Yli kymmenen vuotta "palvelleet"

Tää talvena on ruvennut oikeasti hatuttamaan. Jo aiemmin aika-ajoin sitä on itseltään tarkastanut miksi sitä yleensä jaksaa jatkaa?

Firmat ovat kilpailleet itsensä henkihieveriin ja kaikki vähänkin pidempään alalla olleet alkavat olla rasitteita ikälisineen/henk. koht lisineen. Suurinta osaa esimiehistä ei kiinnosta työmies/nainen yhtään, vaan mitä viivan alle jää.

On turha kouluttaa itseään, koska käytännössä johto ei sitä halua. Lisää palkkaa ei makseta vaan minimillä pitäisi pärjätä. Markkinamiehet on kyllä kynnet terävinä hioneet taktiikat ja iskulauseet kuntoon. Itse toteutus on kuitenkin hyvin kaukana lupauksista, kesähessujen, harjoittelijoiden tai muuten vaan harjaantumattomien "hoitaessa hommia"

Kentällä näkee sen tason untuvikkoja, että jokainen maalaisjärkeä omaava ymmärtää ettei tällaisilla olisi alalle mitään asiaa. En tarkoita kokematonta vaan alalle selvästi sopimatonta henkilöä.
Mitään kiitosta tai arvostusta ei saa koskaan.
Esimiehet eivät vaivautuneet tänä vuonna edes a4-paperilla jouluja toivottamaan saatikka sullisesti sanomaan. Joululahjoista unta saadaan nähdä.
Ala ei ole kovin kovassa huudossa noin muutenkaan. Paskaa sataa niskaan joka puolelta. Tähän asti olen jaksanut, mutta nyt pitää jo tosiaan kerätä motivaatiota. Tuolta tehtaalta saisi jonkun verran parempaa liksaa, eikä tarvitsisi yksin puhella yöllä kiertäessä.

Kertokaa kaikki kokeneet ammattilaiset miksi te olette yhä alalla vastoin kaikkia todennäköisyyksiä?

Kuinka monta yli kymmenen vuotta toiminutta piirimiestä täällä on?

Kuinka monta alalta eläkkeelle selvinnyttä piiri/myymälävartijaa tiedätte?

Täytyy vaan yrittää vissiin.
62019
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Harva meistä eläkkeelle näistä hommista jää, mutta ei kenenkään ole pakko myöskään tätä duunia tehdä. Kun kaikki on kerran niiiiin hanurista, eikä mikään toimi, pomot on porvareita ja riistäjiä, niin menkää töihin jonnekkin muuaalle, lähtekää opiskelemaan, tehkää jotain jotta elämänlaatu paranis, ei kai ne hommat mihinkään muutu täällä purnaamisella?

Joulua!

Äänestä

täällä nyt ei ole kuin pelkkiä pellejä! toinen toistaan naurettavampia nörttirunkkuja! joku luulee olevansa vartija ja toinen vartia... kukaan ei osaa edes oikeinkirjoitusta! ei ne ammattilaiset täällä käy kuin nauramassa teille onnettomille "asiantuntijoille"!!!

Äänestä
  • Terves vartijat, elikkä homman nimihän on nyt se, että vartijoiden koulutus on ihan ok kunhan se ei vain tapahdu firman kustannuksella. Tietty vanhan kaavan vartija, joka menee tutkintoon, sehän vain hakee lisää palkka luokkaa, luonnollista, hän haluu lisää palkkaa tästä ammatista. Muutenhan kaikki tarjoukset lasketaan alimman tes:sin palkkaluokan mukaan, koska naapuri firma tekee just samallai. Elikkä kierre on valmis, halutaan kohteita vartiointiin, lasketaan palkkakulut alimman mukaan ja sitten vielä laki sanoo, että Oy:n pitää tehdä joka vuosi voittoa, mistä se sitten maksaa osansa tälle yhteiskunnalle 29 %.
    Eli oravanpyörä on valmis, halpa tarjous, halpa vartija, vähän voittoa, vähän veroja.
    Joulu terveisin: pohojanmaan vartiointiyrittäjä klo 02:41 kinkun paistossa ja hiukkasen konjakeissa.

    Äänestä

  • yrittäjä 2 kirjoitti:

    Terves vartijat, elikkä homman nimihän on nyt se, että vartijoiden koulutus on ihan ok kunhan se ei vain tapahdu firman kustannuksella. Tietty vanhan kaavan vartija, joka menee tutkintoon, sehän vain hakee lisää palkka luokkaa, luonnollista, hän haluu lisää palkkaa tästä ammatista. Muutenhan kaikki tarjoukset lasketaan alimman tes:sin palkkaluokan mukaan, koska naapuri firma tekee just samallai. Elikkä kierre on valmis, halutaan kohteita vartiointiin, lasketaan palkkakulut alimman mukaan ja sitten vielä laki sanoo, että Oy:n pitää tehdä joka vuosi voittoa, mistä se sitten maksaa osansa tälle yhteiskunnalle 29 %.
    Eli oravanpyörä on valmis, halpa tarjous, halpa vartija, vähän voittoa, vähän veroja.
    Joulu terveisin: pohojanmaan vartiointiyrittäjä klo 02:41 kinkun paistossa ja hiukkasen konjakeissa.

    mitä te siellä pohjanmaalla tiedätte vartioinnista? ette yhtään mitään!! osaatte vain tirkistellä asiakkaita ja toisianne... panisitte edes lampaita!

    Äänestä

  • veteraaniväijy kirjoitti:

    mitä te siellä pohjanmaalla tiedätte vartioinnista? ette yhtään mitään!! osaatte vain tirkistellä asiakkaita ja toisianne... panisitte edes lampaita!

    me jottain tieretään, ei vartiointi ossaaminen
    ainuastaan ole kehä 3 sisäpuolella. Sinä siellä, minä täällä, älähän hättäile, kukin tekkee hommasa
    kui ossaa, niin ku vanha sanonta mennöö; joka ukolla
    on persreikä ja sen mukkainen selitys. Täytyypi kehua tuota suomen alakoa, hyvät viinakset möivät, kun kestääpi juua jo toista päivää, ei tarvi turvautua naapurin kotipolttoiseen, niin kuin täällä
    on tapana "lestin heittäjä se on kaikkien kaveri"
    Hyvvää joulua kaikille !!!

    Äänestä

Eiköhän kaikki yli kymmenen vuotta alalla palvelleet ole jo kuolleet näillä palkoilla nälkään. Siitä johtuu suuri vaihtuvuus...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jooseff kirjoitti:

Tää talvena on ruvennut oikeasti hatuttamaan. Jo aiemmin aika-ajoin sitä on itseltään tarkastanut miksi sitä yleensä jaksaa jatkaa?

Firmat ovat kilpailleet itsensä henkihieveriin ja kaikki vähänkin pidempään alalla olleet alkavat olla rasitteita ikälisineen/henk. koht lisineen. Suurinta osaa esimiehistä ei kiinnosta työmies/nainen yhtään, vaan mitä viivan alle jää.

On turha kouluttaa itseään, koska käytännössä johto ei sitä halua. Lisää palkkaa ei makseta vaan minimillä pitäisi pärjätä. Markkinamiehet on kyllä kynnet terävinä hioneet taktiikat ja iskulauseet kuntoon. Itse toteutus on kuitenkin hyvin kaukana lupauksista, kesähessujen, harjoittelijoiden tai muuten vaan harjaantumattomien "hoitaessa hommia"

Kentällä näkee sen tason untuvikkoja, että jokainen maalaisjärkeä omaava ymmärtää ettei tällaisilla olisi alalle mitään asiaa. En tarkoita kokematonta vaan alalle selvästi sopimatonta henkilöä.
Mitään kiitosta tai arvostusta ei saa koskaan.
Esimiehet eivät vaivautuneet tänä vuonna edes a4-paperilla jouluja toivottamaan saatikka sullisesti sanomaan. Joululahjoista unta saadaan nähdä.
Ala ei ole kovin kovassa huudossa noin muutenkaan. Paskaa sataa niskaan joka puolelta. Tähän asti olen jaksanut, mutta nyt pitää jo tosiaan kerätä motivaatiota. Tuolta tehtaalta saisi jonkun verran parempaa liksaa, eikä tarvitsisi yksin puhella yöllä kiertäessä.

Kertokaa kaikki kokeneet ammattilaiset miksi te olette yhä alalla vastoin kaikkia todennäköisyyksiä?

Kuinka monta yli kymmenen vuotta toiminutta piirimiestä täällä on?

Kuinka monta alalta eläkkeelle selvinnyttä piiri/myymälävartijaa tiedätte?

Täytyy vaan yrittää vissiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu