"Suomen avoimuus on surkea vitsi
Ei naurata.
Jos Suomi aikoo oikeasti edustaa avointa pohjoismaista linjaa ensi vuoden puheenjohtajakaudella, on sen otettava nyt itseään tiukasti niskasta kiinni. Ja ravisteltava perusteellisesti.
Lauantaina aamuyöllä päättynyt EU:n huippukokous oli ehkä valitettavaa esimakua tulevasta. Suomalaiset eivät kertoneet vaatimuksistaan tai neuvotteluiden edistymisestä vaan pysyivät hiljaa. Pääministeri Matti Vanhanen ei esimerkiksi suostunut tapaamaan koko perjantain aikana kertaakaan lehdistöä. Sen sijaan hän tyytyi rustaamaan muutaman tekstipätkän blogiinsa. Niistä ei kostunut.
Suomalaisia tiedottajia asiasta on turha syyttää. Pimittäjät istuvat heidän yläpuolellaan.
EU:n huippukokouksessa kyse oli unionin tulevasta rahoituksesta. Kyse oli samalla suomalaistenkin veronmaksajien varoista. Tämänkin vuoksi pimityspolitiikka oli erittäin huolestuttavaa. Ja häpeällistä, jos mitä.
Huippukokouksessa valtionjohto olisi voinut harjoitella mainostamaansa avoimuutta Suomen puheenjohtajakautta varten. Nyt tämä kenraaliharjoitus epäonnistui täydellisesti. Odotusarvo Suomen kaudelle alkaa olla lähellä nollaa.
Valtionhallinnosta ei suostuttu kertomaan edes sitä, paljonko Suomen nettomaksuasema on vuosittain tulevalla rahoituskaudella. Keskiarvo sentään kerrottiin. Se on 397 miljoonaa euroa, 75 euroa kansalaista kohden.
Samalla kun Vanhanen piileskeli kokousrakennuksen takahuoneissa lehdistöltä, osoitti Ruotsin pääministeri Göran Persson mallia avoimesta yhteiskunnasta.
Perssonilla oli aikaa tavata kesken kokouksen lehdistön edustajia, vaikka maan nettomaksuasema heikkenee tulevaisuudessa raskaasti. Persson oli jopa hyväntuulinen ja vitsaili. Mielikuva ruotsalaisten avoimesta yhteiskunnasta ei ole vain mielikuva, vaan malli, jota Suomen olisi seurattava. Ja nopeasti."
http://blogit.helsinginsanomat.fi/eu/?p=20

Vastaukset 1
Vanhimmat
naurattaa, pirusti naurattaa kun tietää mitä Ruotsalaiset joutuvat maksamaan!