Kun voisikin unohtaa Joulun..?

Vaan minkäs teet kun lapset painaa päälle. Tuletteko meille kysymyksin. Jos sanomme ettemme tänä jouluna. Miksi? On kysymys. Selittele siinä sitten ettemme nyt Isän kanssa jaksaisi Joulua juhlia kun siitä on tullut niin kovin kaupallinen. Eikös Tyttären silmät laajene lautasiksi. Tykkäättekö te että meidän lapset saavat liikaa joululahjoja? Selittele siinä sitten mitä oikein tarkoitit. Jollen osaa selittää oikein hyvin on riita valmis. Olen sitten päättänyt olla puuttumatta heidän jouluunsa ja mennä vaan naama messinkillä ottamaan Joulua vastaan heidän tavara pinojen keskelle. Ja samalla maksamaan heidän ostamat lahjat kun itse emme lahjoja osta. Mutta on pakko ottaa vastaan vaikkei ollenkaan ole aikonut vastaan ottaa.
6448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

lähettelyyn?

Äänestä

Kumma, ettet halua juhlia. En ymmärrä sinua ollenkaan. Onkohan sinulla huonoja kokemuksia esim. lapsuutesi jouluista. Esim. alkoholismista. Minuakin kaupallisuus häiritsee kyllä, mutta silti haluan juhlia, tottakai. Luulisi nyt, että nautit lapsenlasten ilosta. Mitähän hekin sanoisivat, jos tietäisivät, ettei isoäiti halua tulla, kun joulu on niin ikävä heillä. Oletko jotenkin masentunut tai jotain. Kyllä varmaan lapsestasi kummalta tuntuu. On oikein, että menet sinne, vaikkei huvittaisikaan. Se on etuoikeus, että sinut on kutsuttu. Saisit olla iloinen siitä. Ajattelen kuten tyttäresi.

Äänestä

meillä miehen suku painaa päälle. Tulettehan sitten syömään yms. Eikö pieni jouluntoivotus puhelimitse riittäisi. Haluaisin niin vaan olla kotona oloasussa oman perheen kesken. Mutta vanhukset loukkaantuu eivätkä ymmärrä kuinka ikävää on istua Joulu autossa kiertäen mummot ja mammat ja vaarit läpi. Yritin miehelle ehdottaa, että menisi ilman mua, mutta sitten kuulemma ihmettelisivät, pakko mennä. Ihmiset voisivat esittää kyläilykutsunsa niin että niistä voisi loukkaamatta kieltäytyä. Voi teitä mummoja !

Äänestä
  • Nauttikaa, kun teillä vielä on vanhuksia, joilla käydä. Minusta joulunaika on ihanaa. (Myönnän kyllä, että minusta on myös tylsä käydä esim. mieheni tädin luona jouluaattona, mutta pakko mennä kun pyytää. En todellakaan viitsisi tädin luo mennä.On yksinäinen ihminen.Pahoittaisi mielensä, jos menisimme esim. tapaninpäivänä.Tavallaan kuitenkin ajattelen, kuinka kehtaa pyytää lapsiperhettä jouluaattona käymään, kun on vaan täti.Eihän yksinäinen tylsistynyt tietysti ymmärrä, että olisi paljon muutakin tekemistä.)

    Äänestä

Kerroin tyttärille että tänä jouluna meille ei saa ostaa ainoatakaan joululahjaa koska olemme ostaneet uuden auton niin rahat ovat nyt huvenneet niin hyvin että hyvä kun pystymme lastenlapsille antamaan ne iän ikuiset setelit kouraan. Vanhemmat saavat olla ilman lahjoja.
Katsotaan miten käy kerron sitten täällä joulun jälkeen kuinka asia oli mennyt perille. Nyt olemme tottuneet siihen että menemme lapsille Jouluna. Viemme kaikki laatikkoruuat mennessämme ja kinkun loput saavat he järjestää. Rahaa vaan eivät saa tänä vuonna.

Äänestä
  • jo pitkään ollut periaatteena ettei aikuisten kesken vaihdeta lahjoja. Paitsi jos innostuu tekemään jotain itse. Ollaan vaan niin saamatonta porukkaa, ettei kukaan ikinä ehdi :)

    Voi sitä viettää joulua ilman sitä kaupallista puolta, mutta niin se vaan on että lapsille se on se joulun pääpointti. Se on inhimillistä, niin se oli mullekin aikoinaan. Ja se on myös antamisen iloa, mukavaa nähdä kun ipanoitten silmät loistaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TUTTU........¤ kirjoitti:

Vaan minkäs teet kun lapset painaa päälle. Tuletteko meille kysymyksin. Jos sanomme ettemme tänä jouluna. Miksi? On kysymys. Selittele siinä sitten ettemme nyt Isän kanssa jaksaisi Joulua juhlia kun siitä on tullut niin kovin kaupallinen. Eikös Tyttären silmät laajene lautasiksi. Tykkäättekö te että meidän lapset saavat liikaa joululahjoja? Selittele siinä sitten mitä oikein tarkoitit. Jollen osaa selittää oikein hyvin on riita valmis. Olen sitten päättänyt olla puuttumatta heidän jouluunsa ja mennä vaan naama messinkillä ottamaan Joulua vastaan heidän tavara pinojen keskelle. Ja samalla maksamaan heidän ostamat lahjat kun itse emme lahjoja osta. Mutta on pakko ottaa vastaan vaikkei ollenkaan ole aikonut vastaan ottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu