Minua itkettää. Arvatkaa miksi? kun olen huomannut ettei minulla ole ollut minkäänlaista elämää. Monia vuosia on valunut hukkaan nuoruudestani tietokoneen takia. Tästä on seurannut se, että olen jäänyt jälkeen sosiaalisesta kanssakäymisessä.
Olen kuin kävelevä seinä. Ihmiset eivät huomioi minua koska en osaa käyttää vuorovaikutustaitoja. Jos puhun, niin se on vaan puhetta eikä siihen mitenkään oteta kantaa.
Olen kateellinen niille, jotka ovat sinut itsensä kanssa ja saavat suosiota. Tunnen ihmisiä jotka ovat itsevarmoja, hauskoja, omalaatuisia, ystävällisiä ja rentoja. Olisinpa minä yhtä rohkea, että uskaltaisin olla oma itseni. Pukeutuisin miten haluaisin ja sanoisin omat mielipiteeni enkä välittäisi pätkääkään mitä muut minusta ajattelevat. Mutta olen tulkinnut itsenäisesti toimivan ihmisen itsekkääksi.
Olen niin kauan kuin muistan toiminut vain muiden ihmisten parhaaksi. Aina olen ollut mielinkielin ja auttanut kaikentavoin. Ehkä siitä johtuu että olen vieraantunut omasta persoonastani enkä ole ehtinyt ajatella että mitä minua haluan. Minulla on kuitenkin TAHTO ja TUNTEET. Miksi muut eivät ymmärrä sitä? jos haluan sanoa EI miksi en sano sitä?
Ajattelen joka päivä että olen todellinen luuseri. Tämä ajatusmalli on syntynyt kiusaamisen ja syrjimisen tuloksena. Minua on joskus kehuttu kauniiksi ja mukavaksi ihmiseksi mutta silti aina ajattelen ettei minusta ole mihinkään että parempi että pysyn poissa ulkomaailmasta.
Olen kuin kävelevä seinä. Ihmiset eivät huomioi minua koska en osaa käyttää vuorovaikutustaitoja. Jos puhun, niin se on vaan puhetta eikä siihen mitenkään oteta kantaa.
Olen kateellinen niille, jotka ovat sinut itsensä kanssa ja saavat suosiota. Tunnen ihmisiä jotka ovat itsevarmoja, hauskoja, omalaatuisia, ystävällisiä ja rentoja. Olisinpa minä yhtä rohkea, että uskaltaisin olla oma itseni. Pukeutuisin miten haluaisin ja sanoisin omat mielipiteeni enkä välittäisi pätkääkään mitä muut minusta ajattelevat. Mutta olen tulkinnut itsenäisesti toimivan ihmisen itsekkääksi.
Olen niin kauan kuin muistan toiminut vain muiden ihmisten parhaaksi. Aina olen ollut mielinkielin ja auttanut kaikentavoin. Ehkä siitä johtuu että olen vieraantunut omasta persoonastani enkä ole ehtinyt ajatella että mitä minua haluan. Minulla on kuitenkin TAHTO ja TUNTEET. Miksi muut eivät ymmärrä sitä? jos haluan sanoa EI miksi en sano sitä?
Ajattelen joka päivä että olen todellinen luuseri. Tämä ajatusmalli on syntynyt kiusaamisen ja syrjimisen tuloksena. Minua on joskus kehuttu kauniiksi ja mukavaksi ihmiseksi mutta silti aina ajattelen ettei minusta ole mihinkään että parempi että pysyn poissa ulkomaailmasta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hei et saa lannistua!! Tekstistäsi huomaa, että olet oivaltanut jotain, joten alahan kunnioittamaan itseäsi äläkä pengo itsestäsi vain huonoja puolia. Sinussa on varmasti paljon hyvää sen voi huomata jo kirjoituksestasi. Tsemppiä sinulle!!:)
Minulla on täysin sama tilanne. Joskus ajattelen mennä viikonloppuina sinne minne muutkin, mutten uskalla. Toisaalta en näe niissä viikonloppupaikoissa mitään kiehtovaa. Olenkin siis jo luovuttanut ja ajatellut eläväni yksin vain itselleni.
Ei vielä ole täys ympyrä. Sama itsellänikin.
Olet negatiivisten itsesuggestioiden noidankehässä.
On vuosien jopa vuosikymmenien työ ja harrastus purkaa
negatiivinen tajunnansisältö.
Sosiaalisten vuorovaikutusten lisääntymiseen en ole terapioista
huolimatta päässyt. Hyväksyn nykyään paremmin itseni sellaisena kuin olen.
aste asteelta valoa
kompuutteriin tai viinaan tai mihin tahansa. Kysymys on jatkuuko sama? Muutos on iso ja pelottava askel.Hengitän -olen siis elossa.
Tekstisi on kuin kuvaus itsestäni. Tietokone on ollut se oma pakokeinoni todellisuudesta. Parempi sekin kuin alkoholi, huumeet yms. Nyt kun haluaisin sosiaalisia kontakteja muihin ihmisiin , huomaan etten enää osaa edes tutustua uusiin ihmisiin. Asiaa vaikeuttaa sekin että en luonteeltani ole muutenkaan kovinkaan puhelias.
Älä kuitenkaan pidä itseäsi luuserina. Jokaisessa ihmisessä on vahvuuksia ja heikkouksia. Yritäpä kaivaa esiin ne omat vahvuutesi!
Minulla on sama tilanne, olen ollut ujo koko elämäni, kärsin siitä.
Pienenä varsinkin, en puhunut kenellekkään yhtään mitään, ja minua kiusattiin mutta sain silti ihania kavereita. Nykyään olen yksin. Pinnallisia suhteita kyllä on, taitavat pitää minua niin säälittävänä, että on sitte säälistä tultava juttelemaan. Enkä pidä siitä yhtään, sillä kyllä sen huomaa ettei ne oikeasti halua minun kanssa jutella. Enkä kyllä koskaan keksikkään mitään sanottavaa. Minäkään en tee paljo muuta kuin istun koneen ääressä joka päivä. Muuta ovat kaupungilla pitämässä hauskaa ystäviensä kanssa. On ihmiset alkanu ahdistaa niin paljon, etten viitsinyt mennä edes joulujuhliin. Asun pienellä paikkakunnalla, ja inhoan asua täällä! Jos vain pystyisin muuttaisin pois. Tiedän että valitan paljon, mutta ahdistaa niin paljon. Mutta yksi asia on hiukan auttanut minua, nimittäin filosofia. En tiedä onko siitä muille apua, mutta minulle siitä on ollut suurta apua :) Mutta toivon sinulle kaikkea hyvää, tiedän miltä sinusta tuntuu.
Jäi itseltäkin nuo firman pikkujoulut väliin (taas tänäkin vuonna), johon syy on sosiaalinen jännittämiseni. Sen takia olen hiljainen ja hieman syrjäänvetäytyvä. Työkavereiden kanssa puhutaan joskus jotain ihan työn ulkopuolisistakin asioista, mutta töiden ulkopuolella olenkin sitten nykyään yksin. Vanhat kaverit muuttivat kaupungista pois ja tämän jännittämisen takia uusia kontakteja on äärimmäisen vaikeaa muodostaa. Alkaa jo pelkkä isommassa väkijoukossa oleminen ahdistamaan. Näin sitä sitten istutaan kotona tietokoneen ääressä tai katselemassa TV:tä.
No onneksi pohjalta ei pääse muualle kuin ainoastaan ylöspäin.
Kylläpä kuulostaa tutulta tuo tekstisi. Minäkin usein välttelen tilaisuuksia, joissa joutuu kohtaamaan paljon ihmisiä. Ihmisten kanssa oleminen tuntuu siltä kuin kävelisi vieraassa maastossa, johon on haudattu uinuvia miinoja. Itsekin saan lohtua filosofisista mietteistä...kai sellaisten suurten asioiden ajattelu saa minut tuntemaan itseni edes vähän tärkeäksi ja tarpeelliseksi, jos ei ihmisten keskuudessa niin ainakin maailmankaikkeuden kannalta sitten. Tai jotain.
sama homma itelläki. vuodet vaan vieriny ku koneella tullu istuttuu ja mitään juurikaan saanut aikaseks.
koulun aloitin just uudestaan mut seki alkanu tuntuu iha ylitsepääsemättömältä esteeltä ku ei saa kavereita. onneks on yksi kaveri siellä ni se vähän auttaa siellä käyntiä.
tyttöystävästä ollu mitään tietoa eikä varmaan tule olemaankaan ku en saa mitään ikinä sanotuks.
saas nähä mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan.