Rytyperä

Suomen syrjäseuduillakin on syrjäkolkkansa, monasti nimenä on silloin joku -perä tai -vaara, jos paikka on jonkun mäen laella. Kaikkein erikoisinta on se, että näille Rytyperille ja Pöhnävaaroille asettu asumaan ihmisiä, kuuden seitsemän talon ryppäissä.

Ihmiset saavat toki valita asuinpaikkansa, mutta kysyä sopii, miten pitkälle yhteiskunnan tulee tämmöistä suosia. Kepulandiassa tällaista kyllä näytetään suosivan. Se tarkoittaa silloin sitä, että näille peräkylille pitää rakentaa tiet niitä paria tönöä varten, kaikenlaiset kirjastoautot pannaan kiertämään sitä kautta ja kotisiivoojat saavat tehdä pitempiä reissuja näihin taloihin ym.

Ylipäätään voidaan sanoa, että syrjäkölkkien osalta kustannukset per asuinyksikkö ovat valtavat edes kohtuullisesti keskitettyyn asutukseen verrattuna. Tällainen haulikkokuvioinen haja-asutusmalli on mm. energiatuhlari. Autokilometrejä tulee paljon suuntaan ja toiseen. Koko Suomessa pohjoisen pitäminen väkisin asuttuna merkitsee myös huomattavia kustannuslisiä lämmityskuluihin. Asukasta kohti lasketut kustannukset ovat kauttaaltaan suuremmat.

Eivätkö myös tämä ole sosiaalipummaamista, kun jonkunhan tämä järjettömyys on maksettava. Ihmiset eivät saa suoraan rahaa tässä tapauksessa sosiaalitoimistosta, mutta rahaa kuluukin sitten sitäkin enemmän kaikkeen muuhun, joilla palvelut ym. tuodaan näiden korpierakkojen ulottuville.

Enimmäkseen tämä kehitys johtuu siitä, että Kepu on halunnut kehittää maaseutua maatalouden ympärille. Se johtaa luonnostaan peräkyläasutukseen, Impivaarojen ihannoinnintiin. Sen sijaan esim. puutavaran jatkojalostukseen ei maaseudulla tunnu olevan mitään intoa, vaan sahatavara kuskataan esim. Tanskaan, missä huonekaluteollisuutta on. Tämä on vain yksi esimerkki kepulaisesta paikalleen jämähtäneisyydestä.
3248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Heh-heh....?

Äänestä

höpöti höpöti

Äänestä
  • Kuinkahan kauan pankkisi pysyy pystyssä, kun toiminta on pelkkää antolainausta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielipidepankki kirjoitti:

Suomen syrjäseuduillakin on syrjäkolkkansa, monasti nimenä on silloin joku -perä tai -vaara, jos paikka on jonkun mäen laella. Kaikkein erikoisinta on se, että näille Rytyperille ja Pöhnävaaroille asettu asumaan ihmisiä, kuuden seitsemän talon ryppäissä.

Ihmiset saavat toki valita asuinpaikkansa, mutta kysyä sopii, miten pitkälle yhteiskunnan tulee tämmöistä suosia. Kepulandiassa tällaista kyllä näytetään suosivan. Se tarkoittaa silloin sitä, että näille peräkylille pitää rakentaa tiet niitä paria tönöä varten, kaikenlaiset kirjastoautot pannaan kiertämään sitä kautta ja kotisiivoojat saavat tehdä pitempiä reissuja näihin taloihin ym.

Ylipäätään voidaan sanoa, että syrjäkölkkien osalta kustannukset per asuinyksikkö ovat valtavat edes kohtuullisesti keskitettyyn asutukseen verrattuna. Tällainen haulikkokuvioinen haja-asutusmalli on mm. energiatuhlari. Autokilometrejä tulee paljon suuntaan ja toiseen. Koko Suomessa pohjoisen pitäminen väkisin asuttuna merkitsee myös huomattavia kustannuslisiä lämmityskuluihin. Asukasta kohti lasketut kustannukset ovat kauttaaltaan suuremmat.

Eivätkö myös tämä ole sosiaalipummaamista, kun jonkunhan tämä järjettömyys on maksettava. Ihmiset eivät saa suoraan rahaa tässä tapauksessa sosiaalitoimistosta, mutta rahaa kuluukin sitten sitäkin enemmän kaikkeen muuhun, joilla palvelut ym. tuodaan näiden korpierakkojen ulottuville.

Enimmäkseen tämä kehitys johtuu siitä, että Kepu on halunnut kehittää maaseutua maatalouden ympärille. Se johtaa luonnostaan peräkyläasutukseen, Impivaarojen ihannoinnintiin. Sen sijaan esim. puutavaran jatkojalostukseen ei maaseudulla tunnu olevan mitään intoa, vaan sahatavara kuskataan esim. Tanskaan, missä huonekaluteollisuutta on. Tämä on vain yksi esimerkki kepulaisesta paikalleen jämähtäneisyydestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu