Olenko ainoa, jonka paniikki oireilee lähes ainoastaan yksin kotona? Varsinkin, jos olen kahdestaan pienen tyttäreni kanssa, meinaa välillä iskeä oikein kunnolla.
Myöskään esim. lenkille ei ole taas uskaltanut lähteä yksinään aikoihin (vaikka koira tarttis niin paljon enemmän...) kun tuntuu, että siellä metsässä/hiljaisilla teillä paniikki iskee kuin metrinen halko. Mikä tahansa paikka, jossa on "riski", ettei mua ehkä löydetä jos sinne tuuperrun, ahdistaa ihan sanomattoman paljon...
Pari viikkoa sitten jouduin aloittamaan läkityksen uudelleen, vaikka joksikin aikaa pääsin paniikeista jo eroonkin, mutta nyt sitten taas... Koska olen raskaana, annoin ehkä tilanteen mennä jo liian pitkälle, mutta lopulta oli pakko antaa periksi, kun tajusin, että keksin ihan mitä tahansa, ettei tarvitsis olla yksin kotona, aloin masentua ja sitä rataa... Puhelinlasku oli valtava, kun roikuin nekin ajat sitten puhelimessa, kun oli pakko olla vaan kotona ja kärsiä... Vähän alkaa jo helpottaa, muutaman päivän olen jopa ollut ihan vaan kotona, eikä herääminen aamuisin enää saa valtavaa paniikkikohtausta aikaan (mies lähtee aikaisin töihin) Kuinkahan monta kertaa olen muksun nukkumaanmenon jälkeen istunut vain eteisessä puhelin vieressäni itkemässä hirvittävän ahdistuksen kourissa, kun miehen elämää en ole kuitenkaan halunnut rajoittaa oman rajoittuneisuuteni tähden... Tai aamulla miehen mentyä istunut odottamassa että aika kuluu ja voin viedä tytön hoitoon...
Opiskelu on ehtinyt tosin jo kärsiä rankasti, kun enää olis oppari tekemättä ja pari esseetä, mutta kun en kestänyt olla kotona sen vertaa, että oisin kirjaa tai tietokonetta edes avannut...
Tuntuu vaan, että kaikilla muilla elämää rajoittaa se, että ei pääse enää kotoa pois. Onko ketään, jolla homma menee ihan toisinpäin??
Myöskään esim. lenkille ei ole taas uskaltanut lähteä yksinään aikoihin (vaikka koira tarttis niin paljon enemmän...) kun tuntuu, että siellä metsässä/hiljaisilla teillä paniikki iskee kuin metrinen halko. Mikä tahansa paikka, jossa on "riski", ettei mua ehkä löydetä jos sinne tuuperrun, ahdistaa ihan sanomattoman paljon...
Pari viikkoa sitten jouduin aloittamaan läkityksen uudelleen, vaikka joksikin aikaa pääsin paniikeista jo eroonkin, mutta nyt sitten taas... Koska olen raskaana, annoin ehkä tilanteen mennä jo liian pitkälle, mutta lopulta oli pakko antaa periksi, kun tajusin, että keksin ihan mitä tahansa, ettei tarvitsis olla yksin kotona, aloin masentua ja sitä rataa... Puhelinlasku oli valtava, kun roikuin nekin ajat sitten puhelimessa, kun oli pakko olla vaan kotona ja kärsiä... Vähän alkaa jo helpottaa, muutaman päivän olen jopa ollut ihan vaan kotona, eikä herääminen aamuisin enää saa valtavaa paniikkikohtausta aikaan (mies lähtee aikaisin töihin) Kuinkahan monta kertaa olen muksun nukkumaanmenon jälkeen istunut vain eteisessä puhelin vieressäni itkemässä hirvittävän ahdistuksen kourissa, kun miehen elämää en ole kuitenkaan halunnut rajoittaa oman rajoittuneisuuteni tähden... Tai aamulla miehen mentyä istunut odottamassa että aika kuluu ja voin viedä tytön hoitoon...
Opiskelu on ehtinyt tosin jo kärsiä rankasti, kun enää olis oppari tekemättä ja pari esseetä, mutta kun en kestänyt olla kotona sen vertaa, että oisin kirjaa tai tietokonetta edes avannut...
Tuntuu vaan, että kaikilla muilla elämää rajoittaa se, että ei pääse enää kotoa pois. Onko ketään, jolla homma menee ihan toisinpäin??
Vastaukset 4
Vanhimmat
tuolla uusien viestien joukossa. Mielestäni kysymyksesi voisi esittää myös tuolla raskaus/odotus -osastolla.
Omasta odotus- ja synnytyksen jälkeisestä ajasta muistan, että olin todella säikky (mitä en ollut aiemmin) ja en todellakaan lähtenyt koiran kanssa metsään juuri ollenkaan, koska pelkäsin koko ajan käärmeitä tms. Kai se on joku suojeluvaisto, joka nousee pintaan tuossa elämänvaiheessa - halu suojella lasta.
Ei kai tuohon tilanteeseen auta muu, kuin lähteä liikenteeseen jos siltä tuntuu. Itse harrastin paljon autolla ajamista.
Minulla on myös tosi vaikeaa olla kotona pojan kanssa kahden kun mies on töissä. Sitten kun hänellä on yövuoro niin joko me mennään yökylille tai joku tulee meille. Puhelin on myös minulle tärkeä väline. Ja mitä lenkkeilyyn tulee, en ole myöskään yksin (pojan ja koirien) kanssa uskaltanut lähteä pitkiin aikoihin lenkille, edes pienelle. Minulla kyllä sitten rajoittaa muutenkin; isoihin kauppoihin ym. en mene yksin ja joskus autolla ajokin tuottaa hankaluuksia.
Olisin myös halunnut toisen lapsen kaikesta huolimatta mutta nyt lääkitykseni estää sen. Poikaa odottaessa käytin Cipramilia ja ei aiheuttanut mitään pojallekaan.
Jännää vaikka luulisis että koti olisi turvallinen paikka niin kyllä täälläkin saa kärsiä!
Voimia sinulle jatkoon ja iloiset joulut! :)
Oletteko kokeilleet luontaistuotteita?
Monet ovat saaneet apua E-EPA:sta ja BIO-karnosiinista. Kannattaa kokeilla.
Hei! Itselläni on ollut erittäin pahoja aikoja juuri paniikin takia, etenkin kotona. Sain nimittäin kohtauksia ainoastaan kotosalla ollessani. Enimmäkseen vielä ilta-aikaan, ja yleensä ollessani lasten kanssa päineen.
Olen saanut valtavan suuren avun päästyäni terapiaan, jossa voin käsitellä terapeutin kanssa asioita. Oletko sinä hakenut apua ?
Pyydä omaltalääkäriltäsi lähete psyk.polille esim.niin saat apua itsellesi. Riippuen missäpäin suomea asut. Parhaiten selviät, kun et jää yksin! Minulle on selitetty, että paniikki
saa valtaa kotona, koska elimistö ikäänkuin antaa "luvan" tunteille, joita usein pidättelet
muualla, toisten ihmisten seurassa jne. Koti on turvallinen paikka ja tunnetasolla annat itsellesi luvan kokea ja käsitellä asioita, jolloin paniikki aktivoituu. Keho ottaa alitajunnan kautta esille tukahdutettuja ajautksia, tunnetiloja ja voila: kohtaus iskee.
Nämä asiat tulevat helpommin tajutuiksi, kun saat puhua niistä toisen ihmisen, ammattilaisen kanssa. Lisäksi sopiva lääkitys on kyllä erinomainen tukikeppi. E-epa ja karnosiini ovat myös hyviä, olen itse syönyt niitä pahimmat jaksot.E-epaa n.1000mg/pvä, karnosiiniä 800mg/pvä.Nyt pärjään omalla ssri-lääkkeelläni ja pahimmilla hetkillä otan bentsoa.
Älä ihmeessä jää yksin tämän pelottavan asian kanssa. Tarvitset voimia jaksaaksesi itsesi kanssa sekä tyttäresi hoitamiseen.
Opettele rentoutumaan joka tilanteessa, hengitystekniikan ja mielikuvien avulla.
Luo itsellesi hyvät rutiinit jotka luovat turvaa.
Kynttilöitä iltaisin, mielimusiikkia, pehmeät vaatteet, syö kevyesti; vältä kahvia !!!!
Vähennä stressi minimiin, jaa aikaasi hyvien,rakkaiden ihmisten kanssa.
Käy keskustelemassa vertaistukipalstalla
; tukiasemalla ! Sieltä löydät kohtalotovereita ja voit kirjoitella tuntemuksiasi.
Pitkä tie voi olla edessä. Älä lannistu.
Minä olin n.3-vuotta erittäin epätoivoinen, mutta elämä on voittanut. Näen jälleen valoa.
Se valo löytyy sinullekkin !
Joulurauhaa ja iloa elämääsi !