Laitan toisen samanlaisen postin Kommunismi-palstalta tänne, kyseessä on mielestäni niin mainio idea! Eli:
Mikseivät kunnon Työläiset™ perusta keskenään suurta avointa yhtiötä (Ay), jossa kaikki tapahtuu keskinäiseen luottamukseen nojautuen. Aivan kuin oikeassa kommunismissa! Avoimessa yhtiössä voitaisiin todellakin jakaa tuotantovälineet ja siten voitto tasan – ei vain tasapuolisesti – kaikkien Työläisten® kesken!
Eipä olisi Herra™ hiostamassa ja riistämässä, ei olisi Herra™ repimässä voittoa Työläisen® selkänahasta taskuun. Työläiset saisivat itse kaiken voiton!
Itse lähtisin innolla mukaan tällaisen kommunismin saarekkeen rakentamiseen keskelle tätä kapitalistista maailmaa! Lainsäädäntömmehän antaa täydet oikeudet avoimen yhtiön perustamiseen. En jaksa selvittää avoimen yhtiön juridista toimintaperiaatetta, mutta valaistuin eräällä yrityshallinnon tunnilla että on oikeasti mahdollisuus perustaa kommunistinen kommuuni keskelle kapitalistista (yök) Suomea, vieläpä täysin laillisesti. Kunhan verot maksaa, TEL maksut käsittääkseni voi sivuuttaa mikäli kaikki Työläiset™ ovat äänivaltaisia eli omistavat yhtiön.
LIIKEIDEA: Kommunistit Ay
45
1336
Vastaukset
- Jamppa
Ainoa este on se että silloin joutuisi tekemään työtä, onhan se helpompaa vaatia almut naapurilta, kuin tehdä ne itse.
- hulluja
komukkako ottaisi jotakin henkilökohtaista vastuuta? Ei ikinä!
- ...
Kyllä herroilta tulisi kuset housuihin..Vaan eipä kestäisi kauan kun säädettäisiin lakeja joiden nojalla hieno ideasi pitäisi lakkauttaa
- Kalle
Ja tämä estää kommunisteja käyttämästä hyväkseen mahdollisuutta perustaa Ahkerat Työmiehet Ay ja näyttää kansalle miten hyvin kommunistinen ajattelutapa kaiken jakamisesta osakkaille kunkin tarpeiden mukaan ja osakkaiden tehdessä töitä kukin kykyjensä mukaan toimii käytännössä.
Ei taida edes kommunistit uskoa oman aatteensa käyttökelpoisuuteen.
/Kalle, joka mielellään näkisi jossakin suuremmassa "seurakunnassa" toimittavan vapaaehtoisesti kommunismin hengessä - "jokaiselle tarpeiden mukaan ja jokaiselta kykyjensä mukaan" - ...
Kalle kirjoitti:
Ja tämä estää kommunisteja käyttämästä hyväkseen mahdollisuutta perustaa Ahkerat Työmiehet Ay ja näyttää kansalle miten hyvin kommunistinen ajattelutapa kaiken jakamisesta osakkaille kunkin tarpeiden mukaan ja osakkaiden tehdessä töitä kukin kykyjensä mukaan toimii käytännössä.
Ei taida edes kommunistit uskoa oman aatteensa käyttökelpoisuuteen.
/Kalle, joka mielellään näkisi jossakin suuremmassa "seurakunnassa" toimittavan vapaaehtoisesti kommunismin hengessä - "jokaiselle tarpeiden mukaan ja jokaiselta kykyjensä mukaan""Ja tämä estää kommunisteja käyttämästä hyväkseen mahdollisuutta perustaa Ahkerat Työmiehet Ay ja näyttää kansalle miten hyvin kommunistinen ajattelutapa kaiken jakamisesta osakkaille kunkin tarpeiden mukaan ja osakkaiden tehdessä töitä kukin kykyjensä mukaan toimii käytännössä."
Jos maa on kapitalistinen niin voiko maassa toteuttaa kommunismia?Voiko kommunistissa maissa toteuttaa kapitalismia?
"Ei taida edes kommunistit uskoa oman aatteensa käyttökelpoisuuteen."
Mistäs tuon päättelet?Tähtien asennosta vai viimeisen 5½ viikon lottonumeroista? - muuten vaan
Kalle kirjoitti:
Ja tämä estää kommunisteja käyttämästä hyväkseen mahdollisuutta perustaa Ahkerat Työmiehet Ay ja näyttää kansalle miten hyvin kommunistinen ajattelutapa kaiken jakamisesta osakkaille kunkin tarpeiden mukaan ja osakkaiden tehdessä töitä kukin kykyjensä mukaan toimii käytännössä.
Ei taida edes kommunistit uskoa oman aatteensa käyttökelpoisuuteen.
/Kalle, joka mielellään näkisi jossakin suuremmassa "seurakunnassa" toimittavan vapaaehtoisesti kommunismin hengessä - "jokaiselle tarpeiden mukaan ja jokaiselta kykyjensä mukaan"Tuolla Amerikan puolella on tämänkaltaista toimintaa, ei sinänsä kommunismin nimissä, vaan touhuajina ovat Saksasta Määristä muuttaneet uskovaiset, Hutteriitit jotka hyväksyvät yhteisomistuksen, elävät hieman Amishien tapaan, vaatimattomasti mutta hyvin, eivät rahalla pröystäillen niin kuin Mormoonit jolla rahaa tosiaan löytyy. Hutteriittien ero Amisheihin on siinä, että he hyödyntävät uusinta tekniikkaa, Amishit eivät.
Hutteriitit ovat pärjänneet ilmeisesti liian hyvin, sillä yhteisöjä on syntynyt ympäri maata ja yhteisöjä ympäröivät maanviljelijät vihaavat näitä Huteriitteja suhteellisen täysillä, hutteriitit kun pystyvät kilpailemaan aivan liian hyvin näiden tavallisten maanviljelijöiden kanssa laadukkailla tuotteilla ja halvoilla hinnoilla.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=hutteriitit&btnG=Google-haku&meta=lr=lang_fi - ohial
... kirjoitti:
"Ja tämä estää kommunisteja käyttämästä hyväkseen mahdollisuutta perustaa Ahkerat Työmiehet Ay ja näyttää kansalle miten hyvin kommunistinen ajattelutapa kaiken jakamisesta osakkaille kunkin tarpeiden mukaan ja osakkaiden tehdessä töitä kukin kykyjensä mukaan toimii käytännössä."
Jos maa on kapitalistinen niin voiko maassa toteuttaa kommunismia?Voiko kommunistissa maissa toteuttaa kapitalismia?
"Ei taida edes kommunistit uskoa oman aatteensa käyttökelpoisuuteen."
Mistäs tuon päättelet?Tähtien asennosta vai viimeisen 5½ viikon lottonumeroista?"Jos maa on kapitalistinen niin voiko maassa toteuttaa kommunismia?Voiko kommunistissa maissa toteuttaa kapitalismia?"
Tässähän se jippo onkin. Kapitalismissa voit toteuttaa kommunismia mutta kommunismissa et voi toteuttaa kapitalismia. :) Kapitalismihan takaa ihmiselle oikeuden päättää siitä mihin pääomansa käyttää, vaikka sitten tuon Ay:n perustamiseen. - ...
ohial kirjoitti:
"Jos maa on kapitalistinen niin voiko maassa toteuttaa kommunismia?Voiko kommunistissa maissa toteuttaa kapitalismia?"
Tässähän se jippo onkin. Kapitalismissa voit toteuttaa kommunismia mutta kommunismissa et voi toteuttaa kapitalismia. :) Kapitalismihan takaa ihmiselle oikeuden päättää siitä mihin pääomansa käyttää, vaikka sitten tuon Ay:n perustamiseen."Tässähän se jippo onkin. Kapitalismissa voit toteuttaa kommunismia mutta kommunismissa et voi toteuttaa kapitalismia. :) Kapitalismihan takaa ihmiselle oikeuden päättää siitä mihin pääomansa käyttää, vaikka sitten tuon Ay:n perustamiseen."
Kalle oli tuolla kovaan ääneen kailottamassa että kommunistien yksilönvapautta tulisi Suomessakin rajoittaa..Onko se oikeudenmukaista?Supo saisi kuunnelle meitä punaisia ihan vaan aatteemme takia,mihin yämä maailma on menossa - bonaqua
... kirjoitti:
"Tässähän se jippo onkin. Kapitalismissa voit toteuttaa kommunismia mutta kommunismissa et voi toteuttaa kapitalismia. :) Kapitalismihan takaa ihmiselle oikeuden päättää siitä mihin pääomansa käyttää, vaikka sitten tuon Ay:n perustamiseen."
Kalle oli tuolla kovaan ääneen kailottamassa että kommunistien yksilönvapautta tulisi Suomessakin rajoittaa..Onko se oikeudenmukaista?Supo saisi kuunnelle meitä punaisia ihan vaan aatteemme takia,mihin yämä maailma on menossa"Kalle oli tuolla kovaan ääneen kailottamassa että kommunistien yksilönvapautta tulisi Suomessakin rajoittaa..Onko se oikeudenmukaista?Supo saisi kuunnelle meitä punaisia ihan vaan aatteemme takia,mihin yämä maailma on menossa"
olikohan ihan noin? - ...
bonaqua kirjoitti:
"Kalle oli tuolla kovaan ääneen kailottamassa että kommunistien yksilönvapautta tulisi Suomessakin rajoittaa..Onko se oikeudenmukaista?Supo saisi kuunnelle meitä punaisia ihan vaan aatteemme takia,mihin yämä maailma on menossa"
olikohan ihan noin?Kallen mielestä olisi hyvä asia jos kommunisteja alettaisiin seurata,kuunnella jne..Niin hän tuolla sanoi
- Liberaali
... kirjoitti:
Kallen mielestä olisi hyvä asia jos kommunisteja alettaisiin seurata,kuunnella jne..Niin hän tuolla sanoi
Väitithän sinäkin Suomen olevan parempi maa, jos Neuvostoliitto olisi vallannut Suomen. Turha kiistää, voin linkittää sen ketjun.
- ...
