Ystäväni ja hänen poikaystävänsä pyysi minua heidän kanssaan kokeilemaan ryhmäseksiä. Epäröin aluksi, koska asia on minulle hyvin uusi eikä kokemuksia naisen kanssa olemisesta ole hirveästi- muutaman kerran olen naisen kanssa suudellut ja jäänyt miettimään kuinka mahtavaa kunnon seksi voisikaan olla, jopa hieman pelännyt ihastuvani naisiin mahdollisen kokemukseni jälkeen. No, pariskunta ei lopettanut vaan houkutteli minua edelleen johon sitten pikkupäissäni suostuin. Alku oli kiusallista, aloimme katsomaan pornoa ja pariskunta hyväili toisiaan. Suutelin naisen kanssa ja siitä kaikki alkoi. (Olin etukäteen tehnyt selväksi ettei ystäväni tarvitse pelätä selkäänpuukotusta tms. ja vannoin etten tulisi harrastamaan mitään epäsuotuisaa peliä hänen miehensä kanssa missään vaiheessa, ilman että ystäväni olisi asiasta tietoinen tai antaisi lupaa toimia..) Juttu alkoi etenemään ja sähelsimme kolmestaan, pääasiassa hyväilimme ystävääni ja mies päästi meitä molempia vuorotellen- oli hauskaa tehdä jotain uutta! Lopuksi otimme mieheltä yhdessä suihin kunnes mies tuli taakseni ja alkoikin harjata lopuksi minua saadakseen itseksin orgasmin- josta ystäväni luultavasti suuttui ja lähti yllättäen pois. Siinä vaiheessa itseltä meni hermot, en tiennyt tehneeni mitään väärää ja oletin että olisimme voineet hoitaa pikku seikkailumme aikuismaiseen tyyliin mutta ei.. Kokemus sinänsä oli melko lattea, en tuntenut minkäänlaista tyydytystä nuollessani naista ja muutenkin koko homma tuntui melko lapselliselta ja epäaidolta.. Mies tuntui hyvältä mutta siinä kaikki, tulipahan sekin koettua vaikka käsitykseni hekumallisesta tapahtumasta karisi heti alkutuntien aikana.. Nyt ahdistaa, ahdistaa hirveästi seuraava kerta kun taas tapaamme juhlapyhien aikana samoissa juhlissa- mitä itse pitäisi sanoa tai miten käyttäytyä. Ystäväni vakuutti aiemmin ettei ko. tapahtuma tulisi vaikuttamaan suhteisiimme mitenkään, mutta muutosta on tapahtunut jo nyt.. Olisiko kellään samoja kokemuksia asiasta tai osaisiko joku antaa neuvoja.. Melko hämmentynyt olo eikä mitenkään iloinen mielikään.. =(
Kokemukseni
Minni **
79505
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ongelmia noista yleensä tulee.meillä oli vaimon kanssa yksi kokeilu tuttava pariskunnan kanssa aikoinaan.no ukko tuli niin mustasukkaseksi,että vaimon kyttäys meni ihan yli vaikka koko idea lähti tästä kaverista.
no erohan niille tuli tosin eronnut olen jo itsekin ,mutta ihan muista syistä.vikahan ei ollut sun etkä tehnyt mitään väärää,mutta et voi enää vaikuttaa kaverisi tunteisiin.oma neuvoni on ,että nää hommat olis paras hoitaa tuntemattomien kanssa eikä ainakaan kavereiden. niin minä teen, jos yleensäkin teen.
kerran olen ollut ryhmähommissa jälkeenpäin ja se oli mukavaa tuntemattomia kaikki.
Toteutettu ryhmäjuttuja muutamia mieheni aloitteesta. Minulle niistä on seurannut melkoisia ongelmia. Miehen mielestä olen joskus ollut näille kavereille liian ystävällinen, milloin liian tyly jne. ja saanut häneltä haukkumiset palkaksi. Mutta loppujen lopuksi, ei niihin kannata ryhtyä. Ainakin meillä olisi monesta hankaluudesta vältytty jos ei koskaan olisi niitä olisi ollut.
Meillä mieheni yllytti vuosia, että ottaisimme miehen mukaan kolmanneksi.
Ei miesten välisiin vaan ainoastaan minun viihdyttämiseksi.
Epäröin ja mietin tulisiko hommasta mitään.
Välillä taas innostuin kovasti, kun ajattelin että saisin olla kahden miehen käsittelyssä.
Lopulta muutama vuosi sitten suostuin ja päätimme että miehen pitää olla joku ulkopuolinen.
Tämä olisi meidän yhteinen salaisuus, emmekä halua tuttujen saavan asiasta tietoa.
Mietimme myös näin minimoida mahdolliset ongelmat ja asian paljastumisen.
Kävimme muutamaan otteeseen kotipaikkakunnan ulkopuolelta etsimässä sopivaa miestä.
Ravintolasta on aika hankalaa löytää.
Löysimme kyllä yhden komistuksen jonka olisin halunnut, mutta ei sekään sitten edennyt suutelua pidemmälle.
Laitoimme sitten ilmoituksen nettiin ja vastauksia tulikin aikamoinen määrä.
Oli tosiaan valinnanvaraa, suurin osa tosin oli varmasti ihan humpuuki viestejä.
Yhden nuoremman miehen kanssa aloin kirjoittelemaan.
Koin tämän melko miellyttäväksi tavaksi ottaa yhteyttä.
Ei jännittänytkään niin paljoa, uskaltaa jotenkin helpommin keskustella asioista.
Mieheni oli ihan innoissaan, kun huomasi asian menevän eteenpäin ja itseasiassa kuulemma arvasikin kenet valitsen ehdokkaiden joukosta.
Hän oli vain katsonut miesten pelien kokoja ja arvannut että tuon haluan.
Myönsin miehelleni että suuri merkitys oli hänen ulkonäkönsä ja tosiaan myös tuo miehen hurjan iso patukka:-)
Perustelin päätöstä myöskin ettemme etsi mitään seurustelu kumppania, vaan miestä mukaan seksiimme. Ulkonäön piti miellyttää ja halusin kokeilla miltä oikein iso tuntuu.
Ensiksi ajattelin että pahastuisiko mieheni jos hänet valitsisin, mutta päinvastoin.
Itseasiassa hän kiusotteli ja innosti minua jutuillaan kun saan kokeilla oikein isoa peliä.
No sitten pääsimme siihen asti että koitti päivä kun tapasimme kaverin.
Olimme varanneet hotellin viikonlopuksi. Teimme tuona viikonloppuna kaikenlaista muutakin kuin vain seksiä. Kävimme kolmistaan syömässä, katsomassa kaupungin nähtävyyksiä, ravintoloissa ja jne.
Seksikin oli tosi ihanaa. Tuona viikonloppuna sain kahdelta mieheltä taivaallista käsittelyä.
Kolmistaan touhusimme sängyssä ja suihkussa.
Mieheni halusi myös katsoa vierestä kun sekstailin tuon miehen kanssa.
Olikin aika ihanan jännä tunne kun katsoin välillä miestäni. Mieheni kyseli miltä tuntuu ja innosti minua.
Olin kuulemma kehunut aikalailla miehen isoa kalua ja ollut ihanan villi.
Minusta kokemus oli oikein onnistunut ja olemme yhdessä useasti miettineet tapahtumaa ja olemmekin päättäneet joskus vielä mahdollisesti kokeilla uudestaan.
Suosittelen tälläisiin asioihin vierasta jokseenkin tuntematonta ihmistä.
Vaikuttaa, että miehesi ei oikeastikaan ole mustis. Tosi hienoa.
Me olemme myös välttäneet tuttujen tuomista näihin kuvioihin mukaan ja käyttäneet tapaamisessakin jotain muuta kuin meidän omaa kotia.
Fantasioissa kaikki sujuu hienosti. Kaikki osaavat pitää seksin seksinä. Kukaan ei ole mustasukkainen. Kukaan ei ole humalassa. Seksitauteja ei ole olemassa jne.
Olen itse aika usein kuullut näistä tapauksista, että ensin mies on vongannut naistaan mukaan m m n kimppaan ja sitten kuitenkaan ei ole pää kestänyt tilannetta.
Moni ei kestäkään katsoa, että se sama kohtuullisen tasainen vaimo tulee villiksi vieraan miehen käsittelyssä ja antaa sen tehdä asioita, joita ei yleensä suostu tekemään. Lisäksi se toinen saattaa yksinkertaisesti olla vain reilusti parempi rakastaja.
Ystävät mukaan seksiin. Toimii erittäin harvoin jos silloinkaan. Seksikumppani ystäväksi toimii todennäköisemmin.
Mä kirjoitan ne yleensäkin Seksilehtiin, niin saan hieman fyffee niistä.
sinä liisa saatat kirjoittaa, mutta tuo minni ei.
Harvinaisen totuudenmukainen kertomus, joka oli huonosti kirjoitettu.
juttu. Usein pariskunnilla toinen osapuoli - parhaassa tapauksessa molemmat - menettää hermonsa joko hauskanpidon aikana tahi sen jälkeen. Ihmisten itsetunto keskimäärin kovin heikko ja siksi kokemattoman pariskunnan ei kannata kutsua hyviä ystäviä ainakaan ekalla kerralla mukaan, ei myöskään ystävän pidä kovin helposti suostua pariskunnan houkutteluihin.
Jos monenkeskiseen kokeiluun lähtee, pitää tiedostaa kuka pitää mistäkin. Kaikki tyttökosketuksesta unelmoivat tytöt eivät ole oikeasti biseksuaaleja ja hyväilyissä saattaa tulla raja eteen tai toisen tytön/naisen kosketus ei vain kiihota. Toisaalta joku itseään heteroksi mainostanut mies saattaakin yhtäkkiä innostua toisesta miehestä naisia enemmän. Kaikki on mahdollista ja hyvä varautua ettei kaikki suju käsikirjoituksen mukaan - käsikirjoitus kun on hyvä laatia jos ei ihan spontaanista vaan enemmänkin suunnitellusta jutusta kysymys.
Mitä tulee ystäviesi tapaamiseen, et tosiaankaan ole tehnyt mitään väärää, joten voit suhtautua ihan lunkisti. Jos he sinua välttelevät se heidän asiansa. Sääli jos hyvä ystävyys (oliko se hyvä?) menee hukkaan pienen leikin takia, johon yksi aloitteentekijöistä ei henkisesti ollutkaan valmis. He tekivät sen virheen että pyysivät tutun kokeiluun, johon itse eivät valmiita ja sillä tavalla riskeeerasivat ystävyyden.
Jatka elämääsi avoimin mielin. Kokeile jos jokin tuntuu kokeilemisen arvoiselta, mutta muista myös sekä vastuu että mahdolliset komplikaatiot.