Arvoton näytelmä

Koko varallisuusvero näytelmä.

Jotta saataisiin näyttämään siltä, että edes osa SDPn kansanedustajista olisi pienituloisten asialla, vaikka oikeasti ovat Fortumryöstäjien asialla, jotta sossumiljönäärien ei tarvitsisi maksaa optioistaan veroa, osan piti ruveta "kapinoimaan" ja leikkimään tekopyhää, että vaikka "nyt näin kapinoimmekin, niin voimmeko silti jatkaa Äiti-Aurinkoisen vaalityötä, kun hän on niin köyhien asialla ja muuta paskaa.

Halonen itse siunasi lain, jos olisi ollut eri mieltä, niin kuin populistisesti väitti jälkeenpäin, olisi voinut jättää allekirjoittamatta koko lain.

Inhottavat, tekopyhät sossut.
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

SDP on liliusten puolue. Teot kertovat sen. Vaalinaluspuheiden ja tejojen ristiriita on valtaisa. Äänestäjät ovat tyhmiä elleivät nyt reagoi asiaan. SDP:n Fortumpäätös ja veropäätökset on nyt suoraan vietävä vaaliurnaan. Vain sillä tavalla voitte vaikuttaa asioihin. Kurittakaa nyt pettäjäänne. Ääänestyskäyttäytymisen liikkuvuus on demokratian ydin. Ei se, että vaaleista toiseen äänestetään samaa puoluetta. Se johtaa puolueiden rappioon. Nyt on SDP:n vuoro romahtaa. Se olisi onni maamme tulevaisuuden ja koko vasemmiston kannalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Inhottavat sossut kirjoitti:

Koko varallisuusvero näytelmä.

Jotta saataisiin näyttämään siltä, että edes osa SDPn kansanedustajista olisi pienituloisten asialla, vaikka oikeasti ovat Fortumryöstäjien asialla, jotta sossumiljönäärien ei tarvitsisi maksaa optioistaan veroa, osan piti ruveta "kapinoimaan" ja leikkimään tekopyhää, että vaikka "nyt näin kapinoimmekin, niin voimmeko silti jatkaa Äiti-Aurinkoisen vaalityötä, kun hän on niin köyhien asialla ja muuta paskaa.

Halonen itse siunasi lain, jos olisi ollut eri mieltä, niin kuin populistisesti väitti jälkeenpäin, olisi voinut jättää allekirjoittamatta koko lain.

Inhottavat, tekopyhät sossut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu