Ohittaminen

Kävin mieheni kanssa eilen ajelemassa ja eräällä suhteellisen vilkkaasti liikennöidyllä tiellä näin vaarallisen ohituksen. Vaarallisen siitä teki mutkat joissa ei todellakaan ollut näkyväisyyttä ohittamiseen. Miksi ihmisillä on jouluna kiire päästä huomisen päivän lehteen? Eikö oma ja muitten henget pitäisi olla tärkeämpiä kuin mikään muu? Ruokaa voi lämmittää useammankin kerran jos ei ihan ehdi kello sovittuun aikaan syömään.

Monen autokoulusta taitaa olla liian pitkä aika kun ei muisteta kuka väistää jos kaista on tukossa. Muistin virkistämiseksi... Se väistää kenen kaistalla este on. Ei tarvitse tunkea vastaantulevien kaistalle kun näkee selvästi auton tulevan vastaan. Sitä varten rekat jättävät välejä jonossa että niihin pääsee väistämään vastaantulevia. Siitä huolimatta jos joku tuleekin kaistalla vastaan niin voi väistää oikeaan reunaan eikä ajaa peilit hipoen ohi.
7745
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

välimatkaa siksi,että ne ei pysähdy kuten henkilöautot.Se on enemmän harvinaista,että välimatka säilyy,koska ha-kuskit ei näe kuin omaan napaansa asti.
T:eräs ha-kuski.

Äänestä
  • sitä välimatkaa? Ei ainakaan suomessa, täällä tullaan puskurissa jos vaan vauhti tippuu alle satasen. "kauhun kilometrit"

    Äänestä

  • Rekat oli parkissa tienlaidassa.

    Äänestä

Ehkei aina kiirettä olekaan, mutta jos edessä matelee nysväripelle, on parempi kuolla vaikka nokkakolarissa, kuin vitutukseen.
Siksi siitä pitää heti survaista ohi, ettei stressitaso kohoa...

Äänestä
  • Se kuka ohitettiin ei ollu nysväri. Matkanopeus oli sille tielle sopiva (mutkainen ja liukas tie).

    Äänestä

  • mä. kirjoitti:

    Se kuka ohitettiin ei ollu nysväri. Matkanopeus oli sille tielle sopiva (mutkainen ja liukas tie).

    Auto-Anterolle vasta oikea matkanopeus 40km/t on sopiva vauhti......

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    Auto-Anterolle vasta oikea matkanopeus 40km/t on sopiva vauhti......

    vaikka jäällä, katsos kun Antsahan on niiiin taitava kuski.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mä. kirjoitti:

Kävin mieheni kanssa eilen ajelemassa ja eräällä suhteellisen vilkkaasti liikennöidyllä tiellä näin vaarallisen ohituksen. Vaarallisen siitä teki mutkat joissa ei todellakaan ollut näkyväisyyttä ohittamiseen. Miksi ihmisillä on jouluna kiire päästä huomisen päivän lehteen? Eikö oma ja muitten henget pitäisi olla tärkeämpiä kuin mikään muu? Ruokaa voi lämmittää useammankin kerran jos ei ihan ehdi kello sovittuun aikaan syömään.

Monen autokoulusta taitaa olla liian pitkä aika kun ei muisteta kuka väistää jos kaista on tukossa. Muistin virkistämiseksi... Se väistää kenen kaistalla este on. Ei tarvitse tunkea vastaantulevien kaistalle kun näkee selvästi auton tulevan vastaan. Sitä varten rekat jättävät välejä jonossa että niihin pääsee väistämään vastaantulevia. Siitä huolimatta jos joku tuleekin kaistalla vastaan niin voi väistää oikeaan reunaan eikä ajaa peilit hipoen ohi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu