Kävin katsomassa pingviinien matkan. Tässä on vaikka joulunajaksi mukava koko perheen leffanautinto, vaikka kolmessa polvessa, leffan kohderyhmäksi sopii tommoset 4-100 vuotiaat.
Kuvaus Antarktiksella on todella upeaa veden alla ja jään päällä, keisaripingviinit ovat hauskoja otuksia ja totuus on tarua ihmeellisempää.
Tämähän on tavallaan luontodokumentti jossa on "juoni". Juonen tekee pingviinien tapa vaeltaa lisääntymään, pitää itsensä hengissä ja ruokkia poikasensa Antarktiksen ankarissa sääoloissa. Kaikki eivät selviä hengissä, joten draamaakin on. On sitä paljon surkeampiakin "tarinoita" leffoissa nähty.
Mutta yksi asia häiritsee kokonaisuudessa. Pingviinit on pistetty "puhumaan". Näin on kai yritetty saada ylimääräistä draamaa ja romantiikkaa juttuun. Lapselliselta ja teennäiseltä se kuitenkin kuulostaa ja pahenee loppua kohden. Viimeistään kun pingviininpoikanen alkaa puhua tulee mieleen "hei älkää viitsikö, lopettakaa jo".
Tähditys: ***½, josta "puhuvat pingviinit" vievät *:n. Jos tykkää luonto-ohjelmista, kannattaa kyllä silti nähdä.
*mieto SPOILERI tsoukki*
Kohta, jossa muna pitäisi vaihtaa äidiltä isän huostaan, mutta nämä yhdet tyrivät homman, voisi dialogi mennä
Isä:"Vitun narttu, pudotit meidän munan!"
Äiti:"Ai mun vika vai? Sun piti ottaa kiinni!"
Isä:"Kato ny kuorikin halkes, tosta ei poikasta tuu"
Äiti:"Voi paska, turha reissu tuli. No ehkä ens vuonna ei söhelletä"
Isä:"Luuleksä että mä ens vuonna sun kanssa poikasta yritän"

Vastaukset 4
Vanhimmat
Näin tämän pingviini-leffan jenkeissä, jossa näytettiin dokumentaarisempi versio. Puhuvat pingviinit oli korvattu Morgan Freemanin rauhallisella selostuksella ja musiikkikin on kuulemma vaihdettu, eli alkuperäisestä leffasta on jäljellä vain loistava kuvamateriaali. Kerrankin jenkkiversio on parempi?
Ranskisversiossa on musiikkina sellaista elektronista ambientea. Minusta se oli hyvää ja sopi hyvin maisemaan. Tiedän kyllä että jotkut eivät sellaisesta musiikista tykkää. Jenkkiversiossa on kai neutraalimpaa sinfoniatyylistä.
Taas näitä hullun median hypetyksen saamia leffoja jotka ovat loppupeleissä sitä samaa paskaa mitä Ranskasta aina tulee.
Lopputulos: Vältä kaikkia ranskalaisia elokuvia riippumatta leffan saamista arvosteluista.
Enpä ole huomannyt mitään erityistä mediahypetystä Pingviineistä. Nyt hypetetään King Kongia.
Ja on turha kommentoida jos ei ole elokuvaa nähnyt.
Totuus on se, että Hollywoodissa tehdään paskaa, Ranskassa tehdään paskaa ja Suomessa tehdään paskaa. Kaikkia hypetetään ja myydään seksillä ja shokkiarvolla. Kaikissa maissa tehdään myös hyviä elokuvia.