NATO, miksi ei?

Ihmiset eivät NATO-kammossaan huomaa, mitkä maat kuuluvat siihen ja mitkä eivät. USA:sta ei tarvitse pitää, mutta esim. Viro, Latvia, Liettua, Norja, Tanska, Islanti, Saksa, Ranska jne.jne. Keskimäärin demokraattisempaa ja sivistyneempää sakkia löytyy NATO:sta kuin sen ulkopuolelta.

Jos ei ole turvallisuusuhkia, niin miksi ylläpitää kallista armeijaa ylipäänsä? Ja kuka myöntää palovakuutuksen, kun palaneen käry alkaa haista? Jos on turvallista, niin eikö silloin ole hyvä aika rakentaa länsimaista rauhankehitystä NATO:n kautta. Silloin meillä on edes kommentointimahdollisuus USA:n tekemisiin. Nyt Tarjan piipitys ei voisi vähempää Bushia kiinnostaa.

Kenen joukoissa seisot? Ihan oikeasti, Venäjä ja Kiina eivät ansaitse pokkurointia.

Valitaan Henrik Lax, mies joka on tasapainoinen ja vahva, myös henkisesti. Sopiva mies yhdistämään kansaa ja länsimaisia demokratioita (NATO).
12226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Henrik Laxin puolustuspolitiikka eroaa Halosen-Tuomiojan linjasta erityisesti sen pohjalla olevien maailmankatsomuksellisten erojen vuoksi. Halonen ja Tuomioja tuntuvat olevan asenteellisesti länttä vastaan.

Tässä katkelmia Henrik Laxin mielipiteistä (huomatkaa erityisesti suomettumista koskevat mielipiteet). Löytyy kokonaisuudessaan:
http://www.henriklax.nu/suomeksi/vaalimanifesti.asp

*************
SUOMEN PUOLUSTUKSEN USKOTTAVUUS

EU:n uuden perussopimuksen joutuminen jäihin Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestysten seurauksena on vahvistanut, että huolehtiminen Euroopan sotilaallisesta puolustuksesta pitkälle tulevaisuuteen jää NATOn tehtäväksi. Valtaenemmistö EU:n jäsenmaista on valinnut NATO-jäsenyyden takaamaan puolustuksensa toimivuuden. Miksi Suomen tulisi jäädä NATOn ulkopuolelle?

Valtiojohtomme ja eduskunta ovat yksimielisiä siitä, että Suomella on oltava uskottava sotilaallinen puolustuskyky. Ottaen huomioon sotilasteknologian nopean kehityksen ajan oloon käy mahdottomaksi ylläpitää uskottavaa puolustusta kansallisilla voimavaroillamme. Useimmat Euroopan pienet valtiot ovat tehneet sen johtopäätöksen, että vain jäsenyys NATOssa voi taata niiden puolustuksen uskottavuuden.

On ilmeistä, että Suomen kansa suhtautuu epäillen USA:n ylivaltaan ja voimaan suhteessa liittolaisiinsa. Pelko suomalaisten joutumisesta sotatoimiin, joihin emme halua osallistua, hallitsee suomalaista ajattelua. Kuitenkin puolustusliittoon kuuluvilla on aina mahdollisuus kieltäytyä yhteisistä sotatoimista ja valita toimintatapansa, mikäli keskinäinen puolustustakuu tulisi voimaan tilanteessa, jossa jokin puolustusliittoon kuuluva maa joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. USA ei kuitenkaan saanut NATOa mukaansa Irakin sotaan. Tanskan ja Norjan jäsenyys osoittaa, että pienikin maa voi valvoa etujaan NATOssa.

Turvallisuuspoliittiset asiantuntijat ovat yksimielisesti todenneet, että Baltian maiden liittyminen NATOon on lisännyt lähialueittemme vakautta. Miksi vaikutus olisi päinvastainen, jos Suomi tekisi saman valinnan? Jopa Venäjän presidentti Vladimir Putin, olkoonkin varsin spekulatiivisesti, on tuonut esille sen mahdollisuuden, että Venäjä joskus voisi liittyä NATOon. NATOn ja Venäjän neuvoston kautta Venäjä osallistuu jo nyt valtaosaan liittokunnan toiminnasta.

Pidän itse Suomen liittymistä NATOon luonnollisena, enkä dramaattisena asiana. Meille on psykologisesti tärkeää päästä pois suomettumisen varjosta. Tämä ei ole mahdollista, jollemme osallistu täysipainoisesti läntisten demokratioiden väliseen yhteistyöhön - NATO mukaan lukien. Jäsenyys NATOssa lopettaisi kaikki arvailut Suomen turvallisuuspolitiikasta ja antaisi meille mahdollisuuden osallistua tulevaisuuttamme koskeviin tärkeisiin päätöksiin.

Äänestä

MTV3:n vaalikeskusteluissa Niinistön puhuessa turvallisuuspolitiikasta että sen kehitys voisi olla eräänlainen eurooppalainen Nato,siis sama järjestö eurooppalaisittain toimien.

Lax osoitti tyhmyytensä sanomalla Niinistölle, että luuletko että eurooppalaiset veronmaksajat alkaisivat rakentamaan uutta puolustusjärjestöä, kun Nato on jo olemassa.

Kaikki kunnia muuten Laxille, mutta tämä osoitti hänen puutteensa asioiden objektiivisessa tulkinnassa.

Äänestä
  • Siis NATO kuitenkin. Miksi Niinistö yrittää puhua "vain" eurooppalaisesta puolustuksesta ja "voisi olla eräänlainen" euroopppalainen NATO. Olkoon sen nimi sitten vaikka eurooppalainen NATO, sanahelinää mielestäni.

    Sama NATO se on joka tapauksessa ja hyvin riippuvainen amerikkalaisista sotateollisuutta myöten. Vai luuletko, että Iso-Britannia ottaa etäisyyttää amerikkalaiseen NATO:oon? Luuletko, että Euroopan maiden asetekniikka on riittävällä tasolla vielä vuosikymmeniin, vaikka nyt tuplattaisi EU-maiden puolustusbudjetti.

    NATO on NATO, vaikkakin sitten sen eurooppalainen tukijalka. Siis puhutaan asioista rehellisesti, äänestäjiä kosiskelematta. Samalla osoitetaan poliittista johtajuutta.

    Äänestä

  • ...Niinistöä toisella kierroksella, jos hän siellä on. Samaan lopputulokseen Laxin ja Niinistön linja kuitenkin johtaa. Eli siis molemmat joutuvat sopeutumaan siihen, miten puolustus ylipäänsä Euroopassa kehittyy, mutta molemmat haluavat olla aktiivisesti mukana liittoutumassa länteen. Jos olen oikein ymmärtänyt.

    Halosesta ei ota selvää. Tuntuu, että hän ajelehtii, kun puhelee niin ympäripyöreitä, mutta ei selvästi halua länteen. Pelkääkö, että Suomen lähihistorian pyykki voisi alkaa, kun suomettuminen päättyy?

    Äänestä

  • Jaska L kirjoitti:

    ...Niinistöä toisella kierroksella, jos hän siellä on. Samaan lopputulokseen Laxin ja Niinistön linja kuitenkin johtaa. Eli siis molemmat joutuvat sopeutumaan siihen, miten puolustus ylipäänsä Euroopassa kehittyy, mutta molemmat haluavat olla aktiivisesti mukana liittoutumassa länteen. Jos olen oikein ymmärtänyt.

    Halosesta ei ota selvää. Tuntuu, että hän ajelehtii, kun puhelee niin ympäripyöreitä, mutta ei selvästi halua länteen. Pelkääkö, että Suomen lähihistorian pyykki voisi alkaa, kun suomettuminen päättyy?

    Lax jos toisella kiekalla Lax vastaan Halonen/Vanhanen.
    Tämä tilanne tosin erittäin epätodennäköinen.

    Mutta Jukka L, oletko samaa mieltä kanssani, että Niinistöä usein (tahallaan) ymmärretään väärin?
    Erityisesti kun puhutaan asioista, jotka eivät ole niin yksinkertaisia.
    Yksinkertaisesti asiat voi sanoa kuten Soini, mutta hänhän onkin populisti, sen kummemmin olematta perillä asioiden todellisesta tilasta.

    Äänestä

  • kömmähdys kirjoitti:

    Lax jos toisella kiekalla Lax vastaan Halonen/Vanhanen.
    Tämä tilanne tosin erittäin epätodennäköinen.

    Mutta Jukka L, oletko samaa mieltä kanssani, että Niinistöä usein (tahallaan) ymmärretään väärin?
    Erityisesti kun puhutaan asioista, jotka eivät ole niin yksinkertaisia.
    Yksinkertaisesti asiat voi sanoa kuten Soini, mutta hänhän onkin populisti, sen kummemmin olematta perillä asioiden todellisesta tilasta.

    Kyllä tämä vasemmalle kallellaan oleva media ymmärtää monesti Niinistöä tahallaan väärin. Kyllä minäkin Niinistöä kannatan, ja siksi olen myös huomannut tämän.

    Ehkä populistisin esimerkki medialta on aina muistuttaa, kuinka Niinistö vei köyhän varat valtiovarainministerinä. Vaikka silloin oli pakko ja demareista ei ollut vastuunkantajaksi. Vaihtoehtona olisi ollut konkurssi tai eläminen seuraavan sukupolven rahoilla. Demaripääministeri pysytteli aina vähän taustalla vaikeissa päätöksissä ja siunasi hiljaa Niinistön päätökset. Pääministerihän tietysti lopulta vastaa hallituksen linjasta!!!

    Niinistön puolustusajattelu on sinänsä järkevää, hän voisi vain reilummin myöntää, että NATO tulee olemaan ja oikeastaan on jo keskeinen osa Suomen turvallisuutta. Tähän "USA:n intressiin Euroopassa" viittaavat kaikki poliitikot, myös Tarja Halonen.

    Äänestä

Juuri julkaistun mielipidetutkimuksen mukaan 70% suomalaisista voisi turvautua NATOn apuun, jos Venäjästä tulisi totalitaarinen valtio ja se uhkaisi hyökätä Suomeen.

Tämä kysely on yksi jo pitempään jatkuneessa testisarjassa, jossa etsitään sellaisia kysymyksenasetteluja, joilla saataisiin yleinen mielipide näyttämään NATO-myönteiseltä. Ehkä seuraavassa kyselyssä selvemmin eliminoidaan vielä se mahdollisuus, että suomalaisilla olisi mitään muuta puolustautumisen mahdollisuutta kuin NATO.

Vaara vääristä mielipiteistä liittyy siihen että ihmiset selvemmin näkisivät ettei kuvaillunlaisessa tilanteessa muodostuva konflikti ole suomalainen konflikti. Tänne tulevat amerikkalaiset aseet halusimmepa tai emme, koska sumalainen yritysmaailma on pääosin amerikkalaisomistuksessa.

Ja NATO taas on amerikkalaisten maailmanhallinnan välikappale. On ollut ja tulee aina olemaan. Suomalaisetkin ravaavat portsari-Bushin luona pyytelemässä anteeksi nato-vastaisuuttaan, ja porstari-Bush vakuuttaa lippolöppösillemme että NATOn ovet ovat wide open.

Äänestä
  • Ei Nato ole enää sama kuin USA.
    Ajatteleppa esimerkiksi valtioita kuten Viro, Liettua, Latvia. Onko ne ameriikan ihailijoita?

    Jos Natolle keksittäisiin jokin uusi nimi, vaikka Mato, niin sitä ei vastustettaisi niin kuin nyt.
    Pelkkä sana Nato on joillekin kirosana.

    Nämä ihmiset ovat käsitteidensä vankeja.
    Ajatusmaailma perustuu käsitteisiin, ei siihen mitä itse käsite tarkoittaa juuri tällä hetkellä.

    Äänestä

  • Sitkeästi istuvat kommunistidiktatuurin opetukset suuressa osassa Suomen kansaa.
    Tahot, jotka olisivat vielä -70-80-luvulla halunneet Suomen liitettävän N-Liittoon ja Warsovan-liittoon ovat vieläkin kovimpia lännen demokraattisten järjestöjen vastustajia. Ylin valtiojohtomme etunenässä.
    Halosen-Tuomiojan pysähtyneen suomettumisen politiikka johtaa Suomen eristäytymiseen ja tuhoon.
    Äänestä ulos kommunismin muinaisjäänne Halonen! Tuomiojasta päästään samalla eroon .

    Äänestä

Meillä ei ole tällä hetkellä minkäänlaisia turvallisuusuhkia, joten ei ole mitään järkeä liittyä natoon, sillä Venäjän-kauppa kärsisi ja maamme voisi altistua terrorismin kohteeksi. NATO-kysymys ei todellakaan ole ajankohtainen tällä hetkellä, joten pohditaan sitä viiden vuoden päästä tarkemmin.

Äänestä
  • Soini on saanut oman osansa NL:n sosialistisesta aivopesusta.
    Suomi lännen demokratioiden joukkoon ja Natoon!

    Äänestä

  • Oikea tie kirjoitti:

    Soini on saanut oman osansa NL:n sosialistisesta aivopesusta.
    Suomi lännen demokratioiden joukkoon ja Natoon!

    Lännen demokratian joukkoon kuulumme, mutta emme Natoon, jossa jenkit pompottavat meitä kuinka tahtovat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaska L kirjoitti:

Ihmiset eivät NATO-kammossaan huomaa, mitkä maat kuuluvat siihen ja mitkä eivät. USA:sta ei tarvitse pitää, mutta esim. Viro, Latvia, Liettua, Norja, Tanska, Islanti, Saksa, Ranska jne.jne. Keskimäärin demokraattisempaa ja sivistyneempää sakkia löytyy NATO:sta kuin sen ulkopuolelta.

Jos ei ole turvallisuusuhkia, niin miksi ylläpitää kallista armeijaa ylipäänsä? Ja kuka myöntää palovakuutuksen, kun palaneen käry alkaa haista? Jos on turvallista, niin eikö silloin ole hyvä aika rakentaa länsimaista rauhankehitystä NATO:n kautta. Silloin meillä on edes kommentointimahdollisuus USA:n tekemisiin. Nyt Tarjan piipitys ei voisi vähempää Bushia kiinnostaa.

Kenen joukoissa seisot? Ihan oikeasti, Venäjä ja Kiina eivät ansaitse pokkurointia.

Valitaan Henrik Lax, mies joka on tasapainoinen ja vahva, myös henkisesti. Sopiva mies yhdistämään kansaa ja länsimaisia demokratioita (NATO).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu