Oikeiston

”...Matti Vanhasen ylivoimainen esiintyminen keskiviikkona ulko- ja turvallisuuspolitiikassa saattoi merkitä sitä, että porvarien esivaali alkaa olla loppusinettiä vailla...”

Lehdistön yksimielisyys keskiviikon vaaliväittelyn voittajasta lisää tuskaa Sauli Niinistöä yhä epätoivoisemmin kehuvien kokkareiden keskuudessa. Nyt on tarrauduttu siihen, että Niinistö hakkaa Vanhasen selvästi pääkaupunkiseudulla. Se ei paljon auta koska 80% äänestäjistä asuu kehäkolmosen ulkopuolella. Nythän valitaan koko kansan, eikä pelkästään Helsingin presidenttiä.

Kokoomuksen on ryhdistäydyttävä porvariyhteistyön taakse. Julkisiin, keskustaa ja sen ehdokasta väheksyviin kannanottoihin on saatava piste, nyt ei ole vastakkain asettelun aika. Viime presidentinvaaleissa tapahtuneen kaltainen lipeäminen sosialistiehdokkaan taakse olisi suuri häpeä kokoomukselle. Pääkaupunkiseudulla Vanhasen ja Niinistön kannatus on yhteensä n. 40% . Jos vaalien II-kierroksella Vanhasen kannatus jää pääkaupunkiseudulla tätä pienemmäksi, voidaan katsoa, että puhe oikeistyhteistyöstä on ollut kokoomuksen puolelta tyhjää sananhelinää.

Oikeistoyhteistyö edellyttää, että Niinistö ei livahda I-kierroksen jälkeen häntä koipien välissä Luxemburgiin, vaan jää Suomeen tekemään voimakkaasti vaalityötä Matti Vanhasen hyväksi. Myös Kataisen ja kokoomuksen kampanjaorganisaation odotetaan liittyvän rintamaan oikeiston II-kierroksen yhteisen ehdokkaan taakse.

-----------------------------------------------------------------------------------------

VANHANEN LOISTI TÄHÄN MENNESSÄ PARHAASSA TV-VÄITTELYSSÄ

Presidenttiehdokkailla on nyt takanaan kolme yhteistä televisioväittelyä, kolmella kärkiehdokkaalla jo neljä. Yleisradion TV 1:n keskiviikkoiltana Parolan panssarivaunuhallista lähettämä keskustelu oli tähänastisista väittelyistä paras.

Toimittajat Jan Andersson ja Johanna Saukkomaa olivat tehneet kotiläksynsä hyvin. Ehdokkaat joutuivat tiukoille. Teemoissa liikuttiin presidentin ydintehtävissä, ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Toimittajat yllättivät ehdokkaat kertomalla Venäjän ilmavoimien elokuisesta harjoituksesta Viron rajoja kohti. Kysymys yllätti ylipäällikkö Tarja Halosen täysin. Hän ei saanut selkeästi sanotuksi, tiesikö hän asiasta vai ei. Ruumiinkieli paljasti, että Halonen piti kaiken kaikkiaan asian esille nousemista äärimmäisen kiusallisena.

Pääministeri Matti Vanhanen sen sijaan vakuuttavalla ja rauhallisella tyylillään kertoi tuntevansa tapauksen ja käyneensä sitä läpi sotilaiden kanssa. Yksityiskohtiin Vanhanen ei halunnut mennä, koska tiedustelun piiriin kuuluvista asioista ei ole tapana kertoa julkisuudessa. Ulkovalloille kun ei haluta paljastaa, mitä kaikkea muiden puuhista tiedetään.

Muutoinkin Vanhanen nousi keskustelijoiden selkeäksi ykköseksi. Asiaosaamisellaan pääministeri ja entinen puolustusministeri osoitti olevansa tasavallan parhaiten informoitu mies. Välillä Vanhasen päteminen livahti jopa ylimielisyyden puolelle. Aiemmissa väittelyissä pääehdokkaat eivät ole onnistuneet saamaan eroa toisiinsa. Nyt erot alkavat jo näkyä.

Sauli Niinistön nousujohteisena alkanut kampanja on lässähtänyt. Tuntuu kuin sama levy olisi jäänyt pyörimään päälle. Niinistö on yhä pahemmin sotkeutunut itse kutomaansa Nato-EU -verkkoon. Hän ei ilmeisestikään uskalla selkeästi liputtaa Nato-jäsenyyden puolesta, vaan tarjoilee Suomen turvallisuusratkaisuksi epämääräistä EU-puolustusta, jota ei ole olemassakaan. Se on enintään pilke EU-intoilijan silmässä.

Kahdenkeskisessä väittelyssä Vanhanen napauttikin Niinistölle suoraan, että jos Suomi joskus päättää liittoutua sotilaallisesti, jäsenhakemus lähetetään olemassa olevalle sotilasliitto Natolle, ei millekään illuusiolle (= harhakuva, kuvitelma, haavekuva).

Suorastaan populistiksi Niinistö heittäytyi vaatiessaan puolustusmäärärahoihin korotusta ja kantaessaan huolta jalkaväkimiinoista luopumisesta.

Vanhanen palautti Niinistön maan pinnalle muistuttamalla, että valtiovarainministeri Niinistö - ja ulkoministeri Halonen - tekivät aikanaan päätöksen, jonka mukaan miinoista olisi luovuttu jo ensi vuonna 2006. Vanhasen hallitus purki hätiköidyn päätöksen, lykkäsi miinoista luopumisen ensi vuosikymmenelle ja sopi korvaavan järjestelmän rahoituksesta.

Keskiviikkoilta osoitti jälleen kerran, että kahdeksan ehdokkaan joukko on liian suuri yhteen tv-keskusteluun. Kaikki kunnia pienten puolueiden osaaville ehdokkaille, mutta he jäävät väistämättä kärkiehdokkaiden varjoon. Näin kävi jopa perussuomalaisten Timo Soinille, joka sinänsä hallitsee television edellyttämän yksinkertaistamisen taidon.

Keskustelijoiden näkemykset ja linjaukset vähänkin monimutkaisemmasta ja laajemmasta asiakokonaisuudesta jäävät isossa joukossa yleiselle tasolle ja perustelemattomiksi. Erityisesti tästä kärsi keskiviikkona vihreiden Heidi Hautala, joka yritti virittää keskustelua Venäjän demokratian tilasta.

Mielipidetiedustelujen mukaan vasemmiston ehdokas Halonen on varma vaalin toiselle kierrokselle menijä.

Ensimmäisen kierroksen suurin jännitys liittyy siihen, kuka on toinen loppukilpailuun selviytyjä: Niinistö vai Vanhanen.

Matti Vanhasen ylivoimainen esiintyminen keskiviikkona ulko- ja turvallisuuspolitiikassa saattoi merkitä sitä, että porvarien esivaali alkaa olla loppusinettiä vailla.

http://www3.ilkka.fi/servlet/page?_pageid=5402&_dad=portal30&_schema=PORTAL30&depa=12
   
182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

-
Tämän aamun HS-gallup on kylmää suihkua Ilkalle ja sen päätoimittajalle.

Niinistö tässä voittaja on, kun turvatakuista hän otti
selvän -etten sanoisi tyrmäysvoiton.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

yhteisrintama kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu