Odotin Joensuun torin laidalla Teuvoa ja Untoa.
Kello oli niukat 5.00, ja puluja lukuunottamatta olin yksin parkkipaikalla.
Ilmassa oli suurta odotuksen tuntua, toteutuisihan nyt yksi suurista unelmistamme. Lapin matka.
Toisemme tunsimme kansakoulun ensimmäiseltä luokalta asti. Eli viidettäkymmenettä vuotta...
Olivat elämän aallot meitä niin heitelleet, että poikamiehiä kaikki olimme tätä nykyä.
Teuvo oli merkonomi, laskentapuolen hemmoja, kaksimetrinen hujoppi ja kleptomaani.
Unto taas insinööri, varsinainen tekniikan nero, ja armoton juoppo, kuin me kaikki tässä triossa.
Sankarin osaa tässä näytelmässä esitti Citroen Xantia, 2,0 i. Huolella vaalimani kaunotar. Metallishampanja väriltään. Ei hän enää uusi ollut, kilometrejä jo näppäsen yli 100000. Toisaalta, eihän tässä enää itsekään uusia oltu.
Potkurin jalaksen jäljet kulkivat jo kaikkien otsalla, kuten edesmennyt mummoni tapasi sanoa,
Kello oli niukat 5.00, ja puluja lukuunottamatta olin yksin parkkipaikalla.
Ilmassa oli suurta odotuksen tuntua, toteutuisihan nyt yksi suurista unelmistamme. Lapin matka.
Toisemme tunsimme kansakoulun ensimmäiseltä luokalta asti. Eli viidettäkymmenettä vuotta...
Olivat elämän aallot meitä niin heitelleet, että poikamiehiä kaikki olimme tätä nykyä.
Teuvo oli merkonomi, laskentapuolen hemmoja, kaksimetrinen hujoppi ja kleptomaani.
Unto taas insinööri, varsinainen tekniikan nero, ja armoton juoppo, kuin me kaikki tässä triossa.
Sankarin osaa tässä näytelmässä esitti Citroen Xantia, 2,0 i. Huolella vaalimani kaunotar. Metallishampanja väriltään. Ei hän enää uusi ollut, kilometrejä jo näppäsen yli 100000. Toisaalta, eihän tässä enää itsekään uusia oltu.
Potkurin jalaksen jäljet kulkivat jo kaikkien otsalla, kuten edesmennyt mummoni tapasi sanoa,
Vastaukset 45
Vanhimmat
...eli miten jatkuu?
Keulamerkkisi symboloi?
Kysyjä oli Unto, jo siirsi mahansa takapenkille.
Uti hei! ollaan tässä inssejä itsekin, vaikkei Otaniemestä koskaan loppupahvia saatukaan.
Kaksoishammastuspyörää se merkitsee, tiedän ma.
No,kuka oli oli sen keksijä ?, Uti tivasi.
Eno sen puusta kai valmisti, muistelin...ja Andre patentoi, jatkoi Unto.
Siinä sanaillessamme, väänsi Teuvokin habituksensa Citroenin väljälle etupenkille.
Kihautin auton käyntiin, ja kolme peukaloa nousi lupaavasti pystyyn.
Hit the road, man!
Uskoin olevan kesälomalla, ja kytkin vakionopeussäätimen 180 km/h vauhtiin.
Uskoin tälläkin nopeudella matkan joutuvan...
- Muista aina, liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä... rallatteli Unto takapenkillä, ja avasi Monnettin.
Kerroin jollotuksen olevan turhaa, korkeintaan hirvien kohdalla hieman jarruttelisin.
Teuvo valitteli krapulaansa, korkaten hieman ujosti Jorman.
- Ohoh, tokaisin. Meneekö laskentapuolella noin heikosti?
Koskaan en vastausta tähän saanut.
Lähellä Kajaania, olimme laulaneet kai kolmesti Eldankajärven jäät ja Muistoja Pohjolasta.
Oikealla vilkkui SEO:n huoltoaseman valo, ynnä lahjatavarakauppa.
Annoin Citroenin rullata parkkipaikalle ja pysäytin vaunun.
kissan pehmeydellä Joensuun kapeita katuja kauniisti kehräten. 2 litraisen loppumalta tuntuva vääntö sai meidät kaikki hymyyn. Takapenkiltä kuului tuttu narskahdus kun ensinnäinen Kossupullo korkattiin. Tuo hekumainen Suomalaisen valkoviinin tuoksu leijaili pitkin autoa saaden Teuvon lähes kyyneliin. Teuvo kääri tuttua ja turvallista mahorkka pötköään kyytipojaksi kirkkaalle ja hekumalliselle nesteelle. Yhteistyymin päätimme juoda pullon pikimmiten pois, ettei se herättäisi vastustusta vanhoillisessa kanssaliikenteessä, jossa jotkut jopa väittävän tuon miedon valkoviinin hidastaen rektioaikaa. Hymy levisi muutaman kulauksen jälkeen kasvoilleni kun kurkkuani kihelmöi. Puna nousi poskilleni ja rakkaan Sitikkamme tehot kuin vaativat kaikkien meidän kolmen röyhistämään rintaamme ja olemaan ylpeitä kissamme kyydistä.
Matka oltiin taivallettu jo toistakymmentä kilometriä, kun jälleen jano meidät yllätti. Mahorkan haju sai minut jälleen voivan pahoin kuten monasti aiemminkin tässä porukassa...ehkä myös yöllisellä hapanaaliaterialla oli jotain tekemistä niille äänille, joita kuului housunnyörien sisäpuolelta. Sitikan ovi heilahti auki salaman nopeudella. Pönäkät yli 150kg miehen sormet kun eivät ole sieltä näppärimmästä päästä pikkuista nappia avatessa...Autosta kuului ivallinen huuto:
-taitaa olla nippu kyrpiä sormien tilalla kun noin napin kanssa tuhraat!
Silmissäni musteni kun tunsin vahingon olevan yhä lähempänä valkoisia housujani. Sormeni lipsahti napilta, jolloin...
Menet vain hiukan asioiden edelle...
Veti Unto kassalla vauhdikkaasti lippaan.
Kassamyyjän katseista päätellen, olisimme voineet jatkaa matkaa saman tien.
No hörpimme siinä sumpit ja Teuvo kävi tutustumassa liikkeen lahjatavaratarjontaan.
Tankki täyteen ja kauniisti niiaava Sitikka käänsi virtaviivaisen keulansa kohti pohjoista.
- Arvaa hande mitä, Teuvo kysyi?
No, sen melkein arvasin...
Maiharin povesta nousi sähköjänis, joka kumarteli
kauniisti kojetaulun päällä. Huoh...
Kolme purkkia sardiineja, Tena Ladyjä pakkaus ja
korkkiruuvi, momenttiavain sekä puhallettava rantapatja.
Mielessäni soi Juha Watt Vainion. matkalla pohjoiseen...
-
On yhtä tyhjyyttä.
Nostinkin Xantian 200 km kyytiin. sekin ikävystytti.
Hieman tikkana täytyi siinä olla, takaperin tuli vastaan Audia, Bemaria, Mersuja...
Huolestuneena panin merkille, että täytyisi kai investoida vilkkupolttimoihin.
Ainakin vasemmanpuoleiseen...
Suomussalmi ohitettiin 160 vauhdilla, kunnnes tuli oikealla viitta: Kalle Päätalon synnyinkoti.
Pikatiehen jäi neljä mustaa viirua, Xantia päätyessä suuntaan links.
No, olimmehan pysäköintipaikalla yksin, nuoren miehen osoittaessa meitä sormella auton ikkunasta.
Lexus hiipi hiljalleen, rämisevän lapsilauman kera viereemme.
Ranta-Rolexistani huomasin meidän nukkuneen jo kaksi tuntia.
- Horiop! Panssarintorjuntakomppaniassa herätys!
Hyvin se kävi, vaikka noista vuosista on jo aikaa, vanhan alikessun ääni mylvähti kuohimattoman sonnin lailla.
Ilmastoidusta Lexuksesta luotiin minuun nykkinkokoisia silmäyksiä.
