Poliisipalstalle poliisiaiheita

Mielestäni osa Leksan kirjoituksista eivät kuulu tälle palstalle!

Uskontopalsta löytyy muualta, poliisia koskevista keskusteluista nämä aiheet ovat todella kaukana!
4480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Muutama päivä sitten käsitetiin kansakuntaamme uhkaavia tekijöitä. Poliisi oli mukana tässä toimikunnassa, jossa todettiin, että syrjäytyminen on kaikkein suurin uhka maassamme tällä hetkellä.

No. Syrjäytymisen syiden pohdiskelu kuuluu monillekin foorumeille - myös poliisifoorumille, mikäli poliisi on ylipäätään kinnostunut siitä, mitä maassamme tapahtuu.

Aiempi keskustelunavaukseni totuudesta kuuluu myös poliisin asioihin koskapa poliisi joutuu työssään kohtaamaan päivittäin ihmisten totuuskäsitteitä esim. sakkolappua kirjoittaessaan kuin myös rikostutkinnassa.

Avartumista hyvä ihminen - avartumista sinullekin.

Äänestä
  • parhaiten pyrkii herättämään ajattelua,muut vaan
    yrittää sitä tukahduttaa.

    Äänestä

  • täällä kirjoitti:

    parhaiten pyrkii herättämään ajattelua,muut vaan
    yrittää sitä tukahduttaa.

    Na sitähän mieki.Olen jo pitemmän aikaa tolokottanu, että Leksalta se lopullinen tottuus kuulhan. Ku vain vielä luoja sois nuita elinpäiviä, niin mieki kerkiaisin nähhä oikeuven tapahtuvan Lapissaki ja koko tässä synnin pesässä, Suomen maassa.Onse sitte menny ihan mahottomaksi tämä elämä täälä Lapissaki, ku polisit kyttäävä yöllä kolomen ja nelijän välillä yöllä, jos joku kusis reposen nurkalla, että sais antaa sen viienkympin sakon. Niim mie luvin muutamalta raatisivulta.

    Äänestä

  • pierra kirjoitti:

    aikaisemmiltakin sivuilta niin huomhat net onkin monasti olhet raatisivuila eri merkeillä ja "na se linee taihvan tosi", mutta saattaa niistä muutama siellä reposen nurkalla silti vartoa. Tunthuu siltä että siltä Leksalta kuulhan vaan sen tottuus eikhä muuta ku sen raateja luveskelee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiitos! kirjoitti:

Mielestäni osa Leksan kirjoituksista eivät kuulu tälle palstalle!

Uskontopalsta löytyy muualta, poliisia koskevista keskusteluista nämä aiheet ovat todella kaukana!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu