1. Suomen valtiollisen itsenäisyyden palauttaminen.
Valtio on silloin itsenäinen kun se ei ole minkään muun valtion alainen. EU:n perustuslailla Unionista tulee liittovaltio ja Suomesta sen osavaltio.
2. Suomen kansan palauttaminen ylimmän vallan haltijaksi.
EU-Suomessa ylin valta on EU:n elimillä eikä Suomen kansalla. Eduskunnalla ei ole ollut oikeutta luovuttaa kansalle kuuluvaa valtiovaltaa kenellekään - ei myöskään EU:lle. Nyt Suomen valtiojohto aikoo uusia laittomuuden hyväksymällä EU:n perustuslain.
3. Aidon demokratian palauttaminen.
Demokratiassa eli kansanvallassa kansalaiset voivat päättää tulevaisuudestaan ja valita lainsäätäjät. EU-Suomen laeista säädetään valtaosa Brysselissä ja ne ovat Suomen omien lakien yläpuolella. EU ei ole demokratia vaan harvainvalta, jota ohjaavat suuryritysten ja suurten jäsenmaiden edut.
4. Sotien ja sotilasliittojen ulkopuolella pysyminen.
EU kokoaa taistelujoukkoja. Ne eivät ole puolustusvoimat vaan hyökkäysjoukot. EU-Suomi on mukana Unionin tulevissa sodissa ja myös sen ristiriidoissa muiden suurvaltojen kanssa. Puolueettomuuspolitiikka olisi paras turva Suomelle, sillä tosipaikan tullen suomalaiset joutuvat kuitenkin vastaamaan itse itsestään.
5. Oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan pyrkiminen.
EU:ssa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Toisinkin voisi olla. Oikeudenmukaisempi yhteiskuntakehitys on mahdollinen, mutta ei EU:ssa. Kasvavat EU:n nettojäsenmaksut vievät niitä miljardeja, joilla voitaisiin parantaa peruspalveluita Suomessa.
6. Siirtyminen kiihkokapitalismista kohti tervettä markkinataloutta.
Pääomien, yritysten ja työpaikkojen rajoittamaton siirtely lisää työttömyyttä ja eriarvoisuutta. Keinottelua on hillittävä ja markkinoiden on palveltava kansalaisia eikä päinvastoin.
7. Oman talous- ja työllisyyspolitiikan palauttaminen.
Osana eurotaloutta Suomi imetään kuiviin pääomista kun ulkomaiseen omistukseen siirtyneiden yritysten voitot viedään pois maasta. Samalla putoaa pohja hyvinvointipalveluilta.
Kestävälle pohjalle voimme rakentaa taloutta ja tulevaisuutta kun meillä on oma talouspolitiikka ja oma raha.
8. Oman ruuantuotannon turvaaminen.
Puhdas kotimainen ruoka on perusihmisoikeus. Oma maataloustuotanto voidaan turvata vain itsenäisessä Suomessa.
9. Kansainvälinen yhteistyö.
Vain sellainen voi tehdä aitoa yhteistyötä, joka hallitsee itseään. EU-Suomi on sidottu EU:n politiikkaan, joka riistää köyhimpiä maita ja hyödyttää harvoja. Itsenäinen Suomi voisi olla edelläkävijä YK:ssa ympäristöasioissa ja rauhan rakentamisessa.
EU on kansainvälisessäkin politiikassa ongelma - ei ratkaisu.
10. Tulevien sukupolvien takia.
Emme saa pettää tulevia suomalaisia sukupolvia ja sitoa heitä EU:n liittovaltiokehitykseen. EU-jäsenyys ei ole tuonut Suomelle mitään sellaista hyvää, jota emme olisi saaneet EU:n ulkopuolella.

Vastaukset 8
Vanhimmat
-1. yksin on hyvä olla joo-o
-2. kansanvalta, yksinvalta, kekkosvalta, kepuvalta ...
-3. lehmänkaupat kunniaan, oikeutta omille ...
-4. talvisodat takaisin !
-5. katso kohdat -2 ja -3
-6. katso kohta -5
-7. ja yksi tekee viiden työt
-8. kemira rules
-9. we love namibia and mara
-10. amen.
Ja kuten tuo 10 syyntakeentonta yms. kirjoitus osoittaa, EU-kannatuksella ja sen kannattajilla ei taida olla oikein "järkiperusteluja".
Joten lisättäköön vielä, että EU:sta pois jääminen lisäisi varallisuuta (jos se oikein jaetaan), koska Suomen ei enää tarvitsisi maksaa aina vaan moninkertaistuvia EU-jäsenmaksuja!
Eipä eu:n vastustuspuolueet oli kovin pitkälle noilla järkiperäisillä paskapulinoilla päässeet... monta kertaa se vsl on ollut eduskunnassa puhumassa järkipuheita...? MONTAKO!: ?
Tiesittekö, että on olemassa sen niminen bändi, kuin "5,6,7,8". Siinä ovat siis väittämienne uskottavimmat kohdat.
Ensimmäiset eli 1, 2 ja 3 hokevat samaa asiaa, joihin kaikkiin siis yksi vastaus: vain niin kauan EU:n lait ylittävät kansalliset lait kuin täällä niin tahdotaan. Liittyminen, mukanaolo ja irtautuminen merkitsevät kaikki vapaata tahtoa.