Autosta päästyään pysäköintipaikan.
Unto kävi arvostelemassa Lexuksen viimeisren samuraiden epätoivoiseksi yritykseksi valloittaa maailma laadusta tinkien.
Itse kävelin kuin unessa Kallen jalanjälkiä.
Tässä Kalle on pentuna kontannut, tässä hän on heittänyt suksikepit seinään tipperisyynistä palattuaan.
Tällä tontilla laitettiin Kallen jalkaan roimavarsisaappaat armeijaan lähdettäessä...
En laittanut juuri merkille ystävieni toikkarointia samoilla nurmilla.
Olin vain hande. handejen joukossa.
Yrittämässä lyödä otsaani matalaan ovenkamanaan.
Onnistumatta epä.
Kaiken yritin kokea myös tämän (elämänkin), rakennusmestarin lailla.
Vihdoin luovuin unelmistani ja palasin autolle.
No, siellähän oli markkinat.
Teuvo yritti turhaan sovittaa Vonkamies- patsasta Sitikan takapaksiin.
Dervissin lailla löi painia Uti Lexuksen haltijan kera.
Veristä simäkulmaa oli kai siellä molemmilla.
Jotenkin minua järkytti ne kolme lasta, jotka tyhjin silmin taputtivat käsiään, kuin Edgar Rice Burroughsin amfiteatterissa.
Tosin ivaillen toisilleen.
Kirjallisuutta totesin heidän molempien tutkineen, Kainuussa tai Alku-Lapissa. Peräpohjolassa.
- Kakkunassi
- Riipettiherra
- Kuhjaville
Naurahtelin mielessäni, ja käänsin eturenkaat otolliseen kulmaan Lexukseen nähden.
Koskin nenääni, joka on Italiassa merkki epävarmuudesta, kuin myös viekkaudesta.
Varmistin kyytiläiseni, ja tapasin oikealla jalalla lattiaa.
Olen lukenut Saagoja, Viikinkien lauluja.
Normannien matkoja.
Mutta silti tein sen, mitä tuskin kirjoitellaan historiassa.
Painoin kaasua.
Voi sitä jyväsuihkua joka ryntäsi kumeistani.
Kauniisti kupertui maali autosta, Korean.
Merkonomin hihitystä sain kuulla vierestäni.
Siintyi vihdoin horisonttiin.
Kas, hotellista huoneen saimme, ihme kyllä.
Omat jalkani ohjautuivat viinakauppan.
Teuvo oli lainannut huoneeseemme aulan pystin ja 800 grammaa esitteitä Lapin lumoista.
Joskus tunsin olevani yksin...
Lienee turha jatkaa...
Niin meille kuitennkin kävi, ja Ciroenille myös...
Parempi nyt, jos koskaan,
Oltiin oltu viikko pohjoisessa. Lapi eteisessä. Kolme vielä jäljellä. Loma oli vähän pitempi tällä kertaa.
Teuvo ja Unto olivat pulkkamäessä. Kyllä, alkoholilla oli osuutta tapahtuneeseen.
Itse kyhnytin hikoilevia ja tämän vuoksi myös kutisevia pallejani. Ähinän keskellä ei kuului vaimeana, kuinka hengitys vinkui kuin Alfan 2,0 V6 Turbo. Nyt se palasi mieleeni, olin sellaisen omistanut. Oi, niitä aikoja. Anginan aiheuttamaa tukalaa oloa ei puoli vuorokautta aiemmin aloitettu antibiottikuuri kyennyt vielä lievittämään.
Edes viisi vuotta sitten hankitun Xantian viimeisen lainanlyhennyserän parin päivän takainen maksusuoritus ei tuonut lohtua tähän ankeuteen. Vilutti ja vitutti, vuorotellen.Tänne astiko sitä piti tulla sairastamaan.
Koetin hakea lohtua erään ystäväni J:n taannoisesta maksusitoumuksesta. Oletin, että kyseinen kemooni, olisi myös työntänyt päänsä mekaniikan ja litratilavuuksien huumassa huomaamattaan ansalankaan. Sellaiseen jonka ote piti. Kolme litraa, ja oli kuulemma maksanut paljon. Toinen kansi oli jo halki.
Saakeli soikoon, miten vilunväreet menivät läpi horkkaisen kropan. Veli on velka otettaessa... Puistatti muistella, miten tuo viisi vuotta aiemmin otettu veli oli vuosien saatossa muuttunut entistä kaukaisemmaksi sukumieheksi, liekö ollut enää edes huonetta. Ja vaikka lanka oli ohentunut vuosi vuodelta lähes laivaköyden paksuisesta pörröisestä kytköksestä enää seitinohueksi hämähäkin kudelmaksi, oli ote tuntunut vuosi vuodelta entistä kireämmältä. Aina vain oli ollut vaikeampaa saada kasaan nuo vaaditut dinaarit.
Ja kun vihdoin koittaa vapaus... Kun tuo iljettävä seitti päästää otteestaan... Kun olisi aika nauttia omasta Citroenista, ajella vapaana pitkin Pohjois-Kalottia, pysähtyä syömään, juomaan ja naimaan... ulkoilemaan... nauttimaan luonnosta... käyttämään sitä rahaa, joka ei enää mennyt lyhennyksiin...
Eikö silloin juuri iske jokin perkeleellinen, molukkikansojen syntisen elämäntyylin ja irstaiden lisääntymisasentojen aikaansaama, alkuperäiskansojen väestökehityksen ohjailuun tarkoitettu kulkuvitsaus juuri minuun. Minuun, jolla ei ole osaa eikä arpaa koko asiaan, siis irstailuun ja mahdollisiin muihin paheisiin.
Tulehtunut silmäkään ei yhtään edesauttanut kokonaispisteiden muodostumisessa paskalle kokonaisuudelle.
Ensimmäisenä iltana oli tanssilattialta löytynyt mukavaa seuraa. Toisena oli hän jo ollut muuttamassa mökkiimme. Vaan mitäpä sitä saattoi itseään vahvemmalle, pienenpienelle basillille.
Eivät auttaneet vuoteessa odottavat puhtaat ja tummanpunaista lempeä viestittävät lakanat. Ei auttanut joulun odotus ja ikkunasta avautuva, täysin postikorttimainen näkymä. Ei auttanut ei. Jorma ei värähtänyt.
Katkerana kynsii tässä iso mies korvallistaan. Mutta kun tulee vuodenvaihde, niin silloin...,
Jos minulla olisi ollut peili, olisi hetkellinen onnenvalon pilkahdus näkynyt silmästä, siitä joka ei ollut vielä muurautunut umpeen. Sitten sekin sammui. Todennäköistä on, että oman paranemisen vastapainoksi playmate saa saman taudin uudenvuoden kunniaksi. Siinä sitä on sitten taas aihetta juhlaan. Ei tullut sitten mitään pystytystalkoita silloinkaan. Korkeintaan yhden savusaunan verran, mutta taitaa sekin siirtyä kesänkorvalle. Ja mitäs se sitten taas onkaan..., taitaa olla koko kesän paras juttu. Otetaan ryyppiä perustuksille, pohjahirsille, harjakaisille ja valmistujaisille. Ja raivoraitis lankomies velvoitettaisiin kymppinä toimimisen lisäksi toimimaan myös juoppokuskina. Ja aikanaan löylyn henki viimeistään ajaisi tämän perkeleellisen vitsauksen ulos niin paljon kärsineestä ruumiista.
Ajatus nauratti jo etukäteen. Ehkä maailma ei ollutkaan niin paha kuin alunperin tuli ajatelleeksi. Paljon oli nyt kiinni myös lankomiehestä. Täytyypä kysyä heti ensi tilassa miekkoselta, hykertelin könytessäni kömpelösti kohti konjakkikätköä. Renaultia. Taitaa olla joulu tulossa.
Täytyi tehdä. Oikein matkailusuunnitelma.
Minne saakka ajaisimme? Mitä halusimme nähdä?
Kalisevat kassista ja kartta käteen.
Camparit, Kossut, kaljatkin juotiin. Suunnitelma alkoi selvitä, päinvastoin kuin suunnittelijat...
Yhteinen oli kuitenkin aatos, Norjaan tähdätään!
Älä turhaan lausu handen, sinun Herrasi nimeä.
Sillä handen muisti on kiero ja pitkäkestoinen...
Lattialämmitetyiltä kaakeleilta, oli hieman epämukava olo, ainoastaan tuoksuva tyyny.
Sitäpaitsi se äänteli... Hetkinen, siis tyyny äänteli...
Sumuiset aivoni kelasivat hitaasti.
Siis tyyny oli kyllä aivan paikallaan, tuoksuineen, mutta jotain mustavalkoista nyökähteli rajatussa näkökentässäni. Avasin silmäni varovasti kokonaan.
Suurin näkemäni perse nyökki puolen metrin päässsä nenästäni, jalat harallaan. Eihän se p... mitään, mutta ne lisälaitteet...
Pääni uinui alushousuilla, joita puhtaampiakin olin nähnyt.
Tyttöystävä käänsi päänsä, ja hymyili viehättävästi.
- hande, senkin sonni, siehän oleth jo herännyth.
Tekohampaansa hän oli ystävällisesti jättänyt lattialle.
Jo ilman silmälasejakin, arvioin kumppanini juhlineen rippipyhäänsä jo 50- luvun alkupuolella.
Jo edellisiltana.
Siksi syöksyni respan ohi ei kai hämmästyttänyt ketään.
Hitaammin lontustelivat autolle ystäväni lapsuuden leikkikentiltä, sekä viimeisin edellisyöltä.
Pojat vääntäytyivät takapenkille lonkerot kädessään, noita-akan naputtaessa vaativasti sivulasiin.
Herra. Herra! Te luphasitte minulle kihlat Rovaniemellä thänään.
Teuvo urahti takaa. Anna hanaa hande!
2- litrainen mylly ulvahti ranskanhyvää pellin alla. Siniseksi jäi laaja parkkialue, Citroenin ulvaistessa vielä nelosella tyhjää.
Pulputtava ääni takapenkillä. Ähkäisy.
Että osaa iso ihminen ajaa lujaa...
Aloin vihdoin rauhoittua.
Miten se oikein kävi?
Vastaukseksi rain röhönaurun.
- Aja vain ohjeiden mukaan, hihiteltiin takaa.
- Sokos- markettiin, Alkoon ja Shellille.
Tein tämän vastakkaisessa järjestyksessä.
Tankkia täyttäessäni hyväilin Citroenin kiiltävää kylkeä. ainakin sinä olet ystävä...
Tarkistin nesteet ja öljyt. Turhaan tietenkin, Sitikka on teille tehty.
Sokokselta oli ostettava jotain suolaista, hiukoi!
Alkosta olin ostanut vain 8 Kossua ja 5 Herbaa, täytyihän veren sokeriakin ajatella.
Oli viitisenkymmentä kilometria. Edelläni oli taivaanrantaan ilmautunut pieni piste, joka pian osoittautui Volvo 850- malliksi.
Nääs Sitikalla matka taittuu...
Pitkällä suoralla näpäytin vilkkua vasemmalle, jo kolmesataa metriä ennen, viitosella. Ohittaa aioin.
Lähes rinnalle päästyäni, Volvolle käskettiin nalli lautaan. Hieman hämmästelin.
Nopeuteni oli ollut tasainen 120 km, joka on Lappilaisten matkanopeus.
Kerkisin lukea Turbon lisäksi pitkälti muutakin tekstiä takapellistä Volvon.
Hitaasti alkoi Volvo kerätä välimatkaa juopuneeseen seuraamme,löysäsin.
Silti yllätyin, mutkaisen osuuden alettua.
Tulenpunainen Volvo oli mutkan takana poikittaen tiellä, konepellin alta höyrysi.
Hyvillä jarruilla oli helppo liinata Xantia Volvon taakse.
Huohotti tiellä. Hirvittävä sarvikruunu.
Poro makasi poikittaen tiellä, jalat pietareella.
Pää ylväästi pystyssä, voimakkaasti huohottaen.
Volvoa ajanut mies seisoi keskiviivalla, ja yritti soittaa johonkin hätänumeroon. Etelään pyyhkäissyt tukkirekka meinasi riistää puhelimen hänen kourastaan. Mies ei reagoinut mitenkään, tukka vain hulmahti.
Avasin apukuskin oven, ja kysyin ilmeiseltä tyttöystävältä hädän suuruutta.
Blondi, kaunis nainen, toisti lausettaan.- Hän, hän ei hallinnut tilannetta, hänen oli pakko osua.- pakko osua.
Ilmeinen shokkitila, huomasin.
Poro huohotti aina vaan lujemmin, ronkuikin, sarvipää laskeutui pikitien pintaan. Poro kuoli.
Jouluja sinullekin, veli.
Sinulle sen kernaasti suon.
Olet sen verran parempi!
Hyvää Joulua myös Sinulle Veli!
Niin paskaa, poikani kirjoittaa.
Joskus hänestä olen melkein vihoissani.
Sitten löi Teuvon varastamalla leukulla hirvaksen kaulavaltimon poikki.
Työtä se teetti, todella.
Poron nahka on yllättävän sitkeää.
Kuin machetea, Uti hakkasi poron kaulaa.
Volvokuskin oksentaessa uuta ruokaa metsän kansalle,
Pahalta se näytti minustakin. Kuten myös Volvon keula. Uusi V- muoto taisi siihen muotoutua...
Syyläri sihisi hiljaa. Vatten på svenska, pisaroi paikalle.
Alkavilta tuntureilta heijastui virkavallan kaappiauton joiku, vain hävitäkseen.
Tämäkin jakso on totta.
16.9,2005 tämä meille tapahtui.
Olin juuri ohittamassa Volvoa, kunnes jakso jatkui...
Nuori, romakan näköinen konsta hyppäsi kaapista.
Olen itsekin kookas mies, käteni hukkui kuitenkin tämän goljathin kouraan.
- ...vää, ulahdin kuin naapurin kissa paloauton alla.
- Onpa hienoa tavata sinut hande, Varsinainen Alfisti.
- On ollut upea lukea juttujasi sieltä Alfa-palstalta. Itsekin olen Alfaa meinoillut.
Nenä kuin Leo Lastumäellä kävi kärsäni tykö.
- Mhhh, no olkoon.. saahan sitä haista, saahan sitä...
Kuitenkin poliisin katse lukittui Xantian keulaan.
helmiäiseen.
- Kenenkäs se on tämä Sitikka?
Onneksi Teuvo viittoili, jo lähes selvänä horsmikosta.
- A'miunhan tää on!
Konstaapeelin lujat hartiat hervahtivat.
- Sitten asiaan, mies hämmensi tyhjää vihkoaan , jota asiat eivät juuri olleet kiusanneet....
Seppo, oli tämä mies, joka kulki Hermeksen lailla yli aavan.
Kaunis mies, Citymarketin luotettu.
Autokoulu nipinnapin, työpuhelin ja Volvo, kuin vulva.
Äiti siellä Tohmajärvellä kuunteli mainosradiota.
Seppo siellä. Kaukana lomalla...
Virkavallalle sopivaan nuottiin, kuin toverini.
Jos olisin ohittanut...
Halali typerä mieleni.
Sen siasta palleissani kutkutti tikutaku.
Poikien nauru onnahteli kovin karkeana.
- K(c)audeamus mukituur, juvenus dum sumuus.
Ehkä Kaunispäällä, hakkasin tyhjin katsein terskaani lavuaarin reunaan.
Pisara. tuo tärkein, vierähti sieltä ulos.
Itku karkasi. Turhaan tein, turhaan imuroin Xantiaani. Äiti.
Niinkuin halusin olla Herra.
Kauniina näytin sinulle, osamaksulla ostamani Citikan.
10000e, lisäksi siihen sijoitin.
Nyt en enää voisi mennä Isän haudalle.
Kuppa kun tiputti kullin pään.
Sitä aioin vaatia itseltäni.
Tarkistin Sitakan nesteet ja lisäsin lusikallisen bensaa. Eihän kelpo vaununi enempää juuri vaatinutkaan...
Kai hiukan huojuen.
Teuvolla valtava käärö selässään ,hotellin lakanoita kuori muistutti...
Stop! stop! kerrassaan, nyt tehdään asia kertakaikkiaan selväksi. Mitä siellä käärössä oikein on?
Hämillisesti hymyillen, Teuvo nyytin avasi. Tavarat vierähtivät asvaltille.
Jalkalamppu, kaksi pyyhettä, muovipusseissa juustoa, kananmunia pari tiuta, makkaraa, poronkäristettä, omenoita, appelsiinejä jne. Ja raamattu.
Teuvon alkaessa selittää saksalaisista jotain, nostin torjuvasti käteni. Kaiken muun jotenkin ymmärrän, mutta miksi jalkalamppu ja raamattu?
Pitkä mies hieroi hämillisenä suuria kouriaan ja mutisi.
Jos vaikka johonkin pimeään juttuun sotkeudutaan... ääni häipyi muminaksi, ja, ja on tämä ollut niin jumalatonta meininkiä, että saataisi olla paikallaan istua joskus sanan ääreen...
Tuijotin Teukkaa hetken, ja nostin nyytin takapaksiin.
Kyllä, kyllä, oikeassahan tämä merkonomimies saattaa olla.
Nestejousien ihanasti kiikutellessa, jätimme areenan toisille taiteilijoille
Kai oli virsta, pari Ivaloon matkaa kun pitkän suoran vaiheilla näkyi ihminen. Lähemmin tarkasteltuna nuorelta neidolta vaikutti. Peukalo iloisesti pystyssä.
- Liinat kiinni, hande! takapenkiltä kiljuttiin.
Kaikki Citroenin omistajat sen helppouden tietävät, vain ukkovarpaan koukistus riittää. Sitkka liinasi juuri tyttären kohdalle.
- Laskettuani sähköisesti ikkunan, siihen ilmestyi hymyilevä naama.
- Jumalan terve! Oisikkonna antanu miulle kyyvin?
- Krhm, mikähän lestaadiolainen tämäkin on, ajattelin, sanoin kuitenkin meidän Ivaloon matkaavan.
-Minnekäs sie olet matkalla, kysäisin?
- Tuonnehan mie olen Jylkynkiekeröön, mummon ja ukin seuraan.
- Jaa, mitenkäs se meidän matkaamme sopii, GPS- laitettani hamuten utelin.
- Tästä pari poronkusemaa pikitietä, vasempaan käteen kolmekymmentä kilometriä ja perillä ollaan.
- Jos viettä miut, myö lämmitetään teille siellä saunat, eihän teillä kiire ole, lantalaisilla.
Kuin Jukolan sonnikuoro olisi mylvähtänyt takapenkiltä.
- Eiii ole mitään kiirettä! Tottakai viedään.
Alistuneena viittasin vapaata etupenkkiä, mutta tyttö avasikin näppärästi takaoven ja istahti vellosten väliin.
- Annahan kun mie persieni tähän väliin sijoitan.
- Ettähän työ pahaa tykkää?
Sama sonnikuoro mylvi sen oikein hyvin heille sopivan.
Jo kilometrin jälkeen rasahti korkki.
- Jos neitille käy.
Kymmenen sekunnnin pulputuksen jälkeen, olin vakuuttunut sen myös neidille käuvän.
Päätin keskittyä ajamiseen.
Puristin lujasti leukojani yhteen, vilkaisematta peiliin.
Itselleni uskottelin Unton esittelevän Tevon Rukalta anastamia kävelysauvoja...
Pölyinen tie tuntui jatkuvan suunnattomiin.
- Hei, käänny tuosta vasemmalle, heleä ääni kiljahti.
Työnsin Xantian virtaviivaisen keulan Lapin ihmemaahan. Sitikan ihmemaahan.
ID19 hymyili meille ensimmäisenä tien pielessä.
Jo katon sammalkerroksesta päättelin sen lojuneen siinä jo 50- luvulta.
Mutta lisää tulisi olemaan.
Takana narskahti toinen Kosander.
Tuli mieleeni, vanhukset nähdessäni.
Helteisenä päivänä olivat eläkeläiset heittäytyneet
apposilleen. Mummo rehtinä tyttönä oli puutarhapalstan kimpussa, molemmat tissit oli heitetty reteesti yli olan.
Vaarin vitjamunat hankasivat ikävästi polvia.
Mutta talosta, Xantian stereoiden tauottua, kuului yltiöpäinen hihitys.
- Ihanaa, siskotkin ovat tulleet lomalle!!
Katseeni tapaili jotain autereiselta taivaalta.
Herba soljui kurkustani kuin mesivesi.
Keräsin itseni, vyöni ja habitukseni ylimalkaan.
Kuin 007, oli aika, jos ei tappaa, niin tutustua.
Syvässä lumessa pensselöivät vitunkarvat lunta ennesaikaan, naisten kahlatessa lumessa, alushousujen puuttuessa.
Samaa olisin väittänyt näistä neitosista, jotka vetelivät ripaskaa oksaisella lattialla. Kolme heitä oli työssä. Huojuvalla jakkaralla pihahteli kurttu, jota käsitteli mies, joka silmämunat muljahtelivat valkeina kuin Andrea Bocellilla, sokealla tenorilla.
Pussautui kaulaani ja hieroi alavartaloaan lantiooni, vartalo josta Edgar Rice Burroughs on kertonut lähemmin kirjassaan Apinoiden Tarzan, Kaala osasto.
- Miks sie etelän mies olet join jäykkä.?
- Heitähän vaatteet pois. Pian niistä suorioduinkin.
- Ai sulla on ihan kompassi mukana?
Näyttääkö se varmasti oikeaan, erannonkin huomioiden...
Hieman sopimattomasti.
- hande hei, tuolla ladossa on ikiaikainen Sitikka.
Puupyörilla ja rillukkaistuimin.
Kaalan kanssa solmittu ystävyys suli viiteen sentiin.
Vuosia karvoittunut perseeni vilahti uksesta kuin kärppä.
Herba solisi päässäni kuin Hellaakoski.
Ikääntynyt mies Xantiani pintaa.
- Että vanha mies pääsi tämän näkemään...
Kysyessäni, muniani peitellen,tietä ulkorakennukseen,vanhus antoi kätensä viitata johonkin koilliseen.
Sinne vei tieni. Vitjat reisiin paukkuen.
Taksi toi pihallemme arvovieraan Losista.
Esa-Pekan. Toivottavasti perheineen.
Vanhin tyttäreni oli au-pairina Salosen perheessä 2003, ennen maisteri- opintojaan.
Voitte tarkistaa tämän Anna- lehdestä.
Siellä EP. naurahteli tälle yhteiskuntatieteen ylioppilaalle, joka opetti hänen lapsilleen pohjois-karjalan murretta.
Paljon saatan kirjoittaa joutavia.
Tässä pysyn kuitenkin totuudessa.
..möivät.
Big Jim katseli surullisena AR:ä Pärnäsen korjaamon auravallissa, Handen vanha... Siinä se makasi, jousi poikki velttona letkotti.
Ajakaa Kaamaseen, ajakaa perkele! Nellim, Muurmansk ja Vienan Kemi.
Miten tässä näin pääsi käymään, missä on mielen rauha, elämän kevät ja pitsiin pukeutuvat naiset? Ei ole ei, muuta ei ole kuin sitikan sininen savu ja tyhjäksi horittu potenssijuomapussi.
Minulle riitti nyt, käännyn takaisin, etelään.
kun B.J. kuitasi kyydin Diners Clubillaan Rovaniemen rautatieasemalla. Hande on poro, tahallaan ajatti Kaamasen, sitikalla saatana, vaikka olisi tallissa ollut autojakin.
Ravintolavaunussa kuohusi olut ja tarinoita pulppusi. Enää en tänne lähde!
...
åååååååååååå