Joulun historia

Joulun historia Marko Grönroos, 1998
Me nykypäivän suomalaiset tunnistamme joulun ensisijaisesti perhejuhlana, mutta varsin monet pitävät sitä yhä kristillisenä juhlapäivänä. Tämä kristillinen merkitys on kuitenkin suhteellisen nuori ja keinotekoinen, ja kristilliset yhteisöt ovatkin yksi toisensa jälkeen lakanneet juhlimasta sitä, koska se ei periaatteessa ole heidän uskontonsa sallima.



Mesopotamialainen Zagmuk
Muinaisen mesopotamialaisen näkemyksen mukaan, Marduk-jumala loi maailman ja ihmisen muodottomasta tyhjyydestä. Tämän tehdäkseen hänen täytyi taistella kaaoksen hirviöitä vastaan (mm. kuvan lohikäärme oikealla), jotta järjestys voittaisi. Mutta järjestyksestä tuli vaikea, sillä se väheni aina sadonkorjuun jälkeen vuoden loppua kohden. Sitten Mardukin täytyi taas taistella kaaoksen hirviöitä vastaan, jotta luonnon kuolemasta ei tulisi lopullinen. Täten taistelemalla vuosi toisensa jälkeen, joka kerta lähes häviten, hän aina uudisti maailman kukoistukseen.
Jokaisen ihmisen velvollisuutena oli auttaa tässä kykyjensä mukaan, ja hän teki sen panostamalla jumalansa palvontaan uudenvuoden juhlassa. Juhla kesti kaksitoista päivää, kuten kristitty joulukin. Uutenavuotena ihmisen piti saada aikaiseksi kaksi asiaa:


Puhdistaa itsensä menneen vuoden pahoista teoista
Uudistaa voima, jonka mennyt vuosi oli häneltä vienyt
Itsensä puhdistaminen pahoista teoista ei kuitenkaan ollut helppoa, vaan ihmisen piti löytää "korvike" itselleen, joka ottaisi vastuun kaikista hänen teoistaan. Tämä ongelma ratkaistiin ``syntipukin'' käyttämisellä. Kuninkaan, ja siis koko maan, synneistä vastasi tietysti kuninkaan syntipukki. Varsinainen kuningas luopui tuolloin kuninkuudestaan ja luovutti sen syntipukille. Ylipappi riisui vallan merkit oikealta kuninkaalta, joka polvistui Mardukin kuvan eteen ja vannoi, ettei ollut tehnyt mitään jumalaansa vastaan. Syntipukki sai nauttia kaikista virkansa oikeuksista ja nautinnoista päivän verran. Sen jälkeen hänet sitten tapettiin, jotta hän voisi kuninkaana seurata Mardukia Manalaan, taistellakseen hänen rinnallaan [Snodgrass]

Tätä kutsuttiin Zagmuk-juhlaksi. Persialaiset ja babylonialaiset juhlivat vastaavaa sacaea-juhlaa. [Snodgrass].



Roomalaisten Saturnalia
Sacaean juhlinta siirtyi myöhemmin Kreikkaan, jossa sitä juhlittiin vanhan ylijumala Kronoksen kunniaksi. Kronoksen syrjäytti myöhemmin hänen oma lapsensa Zeus. Roomalaiset omaksuivat tämän mallin, samastaen Kronoksen vanhaksi maanviljelyksen jumalakseen Saturnukseksi (lat. satus, siemennys, kuvassa planeetta Saturnus) ja Zeuksen pääjumala Jupiteriksi. Sacaeta vastasi Roomassa Saturnalia.
Saturnuksen vaimo oli Ops, sadonkorjuun jumalatar, ja hänen tunnetuimmat lapsensa Jupiter, Ceres ja Juno. Hän loi legendaarisen Kultaisen Ajan, jonka muistoksi "myöhemmin" vietettiin Saturnalia-juhlaa joulukuun 17. päivänä. Saturnalia oli vuoden suurimpia tapahtumia. Se oli alunperin vain yhden päivän mittainen, mutta myöhemmin pidennettiin kolmen, viiden, ja lopulta seitsemän päivän mittaiseksi. Saturnalia aloitti juhlajakson, joka päättyi uudenvuodenjuhlaan, tammikuun kalendeihin. Juhlajakson puolivälissä oli 25. joulukuuta.

Saturnalian ajaksi keskeytettiin kaikki kaupankäynti ja käytännössä kaikki muukin työnteko, ja orjat saivat tuona aikana olla tasavertaisia isäntiensä kanssa. Paikat koristeltiin laakeriseppelein ja viheriöivillä puunoksilla. Sytytettiin kynttilöitä ja lamppuja, sillä pimeyden henget pelkäsivät valoa. Korkeille paikoille sytytettiin kokkoja vahvistamaan Aurinkoa. Meidän nykypäiväin ``jouluhenkemme'' on lähtöisin juuri näiltä ajoilta.

Aluksi suoritettiin muodollinen uhri Saturnuksen temppelissä, mutta päinvastoin kuin normaaleissa Roomalaisissa riiteissä Kreikkalaiseen tyyliin paljain päin. Seuraavaksi oli vuorossa suuri juhlapäivällinen, johon pukeuduttiin kevyesti, käyttäen päähineenä pehmeää hiippalakkia, pilei, joka oli vapaan miehen tunnus. Pilei voidaan nähdä meidän tonttulakkimme esikuvana. Aterian päätteeksi kaikki huusivat "Hoo Saturnalia!" Taloudesta saatettiin valita saturnalicius princeps, saturnalian herra, jolle annettiin oikeus käskeä muita. Moraalisiin rajoituksiin suhtauduttiin avomielisemmin ja ihmiset vaihtoivat lahjoja keskenään, erityisesti viimeisenä päivänä. Tyypillisiä lahjoja olivat sigillariat, pienet savinuket, lapsille ja cerei, kynttilät, aikuisille. [Mythica] [Bruma] [Snodgrass-3].

Juhlastaan huolimatta Saturnuksesta itsestään ei tullut kovinkaan suosittua Roomassa.

Kalendit
Kuukauden ensimmäisiä päiviä kutsuttiin kalendeiksi (kalendae) ja tammikuun kalendit (kolme päivää) päättivät jouluajan. Tuonakin aikana paikat olivat vihreästi koristeltuja ja ihmiset antoivat lahjoja toisilleen. [Snodgrass-3].
Poseidea
Muita vähäisempiä juhlia oli mm. kreikkalainen Poseidea, jota vietettiin 23. joulukuuta, eli kreikkalaisittain 8. poseideonia, Poseidonin kuuta. Huolimatta Poseidonin normaalista roolista merten valtiaana, hänen nimensä saattaa merkitä Maan Herraa (Doorien Poteidon, Potei Dan), joka olisi yhteensopivaa Saturnuksen kanssa maan jumalattaren, Rhean, puolisona. [Bruma]
Larentalia
Joulukuun 23. päivänä Acca Larentian (ehkä kreikan akko, naurettava nainen, tai sanskriitin akka, äiti) juhla. Täten Acca Larentia voisi olla Mater Larum, suojelushenkien äiti, muilta nimiltään Lara, Larunda, Larentina ja Mania. Rooman syntytarinan mukaan Larentia toimi Romuluksen ja Remuksen kasvattiäitinä, tai joidenkin lähteiden mukaan oli itse naarassusi. Tästä syystä häntä on juhlittu prostituoituna. Tässä juhlassa häntä kuitenkin juhlitaan jumalallisten lasten vanhempana, siten vanhempain-riittinä (Parentalia). [Bruma, LSJ s.v. akko; SFR 210-2]
Bruma

Mitra uhraamassa härkää
Talvipäivänseisaus on nykykalenterissa 21.-23. joulukuuta, mutta vanhassa roomalaisten käyttämässä juliaanisessa kalenterissa se oli vasta 25. päivä. Tätä päivää kutsuttiin nimellä Bruma, lyhin päivä. Se oli Sol Invictuksen, voittamattoman auringon, uskonnon juhlapäivä, jona Aurinko osoitti olevansa yhä voittamaton. Tämä uskonto oli melko läheinen samoihin aikoihin vallinneen Mitra-uskonnon kanssa, joka saapui Persiasta Syyrian kautta ja saavutti suosiota erityisesti kolmannella vuosisadalla, keisari Aurelianuksen myötä. Se oli hyvin suosittu Roomassa, erityisesti roomalaisten sotilaiden keskuudessa, kunnes kristinusko lopulta syrjäytti sen. [Bruma, OCD s.v. Sol; SFR 212]

Germaanis-Skandinaavinen Yule - Jul - Joulu
Pohjois-Euroopan Kelttiläisillä ja Skandinaavisissa alueilla vuoden katsottiin muodostavan kahdeksankapulaisen "pyörän". Uusivuosi ajoitettiin useimmiten Kekriin, nykyiseen kristilliseen pyhäinmiestenpäivään. 21.-23. päivä Joulukuuta oli kuitenkin talvipäivänseisaus, jota vietettiin hyvin samankaltaisesti kuin muinaisessa Roomassa. Norjalaiset kutsuivat tätä nimellä Jule (engl. Yule, ruots. Jul), joka tarkoitti pyörää, ja jota vietettiin joulukuun 25. päivästä tammikuun 6. asti, siis kuten me nykyään vietämme Jouluamme.
Germaanit, Gallit ja Britonit viettivät Roomalaiseen tapaan Brumaliaa 25. päivänä. Sitä kutsuttiin monilla nimillä, kuten Jiuleis ja Guili. Suurin osa perinteestä oli siis tullut Roomalaisten tuomana heidän valloittaessaan Länsi-Euroopan n. 70eaa-300jaa.

Sen voidaan katsoa olleen Thorin (kuva oikealla), Skandinaavisen pääjumalan, juhla. Toisaalta sitä juhlittiin Thorin isän, viisaan Odinin (kuva alla) juhlana, joka on taas samaistettavissa Saturnukseen Jupiterin isänä. Jupiter ja Thor olivat hyvin samanlaisia - molemmat olivat jumalista vahvimmat ja molempien symbolina oli salama. Odin on yhdistettävissä myös Germaaniseen Wotan-viisaudenjumalaan sekä myös Suomalaiseen Väinämöiseen. He kaikki olivat hyvin samankaltaisia viisaita miehiä kristillisten tietäjien, Roomalaisen Merkuriuksen, Kreikkalaisen Hermeksen ja Egyptiläisen Thothin tapaan. Kolminaisuus viisas isä - jumalatar - valon poika tuntuisi siis olevan havaittavissa hyvin monessa vanhassa uskonnossa.

Joulupölkyn polttaminen on vanha germaaninen ja kelttiläinen tapa. Tavallaan se vastasi meidän joulukuustamme, paitsi että koko puu poltettiin jouluaatton ja joulupäivän aikana. Pölkyn äärellä tehtiin ennustuksia ja sen katsottiin olevan suojauksena pahoja henkiä vastaan. Se oli tavallaan sisätilaversio kokosta, sillä talven kylmyydessä ei juhlintaa haluttu pitää ulkosalla. Puusta säästettiin aina oksa, jolla voitiin seuraavana vuonna sytyttää taas seuraava puu. Muutenkin tämän puun jäänteillä uskottiin olevan maagisia voimia. Joulupölkky oli yleensä tehty punatammesta, mutta myös orjanlaakerin, mistelin, männyn, kuusen ja katajan ikivihreät oksat olivat erityisen arvostettuja, sillä kun lehtipuut lakastuivat Auringon hiivuttua, ikivihreissä puissa Aurinko edelleen eli. Siten niitä saatettiin käyttää Auringon voiman symboleina pimeyden henkien torjumisessa. [Harmon]

Ikivihreät puut ovat olleet ikuisen elämän symboleita myös egyptiläisten, kiinalaisten ja juutalaisten muinaisissa perinteissä. Puunpalvonta, joka oli yleistä eurooppalaisten pakanoiden keskuudessa, säilyi kristinuskon valloituksen jälkeenkin esimerkiksi skandinaviassa, jossa talo ja lato koristeltiin uutenavuotena ikivihreillä paholaisen poispelottamiseksi. Se säilyi edelleen perinteenä laittaa joulupuu talon sisälle tai edustalle, jota seurattiin myös Saksassa. Joulukuusen nykymuoto on kuitenkin lähtöisin Saksasta, jossa kuusi pystytettiin jouluna symboloimaan paratiisin tiedon puuta. Siihen ripustettiin muun muassa omenoita (syntiinlankeemuksen symboli) ja öylättejä (katumuksen symboli).

Jouluateriaan kuuluu Pohjoismaissa erottamattomana osana Joulukinkku, joka alunperin oli luultavimmin Odinin porsas, joka syötiin hänen kuolleille sankareille järjestämissään pidoissa. Odinin pyhän juoman, siman, juominen on nykyään tavallista ainoastaan Vappuna, mutta ruotsalaisperäinen glögi kyllä korvaa sen talven kylmyydessä hyvin.



Kristusmessu
Me nykysuomalaiset tunnemme joulun parhaiten sen kristillisen perinteen kautta. Ensimmäisillä vuosisadoilla kristityt juhlivat lähinnä vain pääsiäistä, Jeesuksen kuoleman ja jälleensyntymän juhlaa. Olihan pääsiäinen myös juutalaisten suurin juhlapäivä.

Isis ja Horus
Tarina Jeesuksen syntymästä on - mielenkiintoista kyllä - vanhempi, kuin Jeesus itse. Selkeitä esikuvia Jeesuksen syntymätapahtumalle on esimerkiksi egyptiläisen Horus-jumalan syntymä Isis-jumalattaren toimesta. Tuolta ajalta (n. 3000eaa-400jaa) on muun muassa lukuisia patsaita, joissa Isis imettää Horus-lasta (kuva oikealla). Isiksen palvonta oli hyvin yleistä melko pitkään kreikkalais-roomalaisilla alueilla, Välimeren seudulla. Isiksen temppelit muuttuivat vähitellen, katolisen kirkon pakon edessä, Neitsyt Marian luostareiksi. Toinen selkeä Jeesuksen syntymän esikuva on Mithra.

Kristityiltä meni melko pitkään asettaa kristuksen syntymä nykyiseen ajankohtaan. Heillä oli ollut perinne, jonka mukaan Maria synnytti lapsen 25. päivänä, mutta kuukaudesta ei päästy yksimielisyyteen ennen, kuin vasta vuonna 320 jaa. Katoliset kirkkoisät valitsivat tuolloin kuukaudeksi joulukuun, mitä ilmeisimmin korvatakseen roomalaisten pakanallisen ``voittamattoman auringon syntymäpäivän'' (dies natalis solis invicti) ja kelttien ja saksien joulun.

Vähitellen 25. joulukuuta sai kannatusta, kunnes vuonna 529 siitä tuli yleinen juhlapäivä. Konstantinopolista käsin hallinnut kristitty keisari Justinianus kielsi tuolloin kaiken työn ja kaupanteon (paitsi kokeilta, leipureilta ja muilta vastaavilta). Bragan kirkolliskokous kielsi vuonna 563 paastoamisen joulupäivänä, ja neljä vuotta myöhemmin Toursin kirkolliskokous julisti 25. päivän ja sitä seuraavat 12 päivät pyhäksi juhla-ajaksi. Nykymaailma on jo tästä perinteestä luopunut, mikä voi harmittaa nykyihmistä, joka joutuu menemään töihin vain parin lomapäivän jälkeen.

Armenian kirkko ei hyväksynyt 25. päivää missään vaiheessa Jeesuksen syntymäpäiväksi, vaan pitäytyy tammikuun 6. päivässä, meidän loppiaisessamme. Sen jälkeen, kun Justinianus oli vahvistanut joulun vieton Itä-Roomassakin, juhlittiin siellä loppiaisena Jeesuksen kastetta. Lännessä taas juhlittiin loppiaisena itämaan tietäjien vierailua Jeesuslapsen luona.

Katolisen kirkon valinta Jeesuksen syntymäpäiväksi oli vähintään yhtä tuulesta temmattu kuin hänen syntymävuotensakin, jonka historiallisten lähteiden mukaan oli pakko ajoittua vuosille 4-8 "ekr" ollakseen edes jotenkin yhdenpitävä Raamatun kanssa. Yleensä Jeesuksen syntymäpäiväksi arvioidaan loppukesä tai syksy. Pääsyynä joulukuun 25. päivän valitsemiselle oli kuitenkin vanhojen pakanallisten juhlien korvaaminen "oikeaoppisella" juhlalla. Katolinen kirkko käytti samaa menetelmää lukuisien muidenkin juhlapäivien kohdalla (Pääsiäinen, Kynttiläpäivä, Kekri, jne.). Tämä menetelmä havaittiin tehokkaaksi käännytettäessä pakanoita kristinuskoon. Vanhoja temppeleitä ja perinteitä ei yleensä tuhottu, vaan niiden merkitys vain muutettiin. Kristilliset siis muokkasivat vanhasta valon jumalan jälleensyntymäjuhlasta oman valon jumalansa syntymäjuhlan.

Tämä pakanallinen toiminta ei kuitenkaan jäänyt kirkonkaan piirissä huomiotta. 1500-luvulla John Calvin, Roomalais-Katolisen kirkon pappi, yritti suorittaa uskonpuhdistuksen kristillisten juhlapäivien suhteen, sillä erityisesti vanha testamentti varoittaa omaksumasta pakanallisia tapoja (5. Moos 12:30, Jer. 10:2) [Reed]. Myös Martti Luther vastusti joulua kiivaasti, samoin puritaanit Yhdysvalloissa; joulu oli 1600-luvulla jopa laiton esimerkiksi Bostonissa muutaman vuosikymmenen ajan.


Joulu Suomessa
Vanhoissa Suomalaisissa perinteissä oli marraskuun ensimmäisenä päivänä - tai sitä edeltävänä iltana - vietetty kekri vuoden suurimpia juhlia. Se oli tuolloin sekä sadonkorjuun, että uudenvuodenjuhla. Kekri kulki pitkään joulun rinnalla, mutta väistyi kuitenkin vähitellen, kristillisen kirkon vallan vakiintumisen myötä. Monet kekrin perinteet, kuten kinkku, juomat ja ennustukset, ovat myöhemmin siirtyneet joko joulunviettoon tai nykyiseen uuteenvuoteen. Esimerkiksi Pellon jumala seisoo yhä joulupöydässä, sen joululeivässä, jonka jotkut yhä koristavat tähkin. [Vaismaa]
Työpaikoilla vietettävät pikkujoulut muodostuivat perinteeksi vasta 1920-luvulla, ylioppilaiden toimesta. Kone Oy oli ensimmäisiä tämän tavan omaksuneita yrityksiä.



Tämän päivän pakanajoulu
Eri kansoilla siis oli monia Auringon syntymäpäiviä, tai "uudenvuodenpäiviä". Ajan myötä vähitellen kaikki alkoivat luultavimmin viettää toistensa juhlapäiviä hieman eri nimillä ja merkityksillä ja näin saimme varsin monta hyvin samankaltaista ja -merkityksistä juhlapäivää: kekrin, joulun, uudenvuoden ja pääsiäisen.
Myös nykypakanat juhlivat joulua auringon syUskonnoton perhejuhla
Vaikka kuvaukset näistä vanhoista joulun ja uudenvuoden eri versioista tuntuvat päällisinpuolin olevan hyvin uskonnollispohjaisia, ei tämä välttämättä ole kovinkaan oikea kuva. Esimerkiksi roomalaisilla oli saturnalian vietossa vain suhteellisen lyhyt uskonnollinen alkuosa; loppu oli perhejuhlaa ja iloista ja rauhallista joulunviettoa, kuten meilläkin.
Vaikka monet uskonnot ovatkin todenneet joulun hyväksi ajaksi viettää uskonnollista juhlaa, ei joulu itse tarvitse uskontoa.



Aiheesta lisää
Classical Mythology - Kreikkalaisesta mytologiasta enemmän
Biblioteca Arcana - erinomainen kokoelma Roomalais-Kreikkalaista mystiikkaa
Seasonal Festivals of the Greeks and Romans
De Saturno & Jano Tractatus - Saturnalian alkuperästä
Who is this King of Glory? - kriittinen tutkielma Kristillis-Messiaanisesta traditiosta (A.B.Kuhn)
Christmas: A Biblical Critique - Presbyterian Heritage Publications
Xmas story - Denise Snodgrass
The Origins of Christianity - erinomaista "viihdettä" kristityille ;-)
Universal Root Myths, Chapther III. Egyptian Myths - mm. Osiriksen, Isiksen ja Horuksen tarina
Christmas in Canada
Santa Claus & The History and Customs of Christmas - pastori Steve Harmon
The Evolution of Christmas - pastori Robin DuMolin
Suomenkielinen Raamattu verkossa
Christmas - Britannica Online.
Ancient Festivals Coinciding with Christmas
Midwinter's Eve: YULE - Mike Nichols
ntymäpäivänä ja perhejuhlana.