Avotarjonta

tigerente

Synnytykseni oli mielestäni kohtalaisen vaikea, lähinnä siis ponnistusvaihe. Vauvan synnyttyä selvisi, että hän oli avotarjonnassa. Kätilö ei sen enempää asiasta puhunut synnytyksen jälkeen, eikä myöskään hoitajat. Ponnistusvaiheen pitkittyessä alkoi itselle vain tulla jo aika epätoivoinen olo ja kätilö sai itseni tuntemaan surkeaksi synnyttäjäksi. Myöhemmin olisin halunnut lisää tietoja avotarjonnasta, mutta ainakaan googlen kautta en löytänyt. Olisikin mukava kuulla "kohtalotovereista". Ja jos joku muu löytäisi nettiosoitteitakin asiasta :)

8

10401

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äiti 4:lle

      oli jonkun muksun kohdalla. Eli tarkoittaa sitä, että kun "normaalisti" vauvan leuka on alhaalla kiinni rinnassa, eli tulee ulos päälaki edellä, niin nyt vauvalla olikin leuka pystyssä ja tuli ulos otsa edellä. Normaalissa asennossahan tilan tarve on pienempi kuin tässä tapauksessa.
      Minulle puhutiin avoimesta raivotarjonnasta, jospa sillä löytyisi enemmän tietoa.

      • tigerente

        Tämä neiti syntyi kasvot ylöspäin, normaalistihan tulevat kasvot joko oikealle tai vasemmalle kääntyneenä. Tilaa tosiaan tarvittiin ja aika jumissa oltiin :( Ei löytynyt sillä avoimella r.tarjonnallakaan tietoa :( Vaikka pääasiahan on, että vauva syntyi ja oli kaikin puolin terve :)


      • sisäistää kaikilla

        Sinulla on juuri ollut tämä kaikkein hankalin tarjonta, eli otsatarjonta.

        Varsinaisesti ns. avotarjontaa ei ole virallisesti olemassakaan, vaan se on lähinnä sairaalaslangia ja tarkoittaa vain kasvojen syntymistä ylöspäin, siksi sitä ei kovin helposti googlettamalla löydy. Tarjonnat päätilassa jaetaan virallisesti vain: Takaraivo-, laki-, eturaivo-, otsa- ja kasvotarjontaan.

        Avonainen otsatarjonta tarkoittaa käytännössä sitä, että vauva syntyy kasvot ylöspäin ja otsa edellä. Normaalisti vauva syntyy kasvot alaspäin ja takaraivo edellä.


    • kasvot ylöspäin

      Avotarjonta tarkoittaa juuri sitä, että vauva syntyy kasvot ylöspäin ja selkä alaspäin, sen sijaan että syntyisi kuten valtaosavauvoista kasvot äidin peffaan päin.

      Usein tämä tarjonta sekoitetaan siihen, ns. kasvotarjontaan, jossa vauva tulee normaalisti selkä ylöspäin, mutta kasvot eteenpäin. Siis koukistaen rajusti niskaansa (kuten me katsoessamme suoraan ylöspäin)ja silloin tilaa onkin huomattavasti vähemmän.

      Hankalin tarjonta on kuitenkin se, jossa vauva tulee otsa edellä, silloin pään suurimman ympärysmitan täytyisi päästä kulkemaan luisen aukon läpi ja siinä voi tulla ongelmia.

      Olen todella pahoillani, että kätilö pilasi synnytyskokemuksesi :(

      • myös meillä

        hei!

        Minä synnytin kaksoset n. kk sitten, molemmat tulivat maailmaan avotarjonnassa. ovat ensimmäiset lapseni, joten synnytyksen vaikeutta en osaa oikein arvioida, kipeää teki, mutta oli onneksi nopeasti ohi.


    • .......

      Meidänkin poika oli avotarjonnassa ja tunnin ponnistuksen ja imukuppiyrityksen jälkeen tehtiin hätäsektio.
      Ihmettelin tässä vaan että toisilla on avotarjonnasta huolimatta lapset syntyneet alakautta :O Onkohan itselläni vääränmallinen lantio sitten.. Kipu meinaan oli valtavaa suuresta lääkemäärästä huolimatta (ei se synnytys nyt tuskatonta ikinä ole mutta eivät muut saleissa huutaneet täyttä kurkkua). Sairaalassa sanottiin että voin synnyttää tulevaisuudessa alakautta mutta neuvolassa meinattiin lantion olevan sellainen ettei sieltä välttämättä lapsi mahdukkaan. Tiedä nyt sitten ketä uskoa. Ehkä ensi kerralla käyn yksityisellä tekemässä synnytystapa-arvion..

      • nimim.

        poitsu, karvaa vajaat 4kg tuli kanssa otsa edellä. ei ollut suurempia ongelmia ja koko touhu kesti sen 25min. tosin lantiossa oli reippaasti tilaa ja spinaali puudutus oli upea! jäi tosi hyvä fiilis, vaikka kätilökin kertoi "väärästä" tarjonnasta vasta pojan punnittuaan.....


    • mmmamm

      Neljäs lapseni syntyi avotarjonnassa, jota ei paria tuntia ennen synnytystä ultrassa huomattu. Kaikki aikaisemmat lapseni ovat syntyneet alakautta, ja tämä neljäs oli syntyessään kaikkein pieninkin (300g vähemmän). Pienuudesta ja järjestysnumerostaan huolimatta kuopus järjesti minulle epiduraalista huolimatta suurimmat tuskat ja vaikeimman ponnistusvaiheen kuin kukaan aiemmin. Ja minä olen kuitenkin 180cm pitkä, tilaa tulla kyllä varmasti oli, mutta asentovirhe teki kipeää jo kun vauva lähti laskeutumaan. Ponnistusvaihe oli lyhyt, n. 20 min, mutta töitä sai ihan tosissaan tehdä että sain lapsen ulos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      31
      1616
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1301
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1251
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1094
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1055
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      949
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      92
      917
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      145
      757
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      732
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      697
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      624
    12. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      623
    13. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      609
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      608
    15. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      601
    16. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      41
      590
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      587
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      576
    20. 46
      553
    Aihe