Moi kaikille! Olemme avoliitossa olleet n.5 vuotta. Sitä ennen ehdimme seurustella 3 vuotta. Alusta lähtien en tuntenut voimakasta seksuaalisuutta miestäni kohtaan vaan ihastuin hänen lämpöönsä ja hellyyteensä. Meillä ei ole yhteisiä harrastuksia vaan aikamme kuluu katsellessa televisiota , eri huoneissa, makumme eivät käy yksiin. Viimeiset pari vuotta olen miettinyt, että "tuhlaanko aikaani" kun olen hänen kanssaan, koska en nauti seksistä hänen kanssaan vaan olemme enemmänkin kavereita. Itse en ole mikään missimittainen nainen, vaan täyteläinen tummaverikkö, kauniiksikin joskus sanottu, ulkoilen ja pidän itseni kunnossa. MUTTA minua vaivaa kumppanissani hänen hygieniansa, hän ei pidä huolta suustaan, ei pese hampaitaan, hampaat huonokuntoiset ja hengitys haisee, pidän suutelemisesta ja en voi suudella hänen kanssaan ja tämä johtaa siihen ettei sitten mikään mukaan maistu minulle. Hän ihmettelee kun seksi ei kiinnosta, ajatuskin inhottaa. Olen sanonut hänelle asiasta mutta hän ei juuri kommentoi. Mieheni juo joka ilta ainakin pari-kolme olutta ja viikonloppuisin enemmän , humalassa ollessaan miehestäni ei tule seurallinen vaan hän mieluummin katselee tv:tä ja nukahtelee sohvalle ja jää siihen kuorsaamaan. Kaipaankin enemmän keskustelua ja juttelua mitä mieheni ei halua tehdä vaan katselee mieluummin jotain toimintaelokuvaa. Olisinkin kysellyt mielipiteitä, olenko liian vaativa vai pitääkö minun tyytyä tähän ja olla ns.kaveritasolla!
Naisen haluttomuus-mies ei huolehdi itsestään!
täysikuu-64
61430
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi vitsi, että minua ällöttää mieheni kaljan haju(joka ikinen ilta) ja siihen lisättynä tupakan haju! Se vie kyllä seksihalut, jos mikä! Itse en polta, enkä ota kaljaa, siksipä haju tuntuu vielä voimakkaammin nenääni.En voi ymmärtää, että hampaanpesun jälkeen pitää vielä mennä tupakalle, miksei voisi tulla kerrankin raikkaan tuoksuisena sänkyyn.Olen kertonut asiasta miehelleni, mutta siitäkös hän loukkaantuu, enkö muka kelpaa.Jostain syystä asiat kuitenkin kääntyvät niin, että loppujen lopuksi minusta tuleekin se syyllinen...ja on taas mahtava riita päällä. Olen kokeillut sanoa asiasta hienovaraisesti ja vähemmän hienovaraisesti(huudan, kun ärsyttää niin pirusti), mutta eipä auta. Olenkin päättänyt, että ensi kerralla miestä valitessani hänen pitää olla tupakoimaton ja (melkein)raitis.Jos nyt sitten otan miestä ollenkaan...
Ei se teidän seksielämä parane vuosien myötä. Paremminkin sinua alkaa kaduttamaan yhä enemmän, mitä kauemmin ole tuollaisessa liitossa. Varsinkin kun teillä ei vaikuta olevan mitään muutakaan yhteistä järkevää tekemistä. Jos jo tässä vaiheessa katselette eri huoneissa televisiota, niin ette te jatkossakaan sitä yhdessä katsele. Kaikken pahinta mielestäni tuossa kertomassasi on vielä kaljottelu ja se ettei huolehdi hygieniastansa.
Ei kannata jäädä odottamaan muutosta vaan kannattaa lähteä tuollaisesta epätyydyttävästä liitosta. Voin sanoa, että kokemusta on vastaavasta ja kaduttaa, etten lähtenyt jo kymmenen vuotta sitten.
Meillä on juuri tuollainen suhde. Siihen vielä lisättynä tietokoneella jatkuvasti pelaaminen. Ärjymisellä naisen hallitseminen. Huonot elämäntavat ja tissuttelu iltaisin ja kännit kooma-asteelle joka viikonloppu. Olen pähkäillyt eroa jo vuosia, siinä kuitenkaan onnistumatta. Olen ollut mieheni kanssa paljolti oman talon ja kodin ja perheen hankkimisen takia. Nyt meillä on oma talo. Ihana paikka. Mutta vieläkin haikailen miehestä eroon. Hän on minulle rakas, mutta vain ystävänä. Mitään seksuaalisia haluja en tunne häntä kohtaan. Sattui sellainen onnenpotku, että minua jo pitkään kysellyt mies soitti baari-illan jälkeen, ja pyysi päästä juttelemaan kanssani. Noh...olin tuota miestä myöskin katsellut, mutta harmitellut, että olen varattu. Juttelu johti sitten suudelmiin, ja taisin siinä samassa myös ihastua. Mutta tämä viimestään auttoi avaamaan silmäni. Miksi tuhlaisin elämäni nykyisen mieheni kanssa, kun niin paljon parempaakin on tarjolla. Tulevaisuudessa voi odottaa vaikka minkälainen onni. Oli se sitten tuo toinen mies tai kenties joku toinen. Mutta tajusin, että on pakko erota, että voin saada tilalle jotain parempaa. Pettäminen ei tule kyseeseen omalle moraalilleni. Pettäminen ei olisi oikein nykyistä miestäni kohtaan, vaikka olenkin häntä jättämässä ja hän tulee aina olemaan ystäväni. Toivottavasti. Pettäminen ei myös olisi oikein ketään kolmatta osapuolta kohtaan, koska joutuisimme toimimaan valheessa ja "pelossa". Pettäminen käy helposti. Kävisi vieläkin. Mutta järki päähän. Ainoa mikä jarruttelee on tämä kotimme. Yhteinen talo, joka oli minulle unelmien täyttymys. Mutta siitä on nyt pakko luopua. Toivottavasti saan voimia jatkaa tätä ajatusta ja toteuttaa eron. Voimia sinulle. Kannattaa pitää silmät avoinna.
Moi! Olen tässä joulun seudun miettinyt mitä tehdä. On raskasta ajatella eroa lasten ja yhteisen omistusasunnon vuoksi. Ulkopuolisten silmissä elämämme näyttää hyvältä, ei ole väkivaltaa, raha-asiat kunnossa mutta jotain puuttuu. On tunne kuin elämä valuisi kuin hiekka sormien läpi hukkaan. Pääsen aina vähäksi aikaa yli ajattelemalla että asiat voisivat olla huonomminkin. Mutta kun mieheni ei puhu, hän ikään kuin kerää itseensä sanomiseni, kun itsellä tulee mitta täyteen niin aikana puituani asioita ja kerättyäni pahaa oloa räjähdän ja sanon tosi pahasti.. Olen yrittänyt etten sano mitään alkoholin ja tupakanpoltosta mutta joskus sitä vaan räjähtää , ja sanon sitten tosi pahasti toiselle, jotenka vika molemmissa. Rakastan tavallani häntä mutta tuo oluen ja väkevien kanssa läträäminen alkaa kyllästyttämään ja se että hän ei halua puhua asioista. En tiedä onko hänen tapansa reagoida asioihin lähtöisin kodista, jossa kaikki kuitattiin "villlaisella" . Ei haluaisi antaa periksikään kun on velkainen yhteinen asunto ja miten tämä kaikki vaikuttaa lapsiin. Lapset jo sen ikäisiä, että itse ovat huomanneet kaljottelun mittasuhteet mutta eivät halua osallistua riitelyyn, koska tyttäreni sanoo että voisit äiti saada selkääsi joka viikko, että haittaako tuo sinua niin kovasti että pitäisi katsella uutta asuntoa. Tiukille taloudellisesti kyllä joutuisin mutta sehän se tässä vaikeinta onkin, kun puntarissa on oma hyvinvointi ja toisessa etteivät lapset joutuisi kärsimään ja aloittamaan kaiken alusta. Kukaan tuttuni ei uskoisi päällepäin meistä mitään negatiivista mutta kukapa ulkopuolinen sitä näkee toisen suhteen sisälle kuin itse pariskunta. Mies ei halua erota ja onhän hänessä omat hyvät puolensa mutta tuntuu kuin kuihdun ja läkähdyn tähän omaan olotilaani. Menipä sekavaksi mutta tältä minusta tuntuu. Suurin ongelma on se , että mieheni ei halua puhua asioista vaan esittää marttyyriä ja vaikenee mikä on mielestäni pahinta. Saisi edes kunnon riidan aikaan , jospa se puhdistaisi ilmaa. Vanhemmilla ihmisillä on tapana sanoa että jos lapsia on lykätty tähän maailmaan niin heistä on pidettävä huolta aikuisikään asti ja oltava epäitsekäs. En tosiaan tiedä mitä teen, kun kumppanin kanssa ei voi keskustella. Tuntuu rajulta tehdä yksinään päätös. Ajattelen aina että jospa se tästä ja saan lapsista voimaa mutta mietin olenko itsekäs kun pohdin eroa. Olen tullut siihen tulokseen että jos eroan niin uutta miestä en halua, mukavinta minulla on lasten kanssa keskenään pelata ja rupatella kaiken maailman asioista, mutta vannomatta paras. Tää on sekava viesti mutta piti yön tunteina saada ulos kaikki se paha olo mikä nyt on, olen tosi masentunut ja uupunut, mutta kiitos kommenteista ja kannustusksista joita olen saanut. Hyvää uutta vuotta kaikille!
Vetoat lapsiin ja omaan hyvinvointiin - ei ole "itsekästä" lähteä tuollaisesta suhteesta, jossa teillä ei selvästikään ole muuta yhteistä kuin vastuu ja velvollisuus. Ei se ole lastesi parasta, että kotona on kylmä ilmapiiri tai että äiti on tyytymätön. Raha-asiat hoituu aina, turha niitä murehtia. En tiedä minkä ikäinen olet, mutta varmastikin tunnet, että sinulla on vielä elämää jäljellä ja haluaisit elää sitä. Et tuijotella tv:tä eri huoneessa ja inhota miehesi kosketusta ja kärsiä puhumattomuudesta.
Jalat alle ja nopsaan! Mieti mikä on todellinen motiivisi roikkua epätyydyttävässä avioliitossa? Lapset? Yhteinen omaisuus? Tottumus toiseen? Yksin jäämisen pelko? Veikkaisin, että kun mietit tarpeeksi pitkälle, jäämisen taustalla on ITSEKKÄÄT syyt, ei epäitsekkäät ts. laiskuus ja mukavuudenhalu, vaikka ei edes ole mukavaa.
Moi! Tässä joulun seudulla kirjoittelin ja valitin mieheni juomiskäyttäytymistä. Nyt on asiat niin että mieheni on jättänyt kokonaan viinan kanssa läträämisen. Hän itse halusi jättää pois, ei edes saunaolutta juo. Viikonloput ovat olleet mukavampia kun ei tartte katsella toisen tissuttelua. Riitoja on vähemmän ja muutenkin on rauhallisempi olo itsellä ja lapsilla. Ei tämä ruusuilla tanssimista ole mutta viinan jättäminen kokonaan pois on tuonut jotain uutta ja mukavaa perheellemme. Läheisyyttä en osaa vielä antaa enkä ottaa vastaan mutta en ole lähdössä lasten kanssa pois vielä, toivon ja uskon että pikkuhiljaa suhteemme saa uutta potkua, ei hötkyillä. Tietty asiat voivat vielä kääntyä päälaelleen mutta haluaisin antaa mahdollisuuden. Päivä kerrallaan tässä mennään mutta iso asia on tuo viinan jättäminen miehen omasta tahdosta pois merkinnyt minulle ja lapsille paljon. Kiitos kaikille, jotka otitte kantaa sekavaan ja epätoivoiseen ensimmäiseen viestiini. Tuntui silloin että kaikki kaatuu päälle. Toivottavasti kaikki kääntyy parempaan suuntaan. TOivon teille kaikille hyvää jatkoa ja saatanpa tässä vielä vuodattaa tulevaisuudessakin niin ikävistä kuin mukavistakin asioista. Joskus ei vain voi lähimmille ihmisille puhua, helpompi melkein näin tuntemattomana saada sanoa sanottavansa ja lukea muiden mielipiteitä, jotenka kiitokset teille!