Haváintoni poliisiksi pyrkivistä

Poliisikouluun hakee usein poikamiehet, joilla ei ole naiskokemuksia juurikaan 28v iässä kun he hakeutuvat poliisikouluun. He eivät kestä sitä, että ensimmäisellä kerralla eivät pääse sisälle, eli he preppaavat mm. äidinkieltä. Jotenkin tuntuu että heidän poliisikouluun hakeutumisensa siirtyy ja siirtyy vain, koska itsetunto ei salli kokeilua ja sitä, että sattuisi ensimmäisellä kerralla pomppaamaan testeissä. Onko siis hyvä se, että ollaan näin tiukkapipoisia? Monesti poliisiksi hakeutuvat ovat sellaisia vötkäleitä, joilla ei ole elämässään muuta päämäärää kuin poliisikouluun pääseminen. Edes naiset ei tunnu kiinnostavat heitä vaikka viriilissä iässä ovat, miksikähän?? (GAY GAY)?

Sitten taas vanhempana yli 30 vuotiaana hekeutuvat ovat usein jo perheellisiä miehiä, jotka hakeutuvat poliisiksi varmemman elannon perässä. Heillä on elämänkokemusta ja kaikkea mitä hyvän poliisin ominaisuuksiin kuuluu.

Kumpi on parempi vaihtoehto?
192443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

hakeutumisen yläikäraja oli ainakin minun aikanani 30 vuotta.

Joten se siitä vertailusta.

Äänestä
  • Nykyisin ei ole enää ikärajaa ja monet opiskelijat ovat yli 30 vuotiaita.

    Äänestä

  • Se ylä'ikäraja on onneksi poistunut! Ja liekö sitä koskaan ollutkaan niin matala, että muka 30v??

    Äänestä

  • reksa kirjoitti:

    Nykyisin ei ole enää ikärajaa ja monet opiskelijat ovat yli 30 vuotiaita.

    juu, että sellasta..

    Äänestä

  • 10022 kirjoitti:

    Se ylä'ikäraja on onneksi poistunut! Ja liekö sitä koskaan ollutkaan niin matala, että muka 30v??

    täytin 30 vuotta ja sitä ennen oli haettava poliisikouluun mikäli aikoi hakea.

    Hain varmuuden vuoksi kesällä 1974 vaikka tiesin, ettei kansakoulupohjalla ollut mitään mahdollisuusia - eikä ollut.

    Äänestä

  • Leksa kirjoitti:

    täytin 30 vuotta ja sitä ennen oli haettava poliisikouluun mikäli aikoi hakea.

    Hain varmuuden vuoksi kesällä 1974 vaikka tiesin, ettei kansakoulupohjalla ollut mitään mahdollisuusia - eikä ollut.

    Nykyisin tuollaiset armeijat, ylioppilaaksi kirjoittamiset ja muut muodollisuudet on jätetty vähemmälle huomiolle ja on alettu rekrytoimaan tavallisia ihmisiä poliiseiksi. Pyritään ottamaan venhempia elämänkokemusta omaavampia kokelaita, eikä mitään räkänokkia, koska poliisin työ on asiakaspalvelua.

    Pituusrajan poistaminen oli kyllä huono veto, mutta kyllä pitkiä ihmisiä nykyäänkin poliisikouluun valitaan, vaikka papereissa sanotaan mitä!

    Äänestä

  • koksu kirjoitti:

    Muistissani on, että 1974 monet Jääräripataljoonan aliupseerit hakeutuivat mm. poliisikouluun sen vuoksi, ettei silloisen tyylin mukaan armeijassa saanut pitää minkäänlaista kuria ja kyllästyivät olemaan varusmiesten haistattelun kohteina. Ilmeisesti tällöin joustettiin myös tuosta 30 vuoden ikärajasta.

    Tuosta pituusvaatimuksesta on ollut juttua aiemminkin sen vuoksi, että saamelaiset ovat pienikokoista kansaa ja monikaan heistä ei tätä piuusvaatimmusta täyttäisi ja kuitenkin myös saamelaisia kaivattiin poliisin tehtäviin. Tässä suhteessa tämä pituusrajan poisto on myönteinen juttu, joskin kelpoisuusvaatimuksissa fyysiseen kuntoon uskoisin kiinnitettävän huomiota. Kaikki roikaleet kun eivät pelkkää sanaa usko.

    Äänestä

  • Leksa kirjoitti:

    täytin 30 vuotta ja sitä ennen oli haettava poliisikouluun mikäli aikoi hakea.

    Hain varmuuden vuoksi kesällä 1974 vaikka tiesin, ettei kansakoulupohjalla ollut mitään mahdollisuusia - eikä ollut.

    On niitä muitakin sen pohjaisia tuolta ajalta, ei silloin vielä kouluja käyty kuten nykyään. Myönnä nyt vaan itsellesi, että et ollut sopiva muuten eikä sinusta poliisia tullut.

    Äänestä

yksi kuvaamistasi "miehistä". Montako kertaa olet yrittänyt poliisikouluun ja mikset saa naista?

Äänestä

Yksi jehovan todistaja (mies)joka on ottanut sui-
hin 6-7 miehen kanssa,en tiedä oliko hän vielä silloin jehovan todistaja,kertoi että hän oli nummen kaupinginosassa Turussa luvulla ottanut suihin erään Turun poliisilaitoksella työs
kentelevän poliisin (mies) kanssa.Tuon poliisin sukunimi taisi olla Venäläinen,en ole ihan varma?

Äänestä

Jatka vain sitä Poliisikouluun hakemista, ehkä se joskus tärppää.

Äänestä

Tai sitten se perheellinen mies on niin heikolla itsetunnolla varustettu, että jotenkin sitä egoa täytyy nostattaa, että edes joku huomais, kun kotona on jo huomattu, että pitäis panna vaihtoon ja eläkeikä häämöttää niin pitää hakea uusia vaikutteita.

Äänestä

...kokelaista...!

Satun tietämään että kokelaat useimmiten on juuri niitä Miehiä, joista me naiset vain päiväuneksimme.. Ja naiset jotka tuolta kyseisestä koulusta tunnen, ovat aika omaa luokkaansa..

Kannattaa purkaa katkeruuttaan (jos ei ole itse päässyt poliisikouluun monesta yrittämisestä huolimatta) juuri tällaisilla palstoilla, ettei sitten tarvitse mennä kännissä päätään aukomaan ja riehumaan, niin että "pääsee" poliisia morkkaamaan...aiheetta tietenkin =)

Kiitos ja hyvää joulua kaikille ihanille poliiseille!!!

Äänestä
  • Ihan selvästi joku hintti poliisiksi aikova neiti-mies kirjoittanut:)

    Äänestä

  • Houhouhouhou kirjoitti:

    Ihan selvästi joku hintti poliisiksi aikova neiti-mies kirjoittanut:)

    Seuranhaku on aivan muualla.

    Ja oon kyllä ihan hetero ;)...

    Äänestä

mm. äidinkieleen taisi sinulla haave poliisin ammatista kaatua. Persoonallisushäiriö ehkä myös paljastui testeissä. Ja alhainen ÄO.

Äänestä
  • Tuon sinun diagnoosisi perusteella tuo alkuperäisen viestin kirjoittaja on selvää poliisiainesta. Onhan yleisesti tunnettu tosiasia, että kovin korkean ÄO:n omaava ihminen ei ole sovelias poliisin ammattiin ja lisäksi persoonallisuushäiriö auttaa paljon poliisin uralla etenemisessä. Pääosa poliiseistahan on nimittäin psykopaatteja.

    Äänestä

  • Kersantti kirjoitti:

    Tuon sinun diagnoosisi perusteella tuo alkuperäisen viestin kirjoittaja on selvää poliisiainesta. Onhan yleisesti tunnettu tosiasia, että kovin korkean ÄO:n omaava ihminen ei ole sovelias poliisin ammattiin ja lisäksi persoonallisuushäiriö auttaa paljon poliisin uralla etenemisessä. Pääosa poliiseistahan on nimittäin psykopaatteja.

    Ei ole kersantilla varaa puhua, kun jutuista päätellen omakaan äo ei ole juuri simpanssin äo:ta korkeampi.

    Äänestä

  • Kersantti kirjoitti:

    Tuon sinun diagnoosisi perusteella tuo alkuperäisen viestin kirjoittaja on selvää poliisiainesta. Onhan yleisesti tunnettu tosiasia, että kovin korkean ÄO:n omaava ihminen ei ole sovelias poliisin ammattiin ja lisäksi persoonallisuushäiriö auttaa paljon poliisin uralla etenemisessä. Pääosa poliiseistahan on nimittäin psykopaatteja.

    Niin tosiaan, jatka sinäkin vain hakemista sinne Poliisikouluun. Ehkä pääset sinne joskus, niin loppuu ruikutus tällä foorumilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nähnyt kirjoitti:

Poliisikouluun hakee usein poikamiehet, joilla ei ole naiskokemuksia juurikaan 28v iässä kun he hakeutuvat poliisikouluun. He eivät kestä sitä, että ensimmäisellä kerralla eivät pääse sisälle, eli he preppaavat mm. äidinkieltä. Jotenkin tuntuu että heidän poliisikouluun hakeutumisensa siirtyy ja siirtyy vain, koska itsetunto ei salli kokeilua ja sitä, että sattuisi ensimmäisellä kerralla pomppaamaan testeissä. Onko siis hyvä se, että ollaan näin tiukkapipoisia? Monesti poliisiksi hakeutuvat ovat sellaisia vötkäleitä, joilla ei ole elämässään muuta päämäärää kuin poliisikouluun pääseminen. Edes naiset ei tunnu kiinnostavat heitä vaikka viriilissä iässä ovat, miksikähän?? (GAY GAY)?

Sitten taas vanhempana yli 30 vuotiaana hekeutuvat ovat usein jo perheellisiä miehiä, jotka hakeutuvat poliisiksi varmemman elannon perässä. Heillä on elämänkokemusta ja kaikkea mitä hyvän poliisin ominaisuuksiin kuuluu.

Kumpi on parempi vaihtoehto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu