Nyt pakkasilla lasit jäätyvät sisältä. Ajattelin ensin kokeilla raikasilmasuodattimen vaihtoa. Sen vaihdosta on jo aikaa. Tiedän, missä se sijaitsee, mutta en tiedä niksiä miten kotelon kansi avataan.
Raikasilmasuodattimen vaihto/406 GW
Saku
6791
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Matkustajan puolella, tuulilasin edessä oleva musta muovi on siis irroitettava. Muovin alareunassa konetilan puolella on kaksi mustaa kielekettä. Väännä niiden alareunoja ulospäin sen verran, että kielekkeet vapautuvat niiden rei'issä olevista metalliliuskoista. Vaativat aika paljon sormivoimaa, suosittelen pienen ruuvimeisselin käyttöä, etenkin takaisin asennuksessa.
Kyseinen suodatin kannattaa ehdottomasti vaihtaa vuosittain. Sitä saa tarvikkeena mm. Motonetistä hintaan 19,50 e.
Itse kun käytin meisseliä muovipalan kampeamiseen, lasiin tuli aivan pieni jälki, josta kuitenkin lähti halkeama liikkeelle, ja halkaisi lopulta koko lasin.
Eli tässäkin hommassa säästää olemalla varovainen...
Konepelti auki, muovikotelo apumiehen puolella tuulilasin alaosassa
Siinä alaspäin (etupuolella) pari väkästä, tai paremminkin samaa rakennetta kotelon kanssa, ulkonemia paremminkin, ne taittaa haittojen päältä
Voisi pikkasen pakksella lämmittää taittokohtaa, vaikka kupillinen lämmintä vettä kaataa päälle haittojen kohtaan(vesi valuu rintapeltiä pitkin maahan)
Kotelo pois, siinä suodatin näkyykin
Ketelon laitto paikoilleen, katsoa että takareuna kotelosta menee väkästen päälle, ja etuväkäset vain kääntää kiinni, jos ei ala menemään, voi korin väkästä taittaa sopivaan kohtaan, senverran ohutta peltiä saattaa sujua painaessa
Omassani pesin suodattimen, eli pulveriveteen muutamaksi minuutiksi likoon, suihkulla nurinpäin puhallus, tuli kuin uusi, kun oli yön kuivunut
Kiitoksia avusta, homma olikin helppo kun tiesi miten toimia. Suodatin olikin luokattomassa kunnossa.
Kokeilin ajoa ilman suodatinta ja minusta näyttää siltä, että ikkunat pyrkivät huurtumaan edelleen. Lämmönvaihtomeen ei tunnu pääsevän ainakaan jäähdytinneste, koska sen haju ei tunnu ajaessa. Autossa manuaalinen jäähdytin. Olisko vika katkaisijassa, jolla estetään ulkoilman pääsy lämmönvaihtimeen eli se kierrättää nyt vain sisäilmaa. Löytyykö keinoa korjata omin päin vai onko mentävä merkkikorjaamoon tai onko vika muualla?
Senkyllä kuuleekin ja tuntee kädellä, jos ottaa ilman sisältä, ei muuta kuin pää apupuolen jalkatilaa, ja puhallin isolle, kuuluuko tohina tai tuntuuko kädellä ilmanliike
Läpän toimilaitteen toiminan kuulee myös.
Jos ei kuulu ääntä, kun laitat sisäkierrolle ja taas ulkokierrolle, kannattaa toimilaite ottaa esiin. Toimilaite sijaitsee hanskakotelon takana. Merkkikorjaamossa kopeloivat ottamatta hanskakoteloa irti, mutta jos laitetta ei ole koskaan nähnyt voisi olla helpompi irrottaa ensin se hanskakotelo. Toimilaitteen voi saada toimimaan irroitus-kiinnitys operaatiolla.