Liberaali kirjoitti:
Väitithän sinäkin Suomen olevan parempi maa, jos Neuvostoliitto olisi vallannut Suomen. Turha kiistää, voin linkittää sen ketjun.
Linkitä jotta kaikki voisivat nähdä että se on mielikuvituksesi tuotetta,tulkitsit viestini omalla tavallasi
Etkös se ollut sinä joka väitit aivan suoraan että Viro ja Usa ovat parempia maita kun Suomi? - Liberaali
... kirjoitti:
Linkitä jotta kaikki voisivat nähdä että se on mielikuvituksesi tuotetta,tulkitsit viestini omalla tavallasi
Etkös se ollut sinä joka väitit aivan suoraan että Viro ja Usa ovat parempia maita kun Suomi?Jos kerrot ketjun nimen, niin saavat muutkin nähdä minkälainen olet oikeasti!
Väitin, että Virosta on hyvää vauhtia TULOSSA parempi maa kuin Suomesta. Yhdysvallat ovat joiltain osin parempi maa kuin Suomi. - ...
Liberaali kirjoitti:
Jos kerrot ketjun nimen, niin saavat muutkin nähdä minkälainen olet oikeasti!
Väitin, että Virosta on hyvää vauhtia TULOSSA parempi maa kuin Suomesta. Yhdysvallat ovat joiltain osin parempi maa kuin Suomi.En muista kuule ketjun nimeä,eikös se ole syyttäjän tehtävä ottaa selvää..Syyton kunnes toisin todistetaan
Kuinka hyvin tunnet osuuskuntaliikkeen? Tiedän, että eri puolella Suomea on perustettu työt-
tömien toimesta osuuskuntia. Ajatus on toistasataa vuotta vanha, mutta kapitalismi tukahdut-
ti sen. Sen perustamiseen tarvitaan 5 henkilöä, jotka laativat osuuskunnan säännöt, ja myös
sijoittavat tietyn, sovitun pääoman osuuskuntaan. Suomen historia on täynnä osuuskuntia a-
jalta ennen kapitalismia!
vom- ohial
Voi elämä teidän kanssanne!
"Suomen historia on täynnä osuuskuntia a-
jalta ennen kapitalismia!"
Kapitalismi "syntyi" eli sen periaatteet kirjoitettiin paperille 1500-luvulla. Osuuskuntatoiminta Suomessa oli kukkeimmillaan 1920-luvulla! :P
Miten kapitalismi tukahdutti osuuskunnat? Lainsäädännöllä? Väkivalloin? ohial kirjoitti:
Voi elämä teidän kanssanne!
"Suomen historia on täynnä osuuskuntia a-
jalta ennen kapitalismia!"
Kapitalismi "syntyi" eli sen periaatteet kirjoitettiin paperille 1500-luvulla. Osuuskuntatoiminta Suomessa oli kukkeimmillaan 1920-luvulla! :P
Miten kapitalismi tukahdutti osuuskunnat? Lainsäädännöllä? Väkivalloin?Nauru pidentää ikää! Se on myös käyttökelpoinen väistö itse aiheesta. Olet nähtävästi juuri
aloittanut kauppatieteelliset opintosi ja täynnä viisautta. Viestilläni yritin saada aikaan
ns. rakentavaa keskustelua ajatellen Sinunkin olevan liikkeellä vakavalla mielellä. Sinun
väitteesi kapitalismin syntymisen ajankohdasta sen verran, että 1500-luvulla EI tämän ta-
lousjärjestelmän edellyttämä tekninen kehitys ollut edes olemassa. Kyllä ajankohta on lä-
hempänä kehruujennyjen aikakautta!
vom- ohial
vom kirjoitti:
Nauru pidentää ikää! Se on myös käyttökelpoinen väistö itse aiheesta. Olet nähtävästi juuri
aloittanut kauppatieteelliset opintosi ja täynnä viisautta. Viestilläni yritin saada aikaan
ns. rakentavaa keskustelua ajatellen Sinunkin olevan liikkeellä vakavalla mielellä. Sinun
väitteesi kapitalismin syntymisen ajankohdasta sen verran, että 1500-luvulla EI tämän ta-
lousjärjestelmän edellyttämä tekninen kehitys ollut edes olemassa. Kyllä ajankohta on lä-
hempänä kehruujennyjen aikakautta!
vomYstävä hyvä, enää en naura vaan suren typeryyttäsi ja tietämättömyyttäsi. Kapitalismi ei vaadi teknologiaa.
Se on järjestelmä, jossa yksilöiden päätäntävalta omaisuudestaan ja sen käytöstä on vapaata. Kapitalismissa ihminen on vapaa työskentelemään kenelle haluaa, missä haluaa ja vapaa perustamaan yrityksen.
Kyseisen kaltainen järjestelmä oli Euroopassa ensikertaa käytössä 1500-luvun pohjois-Italialaisissa kaupunkivaltioissa. - Pappa
ohial kirjoitti:
Ystävä hyvä, enää en naura vaan suren typeryyttäsi ja tietämättömyyttäsi. Kapitalismi ei vaadi teknologiaa.
Se on järjestelmä, jossa yksilöiden päätäntävalta omaisuudestaan ja sen käytöstä on vapaata. Kapitalismissa ihminen on vapaa työskentelemään kenelle haluaa, missä haluaa ja vapaa perustamaan yrityksen.
Kyseisen kaltainen järjestelmä oli Euroopassa ensikertaa käytössä 1500-luvun pohjois-Italialaisissa kaupunkivaltioissa.Neuvokaas nyt, kun olen aivan ymmälläni. Eikös se pääoma ole kasaantunutta työtä, jota voi käyttää hyväkseen. Ja sitten kun en itse käytä sitä, vaan pistän toisen hommiin, minusta tulee porvari, kapitalisti, riistäjä.
Eiköhän ensimmäistä pääomaa olleet jotkin työkalut ja aseet sekä raivatut pellot ja niityt. Antiikissa oli suurmaanomistajia, joita voi hyvin pitää kapitalisteina? Antiikin Roomasta tunnetaan iso joukko tiilitehtaita, jotka toimivat suunnilleen kuin nykyisetkin. Pulloja ja ruukkuja tuotettiin myös tehdasmaisesti, vaikka tekniikka olikin alkeellista. Ja raha ja palkka tunnettiin myös. Eikä se homma pyörinyt orjatyöllä (vaikka Marx väittää) vaikka niitäkin oli. - nytenmuista
ohial kirjoitti:
Voi elämä teidän kanssanne!
"Suomen historia on täynnä osuuskuntia a-
jalta ennen kapitalismia!"
Kapitalismi "syntyi" eli sen periaatteet kirjoitettiin paperille 1500-luvulla. Osuuskuntatoiminta Suomessa oli kukkeimmillaan 1920-luvulla! :P
Miten kapitalismi tukahdutti osuuskunnat? Lainsäädännöllä? Väkivalloin?joku aika takaperin lehdissä ja uutisissakin, että ainakin näitä RAY:n tukemia halpispaikkoja, joitakin osuuskuntia tai mitä olivatkin, mannerheimin lastensuojelun ylläpitämiä toimintoja ja joitain vanhustehoitokoteja aletaan lopettelemaan ja yksityistämään, siinä oli takana joku euroopan unionin kilpailulaki. Olihan ne tietty pelirahoista tuettuja mutta kuitenkin, tais olla joku mainoskin kupongeissa; suomalainen voittaa aina.
ohial kirjoitti:
Ystävä hyvä, enää en naura vaan suren typeryyttäsi ja tietämättömyyttäsi. Kapitalismi ei vaadi teknologiaa.
Se on järjestelmä, jossa yksilöiden päätäntävalta omaisuudestaan ja sen käytöstä on vapaata. Kapitalismissa ihminen on vapaa työskentelemään kenelle haluaa, missä haluaa ja vapaa perustamaan yrityksen.
Kyseisen kaltainen järjestelmä oli Euroopassa ensikertaa käytössä 1500-luvun pohjois-Italialaisissa kaupunkivaltioissa.Käyttämäsi nimimerkkihän sen jo paljastaa, että et usko itsekään teoriaasi!!
vom- Pappa
Miten niin tukahdutti? Etkö ole kuullut osuuskaupoista (S-kaupat, 40% markkinaosuus). Ei se kapitalismi mitään tukahduttanut, vaan markkinatalous poisti tehottomat tunarit.
Osuuskuntia voi tosiaankin edelleenkin perustaa. Se on yritysmuotona kuitenkin rajoittunut, osakeyhtiö on joustavampi. Sen omistushan voi olla 1/nuppi. Ei yrityksessä juridinen muoto ole ratkaisevaa, vaan omistus, päättäminen ja lisäarvon jako.
Markkinataloudessa toimivat yritykset ovat niin tehokas taloudellisen toiminnan muoto, että siitä ei ole varaa luopua. Siitä seuraa, että Kommunistinenkin Yritys joutuu Suomessa olemaan tehokas. Mutta yrityksen sisällä voidaan olla niin yhteisöä kuin vain halutaan. - ohial
vom kirjoitti:
Käyttämäsi nimimerkkihän sen jo paljastaa, että et usko itsekään teoriaasi!!
vom"Käyttämäsi nimimerkkihän sen jo paljastaa, että et usko itsekään teoriaasi!!"
heh, miten niin? te vaki-trollit ootte niin kivoja! ohial kirjoitti:
"Käyttämäsi nimimerkkihän sen jo paljastaa, että et usko itsekään teoriaasi!!"
heh, miten niin? te vaki-trollit ootte niin kivoja!Väännetään sitten rautalangalla. "Ohi meni, ann´ lainaa!" (Ohial)
vom- ohial
vom kirjoitti:
Väännetään sitten rautalangalla. "Ohi meni, ann´ lainaa!" (Ohial)
vomTe kommunistit ette koskaan lakkaa huvittamasta! Tilasin muuten Kansan Sanomat kun ei kallis ollut (15€ per vuosi) kun löysin sellaisen junasta ja nauraa hekotin koko matkan. Parasta huumoria pitkään aikaan!
Ohial muuten on anagrammi. - Maxim
ohial kirjoitti:
Te kommunistit ette koskaan lakkaa huvittamasta! Tilasin muuten Kansan Sanomat kun ei kallis ollut (15€ per vuosi) kun löysin sellaisen junasta ja nauraa hekotin koko matkan. Parasta huumoria pitkään aikaan!
Ohial muuten on anagrammi.Siis anagrammi ohial = laho i. Kuvaavasti valittu,uskon äitisi tehneen valinnan.
ohial kirjoitti:
Te kommunistit ette koskaan lakkaa huvittamasta! Tilasin muuten Kansan Sanomat kun ei kallis ollut (15€ per vuosi) kun löysin sellaisen junasta ja nauraa hekotin koko matkan. Parasta huumoria pitkään aikaan!
Ohial muuten on anagrammi."..laiho kasvaa kyntäjälle...". Kansan Sanomat,...tarkoittanet Hesaria!
vom- ohial
vom kirjoitti:
"..laiho kasvaa kyntäjälle...". Kansan Sanomat,...tarkoittanet Hesaria!
vomEikun Kansan Ääntä! Tuli pieni ajatuskatkos! Tosi hyvä lehti! :DD Kannattaa tilata, kertoo sen mistä valtamediat vaikenee! Kuten että USA:ssa 90% kansasta kuolee kapitalististen riistäjien takia ennen 65 ikävuottaan! :D Ja että vastoin suurpääoman median propagandaa, Kim Il Sung tosiaankin perusti vapausarmeijan 14-vuotiaana! :D
- bonaqua
ohial kirjoitti:
Eikun Kansan Ääntä! Tuli pieni ajatuskatkos! Tosi hyvä lehti! :DD Kannattaa tilata, kertoo sen mistä valtamediat vaikenee! Kuten että USA:ssa 90% kansasta kuolee kapitalististen riistäjien takia ennen 65 ikävuottaan! :D Ja että vastoin suurpääoman median propagandaa, Kim Il Sung tosiaankin perusti vapausarmeijan 14-vuotiaana! :D
propagandaa...lukisit vaikka seuraa tai seiskaa. Niissä on enemmän totuutta kuin noissa "puolue" lehtosissa.
bonaqua kirjoitti:
propagandaa...lukisit vaikka seuraa tai seiskaa. Niissä on enemmän totuutta kuin noissa "puolue" lehtosissa.
Allekirjoitanutta kiinnostaa enemminkin nuo yhteiskunnalliset kuin henk.kohtaiset asiat!!
vom- Maxim
Pappa kirjoitti:
Miten niin tukahdutti? Etkö ole kuullut osuuskaupoista (S-kaupat, 40% markkinaosuus). Ei se kapitalismi mitään tukahduttanut, vaan markkinatalous poisti tehottomat tunarit.
Osuuskuntia voi tosiaankin edelleenkin perustaa. Se on yritysmuotona kuitenkin rajoittunut, osakeyhtiö on joustavampi. Sen omistushan voi olla 1/nuppi. Ei yrityksessä juridinen muoto ole ratkaisevaa, vaan omistus, päättäminen ja lisäarvon jako.
Markkinataloudessa toimivat yritykset ovat niin tehokas taloudellisen toiminnan muoto, että siitä ei ole varaa luopua. Siitä seuraa, että Kommunistinenkin Yritys joutuu Suomessa olemaan tehokas. Mutta yrityksen sisällä voidaan olla niin yhteisöä kuin vain halutaan.Kilpailukykyä on tietysti oltava,paitsi jos on monopoliasemassa.Maassa on lukemattomia työvoimaa vuokraavia yrityksiä.Sellainenhan se pitäisi perustaa.SAK:sta pohja,liitoista ja aluetoimistoista kenttäorganisaatio.Viikottain kysyttäisiin,montako tarvitsette - se maksaa tämän.Palkat tasan.Jos töitä ei ole,tasapalkka kotiin.Yritysvoitosta jaettaisiin bonukset.
No tämä nyt oli enempi huuli,mutta voisi olla mahdollista kuten mikä muu malli tahansa.Eikä se monopoliasema ole enää saavutettavissa,työvoiman liikkuvuus EU:ssa takaa sen.Samoin suomalainen "konsensus".Monopolit ovat kapitalismin suurin kompastuskivi,siksi kai USA;n kilpailulainsäädäntö on maailman tarkin.Vähänkin uutisia seuranneet ovat huomanneet,ettei sekään toimi suuryritysten osalta kuin jälkeenpäin. Pappa kirjoitti:
Miten niin tukahdutti? Etkö ole kuullut osuuskaupoista (S-kaupat, 40% markkinaosuus). Ei se kapitalismi mitään tukahduttanut, vaan markkinatalous poisti tehottomat tunarit.
Osuuskuntia voi tosiaankin edelleenkin perustaa. Se on yritysmuotona kuitenkin rajoittunut, osakeyhtiö on joustavampi. Sen omistushan voi olla 1/nuppi. Ei yrityksessä juridinen muoto ole ratkaisevaa, vaan omistus, päättäminen ja lisäarvon jako.
Markkinataloudessa toimivat yritykset ovat niin tehokas taloudellisen toiminnan muoto, että siitä ei ole varaa luopua. Siitä seuraa, että Kommunistinenkin Yritys joutuu Suomessa olemaan tehokas. Mutta yrityksen sisällä voidaan olla niin yhteisöä kuin vain halutaan.En tiedä, kuinka paljon olet opiskellut taloustieteitä, mutta tämän viestisi perusteella
olet vähin eväin liikkeellä osuuskunnista käytävässä keskustelussa! Taidat olla eläkkeelle
siirtynyt S-kaupan myymäläpäällikkö. Lainaan luvallasi osan tekstistäsi:"..ei yrityksessä
juridinen muoto ole ratkaiseva, vsaan omistus, päättäminen ja lisäarvon (??) jako."
Tässä esimerkiksi sekoitat keskenään voiton ja lisäarvon!!
vom- Pappa
vom kirjoitti:
En tiedä, kuinka paljon olet opiskellut taloustieteitä, mutta tämän viestisi perusteella
olet vähin eväin liikkeellä osuuskunnista käytävässä keskustelussa! Taidat olla eläkkeelle
siirtynyt S-kaupan myymäläpäällikkö. Lainaan luvallasi osan tekstistäsi:"..ei yrityksessä
juridinen muoto ole ratkaiseva, vsaan omistus, päättäminen ja lisäarvon (??) jako."
Tässä esimerkiksi sekoitat keskenään voiton ja lisäarvon!!
vomLisäarvo on se mistä menee alv ja se on suunnilleen sama kuin Marx'in lisäarvo. Lisäarvo = arvonlisä = jalostusarvo = added value. Voitto hieman yksinkertaistaen on se mikä kapitalistille (=yritykselle) jää, kun se on maksanut palkat.
Kyse on siis siitä, kuinka lisäarvo jaetaan. Normaali yritys antaa maksaa osan palkkoina ja pitää itse loput. Kommunistinen yritys saa tietysti jakaa lisäarvon niinkuin lystää. Pappa kirjoitti:
Lisäarvo on se mistä menee alv ja se on suunnilleen sama kuin Marx'in lisäarvo. Lisäarvo = arvonlisä = jalostusarvo = added value. Voitto hieman yksinkertaistaen on se mikä kapitalistille (=yritykselle) jää, kun se on maksanut palkat.
Kyse on siis siitä, kuinka lisäarvo jaetaan. Normaali yritys antaa maksaa osan palkkoina ja pitää itse loput. Kommunistinen yritys saa tietysti jakaa lisäarvon niinkuin lystää.Tätähän veikkasinkin! Rinnastat lisäarvon, arvonlisän ja jalostusarvon toisiinsa, mutta ne eivät ole sama-asia. Lisäarvo on Marx´in teorioiden tärkein osa. Se tarkoittaa sitä rahal-
lista, työnantajan taskuun menevää erotusta tuotteen markkinahinnan ja työläisen palkkakus-
tannusten välillä. Arvonlisä on taas myöhempien aikojen termi, keksitty verotuksen paino-
pistettä muutettaessa yhteiskunnalle enemmän tuottavana teknillisenä muutoksena. Jalostusar-
vo tarkoittaa esimerkiksi sitä, kun Sinä otat puuliiteristäsi halon ja muokkaat siitä esim.
kirvesvarren. Lainaan viestistäsi pätkän:" Voitto hieman yksinkertaistaen on se mikä kapita-
listille (=yritykselle) jää, kun se on maksanut palkat". Mihin unohdit sellaiset tuotanto-
kustannukset kuten pääoma- ja korkomenot, investointirahasto, energiakulut,ym.??
vom- Pappa
vom kirjoitti:
Tätähän veikkasinkin! Rinnastat lisäarvon, arvonlisän ja jalostusarvon toisiinsa, mutta ne eivät ole sama-asia. Lisäarvo on Marx´in teorioiden tärkein osa. Se tarkoittaa sitä rahal-
lista, työnantajan taskuun menevää erotusta tuotteen markkinahinnan ja työläisen palkkakus-
tannusten välillä. Arvonlisä on taas myöhempien aikojen termi, keksitty verotuksen paino-
pistettä muutettaessa yhteiskunnalle enemmän tuottavana teknillisenä muutoksena. Jalostusar-
vo tarkoittaa esimerkiksi sitä, kun Sinä otat puuliiteristäsi halon ja muokkaat siitä esim.
kirvesvarren. Lainaan viestistäsi pätkän:" Voitto hieman yksinkertaistaen on se mikä kapita-
listille (=yritykselle) jää, kun se on maksanut palkat". Mihin unohdit sellaiset tuotanto-
kustannukset kuten pääoma- ja korkomenot, investointirahasto, energiakulut,ym.??
vomSeuraavassa toistan lainauksen Marx'in omasta kirjoituksesta:
Työläisen tuottaman tavaran myyntihinta jakaantuu kapitalistin kannalta katsoen kolmeen osaan: ensiksi hänen antamiensa raaka-aineiden hinnan korvaus samoin kuin hänen antamiensa välineiden, koneiden ja muiden työvälineiden kulumisen korvaus; toiseksi hänen antamansa työpalkan korvaus ja kolmanneksi kaiken tämän yli jäävä osa, kapitalistin voitto. Kun ensimmäinen osa korvaa vain ennen olleet arvot, on selvää, että niin työpalkan korvaus kuin myös kapitalistin voitto kokonaisuudessaan otetaan työläisen työn luomasta ja raaka-aineiden arvoon lisätystä uudesta arvosta. Tässä mielessä voimme sekä työpalkan että voiton, verrataksemme niitä toisiinsa, käsittää työläisen tuotteen osiksi.
ANALYSOINTIA:
Myybtihinta jakaantuu kolmeen osaan:
1. Raaka-aineet, välineiden kuluminen
2. Työpalkan korvaus
3. Yli jäävä osa, voitto
Osa 1. korvaa vain olleet arvot
Työpalkan korvaus ja kapitalistin voitto otetaan raaka-aineeseen lisätystä uudesta arvosta. (lisäarvo)
Malli on yksinkertainen, mutta oikea.
Mikä meni väärin? Ei mikään?
Jos jotenkin sekosin Marxin kielenkäytössä, niin selventää saa.
JOHTOPÄÄTÖS:
Marxin mallin lisäarvo on just se, mistä nykyinen alv (arvonlisävero) puhuu. Ja sanat lisäarvo, arvon lisä ja jalostusarvo tarkoittavat just samaa. (Kokeilepa muutamaa Web sanakirjaa.) Nykyiset liikkeenjohtajat kun ovat koirakoulunsa käyneet englanniksi, niin ne puhuvat added valuesta ja lisäarvosta.
TARKENNUSTA
1. Raaka-aineet yms.
- energiakulut kuuluvat tietenkin tänne (niiden alv'in saa vähentää)
- Investointirahasto on vain tapa jakaa suurten hankintojen kulut usealle vuodelle.
2. Palkat
3. Voitto
Voiton tärkeimmät kategoriat ovat:
- yrityksen pääoman nousu
(kasaantunut työ, joka Marxin mukaan kuuluu työläisille)
- korvaus vieraasta pääomasta (korot ja sen sellaiset)
- korvaus omasta pääomasta
Hyvää joulua! - Pappa
Pappa kirjoitti:
Seuraavassa toistan lainauksen Marx'in omasta kirjoituksesta:

Hyvää joulua!Sekosin toisen kerrran Marxin käsitteiden nimissä. Marx'in vanhimmissa kirjoituksissa asioilla on hieman toiset nimet kuin myöhemmissä.
Lainauksia vuodelta 1865:
Vaikka työläisen päivittäisestä työstä *maksetaan* vain osa toisen osan jäädessä maksamatta ja vaikka juuri tämä *maksamaton* eli lisätyö muodostaa sen varannon, josta *lisäarvo* eli *voitto* syntyy, näyttää kuitenkin siltä kuin koko työ olisi maksettua työtä.
Jos vähennämme tavaran arvosta raaka-aineet ja muut käytetyt tuotantovälineet korvaavan arvon, so. jos vähennämme arvon, joka edustaa tavaraan sisältyvää aikaisempaa työtä, niin osa tavaran arvosta on se työmäärä, jonka työläinen on lisännyt *viimeisessä* tuotantoprosessissa.
Itse asiaa väärät termit eivät muuta. Sama uudelleen Marxin termein.
TARKENNUSTA
1. Raaka-aineet yms.
- energiakulut kuuluvat tietenkin tänne (niiden alv'in saa vähentää)
- Investointirahasto on vain tapa jakaa suurten hankintojen kulut usealle vuodelle.
2. Palkat
3. Voitto = Marxin lisäarvo
Voiton tärkeimmät kategoriat ovat:
- yrityksen pääoman nousu
- korvaus vieraasta pääomasta (korot ja sen sellaiset)
- korvaus omasta pääomasta
Tältä osin Marxin mallissa ja yleisissä taloudellisissa malleissa ei ole eroa. Termeissä on. Ja Marxin johtopäätökset mallista ovat yllättävät, oudot, osin omituiset.
TERMEISTÄ
Marx:
Lisäarvo = Voitto = Riisto
Kasautunut työ = kumulatiivinen lisäarvo = Pääoma
Markkinatalous:
Lisäarvo = Myyntituotto - Ostetut tavarat, raaka-aineet, ostetut palvelut, energia
Lisäarvo = arvon lisä = jalostusarvo = added value
- poikaa!!!
kannatetaan !!! kun muut tekisivät töitä elantonsa puolesta kirjaimelisetsi hengenhädässä ,niin voisimme näyttää miten työtö tehdään !!eikä knenkään tarvitsisi pelätä potkuja ,niin kapitalistilta loppuisi työ-voima kun kaikki haluaisivat meitille työnkäyntiin !!!
- bonaqua
hyvä idea. Miksi et perusta sitä? Pitääkö sen joku muu eka tehä?
Jos kerrot että tuleko tämä yhtiö kilpailemaan muitten yrittäjien kanssa töistä vai tekevätkö he kuka missäkin töitä ja sitten jakavat kaikkien palkat keskenään?- ohiali
mä opiskelen niin vallattoman paljon, ettei yrityksen perustus vielä tuli mieleenkään.
- bonaqua
ohiali kirjoitti:
mä opiskelen niin vallattoman paljon, ettei yrityksen perustus vielä tuli mieleenkään.
mutta vastaa tähän:
tuleko tämä yhtiö kilpailemaan muitten yrittäjien kanssa töistä vai tekevätkö he kuka missäkin töitä ja sitten jakavat kaikkien palkat keskenään?
Eli jatkaako nämä heput nykyisisä paikoissaan vai perustettaisiinko sellainen kaikkien alojen asiantuntija ryhmä? - ohialia
bonaqua kirjoitti:
mutta vastaa tähän:
tuleko tämä yhtiö kilpailemaan muitten yrittäjien kanssa töistä vai tekevätkö he kuka missäkin töitä ja sitten jakavat kaikkien palkat keskenään?
Eli jatkaako nämä heput nykyisisä paikoissaan vai perustettaisiinko sellainen kaikkien alojen asiantuntija ryhmä?Lue otsikko.
- Pappa
ohialia kirjoitti:
Lue otsikko.
Laki sanoo:
Avoimen yhtiön yhtiömiehet ovat henkilökohtaisesti vastuussa yhtiön veloista ja muista velvoitteista.
Suomeksi: Firman velkoihin voidaan viedä kenen tahansa yhtiömiehen koko henkilökohtainen omaisuus. Pahimmillaan joku maksaa loppuikänsä tunareiden aikaansaanoksia.
Mutta osuuskunta tai osakeyhtiö voisi toimia??? ;-) - o.h.i.a.l
Pappa kirjoitti:
Laki sanoo:
Avoimen yhtiön yhtiömiehet ovat henkilökohtaisesti vastuussa yhtiön veloista ja muista velvoitteista.
Suomeksi: Firman velkoihin voidaan viedä kenen tahansa yhtiömiehen koko henkilökohtainen omaisuus. Pahimmillaan joku maksaa loppuikänsä tunareiden aikaansaanoksia.
Mutta osuuskunta tai osakeyhtiö voisi toimia??? ;-)Kommunistit Ay:n jippohan on siinä, että kaikki ovat niitä yhtiömiehiä eli kaikki ovat samassa veneessä koko omaisuudellaan (eli pääomallaan) vastuussa kaikesta! Jos yksi perseilee niin kaikki kärsivät, se edesauttaa sitten sitä että kaikki ovat tasa-arvoisia ja tovereita! Jos yksi tekee helvetisti töitä niin kaikki hyötyvät.
Nämä kaksi, porkkana ja keppi, auttavat ihmisiä työskentelemään yhdessä uuden ylevämmän järjestyksen eteen. Ketään ei jätetä mutta ketään ei saa elää siivellä.
Uusi sosialismin aurinko pilkistää kapitalismin saastekatkuisen horisontin takaa, valaisten isänmaamme punertavat äidinkasvot, tuoden kaikille yhtä paljon hyvinvointia! - Pappa
o.h.i.a.l kirjoitti:
Kommunistit Ay:n jippohan on siinä, että kaikki ovat niitä yhtiömiehiä eli kaikki ovat samassa veneessä koko omaisuudellaan (eli pääomallaan) vastuussa kaikesta! Jos yksi perseilee niin kaikki kärsivät, se edesauttaa sitten sitä että kaikki ovat tasa-arvoisia ja tovereita! Jos yksi tekee helvetisti töitä niin kaikki hyötyvät.
Nämä kaksi, porkkana ja keppi, auttavat ihmisiä työskentelemään yhdessä uuden ylevämmän järjestyksen eteen. Ketään ei jätetä mutta ketään ei saa elää siivellä.
Uusi sosialismin aurinko pilkistää kapitalismin saastekatkuisen horisontin takaa, valaisten isänmaamme punertavat äidinkasvot, tuoden kaikille yhtä paljon hyvinvointia!Tuota minä en ottanutkaan huomioon. Kommunistithan ovat tietenkin uusia parempia ihmisiä, jotka työskentelevät iloisesti ja ahkerasti kaikkien yhteiseksi hyväksi.
- o.h.i.a.l
Pappa kirjoitti:
Tuota minä en ottanutkaan huomioon. Kommunistithan ovat tietenkin uusia parempia ihmisiä, jotka työskentelevät iloisesti ja ahkerasti kaikkien yhteiseksi hyväksi.
Tietenkin kommunistit ovat parempia kuin ahneet kapitalistit tai rahan perässä juoksevat orjat jotka häikäilemätön ja valehteleva kapitalistinen media on aivopessyt uskomaan vapauteensa!
Kommunistit ovat ymmärtäneet ettei ihmisen hyvyys lähde mistään muusta kuin itsestä, ja se hyvyys pitää kohdentaa muihin, ei itseen. Pyytteettömyys. Se on hyve joka herralta puuttuu! Vaikka kapitalismin myrskyisät aallokkot keinuttaisivat uljasta Kommunistit Ay:ta, selviävät toverit näillä - tasa-arvo, usko parempaan, solidaarisuus, vapaus sorrosta, uhrautuvuus - niillä arvoilla, niistä kiinni pitäen, selvittävät toverit kaiken vastarinnan. Punainen saareke keskellä harmaata Suomea. Veripisara kapitalistisen maan sinessä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671252- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että338709- 51661
- 112659
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56584