Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Muita miehiä, joilla ei onnistu naisen alla olo?

Muistan kuinka ensimmäisen seksikumppanini kanssa yritimme ratsastusta heti alussa. Minuahan poikaa jännitti koko sekstailu niin, että jännityksestä johtuen lerpahti. Lerpahti kyllä joskus muissakin asennoissa. Eipä sitä sitten koskaan yritetty ratsastusta uudestaan.

Nyt toisen kumppanin kanssa seksi muuten on mahtavaa. Ja kun olemme ajan kanssa tutustuneet, emme jännitä seksiä enää ja muita ongelmia ei ole kuin tämä ratsastus-asennon pelko. Yritimme sitä heti alussa (taas). Ja jännitys taas aiheutti erektion loppumisen. Muuten seisoo kuin rautakanki, mutta jännittää, jopa pelottaa ratsastus-asennon yritys.

Onkohan mulla vikaa korvien välissä vai jokin elimellinen tjms. rajoite, joka estää etten voi olla naisen alla hänen esimerkiksi ratsastaessa minulla, koska lerpahtaa aina(tai silloin kun yritetiin, niin aina).

Niin alkuperäinen ajatus oli kysyä, että onko muita joilla alla olo saa erektion loppumaan? Olisiko syynä huono yleiskunto, tai lantionseudun lihasten huono kunto, niin veri "valuu" pois peniksestä sen osoittaessa ylöspäin? Tai vielä tämmönen... Erektion kulma on todella ylöspäin. Noin kello 13. Nyt kun peniksen taivuttaa tuonne kello 15, niin tuntuu vähän "oudolta" tuolla peniksen juuressa. Kuin taipuisi liikaa ja tukkisi verisuonia.
31910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä se on varmaankin vain jännitystä.Minulla oli samoja ongelmia.Ratsastus asennossa onnistu kyllä hyvin.Sitten kun mentiin esim.lähetyssaarnaajaan niin...lerpahti.No naiseni ei ollut asiasta pettynyt,nyt kun on tutustuttu niin tuntuupi jokapäivä vain paremmalta.Ei kun vaan harjotusta ja älä ota homma vain suorituksena...tunnetta peliin.

Äänestä

Ratsastuksessa minultakin on lerpahtanut, mutta se oli enemmän naisen ansiota. Joillakin naisilla on tapana pyöritellä takamustaan ja liikkua vaakatasossa. Ainakin meillä onnistui paremmin, kun kehoitin tyttöystävää liikkumaan vain ylös ja alaspäin.

Pyörittely jotenkin taittaa niskat erektiolta.
Ainakin aluksi kannattaa välttää vaikeita asentoja, koska ne tuovat liikaa lisäjännitystä naimiseen.

Ratsastus vaatii mieheltä paksua kullia koska pillu ei ole silloin tiukka. Ratsastaessa mies kyllä pääsee koskemaan klitorikseen helposti. Yleensähän nainen laukeaa vain klitoriksen hieromisen ansiosta ja kullista laukeaminen kehittyy joskus paljon myöhemmin.

Äänestä
  • mäkin oon nyt tyttöystävän kanssa harrastettu joku 8kk seksii täs melkeen joka päivä ja mullakin oli ongelmii että kyrpä lerpahti aina ku tyttöystävä yritti tulla ratsastaa mut pääsin siitä ongelmasta ku vedin hirveet kännit ja kokeiltiin sitä sen jälkeen :) , ja nyt se on alkanu menee selvinkinpäin ku vanhalta tekijältä , suosittelen vetää kännit ku koikeilee uusia asentoi :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


underdog kirjoitti:

Muistan kuinka ensimmäisen seksikumppanini kanssa yritimme ratsastusta heti alussa. Minuahan poikaa jännitti koko sekstailu niin, että jännityksestä johtuen lerpahti. Lerpahti kyllä joskus muissakin asennoissa. Eipä sitä sitten koskaan yritetty ratsastusta uudestaan.

Nyt toisen kumppanin kanssa seksi muuten on mahtavaa. Ja kun olemme ajan kanssa tutustuneet, emme jännitä seksiä enää ja muita ongelmia ei ole kuin tämä ratsastus-asennon pelko. Yritimme sitä heti alussa (taas). Ja jännitys taas aiheutti erektion loppumisen. Muuten seisoo kuin rautakanki, mutta jännittää, jopa pelottaa ratsastus-asennon yritys.

Onkohan mulla vikaa korvien välissä vai jokin elimellinen tjms. rajoite, joka estää etten voi olla naisen alla hänen esimerkiksi ratsastaessa minulla, koska lerpahtaa aina(tai silloin kun yritetiin, niin aina).

Niin alkuperäinen ajatus oli kysyä, että onko muita joilla alla olo saa erektion loppumaan? Olisiko syynä huono yleiskunto, tai lantionseudun lihasten huono kunto, niin veri "valuu" pois peniksestä sen osoittaessa ylöspäin? Tai vielä tämmönen... Erektion kulma on todella ylöspäin. Noin kello 13. Nyt kun peniksen taivuttaa tuonne kello 15, niin tuntuu vähän "oudolta" tuolla peniksen juuressa. Kuin taipuisi liikaa ja tukkisi verisuonia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu