RUOTSI suurin

Maan elintason mukaan räpsähtää EU:n nettomaksuosuudet. Ruotsi on lähinnä ylpeä siitä että koko EU ymmärtää heidän olevan vauras maa ja että heillä on varaa maksaa myös köyhien itäblogin maihin avustuksia nettomaksujen muodossa.

Suomi on nähtävästi tähän saakka luettu EU:ssa itäblogin maihin ja olemme saaneet nauttia EU:n hyväntekeväisyyttä erilaisten tukien muodossa.

Kunnes!!!
BAM! EU:ssa tajuttiinkin
"Että hei Suomi on oikeasti aika hyvän elintason maa ja vauraskin lisäksi" => Siispä Suomi mukaan maksumaiden joukkoon!

Ei voi Ruotsikaan itkeä että Suomi on
alempaa kastia kuin he, vaikka maksavatkin suurinta nettomaksuosuutta euroopassa /(hlö) sillä myös Suomi rinnastetaan EU tasolla hyvän elintasomaiden joukkoon.
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


NETTOmaksaja kirjoitti:

Maan elintason mukaan räpsähtää EU:n nettomaksuosuudet. Ruotsi on lähinnä ylpeä siitä että koko EU ymmärtää heidän olevan vauras maa ja että heillä on varaa maksaa myös köyhien itäblogin maihin avustuksia nettomaksujen muodossa.

Suomi on nähtävästi tähän saakka luettu EU:ssa itäblogin maihin ja olemme saaneet nauttia EU:n hyväntekeväisyyttä erilaisten tukien muodossa.

Kunnes!!!
BAM! EU:ssa tajuttiinkin
"Että hei Suomi on oikeasti aika hyvän elintason maa ja vauraskin lisäksi" => Siispä Suomi mukaan maksumaiden joukkoon!

Ei voi Ruotsikaan itkeä että Suomi on
alempaa kastia kuin he, vaikka maksavatkin suurinta nettomaksuosuutta euroopassa /(hlö) sillä myös Suomi rinnastetaan EU tasolla hyvän elintasomaiden joukkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu