Mielestäni syynä kaikkiin maan onkelmiin on keskusta puolue joka kuppaa kaikki rahat pois ja jakelee ne maa jusseille jotka vaan laiskottelee ja ostelee tuki rahoilla mersuja ja pemareita. Jos nekin rahat laitettaisiin esimerkiksi työttömyyven hoitoon olisi ongelma jo ratkaistu.
Eipä ole pönteillä työttömyyttä ja raha tulee pinta-alan mukaan. Kepuli puolue ei halua poistaa työttömyyttä, sillä tavalla saataan maksimi tuet ja hyvät olot maa jusseille. Minä kyllä tietän koska olen työttömäksi joutunut jo Ahon hallituksen aikana ja nyt Vanhanen jatkaa samaa kuppaus meininkiä.
Syynä kaikkiin maan onkelmiinhan on keskusta puolue joka kuppaa rahat pois ja jakelee ne maa jusseille jotka vaan laiskottelee ja ostelee tuki rahoilla mersuja ja pemareita. Maa jussit ne on kovimpia komunisteja.
Pitää vielä sanoa, että kepuli puoluetta äänestämällä tuunari tai virka mies sahaa omaa oksaansa. Kepu on kupannut niitä kymmenet vuotet ja sama meno vaan jatkuu. Niillä rahoilla joita kepuli jakaa maalais junttien laiskan päivien viettoon poistettaisiin työttömyys, alennettaisiin vero taakkaa ja korotettaisiin palkkoja, ja maa talous tuotteet voitaan hyvin ostaa ulko mailta niillä rahoilla.
Näkeehän sen tyhmäkin että tanskalainen joulu kinkku maksaa kolmasosan siitä minkä vero rahoilla tuettu suomalaisen sian kinkku. Joulu kuusetkin ovat yli puolet halvempia. Sama kävisi kaiken ruuan kanssa.
Vielä kerran pitää sanoa että kepu on kupannut ihmisiä kymmenet vuotet ja sama meno vaan jatkuu. Niillä rahoilla joita kepuli jakaa maalais junttien laiskan päivien viettoon poistettaisiin työttömyys, alennettaisiin vero taakkaa ja korotettaisiin palkkoja, ja maa talous tuotteet voitaan hyvin ostaa ulko mailta niillä rahoilla. Taskun pohjallekin jäisi jotain vaikka valtion velan lyhentämiseen.
Se on kepuli puolue joka on asiat järjestellyt siihen malliin, että maa jussit saa joka pennin minkä palkan saajalta vaan voi pois nyhtää. Vero prosentti hipoo taivaita kun touko housut porsastelee ja ajelee uusilla pemareilla ja mersuilla. Työtä ne tekee maito tiloilla tunnin illalla ja toisen aamulla, ja koneet vielä lypsää ja siirtelee rehut.
Vilja tiloilla ajellaan pari rinkiä keväällä traktorilla jotta menee jyvät peltoon ja sitten naureskellaan koko kesä pellon reunalla ruutupaita päällä, ja taas syksyllä ajetaan pari kierrosta traktorilla jotta sato saataan talteen ja ei silläkään ole väliä kun tuvet tulee kuitenkin. Koko talvi voitaan sitten vetää lonkkaa ja pitää lomaa Thaimaan puketissa. Kerran joku sanoi nähneensä maan viljelijällä tojotan mutta se on kyllä ollut näkö harha. Kyllä seuraavissa vaaleissa taas veri punnitaan ja oikeus voittaa. Raja se on nyhtämiselläkin, sanon minä vaan sen.
Meikäläinen se ei paljon ostele, kun kepuli puolue on vienyt työt ja kupannut veroina loputkin rahat jaellakseen ne maa jusseille. Ahon aikana jäin työttömäksi ja nyt Vanhanen jatkaa samaa kuppaus meininkiä. Kyllä se on väärin että työttömänkin pussista rahat otetaan ja annetaan ne tuki rahoina touko housuille bemarin ostoon, sitä minä en hyväksy.
Kepuli puolue pitäisi kieltää ja kaikki sen äänestäjät pitäisi lähettää sipiriaan niin asiat paranisi. Vero aste putoaisi heti 10-20 prosentti yksikköä ja saataisiin halpoja maa talous tuotteita kehitys maista jotka nekin alkaisivat kehittyvä kun saisivat vienti tuloja. Työttömyys maassa pienenisi ja kaikille totellisille tarvitsijoille riittäisi rahaa.
Tosi asia on että heinä hatut on kovia komunisteja ja haluavat vain lisää yhteis kunnan tukia. Kepuli puoluve ja Härmälä niitä niille järjestää. Palkan saajan ja työttömän, sairaan sekä eläkeläisen perstaskusta kaikki otetaan. Hyvä se on ruutu paita päällä touko housun irvistellä ja pemaria ajella uutet reibanit nenällä.
Kepu valehtelee että maa talous tuet on vaan puoli miljartia vuotessa kun ne oikeasti on kuusin kertaiset. Jos touko housujen hyysäys lopetetaan lopettamalla tämä syöpä kasvainta muistuttava maa talous, niin loppuu samalla vero rahojen syytäminen EUlle, josta se nyky käytännön mukaan kiertää takaisin maa jussien elättämiseen. EU:lta tuleva raha voitaan sitten käyttää hyövyllisesti esimerkiksi työttömyyven hoitoon ja elin tason kohottamiseen.
Kyllä riittäisi vero rahoja jos maa talous tukia ei maksettaisi, niin se on kun laskee. Jokainen veron maksaja säästää heti yli tuhat euroa vuotessa, se on monelle kuukauven palkka. Jokainen veron maksaja voisi pitää viikon loman etelässä!
Lisäsäästö tulee kun ulko mailta tuotetaan ilman tukia halpoja elin tarvikkeita. Samalla loppuu epä oikeuten mukainen maa jussien elättäminen yhteis kunnan vero markoilla. Keskusta puolueelle voitaan pitää hautajaiset ja soittaa päälle porilaisten marssi.
Ei kannata uskoa kaikkea mikä lehtessä lukee, kyllä ne hallitus puolueet sen oman ropagantansa lehtiin saavat. Kummallista että muut puolueet ja hesari ovat alistuneet kepun talutusnuoraan.
Niillä rahoilla joita kepuli jakaa junttien laiskan päivien viettoon poistettaisiin työttömyys, alennettaisiin vero taakkaa ja korotettaisiin palkkoja, ja maa talous tuotteet voitaan hyvin ostaa ulkomailta niillä rahoilla. Näkeehän sen tyhmäkin että tanskalainen joulukinkku maksaa kolmasosan siitä minkä verorahoilla tuettu suomalainen kinkku. Joulukuusetkin ovat yli puolet halvempia. Sama kävisi kaiken ruuan kanssa. Taskun pohjallekin jäisi jotain vaikka valtion velan lyhentämiseen.
Työtä jemmarit tekee maito tiloilla tunnin illalla ja toisen aamulla, ja koneet vielä lypsää ja siirtelee rehut. Vilja tiloilla ajellaan pari rinkiä keväällä traktorilla jotta menee jyvät peltoon ja sitten naureskellaan koko kesä pellon reunalla ruutupaita päällä, ja taas syksyllä ajetaan pari kierrosta traktorilla jotta sato saataan talteen ja tuet tulee vaikkei saataiskaan. Heti jos sattuu että sataa vähän lunta homelite lippa lakille niin vähintään ollaan yhteis kunnan tuvella psykiatrin palveluita pyytämässä.
Vero aste putoaisi heti 10-20 prosentti yksikköä ja saataisiin halpoja maa talous tuotteita kehitys maista, jotka nekin alkaisivat kehittyä kun saisivat vienti tuloja. Työttömyys maassa pienenisi ja kaikille totellisille tarvitsijoille riittäisi rahaa. Tosi asia on että heinä hatut haluavat vain lisää yhteis kunnan tukia. Kepulit ja Härmälä niitä niille järjestää. Palkan saajan ja työttömän, sairaan sekä eläkeläisen pers taskusta kaikki otetaan. Jos touko housujen hyysäys lopetetaan niin loppuu samalla vero rahojen syytäminen EUlle, josta se nyky käytännön mukaan kiertää takaisin maa jussien elättämiseen. EU:lta tuleva raha voitaan sitten käyttää hyövyllisesti esi merkiksi työttömyyten hoitoon ja elin tason kohottamiseen.
Jokainen veron maksaja säästäisi heti yli tuhat euroa vuotessa, se on monelle kuukauten palkka. Jokainen veron maksaja voisi pitää viikon loman etelässä.
Suomi maksaa EU:lle jossa kierrätetään raha ja sen jäljet peitellään. Se on vielä huonompi vaihto ehto kuin suora tuki koska siitä saa osansa muitenkin maiten siipeilijät. Tämä on neuvottelu kysymys, jos kepun lehmän kauppa poliitikot korvataan taitavilla neuvottelijoilla saataan hyvät ehtot jolloin maksu pienenee ja saatu raha säilyy ennallaan ja se voitaan käyttää hyövyllisesti. Kokonais talous pysyy hyvänä, vaikka tuonti kasvaa koska koti maassa on rahaa vaikka millä mitalla kun sitä ei lahjoiteta enää kaura hatuille.
Maatalous kone ja muulle teollisuutelle tästä ei ole haittaa koska niiten tuotteet menee jo nyt 99 % ulko maille. Päin vastoin saataan paremmat mahtollisuutet vietä koneita ulko maille vastineeksi maatalous tuotteiten tuonnista, joka lisää kehitys maiten tuotantoa ja siellä on koneillekin rajattomat markkinat. Kokonais vaikutus on kansan taloutellisestikin positiivinen.
Kumma kun joillekin pitää kaikki vääntää rauta langasta. Joku kysy mitä teen työkseni; minä sanon, että insinöörin paperit on mutta töitä ei ollut yli 10 vuoteen kun kuppaaja poliitikot on sen vieneet.

Vastaukset 1
Vanhimmat
------------------------------------
Joku kysy mitä teen työkseni; minä sanon, että insinöörin paperit on mutta töitä ei ollut yli 10 vuoteen kun kuppaaja poliitikot on sen vieneet.
-----------------------------------
Arvoisa insinööri, on tunnettu tosiasia, että majava edustaa insinööriä korkeampaa ajattelutasoa, sillä majava sukeltaa sateella pinnan alle suojaan.
Olen erittäin pahoillani että työttämäksi joutuessasi olet menettänyt otteesi elämään insinöörinä. Et sinä ole kuitenkaan ainoa, joka joutui kokemaan Koiviston vahvan markan politiikan seuraukset markan devalvoiduttua lyhyessä ajassa 40% ja useiden yritysten ja yksityisten kaaduttua rahoitusongelmiin.
Kun vielä Tarja tädin mainostama NeuvostoLiitto yllättäen sai kunnon niskaotteen itsestään ja toveri Jeltsin päätti lopettaa lopettaa koko kommunistipelleilyn tarpeettomana, niin Suomessa jälkimainingit hukuttivat monta henkitoreissaan ollutta yritystä Idänkaupan loppuessa.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että sinua, arvoisa insinöörikoulutettu ihminen, vaivaa vakava asenteellinen vamma, joka estää sinua käyttämästä omia aivojasi parhaalla mahdollisella tavalla.
Ensinnäkin, jostain syystä sinä toistat jo kirjoituksessasi samoja teemoja sanasta sanaan.
Sinun pitäisi nyt kertakaikkiaan kantaa ne Marxin, Leninin ja Stalinin teokset pois kirjahyllystäsi, sillä kommunismi ei perustu omaehtoiseen yrittämiseen vaan pakko-ohjattuun liikesarjoihin, joita tehtaassa suorittamalla kohtuullista korvausta vastaan kutsutaan "kansalaisen oikeudeksi työhön".
Kuten insinöörinä itse tiedät, teoreettisesti paikallaanolo ei kuluta energiaa, mutta tosielämässä paikallaan pysyminen vaati ääretöntä henkistä ja fyysistä ponnistelua kaiken mahdollisen kehityksen vastustamiseksi.
Työn viemisen suhteen olet siinä suhteessa oikeassa, että kyseessä on poliitikot, mutta siinä suhteessa väärässä, että kyse on poistyöntämisestä eikä viemisestä.
Suomessa harjoitettu yrittäjävihamielinen politiikka ja kilpailijamaita korkeampi kustannustaso on pakottanut yritykset siirtymään lähemmäksi markkinoita.
Maailma on täynnä insinöörejä. Sinunkaltaisia insinöörejä on jossain muualla päin maailmaa pilvin pimein.
Jos Suomi aikoo myydä tuotteita maailmalla, on tuotteiden oltava kuluttajien saatavissa.
Matalan tason palkkamaissa tuotteiden hintojen on oltava matalia, jotta paikalliset kuluttajat voivat niitä ostaa. Ainut keino on siirtää tuotantoa lähemmäksi niitä markkinoita, joissa tuotteita aiotaan myydä kuljetuskustannusten ja tuotantokustannusten saamiseksi oikeaan suhteeseen kuluttajien ostokyvyn suhteen.
Suomessa taas tuotteiden hintoja ja palkkoja in hilattu ylöspäin veroilla, sivukuluilla ja muilla jäykillä rakenteellisilla keinoilla.
Suomen itärajalla on maailman jyrkin elintasokuilu.
Mistä se johtuu, että Suomessa teollisuuden keskipalkka on jossain 2600-2800 euron paikkeilla ja Venäjällä keskipalkka on 100 euron paikkeilla ??
Tämä suhde oli muutama vuosi sitten vielä 1:100.
Nyt enää jossain 1:25-30 paikkeilla.
Työttämänä insinöörinä olet varmaan huomannut viimeisen kymmen vuoden aikana, että aatteellinen asennevamma takaa leipää, vettä ja silloin tällöin sirkushuveja kaikille kansalaisille.
Mutta saadaksesi kohtuullisen toimeentulon, on sinun itse otettava vastuu elämästäsi ja tehtävä myöskin jotain sen eteen.
Aatteelinen asennevamma tarvitsee sinua osoittaakseen kurjuutesi johtuvat muistakin kuin sinusta itsestäsi.
Aatteellinen asennevamma haluaa osoittaa, että on työnantajien vika, jos sinä et saa töitä.
Aatteellinen asennevamma haluaa osoittaa, että on työnantajan vika, jos taitosi ovat vanhentuneet kehityksen myötä.
Ja erityisesti aatteellinen asennevamma haluaa osoittaan, että on työnantajan syy, jos vain asennevammasi kehittyy, edes siinäkään sinulla ei ole osaa eikä arpaa.
Aatteelinen asennevammasi estää myös sinua ajattelemasti maailmaa muin kuin punaisten lasien lävitse, siksi et pysty erottamaan auringonlaskua auringonnoususta, tai sorronyötä vapauden aamunkoitosta.
Aatteellinen asennevammasi estää sinua ryhtymästä itse yrittäjäksi, koska ennemmin tai myöhemmin joutuisit ottamaan työntekijöitä. Ja jos haluat seistä aatteellisesta asennevammaisten rivissä, kuka sinun yrityksessäsi olisi kapitalistinen pahan perikuva..??
Aatteellinen asennevammasi on sinua eniten työllistymästä estävä voima.
Jos sinulla ei olisi aatteellista asennevammaa, menisit paikalliseen kirjastoon ja lukisit viimeisen saatavilla olevan tiedon alastasi.
Tämän ansiosta ymmärtäisit, kuinka paljon tietosi ovat vanhentuneet tai jopa kannattaako sinun kouluttautua jollekin toiselle lupaavammalle alalle.
Kun olet päättänyt pyritkö jatkamaan uraasi aikaisemmalla alalla tai uuden alan parissa, teet kartoituksen siitä, mitä sinun on osattava pärjätäksesi valitsemalla alallasi.
On muutamia keinoja. Opiskelet omaehtoisesti kirjastojen, internetin tai muiden avoimien lähteiden kautta. Tai hakeudut uudelleenkoulutuksen avoimen työväenopiston, avoimen yliopiston, ammattikorkeakouluun tai yliopistoon, aikuiskoulutukseen tai johonkin sellaiseen laitokseen, joka harjaannuttaa sinut valitsemallesi alalle.
Yksi keino on hakeutua toisen palvelukseen työntekijänä tai harjoittelijan ja opiskella työn ohessa. Ilmeisesti tämä ei ole sinulta onnistunut.
Voit myöskin pyrkiä harrastuksien kautta yhteyteen valitsemasi alan kanssa. Se vaatii kyllä jonkin verran jo ymmärrystä alan käytännön puolesta, mutta on monenlaisia keksintö, harrastus, tuttujen, kerhojen, säätiöiden yms tiloja ja pajoja, jossa pääsee mukaan toimintaan ilmais tai itsekustannuspohjalta.
Viimeinen vaihtoehto on perustaa oma yritys ja yrittää oppia samalla kun juoksee aikaa vastaan.
En suosittele tätä, koska siitä voi jäädä sinunkaltaiselle elinikäinen trauma ja suuret velat, jotka yhdessä aatteellisen asennevammasi kanssa voivat johtaa ennenaikaiseen hautaan..
Mitä tulee sinun kepuvihaasi, niin jo pelkästään noiden tuntimäärien ja ajokertojen perusteella voin päätellä, että mielipiteesi perustuvat melko lailla täysin asenteellisen asennevamman edistämistoimiston propagandaan.
Tunti aamulla ja illalla ei riitä lypsämiseen.
Sen lisäksi on hoitotyöt, ruokinta, paikkojen siistiminen ja paljon sellaista huolto/ylläpito työtä, joka mahdollistaa aamu ja iltalypsyt seitsemänä päivänä viikossa 365 päivänä vuodessa, jouluna, juhannuksen, uutena vuotena, itsenäisyyspäivänä ja vappunakin.
Kesäisin et pelkästään ajetaa muutamaan kierrosta.
Niitä kierroksia on muokkaus, kylvä, lannoitus, lisälannoitus/kasvisuojelu/multaus yms kesan aikana, rehu korjataan pitkin kesää useita kertoja, syksyllä on sadonkorjuu aika, jolloin töitä tehdään usein ympäri vuorokauden, kuten myös kevättöiden aikaan.
Syksyyn voi myös kuulua syyskylvö tai muokkaustyöt.
Sen lisäksi viljelykauden aikana kaluston korjaus on tehtävä kiireessä. Satokauden ulkpuolella kaluston korjaus tehdään yleensä ala-arvoisissa työtiloissa pakkasessa ja sateessa.
Mutta sinähän kokeneena insinöörinä tiedät miten maatilan prosessit pyörivät maataloustuotannon ympärillä ja miten tuotantoprosessin erilaiset häiriötilat aiheuttava ylimääräistä työtä usein kriittisinä aikoina.
Otan nyt mallia sinuta ja kopion samaa asiaa pari kertaa
------------------------------------------------
Kumma kun joillekin pitää kaikki vääntää rauta langasta. Joku kysy mitä teen työkseni; minä sanon, että insinöörin paperit on mutta töitä ei ollut yli 10 vuoteen kun kuppaaja poliitikot on sen vieneet.
------------------------------------------------
Rautalanka on hyvä tunnettu korjauskeino useassa paikassa, joten ehkä siksi on syytä vääntää rautalangasta.
Väittämäsi 3 miljardia maanviljelijöille ei pidä paikkaansa.
Ensinnäkin kyseessä on KAIKKI maa- ja metsätalousministeriön kulut ja se summa on vähemmän kuin 3 miljardia.
Jos aiot jatkossa esiintyä, niin kannattaisi tosiaan miettiä voitko kutsua itseäsi enää kymmenen työttömyysvuoden jälkeen insinööriksi..
Ehkä kannattaisi käyttää titteliä "työtön" ja käydä hankkimassa ajantasalla olevaa tietoa niin valitsemasta alastasi kuin myös niistä valtiontalouden ministeriöistö, joista haluat esittää perusteltuja mielipiteitä..
Uskottavuutesi näillä palstoilla ja työmarkkinoillla voisi kasvaa enemmän kuin arvaatkaan, parhaassa tapauksessa korvata asennevamman aikaansaannoksia ajattelussasi.