Hei kaikki,
Viime keväänä sain töissä ensimmäisen kerran kohtauksen, joka kesti noin vartin ja jonka aikana kädet hikoilivat ja vapisivat, oksetti ja tuntui että happi loppuu. Näitä kohtauksia tuli töissä 3 yhden kuukauden aikana. Jotenkin sain ne loppumaan ajattelemalla että ne ovat vain korvien välissä..
Tuli kesä, ja kohtaukset pýsyivät poissa. Muutin pari kuukautta sitten ulkomaille, ja kohtauksia on taas alkanut tulemaan. Tunnen itseni epävarmaksi täällä ilman kavereitani ja perhettäni, ja uskon sen olevan syy kohtausten alkamiseen. Minullla menee myöskin välillä tosi huonosti poikaystäväni kanssa, pelkään ehkä että erotaan?
Pystyn elämään muuten ihan normaalisti, mutta auton ajaminen moottoriteillä aiheuttaa minulle melkein aina oireita. Vaikka saatan saada kohtauksen muuallakin, kuten kaupassa tai ravintolassa, en kuitenkaan välttele näitä paikkoja.
Kohtaukseni ovat lyhyitä, ja saan ne usein loppumaan keskittämällä ajatukseni johonkin muuhun. Kotona en ole ikinä saanut kohtausta. Haluaisin päästä eroon pelostani autolla ajamiseen, koska se saattaa aiheuttaa tulevaisuudessa ongelmia.
Lääkkeitä en mielelläni ala syömään, ja terapiakin voi olla vähän hankalaa täällä ulkomailla. Onko kukaan päässyt kohtauksista eroon itse? Voiko niitä oppia kontrolloimaan ajattelemalla, että kehität ne itse päässäsi? Yritän myöskin tehdä kaikkea mahdollisimman paljon. Auttaisiko esimerkiksi jooga? Tai yleensä liikunta?
Ikinä minulla ei ole ollut kuolemanpelkoa, enkä myöskään ole ollut koskaan masentunut. Jostain syystä vaan pelkään joitain asioita, kuten ajamista isoilla teillä, ehkä sitä vauhtia. Olen myöskin aina ollut luulosairas, mutta ikinä en oikeasti ole sairastanut mitään. Jos jollain hyviä vinkkejä tai samanlaisia oireita, ni vastatkaa ihmeessä.
Viime keväänä sain töissä ensimmäisen kerran kohtauksen, joka kesti noin vartin ja jonka aikana kädet hikoilivat ja vapisivat, oksetti ja tuntui että happi loppuu. Näitä kohtauksia tuli töissä 3 yhden kuukauden aikana. Jotenkin sain ne loppumaan ajattelemalla että ne ovat vain korvien välissä..
Tuli kesä, ja kohtaukset pýsyivät poissa. Muutin pari kuukautta sitten ulkomaille, ja kohtauksia on taas alkanut tulemaan. Tunnen itseni epävarmaksi täällä ilman kavereitani ja perhettäni, ja uskon sen olevan syy kohtausten alkamiseen. Minullla menee myöskin välillä tosi huonosti poikaystäväni kanssa, pelkään ehkä että erotaan?
Pystyn elämään muuten ihan normaalisti, mutta auton ajaminen moottoriteillä aiheuttaa minulle melkein aina oireita. Vaikka saatan saada kohtauksen muuallakin, kuten kaupassa tai ravintolassa, en kuitenkaan välttele näitä paikkoja.
Kohtaukseni ovat lyhyitä, ja saan ne usein loppumaan keskittämällä ajatukseni johonkin muuhun. Kotona en ole ikinä saanut kohtausta. Haluaisin päästä eroon pelostani autolla ajamiseen, koska se saattaa aiheuttaa tulevaisuudessa ongelmia.
Lääkkeitä en mielelläni ala syömään, ja terapiakin voi olla vähän hankalaa täällä ulkomailla. Onko kukaan päässyt kohtauksista eroon itse? Voiko niitä oppia kontrolloimaan ajattelemalla, että kehität ne itse päässäsi? Yritän myöskin tehdä kaikkea mahdollisimman paljon. Auttaisiko esimerkiksi jooga? Tai yleensä liikunta?
Ikinä minulla ei ole ollut kuolemanpelkoa, enkä myöskään ole ollut koskaan masentunut. Jostain syystä vaan pelkään joitain asioita, kuten ajamista isoilla teillä, ehkä sitä vauhtia. Olen myöskin aina ollut luulosairas, mutta ikinä en oikeasti ole sairastanut mitään. Jos jollain hyviä vinkkejä tai samanlaisia oireita, ni vastatkaa ihmeessä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tosin eristäytymällä 4 seinän sisään.
Xanoria suosittelen ja positiivista ajattelua esimerkiksi koitat saada kohtauksen aikaseksi niin et varmasti onnistu.
Olen itse joutunut tilanteeseen jossa yhtäkkiä kesken kesäloman sain pahan kohtauksen ja jouduin sairaalaan (hengitysahdistusta). diagnoosi oli kuitenkin aika nopeasti lievä paniikkihäiriö.
Meilahdessa neuvottiin pitämään paperipussia mukana johon hengittää jos tulee hengenahdistusta (hyperventilaatiota); näin nimittäin välttyy siitä että hyperventilaatio generoi fysikaalisen reaktion joka taasen tuntuu inhottavalta hapenhukasta.
Noh, mua se ei hirveesti auttanut, noin 6 kk myöhemmin töissä ihan ilman syytä hengistys meni ja hakeuduin työterveyslääkärille. sain Alprox:ia lääkityksenä, ja hitto soikoon on toiminut. kun huomaa että tilanne riistäytyy, puolikas tabu ja homma ohi.
Oma tilanne on tosiaan se että ei ole mitään muuta oireita kun se että yhtäkkiä hengitys ei kulje - varsinkin kun istuu palaverissa ja tylsistyneenä kuuntelee omaa hengitystä. se on sitten siinä...
Mulla on muuten ihana elämä, stressiä toki töissä, rakennusmaalla, ja muutenkin on aina pakko tehdä jotain - sekin on hyvä ja huono homma tässä asiassa. ei koskaan uskalla levätä, koska jos tylsistyy - homma raukeaa.
Että näin. pari pilleria mukana ja kyllä se siitä...
heippa!
Alussa voit tehdä mielikuvitusmatkoja ja istua autossa ja kuvitella ajavasi moottoritiellä, kun olet oppinut siinä tilanteessa hallitsemaan itsesi olet valmis käytännön harjoitteluun.
Ei muutakun rohkeesti vaan moottoriteille.
Ota tukihenkilö mukaan.
Voit myös ottaa ajotunteja autokoulussa. Se helpottaa kun on tukihenkiö vieressä.
Niistä ei oo muuta keinoa kuin oppia sietämään ja hallitsemaan itsensä. Ja siitä voi todellakin selvitä.
pahimmissa tapauksissa on ollut toisilla lääkityksestä apua, mutta se ei mielestäni ratkaise itse ongelmaa.
Välillä tulee takapakkia ja taas saattaa mennä päiviä, vuosia tai kuukausia ilman kohtauksia. Pelkojen ei kuitenkaan saa antaa vaikuttaa elämää rajoittavasti.
Tsemppiä.
Itselläni oli sama ongelma,että olin saanut pari kertaa auytoillessani paniikkikohtauksen.Eka kerta oli vielä kuuma kesäpäivä ja krapula,joten en ensin tajunnut mistä oli kyse kunnes sain uuden kohtauksen.Tunne on jotakuinkin sellainen,että rinnan päällä olisi joku suuri paino ja kädet puutuu eikä tahdo pystyä keskittymään liikenteen virtaan tai ääniin vaan ne jotenkin etääntyy.Ja sitten on se paniikki eli tunne että on päästävä pois jostain johonkin.En tosin tiedä mistä pois mitä karkuun ja mihin.Se tuntu siltä että auto seis tienlaitaa ja kauheaa juksua pellon laitaan,mutta en järjellä ajatellen ymmärtänyt että miksi.Jälkikäteen olen diagnosoinut sen että haluan pois siitä stressistä ja väsymyksestä ja elämäntilanteestani jota oli kestänyt liian kauan.Keho reagoi pitkäaikaseen ahdistuneisuuteen,väsymyskeen,murheisiin ja stressiin menemällä jotenkin "sekaisin". Olin elämäntilanteessa jossa ihmisiä kuoli ja olisairauksi plus omat arkiset stressit ja väsymystä ja kämppäkin oli remontissa ja nukkuminen sitä sun tätä.Rintakipuja esiintyi myös mikä on tyypillistä stressissä ja seksihaluttomuutta.
Kävin sitten lääkärissä ja kaikki kokeet kun tehtiin niin sydämessä ei ollut vikaa tai mitään muutakaan elimellistä sairautta.Sain reseptin xeroxattiin ja johonkin diapam tyyliseen lääkkeeseen,mutta en koskaan käyttänyt reseptiä vaan lähdin itse ratkomaan tilannetta kotikonstein.Ensin piti ruveta kestävyysurheilemaan kaksi kertaa viikossa,se laskee sykettä ja tuo keveyttä elämään.Myös alkoholin jätin pois koska sehän aiheuttaa ahdistuneisuutta ja lisää vaan ongelmia.Eli kannattaa juoda vain silloin kun psyyke on kunnossa.Sitten jätin myös kofeiinin pois,mikä myös lisää sydämentykytystä ja on todistettu että suurella kofeiinianniksella voidaan saada paniikkikohtaus aikaseksi sellaisilla ihmisillä joilla on siihen taipumus.Sitten muutin myös ruokailutapoja,niin että painokijn putosi.Liika syöminen ja mässäily nostaa verenpäinetta ja toi tukalan olon,mikä oli pahaksi ahdistukselle.No,sitten kaikki ulkoiset tekijät,työ,stressi,parisuhde tai mistä onkaan ongelmaa,niin niitä piti yksitelle ruveta ratkomaan.Nukkua piti ruveta paremmin ja sitä rataa.Tämä elämäntaparemontti toi helpotusta tilanteeseen.En tosin itse pidä itseäni paniikkia sairastavana ihmisenä vaan lähinnä kyse oli elämäntilanteesta.Nykyisin tilanteeni on jotakuinki normaali,sen näkee esim nukkumisessa,ei enää heräilyä ja ärtyneisyyttä.Luin myö paljon kirjoja ja mietin niiden kautta elämää ja sitä aikaa joka täällä vietetään vain hetki ja sitten olemme poissa.Kuolemanpelkoa ei ole koskaan ollut minulla.Joskus ajattelin leikkisästi,että jos saan kohtauksen kotona niin juoksen täysiä seinää päin jotta se menisi ohi.Jos sattuiosi nokkaan paljon niin ehkä se veisi kohatuksen pois kun pitäisi keskittyä kipuun.Kuulostaa hassulta,mutta järjellä kun ajattelin tilannetta että ei ole syytä panikoida tai päästä pois jostain tilanteesta vaan se on korvien välissä niin joku tuollainen agressiivinen "hoito,seinää päin juoksu" voisi auttaa.En koskaan kokeillut.Kyllä se ongelma on todella jokin psyykkinen ehkä ihmisestä riippuen syyt voi olla erilaisia,mutta kuolemaa ei kannata peljätä koska se tulee varmasti ja siinä tietoisuudessa minunkin on helppo elää kuin että kieltäisin sen ja en ajettelisi asiaa.On tyypillistä myös että moni nuori aikuinen kokee elämässään jotain ahdistusta tai jopa paniikkia,mikä varmasti johtuu siitä että ollaan yksinkertaisesti aikuistumassa ja todella nuoruus ja teiniajat on takana ja kaikki vastuu elämästä on omassa kädessä.Sekä monilla nuorilla aikuisilla tulee ensimmäisiä sukulaisten ja läheisten kuolemia,mitkä voi järkyttää ja sitä rataa.
No,tämäpä tässä.Sori kirjoitusvirheistä.