Ettekö te hyvät kanssasairastajat ymmärrä mitä bulimiasta seuraa? Siis tarkoitan niitä, jotka täällä palstalla kirjoittavat, että on "siistiä" kun ollaan näin friikkejä ja kuvailevat miten hienoa on ahmia, ahmia ja sit tyhjentää itsensä. Itse olen sairastanut ensin anorekisaa muutaman vuotta ja nyt bulimiaa pari vuotta. Pahimmillaan oksensin yli kymmenen kertaa päivässä, mutta nyt onneksi enää yhdesti päivässä ja joskus venyn jopa hienoon suoritukseen: en oksenna yhtään kertaa! Minäkään en ennen välittänyt, enkä edes tiennyt, mitä bulimia aiheuttaa. Sitten tulivat sydämen rytmihäiriöt ja kaliumin vajaus ja alkoi pelko sudämen pettämisestä. Nyt minulla on pieni puolivuotias tytöntylleröinen, jota rakastan yli kaiken. Ja hänen takiaan olen päässyt parantumisessa eteenpäin. Sydämeni oireilee vieläkin ja pelkään jatkuvasti, että joku päivä pieni tyttöni joutuu jatkamaan elämää ilman äitiään. Miettikää sitä, te nuoret! Teilläkin on joskus lapsia, ja elämässä jotain niin kallisarvoista, että teillä todella on merkitys elää! Joten hakekaa apua NYT, että joskus voitte elää noirmaalia elämää ja nauttia siitä. Niin moni on kuollut syömishäiriöön, ei me tarvita niitä yhtään enempää! Minä olen parhaillaan hoidossa ja lääkityksellä ja toivo paremmasta huomisesta elää, jos vain elimistöni jaksaa...Toivon sitä NIIN kovasti, en muuten, mutta lapseni takia. Lopettakaa tuo elämällänne leikkiminen ja hakeutukaa hoitoon. minä jos joku tiedän, että parantuminen on vaikeaa, mutta terve ja onnellinen elämä on sen kaiken arvoista. Varmasti.
HEI IHAN TOTTA ÄLKÄÄ!!!!!!!!!!
SOHVI
3632
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täytyy sanoa, että vaikuttunut olen!
paitsi, että mä en välttämättä kskaan voi saada lapsia:( sekin on ihan tämän ansiota:(
No, sitähän et voi tietää ennen kun kokeilet (vai oletko jo yrittänyt), että saatko lapsia. Se ukaasi oli päällä mullakin, ja olin varma etten pysty tulemaan raskaaksi, mutta niin vain tulin. Mulla on elämäni aikana ollu syömishäiriön takin menkat poissa useampia vuosia.Mutta siis pointtini oli kuitenkin se, että onhan nyt elämässä muitakin asioita joiden takia jatkaa elämää. Kaikki; opiskelut, työ ,ystävät, parisuhd, kaikki mikä yleensä tekee elämästä elämisen arvoisen. En halua kuulostaa kliseiseltä, ja tiedän varsin hyvin, että kun bulimia on pahassa vaiheessa, ei jaksa kavereita, työtä, opiskelua eikä mitään, mutta elämänsä voi saada takaisin. En tarkoita olla yltiöpositiviinen, luonteeltani olen oikeastaan päinvastainen, mutta tämä asia on niin iso, elämä saadaan vain kerran elettäväksi, ettei siitä voi eikö varsinkaan saa luopua noin vain. Mulla ainakin epätoivon hetkiä on hirveesti mutta on vaan pakko, PAKKO, mennä läpi harmaan kiven ja selvitä voittajana.