Kuinka sivuuttaa rakkaus äitiin?
Elämän luoja. Kasvattaja. Tuki. Puhdas rakkaus.
Rakastan äitiäni sydämeni pohjasta, mutta se satuttaa.
Tästä rakkaudesta johtuvaa kipua, häpeää ja syyllisyyttä on vaikeaa välttää.
Kaiken olen yrittänyt tehdä ollakseni hyvä lapsi. Tunne vanhempiani ylpeydestä täyttää sydämen
ja voittaa kaikki palkinnot. Jos jokin ärsyttää tai suututtaa vanhempiani, yritän sen muuttaa sellaiseksi että olisin hyväksytty ja minusta voisi olla ylepä. Kumpa vanhemmat voisivat sanoa sen, ilman sitä pientä mutta-sanaa. Sitä suurta tabua josta ei saa puhua ja sitä ei voi edes ajatella. Siitä on vaiettu kaikki vuodet.
Vuosia olen rukoillut jumalaa, vaikka en ole siihen uskonut. Yritin kaikkeni muuttaa itseäni jotta voisin olla lapsi, jota rakastetaan sellaisena kuin olen. Menestys koulussa on helppo ansaita lukemalla.
Onnistumiset saavutetaan yrittämällä ja täydellisyys hiomalla. Tätä en ole kyennyt "korjata".
Vuosia olen tuntenut syyllisyyttä olla sitä mitä olen. Tiedän äitini rakastavan minua suunnattomasti, mutta kaikki ei aina taida olla miltä näyttää...
Viimeisinä vuosina olen kyennyt kokemaan onnellisuutta tunteistani. Olen pystynyt ymmärtämään ettei siinä, ketä rakastan, sukupuolesta riippumatta tee minusta huonoa ihmistä. En oikeasti ole epäonnistunut lapsi tai mikään ei ole mennyt vikaan. Mutta, ihminen jota rakastan eniten tässä maailmassa saa minut tuntemaan syyllisyyttä itsessäni. En ole onnistunut.
Kestän kaduilla olevien ihmisten mielipiteet. Tuttujen ja sukulaisten tuomitsemisen kestän
kieltä puremalla, mutta vanhempiani, oman äitini jyrkkä tuomitseminen ja halveksunta satuttaa enemmän kuin mikään asia tässä maailmassa.
Jos en rakastaisi omaa äitiäni, olisin onnistunut ja kaunis.
Älkää antako omien mielipiteittenne taikka ajatustenne tulla rakkauden väliin.
Sitä on vaikea joskus saada takaisin
Elämän luoja. Kasvattaja. Tuki. Puhdas rakkaus.
Rakastan äitiäni sydämeni pohjasta, mutta se satuttaa.
Tästä rakkaudesta johtuvaa kipua, häpeää ja syyllisyyttä on vaikeaa välttää.
Kaiken olen yrittänyt tehdä ollakseni hyvä lapsi. Tunne vanhempiani ylpeydestä täyttää sydämen
ja voittaa kaikki palkinnot. Jos jokin ärsyttää tai suututtaa vanhempiani, yritän sen muuttaa sellaiseksi että olisin hyväksytty ja minusta voisi olla ylepä. Kumpa vanhemmat voisivat sanoa sen, ilman sitä pientä mutta-sanaa. Sitä suurta tabua josta ei saa puhua ja sitä ei voi edes ajatella. Siitä on vaiettu kaikki vuodet.
Vuosia olen rukoillut jumalaa, vaikka en ole siihen uskonut. Yritin kaikkeni muuttaa itseäni jotta voisin olla lapsi, jota rakastetaan sellaisena kuin olen. Menestys koulussa on helppo ansaita lukemalla.
Onnistumiset saavutetaan yrittämällä ja täydellisyys hiomalla. Tätä en ole kyennyt "korjata".
Vuosia olen tuntenut syyllisyyttä olla sitä mitä olen. Tiedän äitini rakastavan minua suunnattomasti, mutta kaikki ei aina taida olla miltä näyttää...
Viimeisinä vuosina olen kyennyt kokemaan onnellisuutta tunteistani. Olen pystynyt ymmärtämään ettei siinä, ketä rakastan, sukupuolesta riippumatta tee minusta huonoa ihmistä. En oikeasti ole epäonnistunut lapsi tai mikään ei ole mennyt vikaan. Mutta, ihminen jota rakastan eniten tässä maailmassa saa minut tuntemaan syyllisyyttä itsessäni. En ole onnistunut.
Kestän kaduilla olevien ihmisten mielipiteet. Tuttujen ja sukulaisten tuomitsemisen kestän
kieltä puremalla, mutta vanhempiani, oman äitini jyrkkä tuomitseminen ja halveksunta satuttaa enemmän kuin mikään asia tässä maailmassa.
Jos en rakastaisi omaa äitiäni, olisin onnistunut ja kaunis.
Älkää antako omien mielipiteittenne taikka ajatustenne tulla rakkauden väliin.
Sitä on vaikea joskus saada takaisin
Vastaukset 1
Vanhimmat
Toi voisi olla melkein mun kirjoittama :( Sama, mitä teki, niin koskaan se ei ollut tarpeeksi hyvä äidilleni. Nykyään on tosi huonot välit äitiin ja ei mikään ihme. Silti tuntuu, että juuri se keneltä sitä kannustusta yms eniten kaipaisi niin siltä sitä ei koskaan tule saamaan. Tuntuu niin pirun pahalle, kun edes ajattelee äitiä :(