kokemuksia

pois mirriltä oli lopputulos ainakin meillä. Kissa kävi sitä röyhkeämmäksi mitä enemmän vauva kasvoi; oppi ryömimään jne. Pahinta oli katsoa kun kissa loikki sivuttain lasta kohti kaikki karvat pystyssä neljällä tassulla tasajalkaa heti kun aikuisten silmä vältti. Eläinrakkaus kissaa kohtaan rapisi hetkessä, ainakin minun osaltani. Vauva oli ja on nyt 8-vuotiaana edelleen allerginen kissalle, ei mene kuin 15s. kun allerginen reaktio puhkeaa; silmät vuotaa vettä ja punoittavat.

Meillä oli kissa ja kaksi koiraa kun ensimmäinen lapsemme syntyi ja toisella koiralla heräsi "äidin vaistot" ja hyppäsi vauvan sänkyyn ja yritti änkeä siihen viereen. Onneksi ei satuttanut vauvaa vaikka iso koira olikin, mutta koira sai läksytyksen ei sen jälkeen edes harkinnut vauvan pinnasänkyyn hyppäämistä vaan kuonoa välillä työnsi pinnojen välistä ja vahti kokoajan sängyn vieressä kun vauva nukkui. Kissalle koira antoi läksytyksen kun kissa yritti mennä pinnasänkyyn, mutta vauvan kerran lastenvaunuissa nukkuessa kissa hyökkäsi lastenvaunuihin ja päätimme silloin antaa kissan pois. Muistaakseni kerran lapsen nukkuessa omassa sängyssään kissa kävi kusaisemassa lastenvaunuihin ja silloin meille tuli mitta täyteen.

Meillä oli kaksi kissaa ennen lapsen syntymää. Tuttavat vihjailivatkin, että nuo kissat sitten lähtee, mitä pidin täysin mahdottomana ajatuksena. Mihinkäs meidän ihanien kissojen pitäisi lähteä, sillä onhan nyt ennenkin lapset ja eläimet mahtuneet samaan asuntoon?

Toisin kävi.

Toinen kissa alkoi pian vauvan syntymän jälkeen pissata joka paikkaan. Siis ihan mihin sattuu; verhoihin, lattioille, tiskipöydällä olevien astioiden päälle, sänkyyn jne. Siinäpä imetin vauvaa sohvalla kun kissa marssi häntä pystyssä ohitseni ja antoi mennä. Pesin paikkoja puolisen vuotta kunnes kyllästyin lopullisesti. Pelkäsin myös, että kun vauva liikkuu enemmänkin, niin ryömii vielä jonain päivänä kissanpissalätäkköön, ja jo pelkkä ajatus inhotti.
Kissan lähtöä "kissojen amerikkaan" tehtiin pitkään, sillä emme todellakaan olisi halunneet luopua kissasta.

Sitten jäi yksi kissa. Ja tämä kissa muuttui oikeasti ihan silmissä. Se alkoi ehkä ottaa paikkaansa perheen ykkösenä takaisin. Löysimme kissan jatkuvasti vauvalle kuuluvista paikoista; vaunuista, pinnasängystä ja lelukorista. Vahdimme vauvaa jatkuvasti niin, että vauva ei ollut koskaan katseiltamme piilossa. Tämä oli aiheellista siksikin, että kissa alkoi räpsimään kynsillä ohi ryömivää vauvaa. Pian tilanne oli sellainen, että myös toinen kissa lähti.

Ratkaisu oli hankala, mutta välttämätön. Itkun kanssahan niistä kissoista luovuttiin, mutta kyllä elämä kotona sen jälkeen sitten rauhoittuikin.

En neuvo tai kehota, mutta meille kissoista luopuminen oli hyvä ratkaisu ja oikeastaan ainoa järkevä ratkaisu. Se piti vain nähdä itse ennen kuin sen uskoi.

osa kateista suhtautuu kuin ei mitään, mutta joku on tullut ihan hulluksi ja käynyt nimenomaan äidin kimppuun purien ja raapien. Kaikkea mahtuu tuohon väliin oman harkinnan mukaan..

Oikea riski onkin kai se, että kissa ihastuu vauvan lämpöön yms ja menee sen sänkyyn ja samalla tukehduttaa vauvan - tapahtunee edelleen ainakin aiemmin on näin käynyt. Vauvan kimppuun en ole koskaan kuullut kissan käyneen toisin kuin koiran.

Vastuuntuntoinen eläimen omistaja ja vanhempi hankkii turvalaitteet pitääkseen kissan ja vauvan erillään jos ei valvontaa, näppärä tekee itsekkin pinnikseen "katon" jne.

kahden kanssa koettu, eikä ole ollu mitään ongelmaa. Kertaakaan ei ole lyöny kynsillä, eikä mitään muutakaan, vaikka olis hännästä vähän vedetty. Riippuu varmaan paljon kissan luonteesta. Pari kertaa käyny haistelemassa uusia tulokkaita, ja siinä kaikki.

Kaksi kissaa, kaksi lasta, ainoana ongelmana lievä allegia joka on nyt johtanut toisen kissan uudelleensijoittamiseen. Välillä kissoja on löytynyt lasten pinnasängyistä/rattaista silloin kun ne ovat olleet muuten tyhjillään, mutta enpä ole tuota kovin isona ongelmana pitänyt. Pelkäsivät molemmat kuollakseen vauvoja ja pysyttelivät mielellään niistä kaukana. Mutta kaiketi kissojakin on tässä suhteessa moneen lähtöön?

Kissat ovat yksilöitä siinä missä ihmisetkin.

Tarkkaile tilannetta äläkä päästä kissaa edes tyhjään pinnasänkyyn tai vaunuun.
Jos kissa menee pinnasänkyyn oli se tyhjä tai ei niin kunnon kyydit kissalle,meillä meni kerran tyhjään sänkyyn ja toiste ei ole mennyt.
Nyt vauvan ollessa 6 kk kissa ei ole edes yrittänyt tehdä pahaa,vaikka kiskotaan milloin korvista milloin muualta.
Meillä tosin ei päästetä kissaa ja vauvaa kahden mihinkään ja ei tarvita kuin yksi sähäys kissalta niin omakätisesti väännän niskat nurin.

Meillä 1,5v tyttö ja kissat 10v ja 9v. Kävivät nuuhkimassa vauvaa kun tultiin laitokselta ja sen jälkeen eivät olleet kiinnostuneita. Ihmisrakkaampi, mutta itsepäinen kolli ei edelleenkään välitä tytöstä. Ei nyt ihan karkuunkaan lähde kun tyttö lähestyy, mutta ilmeisesti tyttökin aistii, että tämä kissa ei ole kiinnostunut. Aremman narttukissan kanssa tyttö on nykyään hyvä kaveri; silittää nätisti ja halaa ja "pussaa" ja kissa antaa tehdä tämän kaiken. Itse vain huomaa, että ei enää jaksa/ehdi antaa kissoille huomiota samalla tavalla kuin ennen lapsen syntymää.
Meillä rauhoitettiin makuuhuone kissoilta jo ennen vauvan syntymää. (Eli käännettiin oven kahva toisinpäin ettei kolli avaa sitä ja ovi pidetään suljettuna.) Saamme nukkua kissankarvattomassa pedissä eikä tytön pinnasänkyyn ole ketään ylimääräistä pyrkimässä.

rakastavat toisiaan! Jos ei ole allergioita niin lapselle on todella antoisaa olla eläinten kanssa :)

Itken AINA kun kuulen jonkun luopuneen karvaisista vauvoistaan taloon tullessa ihmisvauvan :( shif!
Itken sen lapsen ja eläimen puolesta.

Sitäpaitsi eläinperheiden lapsilla on keskimääräistä vähempi allergiaa.