Olipa kerran mies nimeltä Juki jota oli jo nuorena puraissut urheilukärpänen. Sitten kun hän varttui ja sai lapsia ajautui hän jääkiekon pariin, myöhemmin sitten Kärppiin. Silloin kun ajat olivat ankeita hän työskenteli talkoilla.(konkurssin jälkeen) Ensin vuoden A-junioreissa oli jopa tehnyt sopimuksen 20.000 markkaa josta sai sitten 300 markkaa kaudesta mutta silloin ei raha ollutkaan pääasia. Vuoden jälkeen hänet kutsuttiin edustusjoukkueen huoltajaksi. Kuinka ollakkaan siellä vierähtikin 10 vuotta siihen aikaan mahtuikin monenlaista. Sittenpäs onni potkaisikin kun työpaikasta tulikin ihan päätoimi. Siltikin ajat olivat alussa aika vaikeita mutta jostakin oli aina pojille varusteet ym. löydyttävä. Kerrankin alkuaikoina kun olin ollut kevään ilman palkkaa ja kysyin eräältä kiinteistönvälittäjältä joka silloin hommaa yritti pyörittää että oisko mahd.saada edes osa palkoista juhannukseksi vastaus oli tyly, en voi auttaa. Vuodet vieri ja niinhän sitä aikanaan noustiin jopa SM-liigaan. Valmentajat vaihtui ja Juki vain oli ja touhusi hommiaan ja aina talon etua ja parasta ajatellen, kunnes koitti kevät 2004 elettiin huoltajille raskaita aikoja silloin kun muut lepäs huolto muutti majaa evakkoon Kempeleeseen jäähallin remontin alta jo toisena kesänä peräkkäin. Joka tuotti paljon ylimääräistä työtä. Jota kukaan ei varmaan edes huomannut. Siitä mentiin vain sinnillä eteenpäin ja odoteltiin kesälomia mutta kas kummaa joku isonenäinen soitti 2viikonjälkeen että onko meillä tullut jokin väärinkäsitys kun ei huoltoa näy hallilla? Eipä siinä sitten muuta kuin töihin vaikka olin mennyt edellisenä Perjantaina naimisiin ja suunnittelin jopa pienelle häämatkalle lähtöä, sehän suuntautukin sitten Kempeleen jäähallille ja taas mentiin 2 vuoroo ilman sen kummempia korvauksia. Samoten kun ei koskaan korvattu tuota menetettyä lomaakaan. Mitä vielä jouduimme huoltaja kaverini kanssa puhutteluun kun emme olleet silloin paikalla. Olimme kyllä edellisinä vuosina tottuneet oikeisiin lomiin niinkuin muutkin ihmiset. Isonenä vain ilmoitti tylyst että olette edellisenä vuonna pitäneet 6 viikkoa lomaa. Mitä sitten,niin kai se oikeesti pitäis mennäkin. Tästähän seurasi että ennen Lokakuun loppua Jukimme oli puhki ja jäi ekakertaa 2 viikon sairalomalle. No sen jälkeen ei töihin ollut enää menemistä?? Vaan suoraan Lekatien toimistolle jossa kysyttiin että paljo pitää maksaa että jään pois töistäni,,,miksi? Olinko liian pelottava kokemattomille valmentajille vai mikä? Johtaja vielä ilmoitti mulle että ei kannata alkaa riiteleen (kuulemma Oulu on niin pieni paikka) Olisin kai minäkin voinut sanoo että niin on ja siihen ei tavi kuin isontuopin!! Tiedoksi tuo vaan. No niinhän siinä myöhemmin kävi että työsopimus purettiin...Josta myöhemmin jäi minulle pahamaku suuhun. Siihen palaamme vielä myöhemmin. Kait nyt lukijat ymmärtää että minun sympatiani ovat ko. seuraa kohtaan aika huonot. Olenkin suunnitellut että pitäisikö perustaa anti Kärpät fanClub ry. Tarve sille tuntuisi kylillä kyllä olevan jo. Nämä tarinat ovat sitten totta joka sana. Tulen kirjoittelemaan jatkossa vielä paljon lisää näitä juttuja, aikaakin nyt on ja voimatkin alkaa palautumaan. Ja jota kiinnostaa voi kysellä lisää,nimelläni löytyy myös 2 puhelinta . Hyvää Joulua kaikille paitsi? Miettikääpä sitä
Olipa kerran
Juki
1228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen pahoillani siitä, miten sinua on seuran taholta kohdeltu. Toivoisin kuitenkin, ettet likaveden mukana heitä pois lasta, kuten sanonta kuuluu. Johtoporras ei välttämättä aina ole reilu eikä mukava. Luulenpa, että muuallakin on törmätty kiittämättömyyteen maailman palkkana.
Kärppien pelaajat ovat asia erikseen ja toivon, että heitä kannustat jatkossakin. He tuskin ovat tehneet mitään väärin sua kohtaan.
Hyvää joulua. Älä katkeroita mieltäsi. Se myrkky syö lähinnä itseäsi ja annat sillä tavoin tavallaan vallan niille,jotka ovat sinua kohdelleet kaltoin.