amaryllis kukkimaan???

marttiina

Mulla on 3 amarylliksen sipulia. Aikaisemmin sain ne kukkimaan uudestaan, mutten enää pariin vuoteen. Sisällä/kesällä ulkona kasvattavat vain lehtiä. Olen vienyt välillä kellariin, pimeää ja viileää, lepoon. Ottanut taas valoon ja lämpöön ja ei kun uutta lehteä vain alkaa kasvaa eikä kukkaputkesta tietoakaan!!! Missä vika? Miten saada komeat kukat uudelleen kukkaan??? Sipulit kovia ja hyviä, eli elinvoimaisia luulisi olevan... Kiitos neuvoista jo etukäteen!!!

3

4881

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jouluksi

      Jouluamarylliksen kastelu ja lannoitus lopeteaan syyskuun alussa ja lehtien annetaan lakastua. Sipuli/kasvi siirretään pimeään lepäämään. Sitä ei kastella. Paras lepolämpötila on 15-18 astetta. Kun kasvi on levännyt noin kolme kuukautta uuden nupun pitäisi olla tulossa ja kasvi istutetaan uuteen multaa.
      Aidon amarylliksen hoito poikkeaa siten että lepoaika alkaa toukokuussa ja uusi kukkanuppu alkaa tulla esille jo elo-syyskuussa. Kasvupaikan tulee myös olla lämmin.

    • vähän pitkä

      Uuden sipulin istutus
      · Poista sipulista kaikki kuivuneet ja kuolleet juuret.
      · Pidä sipulia vesilasissa muutaman tunnin tai yön yli, niin että juuret imevät kosteutta.
      · Ota reiällinen, alaspäin kapeneva, puhdas kukkaruukku sipulin koon mukaan. Istuttajan peukalot täytyy mahtua tiivistämään multa sipulin ympäriltä eli sipulin ja ruukun reunan väliin tulee jäädä tilaa 1½ - 2 cm.
      · Laita ruukun pohjalle lekasoraa tai pikkukiviä salaojitukseksi.
      · Pohjan reiän peitoksi voi laittaa palan kärpäsverkkoa tai talouspaperin palasen, niin ettei multa valu reiästä läpi lautaselle.
      · Mullan tulee olla hyvää, humuspitoista puutarhamultaa, johon on hyvä sekoittaa karkeaa soraa ilmavuuden ja veden läpäisevyyden parantamiseksi.
      · Laita pohjasoran päälle kerros multaa ja halutessasi hitaasti liukenevaa lannoitetta, sarvilastua.
      · Ota sipuli käteen ja aseta se keskelle ruukkua. Tarkista, että juuret ovat kauniisti hajallaan.
      · Ripottele multaa juurien väliin ja ympärille.
      · Koputtele ruukkua välillä kevyesti pöytään ja tiivistä sormin, älä kuitenkaan junttaa.
      · Sipuli saa olla kainaloitaan myöten mullassa. Liian syvään istutettuna se mädäntyy helposti. Se jakaantuukin silloin helpommin, mikä heikentää kukintaa. Myös punalaikku-niminen sienitauti pääsee helpommin tekemään tuhojaan, jos sipuli on istutettu liian syvään.
      · Istutuksen jälkeen ei tarvitse kastella, ellei multa ole rutikuivaa.

      Sipulin hoito

      · Aseta ruukku lämpöiseen, valoisaan paikkaan, mielellään eteläikkunalle.
      · Varovainen kastelu ja lannoitus aloitetaan vasta, kun kukkavarsi on noin 10cm korkea. Märkyys tappaa juuret, ja sipuli kasvattaa vain lehtiä kukkien kustannuksella.
      · Myös kukkavarren kiivaan kasvun aikana yritä hillitä hoitovimmaasi, ettei kukkavana kasva korkeuksiin.
      · Moni tekijä vaikuttaa siihen, kuinka kauan aikaa kuluu kukkimisen alkamiseen; keskimäärin se on 6-10 viikkoa.
      · Yksi kukka kestää noin pari viikkoa, myös maljakkokukkana. Uusia kukkia aukeaa toinen toisensa jälkeen.
      · Kuihtuneet kukat poistetaan, ellei halua siemeniä. Siemenien kypsyttäminen kuluttaa sipulin voimia.
      · Kun kaikki kukat ovat kuihtuneet, kukkavana leikataan pois tyveä myöten.

      Hoito kukinnan jälkeen

      · Kukinnan loppuessa sipuli on yleensä kasvattanut vankan lehdistön.
      · Lehtiä ei saa vahingoittaa, koska ne keräävät kukinnan heikentämälle sipulille uudet voimat uuteen kukintaan.
      · Ruukku pidetään valoisassa paikassa.
      · Sitä kastellaan ja lannoitetaan säännöllisesti, kuten mitä tahansa viherkasvia.
      · Keskikesällä kasvi viedään ulos, ja ruukku haudataan esim. lämpimälle seinänvierustalle.
      · Sitä ei saa unohtaa, vaan kuivina jaksoina kastellaan, mutta jos on märkää ja kylmää, se viedään takaisin sisälle.
      · Elokuun aikana lannoitus lopetetaan ja kastelu vähennetään asteittain minimiin ja lopetetaan kokonaan lokakuussa.
      · Lehtien pitäisi alkaa kellastua eli sipuli tuleentuu ja "imee" lehdet voimakseen.
      · Lepotilassa olevaa sipulia säilytetään kuivassa paikassa, noin 17 asteen lämpötilassa.
      · Valoa sipuli ei tarvitse: mikä tahansa viileä komero sopii talvehtimispaikaksi. Kylmyys on kuitenkin vahingollista tälle trooppisten esi-isien jälkeläiselle. Kukintahalunsa se menettää alle 15 asteen lämpötilassa, liian lämmin ilma (yli 19 astetta) nahistuttaa sipulin.

      Uusi kukinta joulu-helmikuussa

      · Jos kaikki on mennyt hyvin, sipuli alkaa työntää uutta kukkavartta joulu-helmikuussa.
      · Tässä vaiheessa ota sipulipaakku varovasti pois ruukusta.
      · Poista ylimääräiset kuoret ja muut roskat.
      · Mullan vaihtaminen kokonaan ei ole välttämätöntä, poista se vanha multa mikä lähtee helposti pois.
      · Sipuli istutetaan uuden mullan kera joko vanhaan, puhdistettuun ruukkuun tai isompaan, jos on tarvetta.
      · Lekasoraa / pikkukiviä ruukun pohjalta ei pidä unohtaa.
      · Istutuksen jälkeen aloitetaan varovainen kastelu.
      · Jatkohoito onkin alun toistoa.

    • Anonyymi

      Täällä on myös hyviä vinkkejä Amarylliksen syyshuoltoon: https://www.suomela.fi/amaryllisten-syyshuolto-vinkit-hirvikarpasia-vastaan-kalenteri-kaipaa-kuvia/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      387
      5787
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1742
    3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      110
      1014
    4. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      20
      932
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      95
      914
    6. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      56
      894
    7. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      46
      882
    8. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      132
      882
    9. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      861
    10. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      833
    Aihe