En tiedä miten tähän tilanteeseen olen ajautunut. Masennus ja synkkyys ovat olleet elämässäni niin pitkään, etten enää osaisi kuvitellakaan eloa muuten. En ole onnellinen enkä tasapainoinen, on monia asioita, joihin en pysty..
Tavallaan se harmittaa, että haluaisin tehdä monia asioita, kuten osoittaa empaattisia tunteita.. Tähänkään en pysty, vaikka yrittäisin (ja yrittänyt olenkin). En näe ulospääsyä tilanteestani, enkä varmasti osaisi elääkään, jos tilanne muuttuisi.
Olen ihmisen irvikuva. Pystyn kyllä tavallaan adaptoitumaan tilanteisiin ja vaikuttamaan ulospäin positiiviselta, mutta tämä on vain valheellinen naamio.
Mitähän minun pitäisi tehdä.. lääkkeitä en tarvitse enkä halua.
Tavallaan se harmittaa, että haluaisin tehdä monia asioita, kuten osoittaa empaattisia tunteita.. Tähänkään en pysty, vaikka yrittäisin (ja yrittänyt olenkin). En näe ulospääsyä tilanteestani, enkä varmasti osaisi elääkään, jos tilanne muuttuisi.
Olen ihmisen irvikuva. Pystyn kyllä tavallaan adaptoitumaan tilanteisiin ja vaikuttamaan ulospäin positiiviselta, mutta tämä on vain valheellinen naamio.
Mitähän minun pitäisi tehdä.. lääkkeitä en tarvitse enkä halua.
Vastaukset 13
Vanhimmat
No terve Sinulle masentunut. Itse olen nyt 33- vuotinen mies ja olen kärsinyt masennuksesta (tai niin se diagnosoidaan) lähes koko ikäni.
Elämässäni on tapahtunut PALJON asioita, hyviä ja huonoja, mutta aina on päällä se tunne ettei kuulu minnekään; vaikka olisi kotona en tunne olevani oikeassa paikassa. Minulla on ollut perhe, kaksi poikaa ja ex- vaimo, joita tapaan toisinaan, poikiani tietty useammin.
Ihmissuhteista puhuttaessa voit varmaan yhtyä siihen, että ne ovat aina jotenkin pinnallisia ja jos (enää) vanhojakaan "ystäviä" ei enää tapaa, niin varmaa on ettei pysty luomaan minkäänlaisia uusia tasapainoisia ihmissuhteita, eikö?
En väitä, että tietäisin miltä Sinusta tuntuu, mutta minä olen oppinut ikäänkuin hyväksymään (luovutinko...??) sen, ettei minusta KOSKAAN tule ehjää ihmistä, jos sitten sellaista onkaan.
Terapioissa ja lääkehoidossa olen ollut jo noi 15 vuotta ja voin sanoa, että niistä VOI olla apua, mutta se(kin) riippuu paljolti itsestään miten ne auttavat.
Nyt aikuisena olen paljonkin miettinyt syitä olotilaani ja se on tuonut paljon kipeitä asioita esille, mutta nekin on kohdattava jotta voisi ymmärtää nykyhetkeä, eikö?
Sanoisin vielä, että pyydä apua; ei se ota jos ei annakaan. Koetahan jaksella.
Elämäntilanteessasi on paljon samoja piirteitä itseni kanssa.. tai oikeastaan tuntemuksissasi, ei niinkään ympäristössä. Tiedän, että jos alottaisin suhteen, niin se päätyisi eroon väistämättä luultavasti ennemmin kuin myöhemmin. Itseasiassa torjuin juuri erään ihmisen, koska tiedän, että siitä ei seuraa kuin kipua ja kärsimystä.
Uusien ihmissuhteiden luominen on todellakin hankalaa, kun viimeaikoina varsinkin useat vanhatkin ovat alkaneet kariutua.
Olen itsekin hyväksynyt sen, ettei minusta koskaan tule ehjää tai kokonaista ihmistä.. luullakseni noilla tarkoitetaan juurikin onnea, tasapainoa, tyytyväisyyttä ja elämäniloa. Vieraita käsitteitä itselleni.
Kaikkein eniten tunnen samankaltaisuutta siitä, etten minäkään tunne kuuluvani mihinkään.. Olen "hyvien ystävienkin" seurassa hiljainen ja vaivautunut.
Kyllä minä pitkällä elämänkokmuksella kuten Sinäkin voisimme vaihtaa ajatuksia ja päänongelmista, ystäviä ei ole KOSKAAN liikaa..?!?!
Jostahdot, voit kirjoittaa minulle: Profiilini löytyy kyllä suomi24:n sivuilta, mutta: [email protected]
Sinulla on aika paljon samanlainen elämän tarina kuin minulla. Olen myös melkein koko elämäni kärsinyt ihmispeloista ja sisäisestä kyvyttömyydestä selvitä elämässä. Koin myös v.72 hengellisen heräämisen ja se oli hieno kokemus. Mutta ei sekään tuntunut poistavan niitä pahanolon tunteita, joita minulla jatkuvasti vaan oli. Olen eron kokenut mies, 16 avioliittovuoden jälkeen. Se kokemus oli minulle kuin piste iin päälle ja ajattelin, että ei minulle mikään koskaan onnistu, olen luuseri. Olen sen jälkeen kärsinyt myös paniikkihäiriöstä. Nyt vasta jälkeenpäin ymmärrän, että sisäinen rikkinäisyys oli syynä siihen, miksi elämäni epäonnistui usein ja olin kyvytön hyviin ihmissuhteisiin. Käytin myös joskus alkoholia paetakseni todellisuutta. Menin sitten uusiin naimisiin ja ajattelin että nyt asiat muuttuvat, mutta silti elämäni oli silti vaan ahdistavaa, kunnes viimein n.5 vuotta sitten kuulin eräiltä ystäviltä, että ruotsissa on parantumiskeskus, jossa ihmiset saa hengellistä apua, ja siellä uskotaan, että Jumala voi parantaa ihmisen sisäiset haavat. Ajattelin, että olen valmis tekemään mitä vain,ja menemään minne vaan, jotta tämä elämä, jossa suurimpana haaveena oli, että kuolisi pois kärsimästä, siihen tulisi muutos. Ja niin menimme ruotsiin Arken församling seurakuntaan ja raamattukouluun nimellä Jeesus parantaa ja eheyttää . Halusin saada tämän sisäisen parantumisen hinnalla millä hyvänsä. Aloin oikein tosi töihin remonttikohteena oma elämä. Kävin siellä kaksi vuotta ns. eheytymislinjaa . Ja otin vaan vastaan Jumalan parantavaa rakkautta monella tapaa . Tänä aikana tuli elämääni kaipaamani muutos. Jumala sai parantaa ja vapauttaa minut vuosia kestäneestä epäonnistumisen noidankehästä, masennuksesta, itsevihasta ja vanhoista, vääränlaisista ajatusmalleista. Koen tänään, että olen saanut takaisin itseluottamuksen, uuden omanarvon tunteen .Tärkeintä on, että koen olevani rakastettu ja hyväksytty Jumalalta, sovitettu syyllisyydestä Jeesuksen kautta, voin rakastaa itseäni ja muita. Lisäksi suhtaudun elämään tänään toivorikkaasti ja uudella luottamuksella myös Jumalaan. Ihmettelen vaan nytkin koko ajan mitä minulle on tapahtunut. Opin myös ymmärtämään, mitkä olivat ne elämääni haitanneet sisäiset haavat, jotka olivat tehneet minusta kyvyttömän elämään. Löytyi hylätyksi tulemista ja kaikenlaisia pelkoja, jotka olivat rampauttaneet minun itseluottamukseni ja omanarvontunteeni . Raamattukoulussa oli esirukous keskusteluja, sain paljon henkilökohtaista sielunhoitoa ja paljon mahdollisuuksia puhua ulos niitä asioita jotka toivat syyllisyyttä.
Haluaisin lohduttaa sinua, lukijani että toivoa on. Ei tarvitse jäädä omaan kämppään kuolemaan surkeuteen ja odottelemaan pahinta. Minäkin löysin avun ja muutoksen. Olen 51 vuotias mies. Nämä 4 viimeisintä vuotta ovat olleet elämäni upeimpia. En olisi koskaan voinut ennen uskoa olevani niin ehyt ja onnellinen kuin tänään olen. Vaatii aina nöyryyttä lähteä etsimään apua jostakin sellaisesta suunnasta, josta ei ole koskaan ajatellut avun tulevan. Jumalalta tulee apu kaikkiin elämän kipuihin ( elämää parantavat asia, jotka ovat usko, toivo, rakkaus ), mutta siihen työstämiseen on itse suostuttava ja haluta todellista muutosta elämäänsä. Häpeä estää usein avun hakemisen, mutta Jumala ei syytä vaan, eikä Hänen edessään tarvitse hävetä mitään. Kuule , elämä voittaa sinunkin kohdallasi.Lähde etsimään apua pelkäämättä ja epäröimättä, rohkeasti.
En oikein jaksa agnostikkona uskoa edes jumalan olemassaoloa saati sitten Hänen vaikutusvaltaansa ihmisiin. Jokainen tekee valintoja, päivittäin, tunneittain...jne...jne Ne kaikki valinnat muokkaavat persoonallisuuttasi, ja muista: ihminen on VAIN kokemustensa summa.
Jokainen kai tulee uskollaan autuaaksi, mutta se kait on uskontojen tehtävä...??
Eli itse siinä työt teet, muutut ja eheydyt; usko pois; se EI ole jumalan tahto vaan Sinun tahtosi ja valintasi!!!!
Tervehdys
Kiitos mielenkiintoisesta tarinastasi.
Olen 15 vuotta ollut "oravanpyörässä" eli tehnyt töitä ympäripyöreitä päiviä. Olen vajaan 10 vuotta mennyt nukahtamislääkkeillä päivästä päivään, että pysyisi mukana tahdissa. Korkea työmoraali on ollut kokoajan päällimmäisenä, tehdä työni niin hyvin, ettei kenelläkään olisi mitään moitittavaa. Viimeiset 10 vuotta en ole katsonut kelloa, jolloin työni teen, venynyt aamusta sekä illasta. En ole elänyt itselle vaan työnantajilleni. Olen vaihtanut useita kertoja työpaikkaa luullakseni, että seuraavassa paikassa pääsisin helpommalla. Näin ei kuitenkaan käynyt. "Nälkä kasvaa syödessä" kuuluu sanonta. Aina on pitänyt rakentaa uudessa työpaikassa "uskottavuus", että ylitän kaikkia asetetut tavoitteet. Jos niitä ei suoraan ole kerrottu olen itse ne tehnyt mielessäni ja mennyt aina sieltä, missä aita on korkein. En ole sairastellut paljoa (flunssa jne.). Tulin uskoon n. 3 vuotta sitten ja usko Jumalaan on auttanut jaksamaan eteenpäin. Ennen uskoon tuloa bailasin viikonloput ankarasti turruttaen itseni alkoholilla, mutta ne krapulat ja morkkikset vain pahensivat tilannetta. Lomillani en ole saanut nukuttua ilman nukahtamislääkkeitä ja työasiat pyörineet kokoajan mielessä. Nyt olen tullut tilanteeseen, että "nöyrryin" itselleni ja jäin sairauslomalle, johon on niin vaikea tottua.Sanoin itselleni, että olen ollut työnarkomaani. Olen ollut n. 1 vuoden ajan ammatilaisen potilaana tavaten kerran kk:ssa, välillä 2 x kk:ssa. Tilanteeni on, ettei nukahtamislääkkeet enään auta. Monia merkkejä vaihdeltu. Sairauslomapäivät ovat menneet osaksi neljänseinän sisällä, koska ei jaksa lähteä mihinkään, eikä jaksa nähdä ketään.Reilun kuukauden olen ollut poissa töistä. Kaupassa on pitänyt kuitenkin käydä siinä vaiheessa, kun jääkaapissa on pelkkä valo. Töissä on tullut käytyä silloin tällöin pistäytymässä. Olisin todella kiitollinen, jos joku on / tai on ollut samassa tilanteessa ja miten siitä selvinnyt taas "raiteille". Edellä oleva henkilö kirjoitti Arken srk:nan Eheytymis linjasta. Täytyy harkita.
Viime päivinä olen huomannut, että olen alakuloinen, en iloitse oikeastaan mistään, tunteet latistuneet, ruoka ei maistu, makea maistuu, nukahtamislääkkeet eivät tehoa.
Olenko "liian terve" hakeutuakseni sairaalaan? Mitkä ovat kriteerit, että sinne pääsisi. Ei ole itsetuho ajatuksia. Haluan vaan saada normaalista unesta kiinni ja elää normaalia elämää. Mitkä on vaihtoehdot?
Diagnoosi on pitkälle edennyt stressitila, ei depressiota. Lääkityksenä Efexor ja Imovane (ei tehoa), Opamox ( ei tehoa). Terveisin epätoivoinen.
Itse sairastan kroonista masennusta..ja mikään ei maistunut..ei mikään..tuntui..kuin elämäni oli täynnä kärsimyksiä..ja kuoppia..Sitten nöyrryin pyytämään apua Jumalalta..ja tulin uskoon..ja päivässä lähdin liikkeelle ja opin nauttimaan niistä asioista..mitä minulla on..ja olen tässä hetkellä hyvin onnellinen.Ja ne vaikeudet..joita elämässäni on riittänyt..ovatkin muuttuneet ilonaiheiksi..ja opettaneet minua kasvamaan.
Herra kantaa heikkoja ja masentuneita..ja Jumalan rakkaus on valtavan suurta.
En ehkä tässä olisi..ilman tätä uskoani..ja Herran apua.
Lääkitys minulla on edelleen..ja olen saaanut mahtavia ystäviä uskon kautta..jotka tukee..ja jaetaan ilot ja surut.
Voimia teille..olette arvokkaita!!
Mukava kuulla, että kertomukseni toi toivoa. Minulla kävi elämässäni kanssa niin ikävästi, että en hoitanut omaa elämääni mitenkään, eli laiminlöin sen ja etsin vaan elintasoa. Sitten huomasinkin että yhtäkkiä oli konkurssi käsillä. Monet eivät tajua sitä että Jumalan tärkein halu on PARANTAA IHMINEN. Hänellä on se rakkaus, toivo ja terve itseluottamus, omanarvontunne antaa ihmisille jota kaikki etsivät. Minulla ei ollut enää vaihtoehtoja. Olin niin kyllästynyt burn-autteihin ja pelkoihini, että olin valmis käyttämään etsimään apua mistä ikinä sitä löytää. Tämä ruotsissa oleva Arken olikin kuin tehty minun tarpeilleni. Oli mahtavaa saada puhua kipunsa, saada henkilökohtaista esirukousta. Sain tuntea että olen tärkeä, nyt minun asiaani käsitellään , minua autetaan. Käytin itse myös lääkkeitä. Mutta nyt olen niistä ollut riippumaton. Lääke on ihan hyvä, mutta minusta ne lievittää, ei poista syitä. Tiedän erään tytön joka parani Arkenissa vaikeasta skitroreniasta, ja on tänään elämässä täysillä mukana. Näin hänen toipumisensa kun hän oli yhtaikaa kanssani siellä. Sanon vielä että jos ei hoida masennusta ajoissa se voi viedä itsetuhoon. Jos halua keskustella Arkenista kanssani, voit lähettää minulle sähköpostia: [email protected]. Arkenista löytyy lisätietoja www.arken.org ja sieltä löytyy suomenkieliset sivut. Toivon sinulle Jumalan siunausta ja antakoon Hän sinulle uuden voiman elämään , sekä ilon, rauhan ja tulevaisuuden toivon.
Kiva kuulla että apu on löytynyt. Masentunut kyllä huomaa usein ettei muut ihmiset jaksa ymmärtää sisintä, mutta Jumala kyllä ymmärtää.
haetaanko me työnteolla ihmisten hyväksyntää? Jeesus ruokki ihmisiä ehdoitta ja kehotti katsomaan taivaan lintuja. Miksi me ihmisten suosiota etsimme? Ilmeisesti luottamus Jumalaan on vajavainen. Minulla oli kerran työnjohtajana "työhullu" mies. Hän vaati alaisiltaan samaa. Menimme työkaverin kanssa vielä isomman kihon luokse ja kerroimme, ettemme hyväksy työnjohtajan vaatimuksia. Isokiho sanoi "tiedän työnjohtajan sairaudesta ja sanon hänelle ettei sairastuta muita". saimme rauhan. Annetaan kaikki itsellemme rauha koska, Hän myös on antanut rauhan.
On hienoa, että pystyt siirtämään ongelmasi olemattoman substanssin harteille.. Itse en siihen pysty, koska tiedän, ettei mikään katoa kieltämällä sen olemassaolo. Tällä tarkoitan ongelmia, jotka mielestäsi jumala parantaa.
En edes jaksa miettiä enää koko jumaluus käsitettä. En vain yksinkertaisesti pysty elämään käsittelemättömien asioiden kanssa.. älkää työntäkö uskomuksianne jokapaikkaan, on olemassa rationaalisia ihmisiä, joihin uskonnot eivät tehoa.
Se, että osaa ajatella omilla aivoillaa, ei tee ihmisestä kokonaista. Mielestäni suurinta mielenvikaisuutta on sysätä käsittelemättömiä asioita pois mielestä ja varsinkin yleisesti hyväksytyn mielenvian eli jumalan niskaan. No ehkä se onkin yksilöllisellä tasolla pelastus sille, joka asiaan uskoo.. kertomuksesi oli hieno, mutta merkitykseltään vain tarina muiden onttojen ajatusten seassa minulle.
Kunnioitan sinun mielipidettäsi. Ja niin Jumalakin tekee. Eli ota tai jätä. Sinulla on oma tahto, eikä Jumalakaan halua väkivalloin elämääsi tunkeutua. Mutta sanoisin kuitenkin niin että jos minä en olisi lähtenyt ennakkoluulottomasti liikkeelle ja toiminut, luultavasti olisin tänään samassa jamassa. Vielä neuvo, elä sulje elämästäsi tärkeitä ovia, joita edessäsi on vain siksi että sinulla on joku ennakkoluulo.
Tervehdys
Kiitos asiallisista viesteistä.
Tuumaillaan tässä sairauslomalla, jos tämä lepo ja lääkkeet eivät auta ( ja tietenkin rukoukset ),
kyselen Arkenin eheytymislinjasta tarkemmin myöhemmin.
Kiitos kaikille vastanneille, Siunausta jatkoonne.