeilla muutakin kuin tyhjiä lupaavia kepulaisia ja demareita....lukekaa edes Timo Soinin mielipiteet hänen sivuiltaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta.. ei missään tapauksessa kokeilua pidä osoittaa Soiniin!
Paras olisi, että tarvittaisiin yksi kierros. Mitäpäs sitä turhaa rahaa polttamaan?
Ja miksi Timo Soinia ei kannattaisi nyt kokeilla tai puhua tosi asioita EU:sta:-
Luulenpa, että ei se EU muuta tuo kuin ongelmia koko Euroopalle. Nyt Englanti antaa vähän periksi raha-asioissa...mutta miten taas seuraavat jaettavat rahat.
Raha on semmoinen asia, että siitä jos mistä syntyy
ne isot riidat...sodatkin...
Mitä mieltä maanviljelijät ovat?
Oletteko tyytyväisiä nyt kun olemme EU:ssa?
Meneenkö paljon paremmin?
Itsenäisyyden olette menettäneet. Eikö siellä "teidän maillanne" vähän väliä herrat käy mittailemassa kuin konsanaan omaa plantaasiaan. Näin vähän olen käsittänyt.
Eikö se ole ikävä, kun omaa tilaansa ei voi hallita ja määrätä ja tehdä niin kuin itse haluaa:(
Minusta ainkain olisi tosi ikävää, jos olisin maanviljelijä ja noin vain tultaisiin omaa omaisuuttani määräilemään ja vaatimaan tilintekoa.
Vai ovatko teidän avustukset niin suuria EU:sta, että sillä pärjää paremmin kuin omillaan.
Miten on?
Olisi mukava saada tähän asiaan vähän valaistusta?
Jos katsotte, että ette ole tyytyväisiä äänestäkää Soinia
paremman Suomen puolesta...
Kaikki muut on jo kokeiltu eikö niin...ja miten menee?
Olli reeniä meidän pitää äänestää, hänen mielestään Suomen tulee hyväksyä muiden hylkäämä perustuslaki kyselemättä, jotta eu saa uskottavuutta.