Olemme menossa naimisiin ja itseäni ei tällä hetkellä vielä lapsi oikein innostaisi. Avovaimo tosin on eri mieltä, vaikka hänen opiskelut on pahasti kesken ym.
Jos lapsi kuitenkin tulisi, (eihän mikään ole varmaa vaikka kierukka käytössä), pelkään menettäväni vapauden. Lapsihan on koko ajan vierellä ja sitä pitää paapoa.
Olen kuitenkin valmis lapsen tuloon mutta en vielä.
Miten asennoidun oikein lapsen tuloon jo ennakkoon?
Jos lapsi kuitenkin tulisi, (eihän mikään ole varmaa vaikka kierukka käytössä), pelkään menettäväni vapauden. Lapsihan on koko ajan vierellä ja sitä pitää paapoa.
Olen kuitenkin valmis lapsen tuloon mutta en vielä.
Miten asennoidun oikein lapsen tuloon jo ennakkoon?
Vastaukset 6
Vanhimmat
kun kuuli, että tulin raskaaks, se ei kans halunnut lapsia vielä, ja tapahtui vahinko-vahinko. Myöhemmin kuitenkin menetti lapselle sydämensä, mutta meistä ei tullut mittään yhdessä, siis perheenä.
Pidä siis vaan jalat ristissä. ;=)
Jos et ole vielä valmis, odottakaa.
Toiset kokee, että vauvan tulo rajoittaa elämää, toiset eivät.
Kyllähän se on selvää, että jos haluaa esim. tuulettumaan, hoitaja pitää olla. Hyvä sellainen.
Lapsen tulo tosiaan laittaa parisuhteen koetukeselle, kovalle sellaiselle, joten jos yhtään epäröit, odota vielä. Tekin olette nuoria (?) joten aikaa on.
Lapsi on iso muutos kaikin puolin. Ihana ja hieno muutos, mutta myös pirun raskas ja vaativa sellainen.
siinä paapomisessa on? Hänestä tulee todennäköisesti elämäsi tärkein ihminen. Jos et itse MOKAA mitään sen suhteen. Rakastat häntä, jos asiasi ovat siinä mielessä kunnossa. Eli jos pystyt yleensäkään rakastamaan ketään. Pelko häviää, kun tiedät että hän on oma lapsesi, vaikka kuinka nyt pelkäisit. Kaikki pelkäävät, joille lapsi on tulossa, jotakin. Se tietää vain elämänmuutosta, mutta eteenpäin mennään. Ja niin pitääkin olla, Elämässä.
Niin =) kyllähän lapsi vie/tuo todella paljon. Käytönnässä ainakin ekan vuoden aikana vaatii 24/h vuorokaudessa lähellä oloa (kuulomatkan päässä) ja ellei ole todella hyvää tukiverkkoa lapsessa on todella kiinni jatkuvasti. Usein äidit ovat vielä uupuneita ja väsyneitä (valvomiseen, imettämiseen jne) joten raskasta aikaahan se on. Toki lapsi on ihana ja todella hänestä tulee jotain sellaista joka on tärkeämpää kuin baarit ja kaverit yms. Silti hienoa että mietit myös näitä varjopuolia ja omaa kypsyyttäsi. Jos mahdollista ottakaa vipeltäjiä kylään, siis jos ystävillä/lähisukulaisilla on ja uskotte pärjäävänne näiden kanssa. Se että näkee ihan sitä käytännön elämää auttaa asennoitumaan ennakkoon.
Muistan itse luoneeni kaikenlaisia ihania kuvitelmia ajasta vauvan kanssa. Lapsi oli kuitenkin itkuinen ja muistan miten ekat kuukaudet oli pelkkää usvaa. No, onneksi oli ihan mies (joka täydestä sydämestä halusi myös lapsen) joten siitä ajasta selvittiin. Omat kipuiluni koin myös siinä että lapseen oli todella sidoksissa (erityisesti naisena kun imetti) mutta siihen tottui ja oppi ja nyt vain huvittaa ne hassut murheet joita sillloin kantoi (omasta ajasta tms) ja nauttii täysin siemauksin ihanista lapsista ja perhe-elämästä.
Kuulostaa pahalta. Meidän perheessä ei ole edes koiraa saati työpaikkaa ilman liuku- ja järjestelymahdollisuutta sillä emme kumpikaan pystyisi sitoutumaan elämään kärppänä vuorokaudesta toiseen kodille tms omistautuen.. On ihan silkka kauhistus ajatellakaan että ei voisi lähtesä spontaanisti parin viikon matkalle yksin jos aikaa yhtäkkiä löytyy, tai vaikka yksinkertaisesti mennä töiden jälkeen muutamalle bisselle jonkun ystävättären luo ja sitten ystävättärelle yöksi pyjmapåartyja viettämään. Tai ihan mitä vaan, mitä nyt kolmekymppiset naiset tekee.
Aika näyttää miten meillä asia ratkaistaan (ikä painaa päälle joten perhettä olisi kasvatettava pian); kannattaisi varmaan aloitella se vapauden menettämiseen totuttautuminen parilla viikonlopulla, jotka on pakko viettää kotona. Sinäkin ehkä voisit näin opetella olemaan ilman vapautta?
Kissa on muuten ihanteellinen lemmikki harjoitella perhe- elämää, niitä ei tarvitse viedä ulos mutta vessa on siivottava joka päivä ja ruokaakin pitää antaa, joten jos tuntuu että vessansiivous ei luonnistu muutamaa vuotta, voi unohtaa vauvankin tulon. Meillä on 2 kissaa, 11- ja 10- vuotiaat ja pakko on tunnustaa että joskus on tullut oltua vastuuton niiden kanssa, ihan viime vuosina vasta on oltu parempi äiti ja isi niille.
kiinni. Itse en ole menettänyt vapauttani. Eikä aviomiehestänikään siltä tunnu. Vaikka tulin äidiksi jo 18 vuotiaana.
Enemmän se äiti on kiinni siinä lapsessa, kuin isä. Jo sen takia, kun äiti on se lapsen kantaja ja ruoka-automaatti.
Harvoin elämän tärkeimmän ihmisen kanssa tuntee, että menettää vapauden. Ei isyys tule yksinään. Vaan se kasvaa lapsen mukana. Niin kuin äitiyskin.
Luulen, että kukaan ei ole valmis lapsen tuloon. Vaan vanhemmuuteen on kasvettava.
Lapsi ei vie vapautta, mutta aikaa kylläkin ;-)