näin sellasta unta yöllä että porvareita oli sidottu pää alas päin puun oksin pitkin mehtiä,ja samaan aikaan lehdessä luki että oli nähty suuria susilaumoja samalla alueella.ja nämä sudet on olleet hyvin laihoja,mitähän yämä oikkeen meinaa,joskushan unet ovat käyneet toteen.ps.söisivät vain pääpuolesta jotta kenkät jäis köyhille.
unta
yöllä
297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ja olitkin sidottuna vuoteeseen joka oli turvallisesti vaakatasossa. sudetkin olivat hävinneet.
Halosen vaalitoimistossa varmaan tämäkin uni nähty. Ulkoministeriön rakastetun johtajan joukoissa giljotiinikättä ja liipasinsormea syyhyttää. Muumimamman perheessä haikaillaan punaisen terrorin aikoja.