opettajat liikenteessä

keios

jaahas, tänään sitten sattui kohdalle se päivä kun joku yrittää kouluttaa minua liikenteessä.

Itse olen mielestäni kuskina tarkkaavainen, joustava ja itsenäisesti ajatteleva. Ajan sellaista nopeutta jonka itse koen sopivaksi (joskus reilusti yli nopeusrajoituksen, usein selkeästi sen alle, riippuen olosuhteista), ajan päin punaisia kun se mielestäni on järkevää (seisoe keskellä yötä risteyksessä, punaiset valot palaa ja muita autoja ei näy mailla halmeilla), käytän suuntavilkkua silloinkun suuntavilkun käytöllä on funktio kuten varoittaa muita aikeista jne jne.

Tänään sitten eräs lakia orjallisesti seuraava "mielestään keskiarvoa parempi kuski" koki oikeudekseen ruveta kouluttamaan minua liikenteessä. Ajoin hänen ohitseen motarilla, nopeutta mittarissa jotain 120km/h (sopiva, aika rauhallinen vauhti tilanteessa), käännyn sitten seuraavasta rampista pois moottoritieltä, siinä tilanteessa en koe sitä erityisen tärkeäksi käyttää suuntavilkkua poistuakseni moottoritieltä koska oikealla puolellani ei voi olla ketään jota kaistanvaihtoni voisi hämätä (ellei joku köki ojanpenkalla ja hyökkää sieltä salamannopeasti). Takana tuleva kaveri jonka ohitse siis paria minuuttia aikasemmin olen ajanut kääntyy myös pois motarilta, vilkuttaa pitkiä valojaan haluten viestittää minulle jotain. No, minä en paljon asiaan kiinnitä huomiota.
Seuraavaksi käännymme seuraavalla tielle samaan suuntaan, kaveri ajaa vasemmalle kaistalle ja pitää saman nopeuden ja virnistää ja yrittää ilmeillä minulle jotain mikä jää minulle vähän epäselväksi. Tässä vaiheessa minun hermoni eivät enää pidä, sen valojenvilkuttelun jo olisin voinut kestää sen kummemmitta mutta tämä episoodi saa jo hermoni ainakin vähän kiehahtamaan. Kaveri lähtee menemään ja on pakko härnätäkseni vetää sen perään ja vilkutella pitkiä valoja, saapahan maistaa omaa lääkettään ja ymmärtää miten ärsyttävää on kun joku yrittää kouluttaa liikenteessä.

Se että joku vielä yrittää kouluttaa seuraamaan liikennesääntöjä pilkulleen on jo kaiken huippu. Jos joku huippukuski rupeaa vilkuttelemaan minulle pitkiä jos olen hetkeksi jämähtänyt motarilla vasempaan kaistaan nysväämään 130:mppiä niin sen voin jo ymmärtää. Tällaiset huippukuskit ja omaa aivoaan käyttävät motoristit saavat mielellään minulle kiltisit huomauttaa liikenteessä mutta eivät tällaiset sosiaalidemokraattikommarit.
Se tältä erää, pahoittelen omasta puolestani että menetin hermoni näin pienen asian johdosta mutta jotenkin vain kaverin koppavuus ja pilkunnussiminen ärsytti.

20

2228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Esa Nuppi

      Olette hienoja ihmisiä, toivottavasti en koskaan osu samaan aikaan liikenteeseen kanssanne.

    • tohtori nick

      Teillä molemmilla on ihan väärä lääkitys! Suosittelen molemmille sitä parempaa tuulta ja hyvää mieltä koko ensi vuodeksi, ja määrään lääkkeeksi seuraamaan vähintään kuusi eduskunnan istuntoa lehteriltä käsin kokonaisina välikysymyksineen kaikkineen jorinoineen itsehillinnän kehittämisesi. Tässä ei enää muu auta!!

      • keios

        niin, ymmärränhän toki itsekin että oli turha reaktio kaverin "koulutukseen" mutta aaarrggghhh, miksi miksi pitää ylipäätään aloittaa tuollaista skeidaa? Ei pitäisi lähteä kostamaan mutta minkä tekee kun on vain ihminen. Kyllähän jokainen ennen tai myöhemmin polttaa päreet.


      • buuu
        keios kirjoitti:

        niin, ymmärränhän toki itsekin että oli turha reaktio kaverin "koulutukseen" mutta aaarrggghhh, miksi miksi pitää ylipäätään aloittaa tuollaista skeidaa? Ei pitäisi lähteä kostamaan mutta minkä tekee kun on vain ihminen. Kyllähän jokainen ennen tai myöhemmin polttaa päreet.