4. Suomi päättää kansallisesti sotavoimien käytöstä ja se on itsenäinen päätös. Veto-oikeus on - tai se pian laitetaan olemaan - sekä hallituksella, eduskunnalla että presidentillä. Että ei tämä pykälä ole vielä riittävä syy irtautua koko unionista :)
5. Kohtaa on turha kieltää niiltä, jotka ovat sitä mieltä.
6. Hiukan ahdas mutta osatodellinen näkökanta. Sellainen vähän vapaampi ja inhimillisempi markkinatalous olisi kyllä mahdollista ennen muuta unionin ulkopuolella. En tiedä onko se mennyt joidenkin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta EU:n ulkopuolella on vapaus paitsi siihen, myöskin entistä ankarampaankin ortodoksiseen talouspolitiikkaan, vaikkapa vanhan kunnon Amerikan Yhdysvaltain malliin.
Kuuluuko se EU:hun?
-Ei.
Onko siellä EU:takin vapaampaa talous- ja kauppapolitiikkaa?
-On.
Mitä tämä osoittaa?
-Sen faktan, että EU ei ole mikään maailman ainoa vapaakauppa-alue, sitä paitsi eiväthän unionin ulkopuoliset Euroopan maatkaan tahdo poiketa integraatiosta, eivätkä poikkeakaan. Ne sekä tahtovat että myöskin joutuvat sitä noudattamaan. Unionin täysjäsenyyttä siihen ei kuitenkaan tunnu tarvittavan.
7. Pitää valitettavasti paikkansa, vaikka ei kerro eurotalouden hyvistä puolista mitään :) Suomesta menee rahaa mutta myöskin täällä tehdään ja tänne tuodaan rahaa. Hyvinvointipalveluita uhkaavat enemmänkin direktiivit ja muut poliittiset päätökset kuin rahatalous.
8. Totta, no ainakin osittain. Asia tulee ymmärretyksi, mutta se näyttää johtavan jotenkin harhateille. Onkohan sekään vielä riittävä syy irtautua unionista. Kyllä täällä maatalous säilyy.
9. On kyllä vakava paikka.
10. "EU-jäsenyys ei ole tuonut Suomelle mitään sellaista hyvää, jota emme olisi saaneet EU:n ulkopuolella." Tämä pitää paikkansa, ellei lasketa mukanaoloa päättäjien pöydässä, mielenkiintoista politiikkaa ja tutkimusaiheistoa.
Eihän sitä tiedä, mitä kaikkea hyvää Euroopan yhdentyminen voisi tulevaisuudessa olla, niin paljon kuin se tällä hetkellä negatiivisista osatotuuksista päin katsottuna "kuseekin".
"Eihän sitä kaikkea tiedä...mitä hyvää EU toisi"...?
-samantapaisesti selittävät neuvostoliiton kannattajat kommunismin kaatuessa. EU:sta ei pystytä saamaan jo nyt sinne upottettuja maksuja, vaikka toisin...valehdeltiin, siis suoraan sanoen!
Ei nimimerkki ´M.M ole mikään tyhmä, jotta ei tajuaisi viimeisatään kuluneiden 10 vuoden suunnasta sekä tapahtuneista, että EU:n tarkoitukset eivät ole mitkään kiltit sosiaalipoliittiset ja maailmaa parantavat! Epädemokratia , ylikansallinen eliitti ja kiihkokapitalismi sekä kansallisvaltioiden kurjistaminen kansallisen super-Euroopan suurvallan itsekkäiden tavoitteiden hyvksi kuvaavat parhaiten EU:n luonnetta tällä hetkellä-suunnitelmissa ei ole muuta kuin lisääntyvä propaganda sekä materialistinen itsekkyys. Globalisaatio-propagointi on eräs ase.. ja sitten vielä...
Mutta olkoon kukin jymäytettävissä kuten haaveksia haluaa!
Miten voit? Etkö ymmärrä selvää asiaa? Maailmasta tulee entistä pienempi paikka. Kannattaisi lopettaa sen Hakalehdon ajatusten kuunteleminen. Hän elää historiassa eikä hänellä ole paskaakaan käsitystä maailman kehityksestä!
Keijo Korhonen sanoi, että EU:ta voisi arvioida vasta kymmenen jäsenyysvuoden jälkeen. Nythän tuo aika on vihdoin kulunut umpeen ja Valtion Taloudellinen Tutkimuskeskus eli VATT on julkaissut kirjan EU-jäsenyyden taloudellisista vaikutuksista. Siinä on mm. Teuvo Jungan artikkeli "EU:n toiminnan rahoitus ja Suomen nettomaksut EU:lle". Mutta on siinä paljon muutakin. Vakavan oppositiopolitiikan tulee tuntea myös asian valoisat puolet.
Kyllä tosiasiat on kaikkien tunnustettava. Asiat eivät kuitenkaan koskaan ole niin huonosti kuin miltä näyttävät. Ihannevaltiosta ja sen "korkeimman totuuden" tuntevasta filosofikuninkaasta haaveileminen kannattaa toistaiseksi jättää ja keskittyä seuraamaan välttämättömiä, pienempiä askeleita.
Purnaamisen voi hyödyttömänä jättää. Ellei muu, niin vääränlainen ja amatöörimäinen vastarinta on turhaa. Joulutkin tulee..
Kaiken politiikan on lähdettävä positiivisesta ajattelusta. Eiköhän sama päde yrityselämässä ja sodassakin.
Tuo on poliittinen ohjelma ja sillä on vaaleista vaaleihin promillekannatus. Päättele siitä loput...