Varokaa taas!

Hyvät ihmiset! Varovaisuutta taas liikenteeseen. Tänään lähtee taas pääkaupunkiseudulta porukkaa Suomeen joulua viettämään. Tien päällä on siis jos jonkinlaista suharia ja vaikeisiin olosuhteisiin kokematonta kuskia. Kaikille turvallisia kilometrejä!
51408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Koheltammaa ja kilipailemmaa!!

Äänestä
  • Vielä toistaiseksi ei ole kuulunut pahoista onnettomuuksista, mutta eihän se voi mennä niin, etteikö joku pääsis taas hengestään.

    Jouluna juodaan hirveästi viinaa. No en minä, mutta kun ne toiset.
    Vapisevin käsin avaan ensi tiistain lehden, mitä kaikkea joulun aikana on kohellettu.
    Tietysti kuuntelen radiota ja seuraan tv.tä, miten liikenne sujuu.
    Menen tänä iltana itse partion mukaan seuraamaan liikenteen sujumista.

    Itse en taida isompia korjaushommia, mitä nyt antaa virtaa tai bensaa.
    Tärkein hommani on antaa neuvoja ja kuljettaa ihmiset turvaan, ellei jämähtänyttä ajopeliä saada liikkeelle.
    Sitä vaan toivoo, että matkalaiset ajaisivat maltilla, eivätkä koheltaisi.
    Kyllä sieltä selviää, kun noudattaa turvallisuusohjeita.

    Hyvää ja turvallista joulumatkaa!

    Toivoo yksi operaatio lumihiutaleen vapaaehtoinen.

    Äänestä

  • ÄIJÄLÄ kirjoitti:

    Vielä toistaiseksi ei ole kuulunut pahoista onnettomuuksista, mutta eihän se voi mennä niin, etteikö joku pääsis taas hengestään.

    Jouluna juodaan hirveästi viinaa. No en minä, mutta kun ne toiset.
    Vapisevin käsin avaan ensi tiistain lehden, mitä kaikkea joulun aikana on kohellettu.
    Tietysti kuuntelen radiota ja seuraan tv.tä, miten liikenne sujuu.
    Menen tänä iltana itse partion mukaan seuraamaan liikenteen sujumista.

    Itse en taida isompia korjaushommia, mitä nyt antaa virtaa tai bensaa.
    Tärkein hommani on antaa neuvoja ja kuljettaa ihmiset turvaan, ellei jämähtänyttä ajopeliä saada liikkeelle.
    Sitä vaan toivoo, että matkalaiset ajaisivat maltilla, eivätkä koheltaisi.
    Kyllä sieltä selviää, kun noudattaa turvallisuusohjeita.

    Hyvää ja turvallista joulumatkaa!

    Toivoo yksi operaatio lumihiutaleen vapaaehtoinen.

    Mieluummin muutaman minuutin myöhemmin perillä kuin katollaan=ei koskaan perillä.
    .
    Joku viisas joskus sanoi,ei nopeusrajoitus tarkoita etteikö sitä hiljempaa saisi ajaa,joten järki päässä ja mennään tilanteen mukaan. Tietenkin varovaisimmille tulee antaa tilaisuus ajaa vaikka hitaamminkin,mutta nämä hitaammat kun muistavat välillä ottaa sivuun,päästää kiireisimmät ohi,kaikkien matka joutuu ja turhat vaaralliset ohitukset ja tunteen kuohut jää pois. Ja ne turvavälit...niin isot kuin pienemmätkin,älkää pilatko kenenkään elämää,edes omaanne,turhalla kiireellä. Typerää sanoa aikuisille ihmisille,ajakaa ihmisiksi,mutta:ajakaa ihmisiksi! Ja ne TURVAVÄLIT. Maantiellä yhtä monta metriä kuin mittari näyttää kilometriä tunnissa,huonolla kelillä mieluummin puolitoista kertaa se,niin kaikki pääsee helpommalla. Vaikka ne edellä ajelevat ärsyttäisivät,niissäkin on eläviä ihmisiä sisällä,joten turhat riskit pois. Okay? Turvallista matkaa : )

    Äänestä

Että siellä ei ole nyt Suomen paras kuski ratissa vaan se varovainen äitee.

Äänestä

Ja muutenkin ihan turhaan varoittelet. Luehan joskus vaikka lehdestä jos niitä sinulle tulee missä ne mällit oikein ajetaan.

Viimetalvenkin "kuolonkolarisumat" ajettiin tuossa kehä III:n tasolla aamusella kun maaltapäin tulevilla oli niin perkeleen kova kiire päästä tänne helsinkiin tienaamaan ja kaupantekoon... Vai luuletko stadilaisten koukkaavan maaseudun kautta töihinmenomatkallaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sande kirjoitti:

Hyvät ihmiset! Varovaisuutta taas liikenteeseen. Tänään lähtee taas pääkaupunkiseudulta porukkaa Suomeen joulua viettämään. Tien päällä on siis jos jonkinlaista suharia ja vaikeisiin olosuhteisiin kokematonta kuskia. Kaikille turvallisia kilometrejä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu