Tamperelaisille

"Mellakka sattui Viking Amorellalla keskiviikon vastaisena yönä. Rähinään osallistui joukko tamperelaisia maahanmuuttajataustaisia matkustajia sekä Viking Linen työntekijöitä."
http://www.iltalehti.fi/2005/12/16/200512163860536_uu.shtml
10897
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Oliva hypänny ilmeesestti tukholmista väärääl laivvaa, ja sitteniittä oli yritetty viärä väkisten Turkkuun! Ei sitä oikeemmuutev voi selittää!

Äänestä

ai että miten ihaanata.

Aamulehti ei aluksi halunnut/muistanut kertoa että rähisijät olivat irakilaistaustaisia. Monet varmaan jo luulivat että "taas saa hävetä suomalaisuuttaan näiden juopuneiden rähisevien suomalaisten takia"
Pitänee näköjään jatkossa ostaa iltasanomat tai jokin ruotsalainen lehti, mikäli haluaa saada tapahtumien kulusta tarkempaa tietoa, sillä aamulehden rasisminvastainen sensuuri toimii.

Iltalehden jutussa nämä riehuneet pakolaiset perustelivat riehumistaan näin jälkikäteen, että Viking Linen työntekijät olisivat ärsyttäneet heitä mm. keskisormea näyttämällä.
Ei ole kyllä kovinkaan uskottavaa tuollainen perustelu. Onneksi rikostutkijoilla on hallussaan videokameroiden pätkä, josta käy ilmi tapahtumien oikea kulku, ja että mitään keskisormea ei oikeasti olla missään vaiheessa vilautettu, vaan kyseessä on vale.

Näiden Irakilaistaustaisten matkat maksettiin verorahoilla. Nyt sitten vielä ihmetellään, miksi se rasismi vain yleistyy aina vain enemmän.

Äänestä
  • Mihinkähän tiatoo täääkin taas perustuu.
    SuomalaisJuntit sielä huseraa ja häiriköi joka jumalan laivalla mutta ei siitä kukaan kirjoita! Eli tikusta asiaa, totes taku karehtien!

    Äänestä

  • Kyllä Aamulehden uutisissa oli maininta, että rettelöitsijät olivat ulkomaalaisia. Lauantain Aamulehden uutinen rettelöstä oli Iltalehden uutisen kaltainen. Minusta uutisen otsikko olisi kyllä voinut olla, että rettelön aloittivat tampereella asuvat maahanmuuttajat. Maahanmuuttajien tekemistä laittomuuksista minustakin liian usein koitetaan vaieta.

    Äänestä

  • avohoitopotilas kirjoitti:

    Kyllä Aamulehden uutisissa oli maininta, että rettelöitsijät olivat ulkomaalaisia. Lauantain Aamulehden uutinen rettelöstä oli Iltalehden uutisen kaltainen. Minusta uutisen otsikko olisi kyllä voinut olla, että rettelön aloittivat tampereella asuvat maahanmuuttajat. Maahanmuuttajien tekemistä laittomuuksista minustakin liian usein koitetaan vaieta.

    Aamulehti on tutkitusti Suomen oikeistolaisin (siis USA-myönteisin) laajalevikkinen sanomalehti. Irakin sodan aikana hurrattiin sotahulluille jenkkikenraaleille etc. Tuoreena tamperelaisena olen järkyttynyt lehden tasosta, joka tyyliltään muutenkin vastaa korkeintaan pienen kunnan paikallislehteä. Mm. kulttuurikritiikit ovat ala-arvoisia. Vaihdan takaisin Hesariin.

    Äänestä

  • avohoitopotilas kirjoitti:

    Kyllä Aamulehden uutisissa oli maininta, että rettelöitsijät olivat ulkomaalaisia. Lauantain Aamulehden uutinen rettelöstä oli Iltalehden uutisen kaltainen. Minusta uutisen otsikko olisi kyllä voinut olla, että rettelön aloittivat tampereella asuvat maahanmuuttajat. Maahanmuuttajien tekemistä laittomuuksista minustakin liian usein koitetaan vaieta.

    Juu, on se muuallakin huomattu tämä aamulehden sensuuri.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000035&posting=22000000012589735

    Olen sitä mieltä, että jos maahanmuuttaja syyllistyy täällä rikokseen, tulee lehden kertoa tekijän kansallisuus jne. Vakavissa rikoksissa tulisi näyttää myös kuva. Tämä siis periaatteesta, jotta huomataan, kuinka suuren osan maamme rikoksista tekeekään nämä maahanmuuttajat, joita ei montaa prosenttia maassamme ole.

    Äänestä

  • lukija aamuisen lehden kirjoitti:

    No, sithän pitäis pistää Aamulehteen joka helvetin äijän naama kun tallinnan ja ruotsin laivoilla riahuu ja joutuu usein putkaan, ellei sammu ennen sitä omaan oksennukseensa! Plääh, aamulehdessä olis turpeita suomalaisa ukkoja punasine silmineen eikä siihen mahtuis enään hurraata USA:lle ja sen neropatti presidentille!

    Tämä on sitä iänikuista provoo jota saa näillä suomi24 sivuilla lukea jatkuvasti! on tää niin rasistinen sivusto!

    Äänestä

  • tää jauhaminen kirjoitti:

    "sithän pitäis pistää Aamulehteen joka helvetin äijän naama kun tallinnan ja ruotsin laivoilla riahuu ja joutuu usein putkaan"

    Kyllä noista suomalaisryhmienkin riehumisista on uutisoitu, mm. TPS:n kiekkoilijoiden tappeluista viime syksynä.

    Tässä on vain se ero, että suomalaiset harvemmin lyövät naispuolisia turpaan ja vielä harvemmin ne matkustavat verovaroin kustannetuilla risteilyillä. Kyseiset kulttuurinrikastajat olivat verovaroin maksetuilla äänestysmatkalla Tukholmassa ja kiittivät mahdollisuudesta pistämällä yökerhon paskaksi.

    Äänestä

  • teepeeäs kirjoitti:

    En mitenkään halua puollustella suomalaisia riehujia, mutta väitän, ettei todellakaan ole sama asia, että tekeekö rikoksen suomalainen vai maahanmuuttaja/pakolainen.

    Suomalaiset ovat tämän maan isäntiä ja pakolaiset ovat täällä vieraina, joten se tekee asian sietämättömämmäksi. Lisäksi kun tälläkertaa kyseessä oli verorahoilla varoitettu matka tukholmaan äänestämään irakin vaaleihin.

    Meillä on täällä maassa ihan tarpeeksi rähisijöitä omastakin takaa, joten tänne turvaan ja sosiaalituen piiriin otettujen pakolaisten odotetaan käyttäytyvän täällä erinomaisesti.
    Vieraita kun maassamme ovat.
    Yksi mielenkiintoinen pointti on, että jos suomalainen riehuu tällälailla laivalla, hän on lähes satavarmasti humalassa.
    Islaminuskoiset sen sijaan tekevät tälläistä selvin päin, alkoholin käyttöä ei heidän uskontonsa suvaitse.

    Aivan järjetöntä suvaita tämmöinen käytös.
    Tälläisiltä ulkomaalaisilta retostelijoilta tulisi ottaa sosiaalinen tuki kokonaan pois. Paras olisi maasta karkoitus.

    "Sittenhän suomalaisilta riehuvilta juopoilta pitäisi myös ottaa rahallinen sosiaalituki pois"

    - Edelleenkään ei ole sama asia tekeekö rikoksen aito suomalainen vai tänne tullut pakolainen.
    Aidon suomalaisen kotimaa on suomi, meidän yhteiskuntamme on kannettava hänen rötöksensä ja saatava hänet takaisin kaidalle tielle.
    Pakolainen on ulkomaan kansalainen, ei meidän tule kantaa ja suvaita hänen rikoksiaan.
    Tämän takia näille maahanmuuttajille ja pakolaisille ei tule antaa suomen kansallisuutta näin heppoisin perustein, kuin nykyisin on tapana antaa. Mehän voisimme päästää kaikki maailman rikolliset työnvieroksujat maahamme ja antaa heille suomen kansalaisuuden. Näin joutuisimme vastaamaan heidänkin kaikista rikoksistaan, emmekä voisi enään karkottaa takaisin suvun kotimaahan. Sekö olisi oikein?

    Äänestä

onks hyttisiivoojat ruvennu rähiseen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

julkisuutta kirjoitti:

"Mellakka sattui Viking Amorellalla keskiviikon vastaisena yönä. Rähinään osallistui joukko tamperelaisia maahanmuuttajataustaisia matkustajia sekä Viking Linen työntekijöitä."
http://www.iltalehti.fi/2005/12/16/200512163860536_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu