"Totuuden torvi" kirjoitti erittäin hyvän tekstin Rasmuksen tyylinvaihdoksesta.
Itse työskentelen levybisneksessä ja tiedän hänen väitteensä pitävän paikkaansa.
Ymmärrän hänen turhautuneisuutensa ainaiseen HIMin matkimiseen, sillä se arsyttää mm. monia alan ammattilaisia.
Rasmuksen puristamista HIMin muottiin ja siitä kirjoittaminen suurelle yleisölle on kuitenkin haasteellista.
Kuuntelijat eivät kuule HIMimäisyyttä, he kuulevat kehitystä ja muutosta.
Sen vuoksi heille on usein turhaa yrittää selittää näitä asioita.
Omasta mielestäni Rasmus on kuitenkin juuri omintakeisuuden puutteen vuoksi heikoilla jäillä tulevaisuudessa.
Heidän tulisi pystyä tekemään mm.biisinsä itse, kuten Ville Valo tekee.
Olen kuitenkin iloinen, että HIM on toiminut niin monelle suomalaiselle yhtyeelle esikuvana, vaikkakin lopputulos on se että kaikki kuulostavat HIMIltä.
HIMin muotti
9
1646
Vastaukset
- luovuutta arvostava
En kyllä menis Himiäkään kauheesti suitsuttelemaan. Omaperäisyydestä kaukana sekin bändi.
- himmeetä
joo ei muuta voi sanoo kuin että HIM on paras ja The Rasmus paska.
- rew
Ville Valo vai?
- lauruskah
Asiallinen tekstinpätkä, arvostusta aloittajalle!
- sorsa
Kyllähän se asiallista oli, mutta toisaalta taas aika ala-arvoista.. Pitää ihan haukkumalla koittaa haukkua yhtyettä, joka on tehnyt paljon työtä siihen, että on asemassa missä nyt on. Menestys ei ole tullut itsestään. HIMimäisyyttä kyllä on, mutten silti sanoisi kovin samanlaisiksi. Minkä takia muuten yrität vihjata, ettei Rasmus tekisi biisejänsä itse? Tai, ethän vihjaa, vaan sanot aika suoraan. Näin ei nimittäin ole.
- Ricinus
sorsa kirjoitti:

Lauri tekee biisit itse, turha edes väittää muuta.
- elena
sorsa kirjoitti:
Kyllähän se asiallista oli, mutta toisaalta taas aika ala-arvoista.. Pitää ihan haukkumalla koittaa haukkua yhtyettä, joka on tehnyt paljon työtä siihen, että on asemassa missä nyt on. Menestys ei ole tullut itsestään. HIMimäisyyttä kyllä on, mutten silti sanoisi kovin samanlaisiksi. Minkä takia muuten yrität vihjata, ettei Rasmus tekisi biisejänsä itse? Tai, ethän vihjaa, vaan sanot aika suoraan. Näin ei nimittäin ole.
Lauri ja Pauli tekevät biisit, kuten tekivät Killerit ja kwanit jne. Villen ihailua en voi mitenkään ymmärtää, hänen kyhäämänsä kakka ei mitenkään ole ylevämpää kuin The Rasmuksen poikain musiikki. Karmeita tekstejä, todella. Ja Twin Peaksin tunnarin plagiointi (dark light) ei ole kaikkien mielestä "siistiä".
- Saara
elena kirjoitti:

Lauri ja Pauli tekevät biisit ja sen jälkeen kaikki sovittavat ne omille soittimilleen. Kannattaisi ennen tarkistaa mistä tietosi olet hankkinut, kun kerran olet levy-yhtiössäkin töissä. Luulisi sinun tietävän silloin asiasta enemmän. Ja suoraan sanottuna Ville Valo tekee sellaista mongerrus-sanoituksia että huh huh.
- Saara
Saara kirjoitti:

Niin ja The Rasmushan on ollut kauemmin olemassakin, kuin Him. Pitäisikö Rassejen nykyäänkin sitten vetää sitä funkkia ja Laurilla ilmeisesti pitäisi olla taivaita halkovat piikit päässä. Hei jokainen muuttuu, niin myös tekin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4636586Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1883916Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1092521Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit262050Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1391436Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771325- 681176
- 631105
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te791098- 461049