SDP - muuttunut

Kuka maata hallitsee?

24.11. Lenin kehotti suomalaisia sosiaalidemokraatteja vallankumoukseen. Viesti lähetettiin SDP:n vallankumoussiiven johtajille Manner, Kuusinen, Sirola, Wiik ja Valpas. Kirjeessään Lenin kehui suomalaisia sosialisteja, näiden järjestylykykyä ja valmiutta Suomen uudelleenjärjestelyyn.

24.11. Juhani Aho kirjoitti Helsingin Sanomissa "verikaartimurhaajista" eli punakaartilaisten väkivallasta. Suurlakon aiheuttamaa shokkia hän kuvaa nän: "Vaikka teurastukset ja muut vielä jatkuisivatkin, tuskin ne enää jaksaisivat järkyttää mieltä enemmän kuin se mikä on jo tapahtunut...". Samassa lehdessä oli laajoja kuvauksia suurlakon tapahtumista eri puolilla maata, sekä kokonainen sivu myös maailmansodan tilanteesta. Pääaihe ulkomaan uutisissa oli "Bolshevikkien rauhanpuuhat".
Syökää silakkaa!

25.11. SDP:n ylimääräinen puoluekokous alkoi Helsingissä. Samaan aikaan myös eduskunta oli koolla. Siellä keskeinen asia oli uuden hallituksen nimittäminen.

Puoluekokouksessa bolshevikkeja edusti kansankomissaari J.V. Stalin, joka lähetettiin Suomeen nostattamaan vallankumousta. Lenin oli kovin pettynyt suomalaisten saamattomuuteen.

Rohkeutta, toverit!

27.11. SDP:n puoluekokouksessa puhui kansankomissaari J.V. Stalin. Hän kehotti suomalaisia vallankumoukseen ja lupasi näille kaiken tuen. Hän lupasi myös, että bolsevikit tunnustavat Suomen riippumattomuuden, koska sosiaalidemokraatit pitävät sitä välttämättönä omalle kannatukselleen ja vallankumouksen onnistumiselle. Stalin sanoi mm:

"Toverit! Meille on tullut tietoja, että teidän maassanne on samanlainen valtakriisi kuin oli Venäjälläkin Lokakuun vallankumouksen aattona... Tällaisessa ilmapiirissä voi kestää ja voittaa vain yksi valta, sosialistinen valta. Tällaisessa ilmapiirissä kelpaa vain yksi taktiikka, Dantonin taktiikka: rohkeutta, rohkeutta ja vielä kerran rohkeutta!

Jos tarvitsette maidän apuamme, me annamme sitä teille, veljellisesti ojentaen teille käden. Tästä voitte olla varmat."

27.11. Lehdissä julkaistiin tiedote, että Suomen valtion tili Suomen Pankissa oli tyhjä. Valtiokonttori ei enää lunastanut shekkejään.

30.11. Suomen Ammattijärjestö ja SDP valitsivat Työväen järjestyskaartille uuden johtoelimen, viisimiehisen Ylimmän toimikunnan. Tavoite on saada aseelliset joukot puolueen kontrolliin.
073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

vuosien saatossa ? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu