ottaakko mies mukaan synnytykseen? mitä hän siellä tekisi? selviänkö yksikseen synnytyksestä?
mies mukaan synnytykseen?
mie
164445
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Terve
Olen mies ja ollut mukana yhden lapsen synnytyksessä. Minusta läsnäoloni synnytyksen alussa, eli supisteluvaiheessa oli ihan hyödyllistä, mutta näin jälkikäteen ajatellen olen sitä mieltä, että minun ei olisi kannattanut olla mukana aivan loppuun saakka. Syitä on lähinnä kaksi:
1) Varsinaisen synnytyksen aikana äiti keskittyy synnytystapahtumaan sen verran keskittyneesti, että tuskin edes huomaa miehen läsnäoloa. Synnytykseen liittyvä mahdollinen kipu ja huuto aiheuttavat miehelle avuttoman olon, koska mitään ei pysty tekemään. Mies on siinä vaiheessa lähinnä tiellä ja voi mahdollisella hätäilyllään vain haitata tilannetta.
2) Toinen syy miksi en suosittele miehen mukana oloa loppuun saakka on mahdollinen ja ainakin minulle tapahtunut seksihalujen katoaminen synnytyksen nähtyäni. Ei oikein seksi maistanut pitkään aikaan, kun näki ison verisen "möykyn" tulevan ulos aiemmin niin tiukasta ja ihanasta pimperosta.
Elikkä yhden synnytyksen kokemuksella olisin voimakkaasti sitä mieltä, että miehen on hyvä olla mukana, mutta kannattaisi mennä ulos odottelemaan siinä vaiheessa kun lapsi alkaa syntymään. Kyllä kätilöt kertovat sitten kun homma on valmis....
> "Synnytykseen liittyvä mahdollinen kipu ja huuto aiheuttavat miehelle avuttoman olon, koska mitään ei pysty tekemään."
Tämä on ymmärretty kaikkina aikoina kaikissa kulttuureissa. Ja niinpä miehet ovat pysyneet poissa synnytyksistä.
Mutta ehkäpä tämän nykytrendin takana onkin se, että miehet nimenomaan halutaan saada tuntemaan itsensä avuttomiksi tumpeloiksi? Feministiä lämmittää ajatus siitä, että on ainakin yksi tilanne jossa jokaisen miehen itsevarmuus katoaa.
Vai femakkojen salajuoni se onkin, ja vain että miehet saataisiin tuntemaan olonsa epävarmoiksi...?
En ole vielä synnyttänyt, mutta se aika lähenee päivä päivältä (noin kuukausi vielä). Haluan mieheni mukaan turvallisuuden tunteen antajaksi. Pitämään kädestä ja lohduttamaan vieraiden ihmisten ja oudon sairaalaympäristön keskellä. Mieheni on myös itse ilmaissut halunsa tulla mukaan synnytykseen, muu ei kuulemma tulisi kuuloonkaan! Luulenpa, että hän pistäisi aikalailla hanttiin, jos ponnistusvaiheen alkaessa kätilö alkaisikin hätistellä häntä pois! Yhdessä ollaan tämä lapsi alulle pantu, ja yhdessä se tähän maailmaan halutaan saattaa!
Uskon myös, että meidän seksielämämme ei tule muuttumaan suuntaan tai toiseen sen johdosta mitä mies synnytyksessä näkee. Onhan noissa pornofilmeissä pahempaakin nähty...tyyliin kesäkurpitsaa p****ssa... Se on sitten eriasia, miten paikat löystyy synnytyksestä, vaan nekin voi aina jumpata kuntoon. :)
Miehelle tulee tottakai ikävä olo, kun rakas vaimo kärsii kivuista. Sanoisin kuitenkin, että oman lapsen syntymä on yksi miehen elämän merkkipaaluista. Jos ei niin merkittävää asiaa pysty kohtaamaan silmästä silmään, niin huonosti menee... Syntymä kun on kuitenkin asia sieltä iloisimmasta päästä.
Seksihalujen meneminen on myös aika naurettava ajatus. Aikuisen miehen pitäisi kyllä ymmärtää lapsen syntymään johtaneet seikat, sen mitä synnytyksessä tapahtuu sekä mitä siitä seuraa.
Synnytyksissä ja verenvuodossa on tietysti eroja. Molemmat poikamme ovat olleet syntyessään kuin kylvystä tulleita. Ja kummallakin kerralla seurasin jännittyneenä loppuun asti miten toivottu lapseni syntyy. Kumpikaan vanhemmista ei menettänyt synnytyksen takia seksihalujaan.
Vaikka syntymä on sairaalan väelle arkinen tapahtuma ja rutiinia, on se äidille suuri ponnistus ja lapselle ainutkertainen tapahtuma.
Kahden synnytyksen kokemuksella suosittelen isille synnytyksessä mukana olemista alusta loppuun asti.
On mahtavaa kuin olla näkemässä oman lapsen elämän ensimmäiset sekunnit, kuulla lapsen päästämä ensimmäinen ääni ja pestä lapsi ensimmäistä kertaa tämän elämässä.
Kun lapseni kysyy, missä olit kun synnyin, voin vastata: "aivan vieressäsi".
Sinulla taitaa olla vielä paljon kasvuvaraa ihmisenä ja miehenä. Itsekkäät ja lapselliset perustelusi antavat sen kuvan, että puolisosi on sinulle vain "ihana pimpero". Isä on salissa äidin henkisenä tukena eikä keräämässä huomiota osakseen.
Rakkauden tunne vaimooni on kasvanut synnytyksen myötä ja sitä kautta rakasteluunkin liittyvät tunteet ovat syventyneet. Arvostan suuresti vaimoni tekoa synnytyssalissa. Kun on nähnyt lapsen syntymän, on helpompi myös ymmärtää äidin synnytyksen jälkeistä väsymystä ja alapään kipuja.
Toivottavasti osaat nauttia isyydestä enemmän kuin synnytyksestä.
Heips!
Veri, Virtsa, Paska ja sit jotain. Siinnä saattaa olla jonkin isän kuva synnytyksestä. Herkempää huimaa. Toinen voi nousta tuntemuksiensä ylle ja nähdä oman rakkaansa tekemässä elämänsä ehkä suurinta ponnistusta ja muuttamassa ihmisten elämää. Se on kuin alttari jolle annetaan uhri ja josta saadaan elämä.
Itselläni oli rajuja tuntemuksia. Koin hetkittäin myös ulkopuolisuutta (mutta mitenkä lähellä ihminen toisen tunteita muutenkaan voi olla) ja välillä voimakasta läheisyyttä. Mutta tieto siitä, että voi auttaa kantoi kyllä loppuun. Joistakin asioista yllätyin itsessäni. Esimerkiksi kun kätilö alkoi leikata välilihaa, jouduin pitelemään itseäni paikoillaan etten lyö kätilöä vaistomaisesti. Noin voimakasta suojeluvaistoa en ole sittemmin edes pienen tyttäreni (nyt 3,5 v) toilailua seuratessani tuntenut. Tilanteen läpikäyminen jäsenti itselleni erittäin konkreettisena sen rakkauden suuruuden jota tunnen vaimoani kohtaan. Se tuntuu vieläkin....
Miksei muka loppun asti.
Olen ollut jo kolme kertaa ja kesällä taas.
Kokemus on ollut joka kerta yhtä hieno. Se on totta, että se huuto ja kiroilu ei välttämättä ole mukavinta kuultavaa.
Itse en kuitenkaan koe olevani tiellä tai avuton, enneminkin siinä on sellaisena henkisenä tukena.
Omaan seksi haluuni synnytys ja verinen "möykky" ei vaikuttanut mitenkään. Mutta sehän on tietenkin yksilöllistä miten sen kokee.
Mutta ehdottomasti mies mukaan synnytykseen jos miehellä vaan itsellä on siihen haluja.
Mun mies on ollut mukana kolmen lapsemme synnytyksissä koko ajan. Ilman häntä en olisi pärjännyt! Kannatan mukana olemista siis.
Mieheni on ollut mukana kolmen lapsemme syntymässä loppuun asti. Supistelun aikana pitänyt seuraa, tarjonnut juotavaa ja ilokaasua, seurannut supistusten tuloa. Ponnistusvaiheessa tukemassa ja lopulta pesemässä lapsen ja pitämässä lasta sylissä kun minä olen lepäillyt. Muistan aina miltä tuntui kun mieheni istui rauhassa kiikkutuolissa lapsemme sylissään.
Veri ei ole häntä pelottanut vaan hän on seuraillut miten minut on jälkeenpäin kursittu kokoon. Kaiken lopuksi hän on auttanut peseytymään kun en ole itse jaksanut. Kotiin hän on lähtenyt vasta kun olen päässyt osastolle. Arvostan sitä valtavasti, tuntuu että hän on todella vierelläni niin hyvinä kuin vaikeinakin aikoina.
hyvänen aika miten paha mieli tuli kun luin noita muutamia "miesten" kommentteja!! Jos ei iso mies kestä vaimonsa rinnalla kun tämä synnyttää, niin olisi varmaan kannattanut jättää lapsen teko väliin. Niitä hetkiä jolloin nainen todella tarvitsee rakkaansa tukea. Kamalaa ajatella että mies katsoo vieressä ja miettii seksihalujensa menettämistä!!! Hyi hävetkää ja menkää itseenne hyvät ns. "miehet". Pahus että pisti ihan vihaksi.
Hei!
Riippuu tietysti miehestä, haluaako itse mukaan vai ei. Meillä itse halusi jokaisen neljän lapsen synnytyksen mukaan, emmekä ole sitä katuneet kumpakaan; miehestä on paljonkin apua, suurin niistä on henkinen tuki ja turva! Kovin olisi ollut yksinäistä puurtamista ilman miestä (eka synnytys kesti 25 tuntia, toka 8, kolmas 7 ja neljäs tulikin sitten kyllä kahdessa tunnissa...)
Mukana oli kaikissa synnytyksissä loppuun asti, ja on kyllä myöntänyt, että on ollut elämässä se "suurin" juttu! Napanuoran leikkaus ja kylvettäminen on kuulunut myös isän "oikeuksiin"... Siinä se kiikkustuolissa on istunut jokaisen lapsemme kanssa, ja ilme on kertonut kaiken................................
P.S. Joku oli huolissaan seksihalujen katoamisesta, jos näkee synnytyksen aivan loppuun asti; meillä se ei ainakaan ole haluja vähentänyt, vaikka on sen jo neljästi nähnyt.....
Kyllä meillä ainakin oli.´Se oli niinku aika päivänselvä asia meille koska tietysti kundiki halus olla muakna täs iloses tapahtumassa.
Pahaa teki lukee parin isän viestei.Sain sen käsityksen mikä on harvinaisen totta useimmista miehistä: Lapsen tekohetkellä elämä hymyilee mut sen jälkee kaikki jääkin äidin jutuiks eikä itseasias kuulu miehelle ollenkaan.Naisen siällähän se uus ihminen aksvaa ni kärsiköön se kivunkin..
Toi taitaa olla miesten perusajatus.EN yleistä.On niitä poikkeuksiakin onneksi.Mut mikää ei kyllä ois korvannu sitä tunnetta et oma kulta oli pitämäs kädestä ja oli tukena siin lähellä,ilosena ja kipeenä hetkenä.Se laps oli kuitenki meijän eka (toivottavasti ei vika) ja vaikka se sattuikin aivan helvetisti,ni oli se kyllä sen arvostakin.
Mun mielestä on isän tehtäväkin mennä synnytykseen mukaa.Eriasia tietty jos äiti haluu olla yksin. Mut jos mä mietin et joutuisin olema aulkopuolella ku mun rakas saa meijän lapsen ni pelkkä ajatuskin tekis mut seinähulluks.
Mitään ihanampaa ei ole ku kokee sen oman rakkaan lapsen syntymä -Yhdessä.
Olin mukana, kun lapsemme syntyi. Suosittelen ehdottomasti mukana oloa, koska supisteluvaiheessa pystyin tukemaan tulevaa Äitiä. Tuo vaihe saattaa kestää monta tuntia, joka olisi yksin pitkä aika.
Varsinaisen synnytyksen käynnistyttyä isän rooli pienenee, mutta onneksi olin mukana. Toki hetkittäin teki pahaa, sitä en kiellä.
Menisin mukaan uudestaankin.
Olin ekalla kerralla ja aion mennä mukaan sillä mammalla oli eilen laskettu aika eli soiton päässä siitä kokemuksesta uudestaan. En kuitenkaan
suosittele sitä jos on vähänkään heikko ihminen
sillä ei niillä kätilöillä ole aikaa hoitaa siinä
sivussa huonovointista isää.
En lähtisi kriittisesti tuomitsemaan isijä, joille synnyttäminen on ollut "traumaattinen" kokemus. Kyllä näitä löytyy äideistäkin. Toista lasta ei haluta, koska synnyttäminen oli järkyttävä kokemus.
Itse olin sopinut mieheni kanssa, että hän on mukana supistusten aikana ja lähtee salista pois kun varsinainen synnytys alkaa. Hän on aika "herkkä" persoona, enkä oikeastaan nähnyt mitään syytä miksi hänen olisi pitänyt olla mukana synnytyksessä. Kun synnytys sitten alkoi, menetin itse kaiken tajunnan mitä ympärilläni tapahtui. Yhdessä välissä vain kuulin kun kätilö sanoi, että "mies voisi pyyhkiä hieman vaimonsa otsaa". En voi oikeestaan kuvata sitä hyvänolon tunnetta, kun tajusin, ettei mieheni olekaan "luikkinut karkuun". Mieheni itse kertoi jälkikäteen, ettei oikeastaan edes osannut lähtä tilanteesta enää pois -hän halusi nähdä kaiken loppuun. Synnytys oli kivulias, enkä varmasti ollut kaunista katsottavaa pyöräyttäessäni verisen myytin kätilön käsin. Mutta niin vain tuore isä kävi leikkaamassa napanuoran ja kylvetti lapsen ja hehkui isällistä iloa. Synnytyksen näkeminen sai mieheni tajuamaan minkälaisen prosessin nainen joutuu läpikäymään. Ainakin meitä tuo tapahtuma lähensi entisestään. Mutta kuten jo alussa kerroin, miehelläni oli "lupa" poistua salista. Eihän sitä voi etukäteen tietää millainen tapahtuma on, vasta jälkikäteen ja kiitollinen olen, että meillä mieheni olikin mukana loppuun asti.
ei sen nyt välttämättä mies tarvi olla.
yksin en kyllä synnyttämään lähde otan vaikka äitini mukaan mutta yksin en sitä hommaa meinaa tehdä..tai no kukapa sen tekis puolestani...mutta että joku läheinen ihminen siellä pitää olla, saa pidellä kädestä kiinni jos ei muuta.