        Ootko koskaan kattonu kummelista sketsin nimeltään "teiden ritarit". Tuli vaan se mieleen tosta sun kirjotuksesta.


    • los reios

      Just teidänlaisia itsenäiseen ajatteluun pyrkiviä filosofeja on ihan riittävästi liikenteessä.

      Ei käytetä vilkkua, kun ei koeta sitä tarpeelliseksi (lue: ei funktiota). Veikkaanpa, ettet osaa käyttää vilkkua edes liikenneympyrästä poistuessasi, koska et koe sitä tarpeelliseksi. Jarruttaahan se liikenneympyrään tuleva joka tapauksessa ja on väistämisvelvollinen.

      Mielestäsi lakia ei tarvitse noudattaa ja sitä voi rikkoa vapaasti, kun kukaan ei ole näkemässä. Juuri sinunkaltaisia tieliikenne ei kaipaa pätkääkään ja vaikka mielestäsi liikut erittäin jouhevasti, niin muut voivat olla eri mieltä.

      • keios

        jos siihen on siis aihetta, eli auto on lähestymässä oikealta niin on ihan asiallista ja ystävällistä tehdä näin. Jos ei sieltä ketään ole tulossa niin ei periaatteessa ole tarvetta käyttää vilkkua. Muuta kuin että näin sanoo laki.
        Mutta toki saa käyttää omaa päätäkin ja miettiä mitä hyötyä tietystä jutusta on.

        jutun alkuperäisenä ideana ei ollut mitenkään ihannoida tai puhua "oman aivon käytön" puolesta vaan lähinnä tuoda esille se miten idioottimaista on ryhtyä "kouluttamaan" muita liikenteessä.


      • Flash
        keios kirjoitti:

        jos siihen on siis aihetta, eli auto on lähestymässä oikealta niin on ihan asiallista ja ystävällistä tehdä näin. Jos ei sieltä ketään ole tulossa niin ei periaatteessa ole tarvetta käyttää vilkkua. Muuta kuin että näin sanoo laki.
        Mutta toki saa käyttää omaa päätäkin ja miettiä mitä hyötyä tietystä jutusta on.

        jutun alkuperäisenä ideana ei ollut mitenkään ihannoida tai puhua "oman aivon käytön" puolesta vaan lähinnä tuoda esille se miten idioottimaista on ryhtyä "kouluttamaan" muita liikenteessä.

        Nimemomaan koulutusta kaipaat ja hyvä että ihmiset puuttuvat väärin käyttäytyviin. Kyllä sen huomaa kun kyyristellään jälkeenpäin noloina tai sitten heitetään sormea agressiivisesti.
        Jos aina kayttää vilkkua ja ajoissa ei tarvitse ihmetellä oliko se nyt tarpeen vai ei. Eipä se juuri kulu.


    • ...

      Asenteistahan se on kiinni.

      Sinusta on seksikästä ja soveliasta vähän hurjastella.

      Mutta jos lainsäädännöllisesti ajatellaan asiaa niin saman arvoinen rikos on jos minä tulen ja painan sinua vähän persiiseen ja turpaan.

      Eli siis minä vähän hurjastelen.

      Eikös olekkin ihmeellistä?

    • c70

      jokainen ajaa sitä vauhtia miltä tuntuu ja jos käy paska tuuri niin poliisisetä sitten vähän verottaa. Näyttää kuitenkin olevan aika kova paikka joillekkin jos toinen ajaa vähän kovempaa.

      • heh

        Ja huipentuu ohittamisen estämiseen :)


    • Mitä olisit sanonut, jos olisit myöhemmin huomannut autossasi olleen jotain vialla ja toisen yrittäneenkin viestittää sinulle siitä?

      Muistan vieläkin autoliiton entisen koulutuspäällikön ja todellisen herrasmiesautoilijan lausuman, että kannattaisi aina miettiä ennenkuin ryhtyy tarpeettomaan ohitukseen. Ohitukseen liittyy aina riski, eikä sellaista kannata ottaa turhaan.
      Oliko sinun ohituksesi mielestäsi tarpeellinen?
      Ainakin siitä seurasi monenlaisia riskitilanteita. Te molemmat olitte ärtyneinä vielä pitkään riski muulle liikenteelle.

      Toivoisin näkeväni täällä enemmän juttuja siitä, miten joku on säilyttänyt kohteliaisuutensa ja malttinsa provosoinnista huolimatta. Herrasmies on herrasmies - ohjauspyöränkin takana. Lisää sellaisia liikenteeseen.

      • Ratissa vasta 44 vuotta

        kyseessä on sama soopanjauhaja joka muillekin palstoille mielikuvitusjuttujaan kirjoittelee. Vaikka on noita kyllä liikenteessäkin, joillakin saattaa olla jopa ajokorttikin, ainakin hetken aikaa. Ikävä kyllä.
        Kun sitten poistuvat liikenteen piiristä, saattaa mennä syyttömiäkin samalla, mikä on vieläkin ikävämpi juttu.
        Tällaista se elämä on. Poliisiakaan ei kiinnosta tällaiset, vain vääriä nopeusrajoituksia valvovat. Helppo saalistustyö luonnevikaisille.


      • Aatolija

        En koe että minua olisi oikeastaan "koulutettu" liikenteessä. Ajan tosin varsin vähän, n. 1000 km/kk, joten en vaan ole tien päällä niin paljon. Silti, kaiken järjen mukaan - olin sitten kaahari tai nysväri - minua olisi pitänyt joko koulutushaluisen nysvärin tai kaaharin kouluttaa.

        En ole saanut keskisormea, taikka nyrkinheristystä. Miksi en ? No, ainakaan minulla ei ole aikaa kurkkia kanssa-autoilijoiden ohjaamoon, siellä ei ole mitään minun ajosuoritukseni kannalta kiinnostavaa. Joten ehkä sitä on näytettykin, mutta minä vaan en ole siitä tietoinen. Hassua vain, en tajua miksi minun edes pitäisi olla siitä tietoinen...

        Valojenvilkutusta en ole mielestäni kokenut kertaakaan. Tööttäyksiä lähinnä silloin, jos olen uinailen vihreän valon palaessa. Yhden poikkeuksenkin muistan: väistin (50 km/h alueella) pysäkiltä lähtevää linja-autoa jarruttamalla aika rajusti (tie oli liukas) pysähdyksiin asti. Takanatuleva tästä sinänsä aiheellisesta ja asiallisesta jarrutuksesta ilmeisesti säikähti, ja tööttäsi. Tämä on oikeastaan ainoa poikkeus edelliseen ohjaamosääntöön, koska silloin katsoin ko. kuskiin ja osoitin kaksin käsin pysäkiltä lähtevään bussiin ja yritin viestittää "etkö sinä näe tuota bussia ?". Ko. kokemuksesta ei traumoja minulle jäänyt, koska sekä tieliikennelain että käytännön järjen mukaan minun oli tarpeen jarruttaa, ja jos takanatuleva siitä häiriintyi, se on hänen ongelmansa.


    • opettajat

      samanlaisia, ovat he sitten perus-, ammatti-, auto- tai mistä muusta koulusta tahansa. Sitä ammattikuntaa ei saisi päästää ajoneuvon puikkoihin.

    • käsi siellä

      ' Kaveri lähtee menemään ja on pakko härnätäkseni vetää sen perään ja vilkutella pitkiä valoja, saapahan maistaa omaa lääkettään ja ymmärtää miten ärsyttävää on kun joku yrittää kouluttaa liikenteessä.'' BUAHAHAHAA..ootteko todellakin noin pelleljä tien päällä.ei vittu mitä porukkaa!! saapahan maistaa omaa lääkettään BUUUAAAAAAHH!!!

      • smvofhvl

        Niin, mutta se VILKUTTELI VALOJA!
        Ajattele nyt, sehän on melkein sama, kuin ampuisi perään konekiväärillä vyön loppuun!!!!


    • muuten

      Päättelit et se on motoristi??

    • sinivilkku

      On helppoa provosoitua ja lähteä kisaamaan....fiksu ihminen ei provosoidu, eikä alennu samalle tasolle halveksimansa tyypin kanssa.

      • Flash

        Ovat aika eri asia. Jos joku kiilaa eteesi niin paina tööttiä. Siinä muutkin huomaavat häirikön joka varmaan häpeää vaikka tummennutut lasit onkin. Samoin valojen vilkuttelu on paikallaan sumaripellejen kanssa jne. Kaikenlainen perässäpainostus ym on jo kreisiä...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      872
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      801
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      667
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      9
      636
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      57
      619
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe