Päänvaivaa

... koko Euroopassa ja muussakin maailmassa verovaroilla, ei vain Suomessa.

Asia on kaikkiaan monimutkainen, josta olen paljon kirjoittanut. Voinpa tähän liittää viime viikkoisen kirjoitukseni Hesarissa.

Maataloustukien todellinen luonne

HS julkaisi sunnuntai (27.11.) Keskusteluja verkossa – palstalla tukiaisista mielipiteitä, joista näkee, ettei suuri yleisö ymmärrä, mistä maataloustuissa on oikeastaan kysymys.

Maataloustuet saivat meillä alkunsa sodanjälkeisinä säännöstelyn vuosikymmeninä siitä, että erityisesti vasemmistolaiset eivät halunneet nostaa maatalouden tuottajahintoja vuosittain tarkistettavan lakisääteisen maataloustulon edellyttämälle tasolle, kun tiesivät korotusten menevän sellaisinaan kuluttajahintoihin. Alettiin maksaa osaa viljelijöiden tulosta valtion varoista tukiaisina. Tukiaiset ovat levinneet maailmanlaajuiseksi järjestelmäksi. Niitä on perusteltu tuolla kuluttajahintojen subventoinnilla, tietyn omavaraisuuden säilyttämisellä, työllisyyden hoidolla perustuotannossa ja elintarviketeollisuudessa, maisemanhoidolla, jopa maan asuttuna pitämisellä ja viime aikoina on tullut kuvaan puhtaan kotimaisen ruuan arvostus.

Kun nämä kansalliset tavoitteet ovat johtaneet maailmanlaajuiseen ylituotantoon, myydään ylijäämäeriä markkinoilla usein vielä valtioiden vientitukemana hintaan mihin hyvänsä. Näin muodostuneet maailmanmarkkinahinnat määräävät pääosin tuottajahinnatkin nykyään. Niillä ei kannata tosiasiassa missään tuottaa. Olemme siis joutuneet tukiaiskierteeseen, jota yritetään Maailman kauppajärjestön (WTO) neuvottelussa purkaa. Tukiahan on vähennettävä kaikkialla samanaikaisesti. Jos näet esimerkiksi Suomessa lopetettaisiin tuet, loppuisi täällä samalla maanviljelys, sillä eihän viljelyä kannata jatkaa, jos tuloista puolet jää pois. Meidän markkinamme kyllä täyttyisivät naapureista tuotavilla tukien avulla hinnaltaan alennetuilla elintarvikkeiden raaka-aineilla (maataloustuotteilla) ja valmiilla elintarvikkeilla.

Maatalousyrittäjä kyllä ottaisi mieluummin kaikki tulonsa suoraan tuottajahintana kuin nykyiseen tapaan noin puolet monimutkaisen tukiaisjärjestelmän kautta. Viljely Suomessa säilyisi, vaikka tuet lopetettaisiin; luonnollisesti tuottajahinnat nousisivat tukien verran. Se vain pitää tapahtua niin, ettei siirtymävaiheessa synny korvaamattomia vahinkoja tästä vuosikymmeniä viljelyyn syvästi työntyneen järjestelmän purkautuessa ja niin, että se tapahtuu kaikkialla samanaikaisesti. Suomalaisen viljelijän kilpailuvaltteja karuista olosuhteistamme huolimatta ovat viljelijöiden valistuneisuus ja hyvä koulutus. Myös tilakoon kasvaminen ja tuotannon koneellistaminen ja rationaalisuus ovat lisänneet kilpailukykyämme. Nuo vaativat kyllä pääomia, mutta niitäkin meillä on. Ja sittenkin meidän kasvukautemme on melko lämmin, sopivan kostea ja erityisen valoisa.

Lisäksi on muistettava, että maataloustuet eivät ole sosiaalitukea vaan tuotantotukea. Sitä maksetaan kaikille ainakin unionin alueella samoin perustein riippumatta yrittäjän rikkaudesta tai köyhyydestä, tilan suuruudesta tai pienuudesta, yrittäjän muista töistä tai tuloista. Niinpä sanotaankin Englannin kuningattaren olevan suurin tukien saaja, sillä hän omistaa useita suuria kartanoita. Muunkin elinkeinoelämän piirissä on monimuotoisia tuotantotukia, joilla yhteiskunta pyrkii tiettyihin tavoitteisiin. Näistä on hyviä esimerkkejä telakka- ja varustamotuet.

Maataloustukien avulla kuluttaja saa ruokansa tukiaisten verran halvemmalla. Veronmaksajat siis saavat takaisin tukiaisrahansa. Näiden tukien sosiaalitukien luonne tulee siitä näkökohdasta, että suurituloisethan maksavat enemmän veroista, joilla tukiaisetkin rahoitetaan. Mutta pienituloiselle on tärkeämpää halvempi ruoka kuin suurituloiselle. Molemmat syövät näitä subventoituja elintarvikkeiden raaka-aineita (maataloustuotteet) saman verran.

Oiva Härkönen
Vantaa