Suomessa ei ole käyty kunnollista kansalaiskeskustelua Suomen asemasta maailmassa ja Euroopassa.
Ranskassa ja Hollannissa käydyt kansanäänestykset EU:n perustuslaista mursivat padon Suomessakin. Olen saanut paljon yhteydenottoja sellaisilta ihmisiltä, jotka olivat jo menettäneet uskonsa oman äänensä voimaan. Moni ajatteli, että äänestäminen ei kannata, koska mikään ei kuitenkaan muutu.
Kaikille teille politiikkaan pettyneille haluan sanoa: ääni kuuluu, kun sitä käyttää oikein. Meillä on nyt loistava mahdollisuus saada Suomen kansan ääni kuuluviin...On vain ote Timo Soinin kotisivuillaan kertomasta.Eikö olis aika kokeilla muutakin kuin tyhjiä lupaavia kepulaisia ja demareita....lukekaa edes Timo Soinin mielipiteet hänen sivuiltaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen täysin samaa mieltä. Myös siitä, että Soinilla on mahdollisuuksia vaalivoittoon. Jos vain ihmiset tietäisivät hänen mielipiteitään, ääniä tulisi moninkertaisesti. Äänestäkäämme siis viisainta ja ehdottomasti sympaattisinta ehdokasta, jolla on arvot ja asenteet paikallaan!