Matti Vanhanen onnistui varsin hyvin käydyssä ehdokasväittelyssä. Vanhanen pysyi asiallisena eikä mennyt mukaan Niinistön aggressiivisempaan puhetapaan, joka lähenteli jopa kiusallista itsetarkoituksellisuutta näiden kahden mittelöidessä toisiaan vastaan. Vanhanen on sittenkin Niinistöä vakuuttavampi ehdokas. Kykypuolue Kokoomuksella on edelleen suuria vaikeuksia löytää niitä todellisia kykyjä puoluetoimintaan. Ilmeisesti sekä ykkös-, kakkos- että kolmosketjut ovat taloudellisia toimijoita ja politiikkaan jää jäljelle neloskentän rippeet.
Pääministeri Vanhanen puolestaan osoitti jälleen suurta ryhdikkyyttä torjumalla oitis MTK:n vaatimukset maatalouden kansallisen tuen korottamisesta. Nyt ei ole tällaisen aika, sanoo Vanhanen. Vastuun mukana pääministerimmekin on osoittanut kasvukykyä ja näyttää MTK:lle sekä puolueen varapuheenjohtaja Rantakankaalle kaapin paikan. On se kumma jos tällaiset Rantakankaat vielä ryhtyvät turhanpäiten jankkaamaan, kun Matti on pannut pisteen asialle.
Pääministeri Vanhanen puolestaan osoitti jälleen suurta ryhdikkyyttä torjumalla oitis MTK:n vaatimukset maatalouden kansallisen tuen korottamisesta. Nyt ei ole tällaisen aika, sanoo Vanhanen. Vastuun mukana pääministerimmekin on osoittanut kasvukykyä ja näyttää MTK:lle sekä puolueen varapuheenjohtaja Rantakankaalle kaapin paikan. On se kumma jos tällaiset Rantakankaat vielä ryhtyvät turhanpäiten jankkaamaan, kun Matti on pannut pisteen asialle.
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Vanhanen pysyi asiallisena eikä mennyt mukaan Niinistön aggressiivisempaan puhetapaan, joka lähenteli jopa kiusallista itsetarkoituksellisuutta näiden kahden mittelöidessä toisiaan vastaan."
:::::::::::::::
Vanhanen kakkoseksi.
On hän sen ansainnut.
Niinistön hermo ei pidä keskusteluissa, joten palatkoon luxembourgiin.
Arto Lahti oli ainoa, joka toi selkeästi Nato-vastaisuutensa julki.
Vanhasen pitäisi sanoa jotakin uutta ja selkeää. Olisi edes pyytänyt anteeksi maatalouden alasajon kiihdyttämistään.
Soini oli selkein, johdonmukaisin ja uskottavin kaikessa. Kaikki muut sekoilivat.
asialinjaa, muut varsinkin Vanhanen ja Niinistö rähisivät ajoittain. Halonen ja Vanhanen kuin samaa puoluetta.
Timo Soini vastaan ryhmä "muut ehdokkaat"
Keskusta on kuin tyhjä tynnyri, jota tuuli vie minne sattuu. Kun Vanhasenkin historiaa katsoo,niin on siellä monenlaista takinkäännöstä.
Ja eilinenkin tv-esiintyminen oli sellaista sössöttämistä. Pitäs sanoa lyhyesti ja ytimekkäästi asiasta. Niinistö on tässä hyvä.
Lakimies osaa esittää asiansa.
Vanhasen rauhallisuus on silmänlumetta. Se johtuu siitä, että hän puhuu abstrakteilla käsitteillä ja väistelee konkreettista asiaa koskevat kysymykset. Niinistö ei sen sijaan puhu tippaakaan poliitikoille tavanomaista ympäripyöreää liturgiaa, vaan on koko ajan konkreettisesti asian ytimessä.
Vanhanen oli todella liemessä, kun joutui selittelemään, miksi Suomi on sitoutunut lähettämään omia joukkojaan mihin tahansa EU:n taistelutehtäviin, mutta ei ole ollenkaan neuvotellut vastavuoroisen avun saamisesta.
Vanhansen ja Halosen semanttinen pelleily liittoutumattomuuskäsitteellä alkaa olla jo hyvin vaarallista turvallisuuspoliittista populismia, kun kansalle yritetään uskotella, että olisimme edelleen yhtä liittoutumattomia kuin Kekkosen aikana, kun kerran emme ole.
Tulee olemaan todella ikävää nähdä, miten Halosen ja Vanhasen takit kääntyvät, kun he ryhtyvät liittämään Suomea Natoon heti 2007 valittavan eduskunnan kokoonnuttua (olettaen, että Halonen saa jatkaa tehtävässään), vaikka nyt hämäävät äänestäjiään sen minkä kerkiävät.
Mutta koko keskustelun lopputulos minun näkemykseni mukaan on, Suomen on Natoon liityttävä. Mitä pidemmälle keskustelua seurasi tämä asia tuli selväksi, varsinkin tämän professorin näkemys oli jopa surkuhupaisa, pitkät perustelut, kaiken järjen mukaan perustelut olisivat vaatineet jatkoksi kehotuksen liittyä Natoon. Professori kuitenkin oli itsenäisen puolustuksen kannattaja, ihmettelin tätä.
Vanhanen taitaa paremmin päällepuhumisen kuin Niinistö, mitään muuta paremmuutta en hoksannut. Niinistö toi jatkuvasti esiin uusia avauksia johon muut eivät kyenneet, ehkä Hautalaa lukuunottamatta.